Alkuperäinen kirjoittaja Pidä tunkkis;11345218:
Vastauksena edelliselle: sitä minäkin ihmettelin. Olin valmistellut asian hyvin ja odotin myönteistä vastausta tai ainakin keskustelua siitä, koska asia voisi olla ajankohtainen. Mietin tuon jälkeen viikon jatkanko yhdessäoloa ja sitten jatkoin, koska muilta osin mies on melko ok.
Kysyin sitten viime karkauspäivänä häneltä ihan sovussa, että voisiko hän ajatella mennä naimisiin kanssani -ei mitään kosien vaan ihan normaalisti, koska hän oli jo kerran kieltäytynyt. Hänen vastauksensa oli, että hänen mielestään meillä ei ole edellytyksiä mennä naimisiin. Meinasin taas jättää hänet siihen paikkaan.
Nielin kuitenkin ylpeyteni ja jatkoin, että entäs jos rakastaa toista, eikö sittenkään? Siihen hän meinasi, että niillä asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Vahvisti vielä sanomistaan, että ei HALUA naimisiin, ei minun eikä kenenkään muunkaan kanssa. En ole koskaan tajunnut tuota.
Kerran kysyin samaa vielä sähköpostilla kauniisti ja yritin selittää, että haluaisin mennä juuri hänen kanssaan naimisiin, koska olen varma rakkaudestani ja minusta olisi turvallista ja mukavaa olla rouva. Lisäksi pienet häät olisvat ihanat ja niistä jäisi kaunis muisto. Minullahan ei ollut sellaisia exäni kanssa -toisin omasta tahdostani. Tähän hän hermostui ja vastasi, että olisit sitten aikanaan mennyt naimisiin, jos se on sulle noin tärkeää -miksi piinaat häntä asialla!
No -en jaksa enää vääntää tuosta, mutta minulle se olisi tärkeää ja olisin halunnut kauniin romanttisen muiston, kun erokin on koettu ja se oli ikävä ja raskas. Olisin halunnut vähän satua ja unelmaa! -mutta ei kun ei.
Joskus mietin onko mies homo, mutta sitä hän ei todistettavasti ole. Sitten mietin onko kyse rahasta, mutta olen häntä varakkaampi ja parempipalkkainen, joten hän ei olisi joutunut elättäjäksi; lapsemme tulevat hyvin toimeen ja ovat jo teinejä, joten sekään tuskin on syy.
Jäljelle jää siis valitettavsti se, että en vaan ole sellainen nainen, jonka kanssa hän haluaisi avioon. Kurja tunne. Harkitsin pitkään eroa tuon asian takia, mutta en sitten kuitenkaan. Rakastan puolestani häntä -tätä asiaa vaan en kykene ymmärtämään.
Voisiko joku neuvoa miten vältyn ottamasta asiaa esille riidan aikana tai katkeroitumasta miksei unelmastani välitetä? Lapsia emme enää hankkisi -olemme pian viisikymppisiä. Tulee mieleen sekin, että vanhana, jos sairastellaan, en ole hänen lähiomaisensa enkä virallinen puolisonsa.
Tunnen huonommuutta ja arvottomuutta vaikka muilta osin elämässä en sitä tunne. Mies suuttuessaan joskus huusi, että tuollainen nainen ei olisi häneen nuorempana vilkaissutkaan, että hän on minulle "viimeinen mahdollisuus". Entäs sitten, en tajua? Valaiskaa MIEHET miksi näin?
Kerroit tuossa aikaisemmin, että miehesi on pohjalaisia. Lisäksi, ettet kaipaa hänen rahojaan, etkä muutakaan talouteen liittyvää. Eli kaipaat häntä vain emotionaalisesti.
Jos olisit joskus ajatellut asiaa näiden tosiasioiden pohjalta, minun olisi turha jatkaa tämän pitempään.
Mutta ilmeisesti et ole itse pohjalainen, etkä toisaalta ole siltä kannalta asiaa ajatellutkaan.
Eli mennään asiaan.
Pohjalaisuus luonteena on erittäin suoraviivainen ja rehellinen, mutta myöskin sulkeutunut. Lisäksi pohjalaiset ovat säilyttäneet identiteettinsä yllättävän pitkään. Sieltä saattaa vielä hyvinkin löytyä näitä "vanhan hyvän ajan" moraalin mukaan kasvatettuja miehiä. Ja kun olette jo viidetkympit jättäneitä, se on hyvinkin todennäköistäkin.
Uskoisin hänen ajatuksenjuoksunsa menneen hyvinkin tähän tapaan: Mies on AINA se, joka perheen elättää. Jos kumppaniksi tarjoutuu nainen, joka tulee omillaan toimeen, on hänen pakko olla tilanteessa, jossa hän on jäämässä yksin. (Suoraviivainen järkimieshän ei tunteisiin luota, varsinkaan naisen) Ja jo moraalista taustaa vastaan asetettuna mahdollisuus avioitua tällaisen naisen kanssa tuntuu vastenmieliseltä, koska joku voisi sanoa, että "otit sitten akan elättään ittees."
Tällaiset ajatuskuviot ovat juurtuneet uskomattoman syvään, olivatpa ne sitten realistisia tai eivät.
Ja nuo ahdistelut kosinnasta tai naimisiin menosta ovat tällaiselle luonteelle punainen vaate härälle; miestähän ei akat komentele, mies ottaa akan, jos ottaa, ei ikinä toisinpäin.
Ja sulkeutuneelta pohjalaisluonteelta tuo taannoinen kesäöinen tekstari oli ilmeisesti kaiken hänen rohkeutensa vaatinut tempaus. Valitettavasti vain et ilmeisesti ymmärtänyt sen arvoa.
Kenties herkkä kesäinen yö yhdistettynä helliin tunteisiin sinua kohtaan sai hänet tunnustamaan jotakin näin repäisevää. Sitä suurempi oli sitten kai hänen pettymyksensä, kun et reagoinutkaan hänen toivomallaan tavalla. Mutta sulkeutunut luonne ja kova itsekuri eivä anna paljon tilaa. niinpä hän nieli pettymyksensä siitä sinulle mitään edes mainitsematta, mutta oletettavasti myös se on nykyään hiertämässä hänen mieltään.
Minusta tuntuu, että olet löytänyt erään miehistä parhaimman, mutta erilaiset taustanne kääntävät hänen parhaat puolensa sinua vastaan. Jos sen kestät olet, tai ainakin voisit olla, onnellinen löydöstäsi. Jos et kestä...
