Miten näin pääsi käymään?

En ymmärrä enää tilannettamme ollenkaan. Mieheni ja minä riitelemme aivan jatkuvasti, voisi sanoa päivittäin. Vain silloin, kun ei keskustella asioista ja pidetään tunteet sisällämme ei tule riitoja. Mutta eihän sellainen ole parisuhde, jos ei tunteita ja ajatuksia voi jakaa.
Toissapäivänä yritin varovasti keskustella siitä, että hän voisi hieman enemmän ottaa minut huomioon päätöksissään, ettei tekisi kaikkia suunnitelmia vain itse; onhan meillä 8 kk ikäinen vauvakin. Hän ei edes kuuntele, vaikka ystävällisesti aloitan. Tuijottaa vain televisiota ja sanoo, että älä valita. Onko valittamista jos haluaa keskustella asioista jotka vaivaavat? Onko valittamista jos haluaa pelastaa suhteen siltä, että ajaudutaan toisistamme erilleen? Meillä ei kohta ole enää mitään yhteistä.. Mieheni ei selvästikään nauti enää siitä, että viettäisi aikaa meidän kanssamme perheenä; aina on oltava töissä, ja jos ei siellä niin kavereiden kanssa jne.
Pahinta on, että riidat ovat alkaneet käydä fyysisiksi. Eilen hermostuin, kun hän ei edes vaivautunut kuuntelemaan, ja sanoi vain "turpa kiinni" kun yritin asiallisesti (huutamatta/syyllistämättä) keskustella! Menetin hermoni, ja läpsäisin häntä kädelle että saisin hänen huomionsa - tiedän, ei ole oikea keino. En vain enää kestänyt sitä välinpitämättömyyttä.
Hän raivostui täysin. Potkaisi minua sohvalta maatessaan (kun kävelin ohi), ja nousi vielä ja löi minua. Ei täydellä voimalla nyrkein, vaan avokämmenellä naamalle, mutta niin että sattui. Pyysin lopettamaan, ja hän tönäisi minut seinää päin. Onneksi vauva oli nukkumassa, ettei tarvinnut tätä nähdä! Tämä on kolmas kerta kun mieheni on minua lyönyt, aina se on tosin alkanut siitä, että ensin yritän saada hänen huomionsa läpsäisemällä kädelle tai yrittämällä hänet saada katsomaan minuun päin.
Eilen aamulla kun kysyin katuuko hän, hän sanoi, ettei ennen kuin minä pyydän anteeksi. Hänellä ei kuulemma ole mitään anteeksipyydettävää ennen minun anteeksipyyntöäni. Rakastan miestäni, mutta hänen kylmyytensä ja tunteettomuutensa pelottavat minua. En enää näe sitä ihmistä, johon rakastuin. Alussa hän oli niin ylihuolehtivainen, kunnioittava ja rakastava - enää pelkkä haamu siitä. :/
Mietin eroa, sillä en halua lapsemme kasvavan tällaisessa kodissa. Toisaalta en haluaisi erota, sillä tiedän miltä tuntuu kasvaa ilman isää. En haluaisi, että lapsemme menettäisi isän jokapäiväisestä elämästään. Lasta hän ei koskaan satuttaisi, vaikkakaan ei kyllä halua hoitaakaan - ainoastaan lepertelee lapselle.
Nyt on niin paha olla, että en enää tiedä mitä tuntea. Jos itse muuttuisin, enkä enää "valittaisi" asioista, eli kertoisi mitä tunnen ja toivon, ehkä meillä menisi ns. hyvin. Mutta silloin joutuisin luopumaan omista unelmistani ja toiveistani parisuhdetta koskien sekä sananvapaudestani avioliitossamme. Jos en enää läpsisi häntä tai koskisi muutenkaan silloin kun hän sanoo, älä koske, ehkä hän ei löisi minua. Mutta ei hän myöskään kuuntelisi koskaan, mitä yritän sanoa. En tiedä jaksaisinko elää avioliitossa, missä vain hän voi ilmaista mielipiteensä ja ajatuksensa toiveineen, mutta minun tulisi vain hiljaa tyytyä siihen miten asiat sattuvat olemaan. Hän sanoo rakastavansa minua, mutta ei se paljoa lohduta, kun teot osoittavat toista. Tietysti hän silloin tällöin on aivan ihana, hellä ja rakastavakin, ja se tästä niin vaikeaa tekeekin. Se puoli hänestä vaan tulee nykyisin esille niin äärimmäisen harvoin
En tiedä miksi tänne kirjoitin, oli vain niin paha olla, että oli pakko purkaa itseään jotenkin.. Kiitos jos joku jaksoi lukea sekavan tekstini.
 
ompa hankala tilanne! Mutta ellei puhe yhteyttä ole eikä ilmeisesti tule ja lyöminen jatkuu onko järkevää kuitenkaan jatkaa? Niin lapsesi kuin itsesi kannaltakaan. Ja väkivalta toden näköisesti vaan pahenee ajan kanssa kun se alotus kynnys on ylitetty. Lopeta suhde ennenkuin on liian myöhäistä!!!
 
vakavaa pohdittavaa
Luin tarinasi ja voin samaistua sinuun osaltani.

Myös meillä riideltiin ennen paljon ja samalla lailla. Mies muuttui niin itsekkääksi ja välinpitämättömäksi minua kohtaan, että se sattui.

Hyvinä hetkinä, jolloin sain rakkautta, sain myös hieman ymmärrystä. Menimme parisuhdeterapeutille...en jaksa ruotia omiani tällä hetkellä kovinkaan, haluan vaan vastata sinulle. Kaikki on kuitenkin hyvin nyt. Ymmärrystä löytyy puolin ja toisin, keskustelua käydään useasti ja vanhojakin muistellaan. Tämä oli kuitenkin ihmeellistä siksi, että ennen samainen itsekäs ja välinpitämätön murisija, onkin nyt hyväntahtoinen ja lämmin puoliso.

Kokeile itse välinpitämättömyyttä. Ei esittäen, vaan yritä vetää muuri, sillä minä kerron sinulle yhden jutun.

Sinä olet juuri sellainen ihminen kuin sinä olet. Miehesi myös.

Sinä olet itsenäinen, vahva nainen, joka saa energiaa ja rakkautta omasta lapsestaan ja mitä ikinä tapahtuukaan, et koskaan jää yksin. Sinulla on tuo pieni ihme, joka on kaiken yrittämisen arvoinen. Olet oikeassa, ei tuollainen käyttäytyminen lapsen kasvulle tee mitään hyvää.

Sinä olet nainen, joka tietää mitä tahtoo. Sinun ei tarvitse kuuluttaa sitä, tai tehdä itsenäisyysjulistusta siitä. Teet vain itsellesi selväksi sen. Sinun ei todellakaan tarvitse ottaa halveksuttavaa käytöstä vastaan, varsinkaan aikuiselta mieheltä. Siirry sinä henkisesti eteenpäin, anna miehesi kipuilla ja katso tuleeko hän perässä.

Mutta muista pysyä vahvana. Siihen ei tarvita sanoja, koska sen julistaminen luo ärsykkeen toiselle. Pelkät teot ja asenne saavat aikaan ihmeitä. Tee itsellesi selväksi oma ihmisarvosi ja elämäsi tärkeysjärjestys.

Mikäli asiat eivät muutu, ne eivät tule koskaan muuttumaankaan. Lapsesi tulee vielä joskus kiittämään sinua siitä, että sinulla on omat aivot, vahva asenne ja tasapainoinen ympäristö. Sinä olet ainut kuka ne puitteet voi rakentaa nyt.

Mikäli hyvin käy, seuraa miehesi perässä muuttuneena miehenä.

Luulen, että miehesi käy tälle hetkellä läpi jonkinlaista elämänvaihetta. Anna käydä, anna ihan rauhassa. Lopeta yrittäminen. Yritit jo. Älä anna hänen syyllistää, et ole tehnyt mitään.

Mikäli hän kysyy jossakin vaiheessa, mikä sinulla on...ole välinpitämätön. Tiedät kyllä milloin hän on ehkä tosissaan. Kylmä tosiasioiden kertominen siinä vaiheessa voi olla yllätyksellisen tuloksellista.

Jäädytä hetkeksi tarpeesi parisuhteestanne, sekä niiden vaatiminen.

Lähestymistapasi eivät siis ole tehonneet, joten nyt kierretään mutka ja katsotaan tilannetta uudelleen.


Toivottavasti ymmärsit jotakin. Minun on vaikeaa selittää, mutta oma vahvuus ja oma itsenäisyys tekevät usein ihmeitä toisessa ihmisessä. Ne herättävät. Kun he sitten heräävät, he ovat heikoimmilla. He ovat valmiita kuuntelemaan, sitä kautta voi pyrkiä sitten muuttumaan.

Ajatuksia sinulle!

Edessä pitkä prosessi, jotta pysyt elämässä mukana tunne itsesi ja keskitä energiasi jonnekin toisaalle!


 
En usko, että varsinaisesti osaan auttaa, mutta luin kirjoituksesi ja olen pahoillani puolestasi. Ymmärrän ja tiedän, miltä tuollainen tuntuu, olen kokenut samaa, vaikka ehkä vähän erilaisessa tilanteessa. Kun yritin jostain mieltäni painavasta asiasta keskustella, se oli aina riidan haastamista mieheni mielestä. Ja riitaanhan se aina päättyikin, kun jo ennakkoasenne oli tuo. Toisinaan mieheni myös kävi käsiksi, kun uskalsin ääneen huutaa jonkun asian, josta hän oli eri mieltä. Jos taas hän oli minulle ilkeä syyttä (esim. joku asia mätti ja purki sen minun niskaani), minun piti kuitenkin aina pitää "turpani kiinni", puolustautua ei saanut.
No, miehelläni oli tuolloin vaikeaa, hyvin riitaisa avioero takana ja kiusaa tekevä ex-vaimo, mutta vaikka kuinka yritin ymmärtää, oli raskasta toimia jäteastiana. Koskaan en olisi saanut puuttua asioihin ja hänen päätöksiinsä, vaikka enitenhän ne minuun vaikuttivat.
Tiesin, ettei ketään voi muuttaa, mutta toivoin, että aika toisi tilanteeseen muutoksen, kunhan mieheni saisi asiansa järjestykseen. Nykyään kaikki onkin paremmin ja mies itsekin mainostaa muuttuneensa. Arkailen kyllä edelleenkin ottaa puheeksi tietynlaisia asioita ja vanhasta muistista jännitän tietynlaisia tilanteita, mutta huomaan kyllä, että nykyään mieheni ajattelee asioita enemmän MEIDÄN kannaltamme kuin ITSENSÄ kannalta, ja sitä toki arvostan. Vaikea sanoa, mikä muutoksen sai aikaan, ehkä hän ei halunnut minua menettää.
Teidän tilanteessanne on ehkä kyse siitä "tavallisesta tarinasta", mies alkaa pitää vaimoa ja suhdetta itsestäänselvyytenä. Ainakin omien vanhempieni elämä oli juuri sellaista, että äitini alistui pitämään suunsa kiinni ja silloin kaikki oli "hyvin". Tuskin äitini sellaista parisuhdetta toivonut oli, mutta minä lievitin tilannetta olemassaolollani. Isäni istui sohvalla televisiota tuijottaen ja oli tyytyväinen niin kauan kuin emme häntä "häirinneet".
Vaikeaahan se on tilannetta muuttaa, jos toinen ei suostu keskustelemaankaan. En tiedä, mikä saisi miehesi heräämään ja ymmärtämään, että voit suhteessa huonosti. Piristykseksi tästä ei ole, lähetän kuitenkin voimaa ja halauksia.
 
Älä kauhistele miehesi käytöstä. Jos itse läpsit miestäsi niin pitäisikö hänen vain päivitellä ja olla tyytyväinen. Ei miehet mitään heittopusseja ole. Läpsiminen tuskin auttaa asiaasi saada miestäsi kuuntelemaan. Sinä käytät väkivaltaa. Miksi siis miehesi ei sitä tekisi? Naisen lyöminen on yhtä tuomittavaa kuin miehen lyöminen. Jos väkivalta jatkuu sen jälkeen kun itse lakkaat hutkimasta, niin sitten pakkaa kamat ja häivy.
 
Tiedän ettei minunkaan läpsimiseni ole oikein. Pieni ero on kuitenkin mielestäni siinä, että kun minä läpsäisin häntä kädelle hän tuskin tunsi sitä, en siis todellakaan lyönyt vaan lähinnä huitaisin, että hei kuunteletko. Ei ole kehittävää parisuhteessa eikä varmasti edesauta, mutta toisen välinpitämättömyys ja kylmyys satuttavat ja kun vielä on väsynyt sairastelevan vauvan hoitamisesta yksin, niin ei niin kovin pitkä pinna ole. Oikeutta se ei läpsimisellekään anna, mutta näin pääsi käymään.
Ja mitä mieheeni tulee, olisi sitten läpsäissyt takaisin jos on pakko. Mutta mielestäni hän käytti turhaan voimiaan lyömällä minua niin kovaa. Viesti olisi tullut selville helpommallakin. Häntä ei sattunut minun läpsäisyni (joka ehkä kävi kunnialla ja loukkasi henkisesti), mutta minua todella sattui hänen lyöntinsä ja potkunsa. Lisäksi se on jo vaarallista töniä toista niin, olisin voinut iskeä pääni pöydän kulmaan tms.

Oman läpsimisen takia olen vielä tilannetta seurannutkin, jos hän olisi ilman mitään läpsäisyä kimppuuni hyökännyt olisin luultavasti jo aikoja sitten pakannut laukut ja lähtenyt. Mutta koen olevani tilanteessa itsekin syyllinen.
 
Tiedän kokemuksesta, että läpsäisy on miehelle kuin punainen vaate, vaikka se ei satu. Erehdyin kerran tekemään näin. Minua hän ei takasin lyönyt vaan löi oven rikki. Läpsäisy, oli se sitten mihin tahansa osoitettu on miehelle kova paikka. Ei tehnyt miehesikään oikein lyödessään takaisin, mutta mieskään ei välttämättä ole omista voimistaan kovin tietoinen. ts. ei osaa ajatella että töniminen ym voi oikeasti sattua.
 
Tuosta fyysisestä väkivallasta muutama sananen... Väkivalta on parisuhteessa juttu, josta tulee kierre nopeasti. Ikävintä on se, että väkivalta usein vain pahenee, koska rajojen ylitettyä niitä on helppo ylittää uudelleen ja raskaammalla kädellä. Väkivaltaan oikeutus lähtee aina toisesta, kukapa meistä haluisi myöntää itse olevansa sinänsä väkivaltainen.. "minä läppään tuota poskelle, KOSKA hän ei kuunnellut minua", "minä potkaisen tuota, KOSKA hän ylitti fyysisen koskemattomuuteni läppäisemällä ensin minua" jne.

Kumpi on enempi oikeassa, se ei oikeastaan ole väkivallan kierteen kannalta edes merkityksellistä, asiaa voi tarkastella teidän kummankin näkövinkkelistä, eikä sen ratkaiseminen väkivaltaa lopeta. Mutta stoppi tuohon väkivaltaan on tultava, seuraukset voivat olla ajan mittaan pahoja, noin ette voi jatkaa...

Mitä tuohon ongelmaanne muuten osaisin sanoa, enpä juurikaan mitään. Vaikea sanoa, mikä miestäsi todella rassaa kun et taida oikein itsekään tietää, henkilöä tuntematta se on kyllä vielä sitäkin hankalampaa sanoa netin välityksellä...
 
miehen ääni
Nyt on teidän parisuhde mopo karkaamassa käsistä. Väkivalta ei kuulu parisuhteeseen eikä varsinkaan perheeseen, jossa on lapsia.

Nyt jyrkkä eikä, tuollaisella tavalla tai toisella. Muuten kierteen jatkuessa voi sattua ajan mittaan mitä vain.

Lapsikin samaistuu vanhempiinsa ja ottaa esimerkkiä vanhemmistaan jne.


Hölmön hommaa, sanon vaaaaaaaan :headwall:
 
Mom
Jo se, että miehesi käy sinuun fyysisesti käsiksi on merkki siitä, että sinun on lähdettävä (tai hänen) ennenkuin on liian myöhäistä. Älä ole yksi niistä aivottomista akoista, jotka hyväksyvät miehen väkivallan tai antavat heti anteeksi. Mies ei siitä miksikään muutu, vaikka kuinka kantaisi ruusupuskia ja anelisi anteeksi. Ja tuo äijä ei edes osaa pyytää anteeksi - potki pihalle moinen p.ska!
 
Mies
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.06.2006 klo 15:27 mom kirjoitti:
Jo se, että miehesi käy sinuun fyysisesti käsiksi on merkki siitä, että sinun on lähdettävä (tai hänen) ennenkuin on liian myöhäistä.... tuo äijä ei edes osaa pyytää anteeksi - potki pihalle moinen p.ska!
Painu sinne mistä tulitkit. Lue tekstit uudelleen ja tule sitten kommentoimaan tänne.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.06.2006 klo 15:02 vakavaa pohdittavaa kirjoitti:
Luin tarinasi ja voin samaistua sinuun osaltani.

Myös meillä riideltiin ennen paljon ja samalla lailla. Mies muuttui niin itsekkääksi ja välinpitämättömäksi minua kohtaan, että se sattui.

Hyvinä hetkinä, jolloin sain rakkautta, sain myös hieman ymmärrystä. Menimme parisuhdeterapeutille...en jaksa ruotia omiani tällä hetkellä kovinkaan, haluan vaan vastata sinulle. Kaikki on kuitenkin hyvin nyt. Ymmärrystä löytyy puolin ja toisin, keskustelua käydään useasti ja vanhojakin muistellaan. Tämä oli kuitenkin ihmeellistä siksi, että ennen samainen itsekäs ja välinpitämätön murisija, onkin nyt hyväntahtoinen ja lämmin puoliso.

Kokeile itse välinpitämättömyyttä. Ei esittäen, vaan yritä vetää muuri, sillä minä kerron sinulle yhden jutun.

Sinä olet juuri sellainen ihminen kuin sinä olet. Miehesi myös.

Sinä olet itsenäinen, vahva nainen, joka saa energiaa ja rakkautta omasta lapsestaan ja mitä ikinä tapahtuukaan, et koskaan jää yksin. Sinulla on tuo pieni ihme, joka on kaiken yrittämisen arvoinen. Olet oikeassa, ei tuollainen käyttäytyminen lapsen kasvulle tee mitään hyvää.

Sinä olet nainen, joka tietää mitä tahtoo. Sinun ei tarvitse kuuluttaa sitä, tai tehdä itsenäisyysjulistusta siitä. Teet vain itsellesi selväksi sen. Sinun ei todellakaan tarvitse ottaa halveksuttavaa käytöstä vastaan, varsinkaan aikuiselta mieheltä. Siirry sinä henkisesti eteenpäin, anna miehesi kipuilla ja katso tuleeko hän perässä.

Mutta muista pysyä vahvana. Siihen ei tarvita sanoja, koska sen julistaminen luo ärsykkeen toiselle. Pelkät teot ja asenne saavat aikaan ihmeitä. Tee itsellesi selväksi oma ihmisarvosi ja elämäsi tärkeysjärjestys.

Mikäli asiat eivät muutu, ne eivät tule koskaan muuttumaankaan. Lapsesi tulee vielä joskus kiittämään sinua siitä, että sinulla on omat aivot, vahva asenne ja tasapainoinen ympäristö. Sinä olet ainut kuka ne puitteet voi rakentaa nyt.

Mikäli hyvin käy, seuraa miehesi perässä muuttuneena miehenä.

Luulen, että miehesi käy tälle hetkellä läpi jonkinlaista elämänvaihetta. Anna käydä, anna ihan rauhassa. Lopeta yrittäminen. Yritit jo. Älä anna hänen syyllistää, et ole tehnyt mitään.

Mikäli hän kysyy jossakin vaiheessa, mikä sinulla on...ole välinpitämätön. Tiedät kyllä milloin hän on ehkä tosissaan. Kylmä tosiasioiden kertominen siinä vaiheessa voi olla yllätyksellisen tuloksellista.

Jäädytä hetkeksi tarpeesi parisuhteestanne, sekä niiden vaatiminen.

Lähestymistapasi eivät siis ole tehonneet, joten nyt kierretään mutka ja katsotaan tilannetta uudelleen.


Toivottavasti ymmärsit jotakin. Minun on vaikeaa selittää, mutta oma vahvuus ja oma itsenäisyys tekevät usein ihmeitä toisessa ihmisessä. Ne herättävät. Kun he sitten heräävät, he ovat heikoimmilla. He ovat valmiita kuuntelemaan, sitä kautta voi pyrkiä sitten muuttumaan.

Ajatuksia sinulle!

Edessä pitkä prosessi, jotta pysyt elämässä mukana tunne itsesi ja keskitä energiasi jonnekin toisaalle!
Ooh, mitä tekstiä! Itselläni myös vaikea tilanne miehen kanssa -välinpitämättömyyttä, jonka syyksi selvisi toinen nainen... nyt mietitään miten jatketaan ja sain todella apua kirjoituksestasi! Kiitos!

Voimia myös ap:lle! Kokeile näitä neuvoja -eihän niistä haittaakaan ole.

Me naiset usein ajattelemme liian monimutkaisesti ja teemme omia johtopäätöksiä... parisuhde- tai perheterapiaa olen itsekin usein ajatellut -siellä olisi puolueettomalla maaperällä eikä keskustelut voisi mennä fyysisiksi vaan pysyttäisiin siinä mistä on kyse...
 
elävä kuollut
tlanteemme ei le sama mutta aika vastaava olen kadottanut ne tunteet mitä tunsin mestäni kohtaan jäljelle on jäänt vain katkeruus.unohtanut omat haaveeni ja ennenkaikkea kadottanut itseni,joudun miettimään joka ikisen sanani ettei herra käsitä jotain väärin kadulla kävellessämme katsomaan alaspäin etten vahingossakaan katso ketään hänen mielestään liian kauan,puhua ongelmista ei voi kun aina o huono hetki ta vastaukseksi ulee "minä kun luulin että ny meillä menee hyvin"mihni on myös lyönt muutaman kerran eka kerran vuosia sitten hän aloitti mustasukkaisuus juttunsa ja huoritteli läppäsin tätä poskelle niin herra tempo silmän mustaksi ja huulen auki+muita hjeita joten ole kiltti ja mieti hauatko jatkaaa suhdettasi.ise en toivo knellekkään tätä samaa p'''''''muttei enää saa irrottatua ä päästä itseäsi syvemmälle voimia ja halaus :'(
 
Mikset muuta joksikin aikaa muualle lapsesi kanssa? Silloin kun minä tein niin, mieheni tavallaan heräsi! Hän vihdoin tajusi etten ole mikään itsestään selvyys, että huudoilla, uhkaamisella ja tönäisyllä hän menettää minua ja menettää lopullisesti.
Pari kk sen jälkeen kun muutimme poikaamme (11 kk vanha oli silloin) kanssa pois kerrostaloon omakotitalosta, mieheni osti meille KOLMELLE matkan Egyptiin. Siellä juteltiin aina aamunasti kun meidän murumme nukkui ja huom. juteltiin ei enää riitoja ei syyttelyjä, vaan rauhallinen keskustelu ja päätettiin ottaa rauhallisesti. Aluksi me aloimme "seurustella", kävimme treffeillä, rafloissa, leffoissa.. mutta yöksi menin aina kotiin.. ja pikku hiljaa annoimme toisillemme anteeksi kaiken. Ja nyt asutaan taas yhdessä ja onnellisimpina kuin koskaan.

Eli minun ehdotus, muuta pois siitä oudosta sinulle miehestä ja anna hänelle miettimisaihetta. Jos hän oikeasti rakastaa sinua, hän tule tekemään kaiken jotta saisi sinut ja lepsenne takaisin "kotiin".
Tsemppiä!!! :hug:
 
Mom
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.06.2006 klo 17:10 Mies kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.06.2006 klo 15:27 mom kirjoitti:
Jo se, että miehesi käy sinuun fyysisesti käsiksi on merkki siitä, että sinun on lähdettävä (tai hänen) ennenkuin on liian myöhäistä.... tuo äijä ei edes osaa pyytää anteeksi - potki pihalle moinen p.ska!
Painu sinne mistä tulitkit. Lue tekstit uudelleen ja tule sitten kommentoimaan tänne.
Ja sinä olet sitten se väkivaltainen äijän ketale??! Mulla nousee karvat pystyyn teistä idiooteista, jotka puolustelevat miestä, joka käy naiseen käsiksi!!!! Sun kannattaisi harkita sanojasi. Minä luin koko ketjun ja etenkin ap:m tekstin ja mulle riitti se, että ap:n mies on väkivaltainen. Siitä kommenttini. Että painu sinä mies (pienellä m:llä) kasvamaan!
 
Mies myöskin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.07.2006 klo 09:34 mom kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.06.2006 klo 17:10 Mies kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.06.2006 klo 15:27 mom kirjoitti:
Jo se, että miehesi käy sinuun fyysisesti käsiksi on merkki siitä, että sinun on lähdettävä (tai hänen) ennenkuin on liian myöhäistä.... tuo äijä ei edes osaa pyytää anteeksi - potki pihalle moinen p.ska!
Painu sinne mistä tulitkit. Lue tekstit uudelleen ja tule sitten kommentoimaan tänne.
Ja sinä olet sitten se väkivaltainen äijän ketale??! Mulla nousee karvat pystyyn teistä idiooteista, jotka puolustelevat miestä, joka käy naiseen käsiksi!!!! Sun kannattaisi harkita sanojasi. Minä luin koko ketjun ja etenkin ap:m tekstin ja mulle riitti se, että ap:n mies on väkivaltainen. Siitä kommenttini. Että painu sinä mies (pienellä m:llä) kasvamaan!
Mitenkään aloittaneen miestä puolustamatta kannattaa muistaa, että myös nainen väkivaltainen, vaikkakaan ei (ainakaan vielä) yhtä väkivaltainen kuin miehensä. Ilmeisesti kuitenkin pyrkii aina aloittamaan tuon fyysisen sotimisen.

Joka tapauksessa nyt kaikille hyväksi olisi muuttaa erilleen niin pitkäksi aikaa, että ongelmat onnistuu selvittää puhumalla eikä riitelemällä (niin fyysisesti kuin sanallisestikin).
 

Yhteistyössä