Onko täällä ketään joka on/on ollut omaishoitajia isovanhemmalleen? Miten päädyitte siihen?Minkälainen elämäntilanne?

[Nicola]

Itse oon 24vuotias ja oon omaishoitaja mummolleni joka sairastaa dementiaa ja käy tällä hetkellä myös syöpähoidoissa, mummo siis asuu meillä ja hänellä on oma huone. Päädyttiin tähän ratkaisuun koska sain 2v sitten lapsen ja kun lapsi oli vuoden ikäinen niin mummolle piti ruveta etsimään hoitopaikkaa. Vanhempani ovat molemmat työelämässä vielä aktiivisia ja isäni olisi joutunut jättämään rakastamansa työn koska halusi että mummo hoidetaan kotona. Koska olin hoitovapaalla enkä ollut ehtinyt koulun jälkeen hankkia vakituista työtä tarjouduin ottamaan mummon meille asumaan(toki miehen kanssa ensin keskusteltiin ja sovittiin etukäteen asiat ja selvitettiin n.1000asiaa). Asiaa tietysti helpotti se että meillä on omakotitalo ja saatiin järjestymään yksi huone vapaaksi.
Välillä on raskasta kun esim meillä on paljon ystäviä joiden kanssa vietetään aikaa niin on aina sitten myös mummo mukana kertomassa omia juttujaan. Parempina päivinä mummo auttelee kotona.
Joskus on hauska katsella kun 2v neuvoo mummia miten täytetään pesukone ja mistä pitää painaa että saa pyykkikoneen päälle. Ei aina tiedä että kumpi on lapsi ja kumpi aikuinen=)
Halusin vaan kertoa oman elämäntilanteeni jos joku miettii että miksi kirjoitin.

 

[nicola]

olis ollu kiva saada vähän vertaistukea ja kuulla onko muita yhtään vastaavissa tilanteissa...??

 

[Maura]

Oottele rauhassa, jospas myöhemmis sattuis joku linjoille Kuulostaa ett ootte saanu hyvin asian toimimaan, jaksamista.

 

[nellustiina]

:wave:
Mä olin just valmistunut ja mumma oli ollut jo puoli vuotta sairaalassa(syöpä) niin se kysy multa et haluisiko hoitaa sitä kesän ajan mumman kotona. Mumma halus olla viimeisen kesän kotonansa ja tottakai suostuin.. juteltiin miehen kans ja mä muutin mumman luo 50kilsan päähän ja tyttö jäis isän kans kotiin... tottakai ne tuli kattoon mua harva se iltä mut kuiteski... en kerennyt hoitaa mummaa ku kuukauden verran ..joutu sitte sairaalaan ja kuoli 3kk päästä :'( ikävä on hirvee vaikka tästä on jo 4 vuotta aikaa..

Sä oot kyllä ihana ihminen ku oot tuohon ryhtynyt. Vaikka raskasta se varmaan on.. :hug:

 

[mirus]

Itse oon 24vuotias ja oon omaishoitaja mummolleni joka sairastaa dementiaa ja käy tällä hetkellä myös syöpähoidoissa, mummo siis asuu meillä ja hänellä on oma huone. Päädyttiin tähän ratkaisuun koska sain 2v sitten lapsen ja kun lapsi oli vuoden ikäinen niin mummolle piti ruveta etsimään hoitopaikkaa. Vanhempani ovat molemmat työelämässä vielä aktiivisia ja isäni olisi joutunut jättämään rakastamansa työn koska halusi että mummo hoidetaan kotona. Koska olin hoitovapaalla enkä ollut ehtinyt koulun jälkeen hankkia vakituista työtä tarjouduin ottamaan mummon meille asumaan(toki miehen kanssa ensin keskusteltiin ja sovittiin etukäteen asiat ja selvitettiin n.1000asiaa). Asiaa tietysti helpotti se että meillä on omakotitalo ja saatiin järjestymään yksi huone vapaaksi.
Välillä on raskasta kun esim meillä on paljon ystäviä joiden kanssa vietetään aikaa niin on aina sitten myös mummo mukana kertomassa omia juttujaan. Parempina päivinä mummo auttelee kotona.
Joskus on hauska katsella kun 2v neuvoo mummia miten täytetään pesukone ja mistä pitää painaa että saa pyykkikoneen päälle. Ei aina tiedä että kumpi on lapsi ja kumpi aikuinen=)
Halusin vaan kertoa oman elämäntilanteeni jos joku miettii että miksi kirjoitin.

Ihanaa! *nostaa hattua korkealle* Toivottavasti minustakin on joskus tuohon!!! =)

 

[nicola]

:wave:
Mä olin just valmistunut ja mumma oli ollut jo puoli vuotta sairaalassa(syöpä) niin se kysy multa et haluisiko hoitaa sitä kesän ajan mumman kotona. Mumma halus olla viimeisen kesän kotonansa ja tottakai suostuin.. juteltiin miehen kans ja mä muutin mumman luo 50kilsan päähän

Oli hienoa että autoit sun mummoa elämään viimeiset ajat täällä maanpäällä paikassa joka oli hänelle rakas.

 

[Edla-Mamma]

Mä hoidin viisi vuotta isääni joka asui kotonaan kylläkin ja mä naapurissa. Nyt pari vuotta sitten tultiin tilanteeseen, että alkoi olemaan koko aikaisen valvonnan tarpeessa, karkaili ja katosi eikä sitten enää osannutkaan ite kotiin. Nyt on vanhainkodissa dementiaosastolla ja nyt on itselläkin parempi olo kun on turvassa

 

[Linnea]

Mä asuin syöpään sairastuneen mummoni kanssa yhden kesän ja koitin hoitaa. Olin kuitenkin ihan liian nuori sellaiseen ja nyt jälkeenpäin ihmettelen miten mun perhe suostui sellaiseen kun olin kuitenkin vasta lukion ekalla enkä oikeastaan yhtään ymmärtänyt että mummo kuolee pian. Jos olisin tajunnut tilanteen niin olisin varmaan suhtautunu tilanteeseen vakavammin mut olin niin nuori ja rakastunut yms.

Hattua nostan tuollaisesta kun jaksaa hoitaa lapsen lisäks vielä mummoa. Ihana ihminen oot

 

[nicola]

koko aikaisen valvonnan tarpeessa, karkaili ja katosi eikä sitten enää osannutkaan ite kotiin. Nyt on vanhainkodissa dementiaosastolla ja nyt on itselläkin parempi olo kun on turvassa

Se on hyvä et osataan tehdä päätös vanhainkodista sitten kun sen aika oikeesti on vaikkei oliskaan helppoa. Ja jos oma elämäntilanne on vaikea niin silloinkin kannattaa miettiä itsensä jaksamista että haluaako siihen jonkun toisen elämästä vielä vastuuseen. Meillä on niin kotona et on helloissa ym varmentimet että sammuvat itsestään jos jäävät päälle ja ulko ovet lukitaan öisin sisältä ettei mummo karkaa. myös piha on aidattu sen jälkeen kun livisti kukkien kastelu reissulta naapuriin tekemään verhotilausta(muuten hyvä mut naapurin setä on enemmän erikoistunut kaivinkoneella tekemään töitä..). Varmaan sitten jos alkaa tulemaan aggressiivisia piirteitä tai että pitäisi petiin hoitaa niin on meidän aika harkita vanhainkotia mutta toistaiseksi mennään näin.

 

[nicola]

Mä asuin syöpään sairastuneen mummoni kanssa yhden kesän ja koitin hoitaa. Olin kuitenkin ihan liian nuori sellaiseen ja nyt jälkeenpäin ihmettelen miten mun perhe suostui sellaiseen kun olin kuitenkin vasta lukion ekalla enkä oikeastaan yhtään ymmärtänyt että mummo kuolee pian. Jos olisin tajunnut tilanteen niin olisin varmaan suhtautunu tilanteeseen vakavammin mut olin niin nuori ja rakastunut yms.

Hattua nostan tuollaisesta kun jaksaa hoitaa lapsen lisäks vielä mummoa. Ihana ihminen oot

En kyllä aina oo kovin ihana=) Mutta sun tilanne on ollut paljon hankalampi kun oot ollut vieläkin nuorempi ja oma tulevaisuus ja elämä vielä harkinnan alla. Rakastuminenkin häiritsee huomattavasti keskittymiskykyä=) =) Ihmettelen että oot itse suostunut sellaiseen? Itse en osannut lukion ekalla vielä ajatellakaan ottavani kenestäkään vastuuta (hyvä kun itsestäni=). Kyllä se on aika tärkeetä että on itse asettunut jotensakin aloilleen että jaksaa ottaa jonkun muun huolehdittavakseen.

 

[.]

Minä hoidin lukion jälkeen syöpäsairasta mummoani lapsuudenkodissani, jossa siis vielä itsekin asuin. Rankkaa se oli, mutta tärkeintä oli että mummo sai olla pitkään kotona, toki loppuajan sairaalassa, kun elämä alkoi olla liian tuskallista.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä kokemus, joka tosin hidasti opiskelemaan lähtöäni, mutta en silti vaihtaisi sitä aikaa pois.
Tsemppiä ja voimia Nicola, ja muut vastaavassa tilanteessa olevat, olette ihania ihmisiä!

 

[Edla-Mamma]

koko aikaisen valvonnan tarpeessa, karkaili ja katosi eikä sitten enää osannutkaan ite kotiin. Nyt on vanhainkodissa dementiaosastolla ja nyt on itselläkin parempi olo kun on turvassa

Se on hyvä et osataan tehdä päätös vanhainkodista sitten kun sen aika oikeesti on vaikkei oliskaan helppoa. Ja jos oma elämäntilanne on vaikea niin silloinkin kannattaa miettiä itsensä jaksamista että haluaako siihen jonkun toisen elämästä vielä vastuuseen. Meillä on niin kotona et on helloissa ym varmentimet että sammuvat itsestään jos jäävät päälle ja ulko ovet lukitaan öisin sisältä ettei mummo karkaa. myös piha on aidattu sen jälkeen kun livisti kukkien kastelu reissulta naapuriin tekemään verhotilausta(muuten hyvä mut naapurin setä on enemmän erikoistunut kaivinkoneella tekemään töitä..). Varmaan sitten jos alkaa tulemaan aggressiivisia piirteitä tai että pitäisi petiin hoitaa niin on meidän aika harkita vanhainkotia mutta toistaiseksi mennään näin.

Mä kans halusin mahdollisimman pitkään pitää kotona mut sitku alko menee siihen, et ei enää edes muistanu juoda ite saati käydä vessassa puhumattakaan siitä, et kaappien sisällöt alko vaihtaa paikkojaan (aina jotian hukassa) ni sit oli pakko myöntää ettei tää enää paremmaks mene. Sitten noi karkailut muutaman kerran joilta ei sitten omin avuin enää palattu vaan poliisin kyydissä. Myös kauppareissuilta mun ja lapsen seurassa saattoi lähteä karkuun joten se olis ollu mulle siis oikeesti 23/7 vahtimista, ni sitten oli pakko todeta et poltan itteni nopeesti loppuun, varsinkin kun omakin perhe hoidettavana.

Ja nyt olen tosi tyytyväinen tähän ratkaisuun