Miten myöhään teidän lapset ulkoilee?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Felina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

Felina

Vieras
Naapurustossa asuu arviolta 4-vuotias tyttö, joka aika paljon liikkuu tässä meidän kadulla itsekseen ja usein käy meidän 9-vuotiasta tyttöä pyytämässä leikkimään.
Eilen veti sitten pohjat: puoli kymmenen aikaan illalla tuli jonkun toisen tytön kanssa kysymään, voiko meidän tyttö tulla heidän kanssaan leikkimään! :o

Onko muiden 4-vuotiaat vielä tuohon aikaan yksin liikkeellä ja kavereita vailla?

Mun 4 v kyllä ulkoilee yksikseenkin (pääasiassa kuitenkin minun ja 2½ v:n kanssa), mutta ei saa hakea ketään ulos leikkimään edes päivällä, ja kotiin tullaan viimeistään kello 20.
 
Sisään tulevat n. klo 21 viimeistään näin kesälläkin, ja meidän lapset ovat kaikki jo koululaisia. Kai noin voi jo sanoa, kun kuopuskin aloittaa koulun parin viikon päästä =)

Valvoa saavat kyllä jonkin verran pidempään, mutta sisällä.
 
Omassa pihassa lapset savat olla itsekseen kun tuntuvat pysyvän siinä. Mutta seitsemän maissa olen ottanut sisälle rauhoittumaan, syömään iltapalaa ja suihkussa käymään ja kahdeksan maissa ovat menneet nukkumaan.
 
mä en vaan ymmärrää että miten voi 4-vuotiaan päästää yksin ulos? Tapahtuuko siinä 3 ja 4 vuoden välillä niin huimaa kehitystä, että pystytte luottamaan? Mä en vois kuvitellakaan että tuon mun 3-vuotiaan päästäisin yksin ulos! Eisiinä vuodessa niin paljon tapahdu että pystyisin luottamaan, että lapsi on turvassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mimmu:

Kyllä siinä vuodessa tulee hurja ero lapsen luonteeseen. Noin mäkin aattelin mutta nyt kun on tää oma talo niin poika pysyy pihassa ja 2,5v tyttö pojan mukana. Tosin tiedän kyllä koko ajan missä ovat. En tietenkään nyt lykkäis yksin mihinkään esim. kerrostalon pihaan leikkimään tms tai jos olis iso tie lähellä.
 
Ei meillä 4 vuotiaana saa edes olla yksin ulkona...

Nykyään asutaan omakotitalossa ja pienimmäinen, eli poika, täyttää vasta ensi vuoden alussa neljä.
Joten isommat lapset, eli tytöt, saavat mennä pihaan ja naapuriin aikuisen luvalla, mutta eivät ENÄÄ KOVIN MYÖHÄÄN...

Alkuperäinen kirjoittaja mimmu:
mä en vaan ymmärrää että miten voi 4-vuotiaan päästää yksin ulos? Tapahtuuko siinä 3 ja 4 vuoden välillä niin huimaa kehitystä, että pystytte luottamaan? Mä en vois kuvitellakaan että tuon mun 3-vuotiaan päästäisin yksin ulos! Eisiinä vuodessa niin paljon tapahdu että pystyisin luottamaan, että lapsi on turvassa.

Mun tyttö oli pikku hetkiä yksin pihassa jo 2½-vuotiaana: odotti hiekkiksellä esim. sen ajan, kun kävin sisällä hakemassa vauvalle uuden vaipan tai ruokapurkin. 3-vuotiaasta eteenpäin sai mennä joskus yksin ulos siten, että päästin hänet pihalle, puin itseni ja vauvan, ja mentiin 5 minsan päästä perässä. Ja 4 v eteenpäin on saanut ulkoilla ihan oikeasti itse, käyn toki välillä kurkkimassa, ja tyttö käy takapihassa/ovella vartin välein kertomassa tai kysymässä jotain.
Säännöt on tehty selväksi ja niiden noudattamista valvotaan, alue on suojaisa ja turvallinen, joten meidän nelivuotiaan voi päästää ulos yksinkin. Muutamaa muuta tuntemaani nelivuotiasta ei taas todellakaan voisi päästää yksin edes meidän suojaisaan leikkipihaan: ne joko karkaisivat heti, tai tekisivät pahojaan. Meillä tyttö on ainakin vielä toistaiseksi noudattanut sääntöjä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:

Hmm siinä 5 minuutissakin oisi voinut tuota käydä se vahinko!! Mistä itse saarnaat!
Itse on kyllä ois jättänyt tuoksi hetkeksikään 2 1/2 vuotiasta yksin. En edes 3v. Enkä ymmärrä kyllä noita 4v ikäisiäkään että ovat yksin pihassa jollei ole ihan omalla aidatulla pihalla!! Että näin nuo pedofiillitkin voivat tehdä vaikka mitä kenenkään huomaamatta!
 
Kyllä siinä vuodessa tulee hurja ero lapsen luonteeseen. Noin mäkin aattelin mutta nyt kun on tää oma talo niin poika pysyy pihassa ja 2,5v tyttö pojan mukana. Tosin tiedän kyllä koko ajan missä ovat. En tietenkään nyt lykkäis yksin mihinkään esim. kerrostalon pihaan leikkimään tms tai jos olis iso tie lähellä.[/quote]

no tietty eri asia jos on omakotitalo..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja mimmu:
mä en vaan ymmärrää että miten voi 4-vuotiaan päästää yksin ulos? Tapahtuuko siinä 3 ja 4 vuoden välillä niin huimaa kehitystä, että pystytte luottamaan? Mä en vois kuvitellakaan että tuon mun 3-vuotiaan päästäisin yksin ulos! Eisiinä vuodessa niin paljon tapahdu että pystyisin luottamaan, että lapsi on turvassa.

Mun tyttö oli pikku hetkiä yksin pihassa jo 2½-vuotiaana: odotti hiekkiksellä esim. sen ajan, kun kävin sisällä hakemassa vauvalle uuden vaipan tai ruokapurkin. 3-vuotiaasta eteenpäin sai mennä joskus yksin ulos siten, että päästin hänet pihalle, puin itseni ja vauvan, ja mentiin 5 minsan päästä perässä. Ja 4 v eteenpäin on saanut ulkoilla ihan oikeasti itse, käyn toki välillä kurkkimassa, ja tyttö käy takapihassa/ovella vartin välein kertomassa tai kysymässä jotain.
Säännöt on tehty selväksi ja niiden noudattamista valvotaan, alue on suojaisa ja turvallinen, joten meidän nelivuotiaan voi päästää ulos yksinkin. Muutamaa muuta tuntemaani nelivuotiasta ei taas todellakaan voisi päästää yksin edes meidän suojaisaan leikkipihaan: ne joko karkaisivat heti, tai tekisivät pahojaan. Meillä tyttö on ainakin vielä toistaiseksi noudattanut sääntöjä.

Hmm siinä 5 minuutissakin oisi voinut tuota käydä se vahinko!! Mistä itse saarnaat!
Itse on kyllä ois jättänyt tuoksi hetkeksikään 2 1/2 vuotiasta yksin. En edes 3v. Enkä ymmärrä kyllä noita 4v ikäisiäkään että ovat yksin pihassa jollei ole ihan omalla aidatulla pihalla!! Että näin nuo pedofiillitkin voivat tehdä vaikka mitä kenenkään huomaamatta!

Mua nyt vähän naurattaa nää pedofiilipuheet näillä palstoilla. Tiedän kyllä että ne ovat todellista totta mutta kun ei niitä nyt niin paljon ole että joka nurkan takana vaanisivat...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hmm siinä 5 minuutissakin oisi voinut tuota käydä se vahinko!! Mistä itse saarnaat!
Itse on kyllä ois jättänyt tuoksi hetkeksikään 2 1/2 vuotiasta yksin. En edes 3v. Enkä ymmärrä kyllä noita 4v ikäisiäkään että ovat yksin pihassa jollei ole ihan omalla aidatulla pihalla!! Että näin nuo pedofiillitkin voivat tehdä vaikka mitä kenenkään huomaamatta!

Pedofiili voi napata 7-vuotiaankin.
Enkä minäkään jättäisi tätä toista 2½-vuotiastani yksin, mutta esikoinen istui kuin tatti siinä missä käskin hänen odottaa. Olin toki näkö- ja kuuloetäisyydellä siltikin (me emme asu kerrostalossa) ja pihassa oli aina naapureita lapsineen tai joku naapuri tekemässä puutarhahommia, ja he lupasivat hihkaista jos lapsi yrittää hypätä rekan alle. Samaan tapaan minäkin katsoin/katson puolella silmällä heidän pikkuistensa perään, jos vanhemmat käyvät kotona vaikka vessassa.
 
ravistettava: totta on että paljon riippuu lapsen luonteesta. mun lapsi vaan on aika vilkas vaikkei ilkeä olekaan, eli varmasti häipyis ku pieru saharaan..

Erään tuttavan 2v lapsi saa olla yksin pihalla, ja sitä mä en hyväksy todellakaan.. Osa varmasti pitää mua tiukkapipona, mut se on mun mielipide.
 
Musta tuntuu että täällä ei kukaan edes kato 3v. perään, saati sitten vähän isompien. Ite olen aika tarkka ton 6v. tekemisistä että käyn vähän väliä tarkistamassa että missä on ja mitä puuhaa, tyttö reilu 2v. ei todella saa yksin tuolla kulkee.

Eilen kun menin poikaa pyytään syömään niin jonkun n. 5v. poika oli kiivenny pihalampun päälle istuun :o sieltä kun ois mätkähtäny alas niin varmaan niskat poikki.
 
meillä tytöt saa olla 19.00 asti kavereiden kanssa ja sit omalle pihalle tultava, poika ei saa omaa pihaa pidemmälle mennä . tytöt siis täyttää 6v(2.7) ja( 6.8)7v nyt ja poika 4 1/2v...tää tosin pieni kylä jos asutaan ja omakotitalo,silleen eri asja ku esim: kerrostalo tai suurkaupunki...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Likka on tuossa meidän rivarin pihassa naapurin 7-vuotiaan pojan kanssa. Monta kertaa ovat olleet pihalla kymmeneen asti tai vähän kauemmankin.

Yli iltakymmeneen? :o
Toivottavasti ne osaa olla hissukseen....on meinaan sikaärsyttävää kun muksut meluaa pihassa kun muut yrittää jo nukkua :|
 
Yhteistyössä