Miten mun olisi pitänyt toimia anoppilassa? Loukkasi...

[toinen tollo]

Jatkan vielä, että ei siis "reipastaa" kuten täällä yksi ehdottelee...

Lapset ovat arkoja tai eivät, vierastamisesta ja kasvatuksesta riippumatta. Luonne on jokaisella erilainen ja sitä tulee kunnioittaa. Arkaa voi pikkuhiljaa rohkaista jne. mutta ei itkettämällä ja torumalla, ei ole lapsen vika jos hän on arka, eikä arkuus ole aina pahasta muutenkaan.

 

[samma här...]

... ja meillä on sentään 2-VUOTIAS tyttö, hyvin arka silti edelleen (jotenkin liittynee jatkuviin lääkärissäkäynteihinkin osittain, selkeää pelkoa uusista ja oudoista ihmisistä). Meillä siis myös arastelee mummoaan lähes joka kerta (näkee n. kerran viikossa-kahdessa) aluksi. Saattaa mennä puolikin tuntia ennenkuin menee lähelle mukaan leikkeihin joissa veli jo touhuilee mummon kanssa. Olen saanut myös osakseni paheksuntaa tästä, ihan niinkuin olisi oma vikani että tyttö vierastaa kun on niin paljon äitinsä kanssa eikä vierailla... ja olen kyllä pahoittanut mieleni, myönnän. Mielestäni mummon TODELLAKIN pitäisi ymmärtää että lapsi on lapsi ja vierastamiset kuuluu asiaan, joillakin loppuu aikaisemmin toisilla myöhemmin. Ja jotkuthan ovat ikänsä arempia kuin toiset. Ja meillä anoppi on itsekkin kasvattanut kaksi lasta joten luulisi tietävän... mutta enpä muutenkaan osaa tehdä mitään oikein; lapsilla on aina liian paljon tai liian vähän päällä, lelut ovat usein vääränlaisia kun mahtuvat suuhun, valitsemani lääkäritkään ei aina miellytä anoppia... ei liene yllätys että olen vähentänyt käyntini anoppilassa todella minimiin. Itsepä olen lapseni hankkinut, itse ne myöskin aion kasvattaa. Ja varmasti teen virheitä joista sitten kärsin jälkeenpäin mutta omiapahan ovat...