Miten lisäisi miehen omatoimisuutta vauvanhoidossa?

[neuvoja?]

Lapsi jo 8kk, mutta isä ei esim. koskaan käy kahdelleen ulkoilemassa lapsen kanssa. Ei tiedä mitä pukisi päälle ja tosi avuton jotenkin lähtemään ja tekemään lapsen kanssa.. Ehdotan kyllä, mutta aina tuhat tekosyytä miksei voi mennä vaikka vaunukävelylle. Kotona leikkii ja touhuaa todella ihanasti pienen kanssa ja lapsi tosi rakas ja tärkeä isälleen. Mutta, aivan selvästi hän pitää itseään enemmän leikittäjänä kuin oikeas _vastuunottajana_. Hän ei pidä siitä että neuvon ja käsken, mutta jollen mitään sano, mies ei automaattisesti ala antamaan lapselle päivällistä, anna juotavaa, pistä ajoissa päiväunille tms. Jätän heitä kahdelleen ja neuvon aina miten tehdä sillä aikaa, muuten unohtuisi syömiset tai nukkumiset. Kotona ollessa muistuttelen että hei, nyt on jo korkea aika antaa iltapuuro tai että katso nyt, vauva huutaa noin, se on aivan väsy jo. Jos en sano, mies ei tee ja minä teen kaiken. Vaipanvaihdot onneksi tajuaa jo.
Lisäksi mies olettaa todella usein, että minä juoksen perään tai menen jos lapsi itkee, sellaista passiivista vahtimista/hoitamista liian vähän. Tästäkin olen sanonut...

Miten saisi miehen omatoimisemmaksi? Olen väsynyt valvomisista ja jatkuvasta hoitamisesta, tarvitsen todellakin toisen vanhemman ottaamaan kunnolla vastuuta enkä jaksa aina sanoa! En tahdo nalkuttaa, mutta muuten mitään ei tapahdu...

 

[vaikea juttu]

Meillä oikeastaan sama juttu, isä on lähinnä leikittäjä. Mua se ei kuitenkaan haittaa, mulle sopii ihan hyvin tämä järjestely että minä annan ruokaa vauvalle ja vaihdan vaipat, olen jotenkin tosi huono leikkimään itse. Mies käy kuitenkin päivät pitkät töissä, niin ei minua haittaa, että isä illalla vaan leikkii vauvan kanssa.

Vaunukävelyjä en itsekään harrasta, joten en ymmärrä, miksi miehenkään pitäisi lähteä vaunukävelylle. Päiväunet vauva nukkuu ulkona vaunuissa.

Meillä kyllä mies pärjää hyvin vauvan kanssa kahdestaan, jos annan ohjeet ruuista sun muista. Mutta arkena, kun olen itsekin kotona, kyllä se minä olen, jolla on päävastuu vauvan hoidosta.

Luulen, että tilanne on samanlainen useimmissa vauvaperheissä. Äidillä on siis päävastuu vauvan hoidosta. En osaa sanoa, miten miestä voisi kouluttaa omatoimisuuteen.. ei kai välttämättä mitenkään. Monesti se taitaa vain mennä niin, että kun äidillä on muutenkin päävastuu vauvan hoidosta (siis jos äiti on vauvan kanssa kotona) niin on luentevaa, että äidillä on päävastuu myös iltaisin kun isäkin on kotona.

 

[alkuper]

Siis minustakin ok että äidillä periaatteessa päävastuu kun vauvan kanssa kotona onkin, mutta ainakin meillä vauva on todella vaativa ja valvottava öisin ja äiti tarvitsisi välillä "aivonollausta". Väsyneenä ei jaksaisi lähteä aina pois kotoa, vaan tahtoisi olla vaan ja touhuta omia/levätä, luottaen siihen, että mies ottaa täyden vastuun vauvan hoidosta. Mä olen yliväsynyt, ja olisi ihana tietää että toinen syöttää ajallaan ja nukuttaa kitisevän lapsen, ei tarvitsisi aina sanoa/neuvoa/patistaa tai tehdä itse.
Samoin viikonloppuna, kun huomaa että miehen tekemättömyys on pitkälti laiskuutta. Hän ei viitsi alkaa laittamaan kitisevää vauvaa nukkumaan, kun se pukeminen on niin rasittavaa ja sitten pitäisi vielä hysstellä parvekkeella..odottaa siis että minä teen. Tai syömiset, vauva sotkee ja pitäisi siivota jälkiä, paljon kivempi jos toinen tekee... Tällaista en oikein sulata, kun kuitenkin minä teen niin paljon enemmän kuin hän.

 

[suu suppuun]

Onneksi meillä tilanne ei ole tuollainen vaan isä on hyvin omatoiminen ja innokas vauvan hoitaja. Osaa hoitaa muksun siinä missä minäkin. Jos vain tissit löytyisi niin hoitaisi ruokinnakin

En tiedä mikä ap:n onglemaan auttaisi. Ehkä se, että pyrit olemaan osallistumatta vauvan hoitoon silloin kun se olisi miehen hommia. Et edes sano, että nyt pitäisi tehdä sitä ja sitä. Koska jos mies on ns. tottunut siihen, että sinä joka tapauksessa reagoit, niin hän ei sitten edes viitsi. On sen vuoksi passiivinen. Vaikeaahan se tietenkin on, mutta tilanteessa, jossa vauva itkee ja sinä tiedät mitä pitäisi tehdä, et sano etkä tee mitään vaan odotat, että mies reagoi. Eihän sitä tietenkään loputtomiin voi odottaa mutta tunge vaikka nyrkkiä suuhun, että et ala antaa ohjeita ja menet ihan eri huoneeseen. Se voisi auttaa asiaa kun mies huomaa, että sinä et kertakaikkiaan aio tehdä asian suhteen mitään.

 

[suu suppuun]

Tuosta päävastuusta vauvan hoidossa vielä. Kyllähän se automaattisesti on äidillä päävastuu kun äiti kerta on kotona lapsen kanssa, mutta minusta ei ole yhtään liikaa vaadittu, että isä osallistuu lapsen hoitoon iltaisin ja viikonloppuisin juuri sen takia, että äiti saisi välillä hengähtää. Itsellä jos on ollut hankala päivä kitisevän vauvan kanssa, helpottaa suunnattomasti ajatus, että kun isä tulee kotiin, itse voi heittää jalat soffalla kattoa kohti ja ottaa rennosti. Tai lähteä vaikka yksin ruokakaupassa käymään. Tai ihan mitä vaan pientä mutta pääasiana juuri se, että itse saa hengähdystaukoa.

 

[miehen koulutus]

Minä teen niin, että sanon miehelleni, että nyt on minun vuoroni rentoutua. Menen työhuoneeseen ja lukitsen oven. Surffailen netissä tai katselen TV:tä ja yritän olla välittämättä lasten itkuista. Tällä tyylillä olen 'pakottanut' miehenkin ottamaan vastuuta lasten hoidosta. Joskus taas olen mennyt nukkumaan korvatulpat korvissa.

Näihin omiin rentoutumisiini saattaa mennä useita tunteja (vastavuoroisesti mies on ollut omissa harrastuksissaan jopa koko päivän). Jos mies urputtaa, ettei ole ruokaa, niin totean vain, että 'voi voi'. Eihän se ruoka minullekaan tyhjästä ilmesty. Näin mies on oppinut ruokkimaan lapset ja laittamaan päiväunille. Vaipan vaihtoja hän lykkää yhä liian pitkään.

 

[Asdaa]

Minä en kyllä tiedä auttaako tuohon ongelmaan mikään.. muu paitsi aika. Näin ainakin meillä kävi. Vauva-aika oli todella yksin puurtamista, mutta nyt kun tyttö on reilut 2 v ja kommunikoi ja touhuttaa, on isä ryhtynyt omatoimisesti ottamaan lapsen hoitoa vastuulleen. Ja se tuntuu hyvältä. Ehkä tuo vauva-aika on miehestä todella lamauttavaa; ei tiedä miten toimia, eikä oikein uskalla aloittaakaan sen pelossa, että tekee jotain oikeasti väärin. Kyllä ensimmäisen vuoden - puolentoista aikana kävi monta kertaa mielessä, että mitä h-vettiä tuolla miehellä tekee, kun kaikki pitää itse tehdä ja hoitaa, mutta nyt helpottaa jo kummasti ja rakkaus miestäkin kohtaan kasvaa taas kun huomaa nämä kaksi yhdessä tekemässä ja touhuttamassa.

 

[pelisääntö]

Hei,

mitä jos loisitte selkeät pelisäännöt? Mä olen ainakin todennut että minun mieheni kyllä tekee jos pyytää, mutta hän ei vaan osaa itse tarttua toimeen ellei ole tosi akuutti pakko. Hommat hoituu hienosti jos olen poissa, mutta silloin kun itse olen paikalla, olen minä se joka "automaattisesti" hoitaa vauvanhoitoon ym. liittyvät asiat. Mitenkäs jos tekisitte niin että sopisitte etukäteen mitkä kuuluu kenenkin hommiin? Mä ihan listasin että "maanantaina on isän vuoro hoitaa nukuttaminen, vaipanvaihto jne". Eihän tämä ole siis millään lailla oma-aloitteisuutta, mutta kun lähes 10 kk odotin että jotain alkoi tapahtua, ja kun ei tapahtunut niin päädyin selkeään ohjeistamiseen. Toimii meillä eikä mies koe mitenkään tekevänsä liikaa tai että mä komentelisin, hän vaan sattuu olemaan "työnohjausta" tarvitsevaa tyyppiä

 

[Itselleni tulee]

mieleen vertaus työpaikoille. Jos pomo koko ajan on samassa huoneessa, kertoo koko ajan että laita tuo paperi tuohon, tuo tuohon. Nyt on sen ja sen aika. Ja jatkaa ja jatkaa tuolla tyylillä, niin tottakai alainen passivoituu. Saattaa jopa heittäytyä täysin taidottomaksi, "hölmöksi". Eli antakaa vastuu todella isälle. Kokemuksen kautta isäkin oppii, ja hänelle tulee oma tapa hoitaa tilanteita. Mielestäni tuokin on ihan hyvä keino, että jättää isän vauvan kanssa ja menee itse toiseen huoneeseen, tai lähtee kotoa. Ei jätä neuvoja ollenkaan mutta kysyttäessä vastaa tietysti.
Ja pelisäännöistä on toki hyvä puhua. Mitä itse haluat ja toivot ja mitä isä toivoo, ja miten pääsette tilanteeseen jossa molemmilla on hyvä olla.

 

[opettelua,]

Meillä miehestä tuli hyvin omatoiminen, kun lähdin (lapsen ollessa 6kk) kursseille, mitkä kesti 4 päivää. Olin siis yötä päivää pois ja hienosti isä ja lapsi pärjäsivät keskenään. Tämä myös teki sen, ettei jokaisesta asiasta tarvitse sanoa mitään vaan ruuat ym hoituu ajallaan, jos minä en sitä tee. En tietenkään käske nyt lähtemään kotoa vaan voisitko vaikka ottaa "oman" päivän viikonloppuna ja lähdet pois kotipiiristä, jolloin mies tosiaan jää vastuuseen vauvasta? Silloin kun äiti tai muu apu ei ole paikalla, varmasti hän hoitaa hyvin lapsen ja näin oppii myös tunnistamaan paremmin nälkäitkun ja väsymisen.
Toinen on tietenkin selvien pelisääntöjen tekeminen. Meillä toimitaan seuraavasti (olemme molemmat töissä). Se kumpi lähtee aikaisemmin töihin ja vie lapsen hoitoon, toinen hoitaa lapsen lähtökuntoon (pesee, pukee, syöttää). Illalla taasen minä teen ruuat ja syötän ja käytän vielä mahdollisella iltakävelyllä (tosin monesti mennään ydessä kävelylle), mies leikkii ja hoitaa iltatoimet. Minulle kuuluu sitten yleisesti nämä läärärissä/ neuvolassa käynnit, muskaritoiminta ym. Näin ei tarvitse koskaan kiistellä tekemisistä tai tekemättä jättämisestä. Meillä tää systeemi toimii hyvin.
Nyt keväällä lähden taa kursseille, mitkä vievät minut muutamiksi viikoiksi pois kotoa eikä ole huolta siitä, miten kotona pärjätään, koska mies on oppinut olemaan omatoiminen.

 

[Mies ja poika]

Meillä mies on ollut alusta asti omatoiminen, koska olin päättänyt, että en ota mitään auktoriteettiasemaa ja ole siinä ympärillä neuvomassa.Lapsen hoito nyt ei ole mitään ydinfysiikkaa. Lähdin jo laitoksella viipottamaan hetkeksi omille asioille vierailuaikana, jotta mies sai ihan rauhassa ihmetellä lastaan ja oppia käsittelemään häntä. Ja heti samana päivänä, kun pääsin kotiin, sovittiin että hoidan koiran pitemmät lenkitykset ja kaupassa käynnit, ja mies hoitaa sinä aikana lasta, kuten parhaaksi näkee. Minä en en arvostele, kiitä tai millään lailla puutu siihen, miten lasta hoidetaan, vaan luotan täysin hänen arvostelukykyynsä. Ja aina kun tulin kotiin, oli miehellä jotain kivaa kerrottavaa, omia oivalluksiaan ja ehdotuksia vauvanhoidosta. Niistä sit neuvoteltiin, ja vaikka minä tein toisin, niin hän teki asiat ehdottamallaan tavalla. Lapsella ja isällä on oikein hyvät välit, sillä isä on saanut miettiä nämä jutut rauhassa. Eihän mullakaan ole mitään elämää suurempaa viisautta tästä lastenhoidosta. Kaikki nämä on taitoja, jotka pitää oppia, sekä minun että mieheni. Ja oppimista tapahtuu vaan ilmapiirissä, jossa saa myös tehdä virheitä. Se, että lapselle on puettu pyjama päiväasuksi jne, ei ole millään lailla merkityksellistä, eikä ainakaan sellainen asia, josta sanomalla pitäisi toisen mieli pahoittaa.

Ap, oletko puhunut asioista miehen kanssa niiden oikeilla nimillä? Siis siten, että miten miehesi näkee tämän teidän sanattoman sopimuksen vastuunjaosta? Monet miehet ajattelee, että asiat on jotenkin sovittu niin, että hän leikittää ja sinä hoidat. Siksi hän ei edes oritenoidu siihen, että hänen pitäisi tulkita vauvan viestejä, ja ärsyyntyy/stressaantuu kun sinä yhtäkkiä vaadit häntä, sopimuksen vastaisesti, tekemään sinun hommiasi, ja ihan ilman ennakkovaroitusta.

Miehellesi voisi sopia parhaiten, että jaatte vastuualueet lapsen hoidosta, kuten olette jakaneet vastuun muistakin "kotitöistä". Miehen on helpompi orientoitua ja toimia, jos sovitte esimerkiksi, että hän hoitaa vuorokaudesta tietyn ajan, ja tekee siinä ajassa erikseen sovitut jutut. Miehet vaan on erilaisia, ja heidän kanssaan täytyy olla selkeämpiä kuin naisten kanssa. Sillä naiset on kasvatettu herkiksi toisten tarpeille, miehet vaan omille tarpeilleen...

 

[Mies ja poika]

Niin, ja vinkkinä; antakaa miehelle myös hengähdystauko heti töiden jälkeen. Minulla on tapana pistää ruoka tulemaan ja lähteä koiran ja lapsen kanssa ulkoilemaan, kun tiedän miehen tulevan töistä. Hän saa tulla rauhalliseen, hiljaiseen kotiin, taittaa hirveimmän nälkänsä, käydä suihkussa ja katsoa vaikka telkkaria, tai nukkua ym. Kun tulen kotiin, on mies levännyt ja saanut ajatukset taas kotivaihteelle. Sit syödään ja on minun aikani levähtää. Monella miehellä on kova oman tilan tarve. Jos hänelle antaa sen, vaikka vain tunniksi päivässä, niin hän on ihan eri mies sen jälkeen. Ja haluaa hoitaa lastakin eri tavalla.

 

[yhdessä opettelu]

Samoilla linjoilla Mies ja poika-nimimerkin kanssa. Eli vauvanhoito ei ole ydinfysiikkaa ja miehen pitää saada opetella se oma tyylinsä hoitaa. Meillä mies on hyvin aktiivinen lapsenhoitaja ja hän on alusta asti ollut meillä mm. lapsen kylvettäjä. Kertaakaan en puoleen vuoteen lasta kylvettänyt. Hän myös laitoksella sai ensiksi opin siihen miten kakkapylly pestään juoksevan veden alla. Itse välttelin ihan arkuuttani kyseistä hommaa siihen asti kunnes mies lähti isyyslomalta töihin. Sen jälkeen oli pakko uskaltaa itsekin. Kummallakaan ei ollut yhtään sen enempää kokemusta vauvan hoidosta ennen lapsemme syntymää, ja siten myös asennoiduin hommaan siten, että kumpikin meistä osaa/on osaamatta ihan samat asiat. Yhdessä opetellaan ja näin on tehty. Varmasti se on suuressa määrin vaikuttanut siihen, että mies ei arkaile yhtään lapsenhoitoa.

 

[Selkeyttä sopimuksiin]

Ihan kaikkea en jaksanut lukea...anteeksi.

Mies ja poika -vastaukseen pitää vähän älähtää. Naisillakin on oman tilan tarve ja tunti päivässä omaa aikaa on lapsiperheessä jo luksuskohtelua. Meillä toimii ennemminkin toisin päin: mies päästää minut vapaalle, kun astuu meteliä ja leluja täynnä olevaan kotiinsa =) Toki ihan ensiksi syödään yhdessä.

Minusta ei ole liioiteltua vaikka kirjoittaa lapsen vuorokausirytmiä ylös kaikkien hoitajien nähtäville. Ja jos omatoimisuus puuttuu, lapsen voi lykätä miehen syliin "lukujärjestyksen" kanssa. Tällöin kannattaa itse mennä vaikka nukkumaan (meillä piti tässäkin alkuun muistuttaa, ettei saa sitten häiritä) tai ulos, että mies saa hoitaa omalla tavallaan ilman että joku on vahtimassa. Mielestäni tuo rytmi on kuitenkin hyvä säilyttää, vaikka hoitaja välillä vaihtuukin.

Tärkeää molemmille vanhemmille on, että heidän panostaan arvostetaan ja muistetaan kiittää ja kehua. Ylistin miehen maasta taivaisiin, kun hän toisen lapsemme kotiuduttua alkoi osallistua ilman käskytystäkin lasten hoitoon =) Meidän sukupolven miesten kohdalla kannattaa muistaa, että lapsuuskodin roolijako on todennäköisesti ollut aivan toinen ja he saattavat täysin tiedostamattaan vain toistaa opittua mallia.

 

[Mies ja poika]

Selkeyttä sopimuksiin; totta kai naisellakin on oman tilan tarve. Sitähän minä juuri saan sillä, että annan miehen levätä ja orientoitua lapsenhoitoon pienen hetken työpäivän jälkeen. Minusta itsestäni olisi ihan hirveää tulla töiden jälkeen kotiin, jossa kaikki heti tahtoisivat minulta jotain; koira lenkitystä, lapsi huomiota ja vaimo roskapussin vientiä (siis näin esimerkkinä). Kun minä ulkoilutan koiran ja lapsen ja vien itse sen roskapussin, saan tulla kotiin virkeänä virkeän miehen luo, ja lähteä sitten omille menoilleni, jos huvittaa. Ensisijaisesti kuitenkin teen tätä, koska rakastan miestäni ja haluan että hän voi hyvin. Tämä on minulta hänelle samanlainen rakkauden teko kuin se, että hän käyttää aamuisin koiran pitkällä lenkillä, vaikka on väsynyt ja hänellä on kiire töihin, jotta minä taas saan nukkua pitkään. Jos meillä ei näitä pieniä tekoja olisi pitkin päivä, oltaisiin kohta molemmat väsyneitä ja kiukkuisia siitä, että aina täytyy ajatella muita, mutta kukaan ei ajattele minun hyvinvointiani.

 

[öldkjdfj]

Vaikka miehelle antaa sen tunnin töiden jälkeen, niin silti on vaadittava itselleen samaa kohtelua vastavuoroisesti. Siitähän tässä keskustelussa juuri on kyse, kun miehet pitävät itsestäänselvyytenä, että naiset hoitavat hommat. Miksi siis vaivautua, kun kerran ei ole pakko. Jos minä en pidä puoliani, niin en varmasti saa sitä omaa tuntiani vuorokaudessa ilman lapsia. Mielestäni ei ole kohtuutonta vaatia, että isä olisi lapsensa/lastensa kanssa edes yhtä vaivaista tuntia vuorokaudessa (tai kahtakaan). Molemmilla vanhemmilla pitäisi olla yhtä paljon aikaa rentoutumiseen.

Entäs sitten, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Pitääkö silloinkin naisen olla siloittelemassa miehen kotiin tuloa? Miksei toisinpäin? Vastuu pitäisi jakaa puoliksi, eikä sysätä sitä pääosin toisen harteille.

 

[kjsdhkj]

No eikö se koko talous ole kuitenkin yhteinen? Eli toinen tekee työpäivän työpaikalla, toinen työpäivän kotona, ja sitten toinen on esim. tunnin lapsen kanssa ulkoilemassa ja toinen lepää, ja seuraavaksi tehdään vuoronvaihto. Silloinhan se on tasapuolista mielestäni. Olen siis samoilla linjoilla "Mies ja Poika" nimimerkin kanssa. Mitä siinä pitäisi muka olla toisin päin. Eri asia on sitten jos molemmat vanhemmat ovat töissä. Mutta jos osaavat huomioida toisensa tuossa tilanteessa, miksei silloinkin.
Ja rakkaus toiseen on mielestäni jotain aivan muuta kuin että vaaditaan sitä ja vaaditaan tätä. Aina on eri elämänvaiheita, joskus toinen tarvitsee enemmän lepoa ja joskus toinen. Tärkeämpää on pelata samaan yhteiseen pussiin, neuvotella, kuunnella ja tehdä kompromisseja. Juuri kuten "Mies ja poika" sanoo, niin että molemmat vanhemmat jaksavat arjessa. No taitaa mennä jo ohi aiheen.

 

[Simplelink]

Änkään tänne vaikken lapsellinen olekaan kertomaan, että mielestäni nimimerkit "Mies ja poika" sekä "kjsdhkj" (jessus) kirjoittavat todella asiaa. Kannattaa lukea useampaankin otteeseen.

Omassa ystäväpiirissä suurin osa kavereista on miehiä, niin on tullut kuunneltua sitä isän puolta asiasta ja voin sanoa, että jatkuva neuvominen on ehkä naisen itsensä kannalta se pahin virhe. Se saa ihan varmasti miehen tuntemaan, ettei osaa mitään ja ns. lyömään hanskat tiskiin koska nainen käytöksellään osoittaa tietävänsä kaiken niin paljon paremmin.

Kuinka moni naisista harrastaa hymähtelyä tai tuhahtelua, ääneen moittimisesta puhumattakaan, mennessään tekemään jotain asiaa, mikä miehen olisi, äidin mieelstä, pitänyt älytä tehdä? Kuinka moni puuttuu tilanteeseen ennen kuin mies on ehtinyt edes reagoimaan johonkin asiaan? Kuinka moni on miettinyt yhdessä miehen kanssa sitä päiväjärjestystä, missä ja miten noin suurinpiirtein toimitaan?

Ottakaa ne isät aidosti mukaan eikä vain apureiksi helpottamaan omaa "taakkaa".