Toggle sidebar

Miten kerroitte erostanne muille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Katkipoikki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
K

Katkipoikki

Vieras
Kun olette joutuneet eron eteen, millaista on ollut kertoa siitä ystäville, sukulaisille, tuttaville?
Oletteko vain ohimennen maininneet vai kertoneet juurtajaksain? Miltä se on tuntunut?

Tuli ero miesystävästä ja vaikkemme olleet kuin noin vuoden yhdessä, tuntuu vaikealta alkaa kertoa tapahtuneesta tuttavapiirille. Vaikka hän jätti minut toisen vuoksi, en tahtoisi mustamaalata häntä. Olen aika hajalla tapahtuneesta ja päässä pyörii kaikkea.

Kaikki olivat hyvin iloisia suhteestani, sillä pitkä liittoni oli aiemmin katkennut miehen juopotteluun ym. Nyt kun tämäkin juttu meni pieleen, olo on pettynyt ja minua rehellisesti nolottaa kertoa totuus.

Miten te olette menetelleet ja käsitelleet asiaa? Onko kukaan pitkittänyt totuuden kertomista tai peräti salannut sen joiltain ihmisiltä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Väenö:
Sitä muille kertoo, riittää ku sannoo taekinahavukalle, että se on loppu nyt ja jos sattuu olemaa ruottalaenen ni sannoo, että det är slut nu!
Click to expand...

Prittiläeselle, tulevalle eks-kumppanille kannattaa sannoa että "kanttuvei" = Cunt away!

Sosialististen neuvostototasavaltojen evp. kansalaeselle voepi toeta, että "Harasoo, nitsevoo, ruki veer ja davai, toprahuja"
 
Enpä tiedä olisinko vuoden seurustelun jälkeen vielä edes kertonut kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni että seurustelen, tuskin.

Niille joille olisin keronut, niin ne olisivat sen verran läheisiä, että kertoisin varmasti syynkin eroon ihan vain että se loppui, mies lähti.
 
Mitä varten sälytät itsellesi taakkaa vielä siitä, että pitäisi kertoa erosta erikseen? Hyvänen aika sentään, hyvä ihminen, sinähän elät _omaa_elämääsi_ ja päätät itse kerrotko vaiko et kerro. Maailmassa ei ole lakia, joka pakottaisi meitä jatkuvasti tiedottamaan tekemisiämme naapureista lähiomaisille. Normaalilla järjellä varustettu ihminen kyllä näkee asiat sanomattakin ja jos hänellä on hiukankin hienotunteisuutta, niin ei edes ala utelemaan asiaa. Joten sinä kerrot, jos haluat kertoa, ja jätät kertomatta, jos et juuri sillä hetkellä jaksa. Uteluihin voi vastata olan kohautuksella ja todeta, että palataan asiaan kun tunnet olosi paremmaksi.

Koeta nyt vain hoitaa itseäsi kuntoon ja käänny luottosystäviesi puoleen, joiden kanssa saat rauhassa jutella tapahtuneista. Kyllä muut tuttavapiirissäsi pitävät huolen suhde-elämäsi tiedottamisesta eteenpäin.
 
Minä en alussa jaksanut puhua asiasta kovin syvällisesti. Monelle sanoin, että puhun enemmän sitten myöhemmin, kun olen erosta toipunut paremmin. Sitä paitsi puskaradio kyllä toimii, joten esim. äitini kertoi asiasta eteenpäin ja kaveripiirissä sekä työpaikalla asia liikkui eteenpäin, joten ei siitä tarvinnut kymmeniä ja kymmeniä kertoja kertoa.

Voithan sinä kertoa esimerkiksi vanhemmillesi ja parhaalle kaverillesi enemmän ja ne todelliset syyt, jotka eroon johtivat. Jos et jaksa eron syitä selvitellä, niin jätä se myöhäisempään ajankohtaan, kun olet erosta paremmin toipunut.
 
Kiitos ajatuksistanne.

Parille ystävälle olen nyt kertonut vähän puolittain, ihan sähköpostitse, että taidamme olla eroamassa. Hirveän vaikeaa olisi nyt nähdä kasvokkain joku ja kertoa asiasta hänelle siinä. Kun tietää, että kysymystulva ja ihmettely olisi melkoinen.

vanhemmilleni pelkään kertoa, koska he ovat iäkkäitä ja sairaita ja pelottaa, että aiheutan heille kuoleman huonoilla uutisilla. Se ei ole mikään vitsi! vähän aikaa voi tilannetta salailla, mutta jossain vaiheessa he ihmettelevät, miksei tämä mies tullutkaan enää mukanani käymään.

Helpottaisi, kun voisi jollekulle parkua tilannetta, mutta en kertakaikkiaan halua menettää kasvojani ja näyttää liian heikolta. Olen ajanut itseni nurkkaan.
 
Parempi vain jos purat ajatuksesi jollekulle! Ei kaikille tarvitse kaikkea kertoa, mutta tekee hyvää, kun saa jonkun kanssa pohtia omat ajatuksensa juurta jaksain läpi.

Itse aikoinaan erosin suht sovussa edellisestä suhteesta, joten kerroimme vanhemmillemme asiasta yhdessä. Sillä tavoin hyvä, että ei syntynyt suuremmin syyllistämistä sukujen välillä ja saimme kuitenkin voimaa toisistamme, kun ei tarvinnut ihan yksin vastailla "Miksi, miksi, miksi???"-kyselyihin. Tosin emme kaikkea kertoneetkaan, ainoastaan vähän jotain suurpiirteistä. Sen jälkeen luotin sukulaisten osalta puskaradioon eli selvisin todella helpolla.

Omat ajatukseni puin rauhassa parin ystäväni kanssa läpi ja se helpotti valtavasti. Tietysti oli myös muita ihmisiä, joille jouduin asiasta kertomaan, ja kyllähän siinä joka kerta itku pääsi, mutta sanallisella tasolla pyrin toistamaan sitä, että näin vain kävi, kyllä se tästä, vaikka surettaa ihan kamalasti. Sitten yritin kääntää jutun muualle ja yleensä ihmiset sujuvasti jatkoivat juttua muista asioista, jolloin sain itseni taas korjattua kasaan.

Mutta siis pointtini on se, ettei kukaan odota, että pystyisit ohittamaan eroa tuosta noin vain. Saa olla "heikko" ja saa tuntua pahalta! Mitä pidempään kertomista pitkität, sitä isomman mörön siitä itsellesi teet. Tsemppiä!
 
"Helpottaisi, kun voisi jollekulle parkua tilannetta, mutta en kertakaikkiaan halua menettää kasvojani ja näyttää liian heikolta. Olen ajanut itseni nurkkaan."

Ei ero ole maailmanloppu eikä epäonnistuminenkaan. Ei siinä kasvojaan menetä. Vaikka itkisitkin. Se on normaalia, että ihminen suree sen menettämistä, joka on ollut tärkeää.

Puskaradio todella hoitaa tiedottamishomman puolestasi. Kyselijöille riitää vastaukseksi, että näin tämä nyt meni ja surettaa. Enempää ei tarvitse selitellä tai vastata. Vastaus on vaikeneminenkin, sehän tarkoittaa, että älä kysele enempää.

Vanhemmille ei välttämättä tarvitse kertoa, ennenkuin olet itsesi kanssa sinut. Silloin olet kertoessasi ihan erilainen kuin nyt, eikä se heille aiheuta sen kummempia sydämentykytyksiä.
 
Kyllä se ero tällä hetkellä maailmanlopulta tuntuu. Kiitos kuitenkin että valatte uskoa kolhittuun. Muutaman viikon ja kuukauden kuluttua ehkä jo on toisenlaiset mietteet. Pikkuhiljaa voin ilmoitella tutuille, ettei meitä kannata enää odottaa yhdessä kylään. No, vuoden aikana ehdimme tutustua toki vain pieneen osaan toistemme läheispiiriä. Ja parempi niin, nyt ajatellen.

JOs vielä joskus tapaan uuden miehen, en uskalla kertoa hänestä varmaan kenellekään kahteen vuoteen, huokaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kertomisesta:
Enpä tiedä olisinko vuoden seurustelun jälkeen vielä edes kertonut kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni että seurustelen, tuskin.

Niille joille olisin keronut, niin ne olisivat sen verran läheisiä, että kertoisin varmasti syynkin eroon ihan vain että se loppui, mies lähti.
Click to expand...

Vai ei vuoden seukkaamista kannattane edes mainita.. :)

mites kun on kysytty lähdetkö likkojen kanssa bailaan ja viikon turkinmatkalle vähän "aurinkoa ottamaan", mites vastataan kun on jätkä plakkarissa jo kotipuolessa...?

Aika etäinen ystävyys ellei moista pikkuasiaa tule maininneeksi?
 
"JOs vielä joskus tapaan uuden miehen, en uskalla kertoa hänestä varmaan kenellekään kahteen vuoteen, huokaus."

Avioerosin vuosia sitten enkä ole kaivannut uutta miestä. Onhan asian laitaa udeltu sieltä ja täältä. Ilmoitan aina selväsanaisesti, että viihdyn yksin. Kyselyt ovat vähentyneet ja saan vihdoin elää rauhassa.

Vanhemmilleni avioero olisi ollut kova paikka. Onneksi he eivät enää olleet elossa, kun erosimme. Maaseudulla ihmiset ovat niin erilaisia.

Minunkin ex joi paljon. Olit ap. rohkea, kun uskalsit kokeilla siipiäsi. Minusta ei sellaiseen enää ole. Haavoituin niin pahasti juopon rinnalla.
 
Sydänhalvausvaarassa olevat vanhemmat ovat tietenkin eri juttu mietittäväksi, kun sellaisista mainittiin.

Muuten olen vielä ja aina vain enemmän elämän varrella tullut siihen tulokseen, että kun kertoo perusharmit ja -häpeät itse reilusti normaaliasiana suoraan, eipä käydä takkiin, eikä tule valtavaa vuorta väisteltäväksi. Se nimittäin sitten vie ihan hurjasti lisää voimia se väistely ja piilottelu - tilanteessa, jossa voimia on jo muutenkin vähän. Nimimerkillä "Ennen tein toisin, ja nyt en enää viitsi"

Eikä tule juoruttavaa, kun ei ole pidetty piilossakaan. Asia asiana, mitäs siitä. Jokaiselle ne tilanteet voivat tässä elämässä vastaan tulla. Ellei joku ymmärrä, olkoot ymmärtäMÄTTÄ! Hänen ongelmansa, ei sinun :)

Helpoimmalla pääsee jatkossa, kun pamauttaa itse ensin suoraan avoimesti!
 
Et sinä ole ollut parisuhteessa yksin. Olet varmasti itse yrittänyt parhaasi suhteessa, mutta toisen puolesta et voi suhteessa elää. Ensimmäinen ero oli niin vaikea, että se varmasti on vaikuttanut asenteisiini, että turha kärsiä, jos kummallakaan ei ole hyvä olla.

Omien kokemusteni viisastamana ihmettelen, että erosta kertominen on jollekin häpeällistä. Ymmärrän, että se on tuskallista, mutta varsinkin niissä tapauksissa, joissa mies ei ole halunnut sitoutua, on ehkä pettänyt tai ei ole täysillä mukana suhteessa, niin erohan on MIEHEN häpeä silloin, eikä naisen. Miksi naisen pitäisi yrittää vuosikymmeniä ja olla vuodesta toiseen onnellinen, jos mies ei ole ollenkaan valmis antamaan kaikkeaan suhteen onnistumiseksi?

Minä tein erottuani juuri niin, että laitoin ensiksi sähköpostia kavereille, että menee vähän huonosti ja myöhemmin laitoin pidemmän sepustuksen, jossa kerroin, että olen eronnut ja mitkä ovat pääpiirteittäin olleet eron syyt. Samalla mainitsin uuden osoitteeni yms. yhteystiedot. Sain tosi paljon ymmärrystä ja kannustusta. Parin ystävän kanssa puitiin eroa baarissa tai kotona saunoen.

Omat vanhempani suhtautuivat aluksi erooni tosi järkyttyneinä ja heidän mielestään minä en yrittänyt tarpeeksi. Selitin heille todellisen tilanteen kirjeellä, koska puhelu meni pelkäksi itkemiseksi (asumme kaukana toisistamme). Kirjeen jälkeen sain oikein kauniit kirjeet kummaltakin vanhemmaltani. Ne antoivat voimaa, kun luin niitä uudestaan useamman kerran.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Faciss:
Itse kerroin erostani vaihtamalla Facebookiin "suhdestatukseni" singleksi.
Click to expand...


Tämä toimii kai enempi nuorison keskuudessa... tai ainakin alle kolmikymppisten. Ja yleensä sellaisten, joilla muutenkin seura vaihtuu nopeammin ja huolettomammin kuin vähän vanhemmilla, siis 30+, saati 40+. Aikuisten oikeesti kuulostaa aika kylmältä tavalta informoida erosta.
 
Nyt ainakin häpeä pois niskasta! Suhde päättyi, selvä juttu, molemmissa varmaan vikansa, mutta elämä jatkuu. Tiedän kokemuksesta, että on todella rankkaa kertoa lähipiirille. Itse kerroin omille vanhemmilleni kirjeellä (en sähköpostilla) jossa kerroin, että en jaksa nyt tapahtuneesta puhua, ja voisivatko antaa aikaa toipua. Toimi ihan parhaiten.

Ystäville kerroin vasta viiveellä, no läheisille suht heti (koska tarvitsin myös heidän tukeaan), kaukaisemmille sitä mukaa, kun asia nousi esiin (jos kyseltiin avomiehen kuulumisia, sanoin, etten valitettavasti tiedä, kun olemme eronneet).

Eniten rasitti ihmisten, etenkin vieraampien totaalinen ääliömäisyys uutisen kuullessaan. Osa alkoi suunnilleen hihkua riemusta, että jess, lopultakin säkin olet sinkku ja voit lähteä mun kanssa bilettämään - osa taas alkoi heti tivata perimmäisiä syitä ja oikein kunnon tilitystä. Todella tuskallista yrittää hokea puolitutulle kaupan kassajonossa, että en nyt halua avautua asiasta tämän enempää, etenkään jos viesti ei mene tivaajalle perille. Jaksamista sinulle, kerran se vain kirpaisee kun kerrot. Kyllä sinä pystyt siihen, pystypäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tjaah...:
Alkuperäinen kirjoittaja Faciss:
Itse kerroin erostani vaihtamalla Facebookiin "suhdestatukseni" singleksi.
Click to expand...


Tämä toimii kai enempi nuorison keskuudessa... tai ainakin alle kolmikymppisten. Ja yleensä sellaisten, joilla muutenkin seura vaihtuu nopeammin ja huolettomammin kuin vähän vanhemmilla, siis 30+, saati 40+. Aikuisten oikeesti kuulostaa aika kylmältä tavalta informoida erosta.
Click to expand...

No enpä sanoisi. Kyllä monet yli kolmekymppiset käyttävät facebookia. Tietty ehkä ihan läheisimmille ystäville ja sukulaisille on hyvä sanoa kasvotusten tms. mutta miksei muuten saisi infota facebookissa? Ei se mielestäni mitenkään kylmää ole.
 
Minä kerroin muutamalle valitulle juoruakalle, että miehellä on uusi hoito (jonka haukuin pataluhaksi samalla), joten ero tuli. Sana levisi yllättävän äkkiä!:)
 
"No enpä sanoisi. Kyllä monet yli kolmekymppiset käyttävät facebookia. Tietty ehkä ihan läheisimmille ystäville ja sukulaisille on hyvä sanoa kasvotusten tms. mutta miksei muuten saisi infota facebookissa? Ei se mielestäni mitenkään kylmää ole."

En ole Facebookissa enkä edes halua olla. Mutta Notebook-elokuvasta pidin kovasti:)

Exäni on Facebookissa. Kävin kerran vilkaisemmassa sivua. Jotenkin säälitti.
Ehkä olen vanhanaikainen, mutta ei tässä iässä suhteita hoideta Facebookissa. Se on nuorempien juttu. En käy edes lasteni Facebookeissa eikä sinne äitiä edes kaivata.

En hakenut eroa. Vaikea sellaisesta asiasta on maailmalle tiedotella vaikka olisi tiedotusalan ammattilainen.
 
Erosin miesystävästäni reilut pari kuukautta sitten. Yhteensä taivalta ehti tulla muutama vuosi. Ehdin kertoa jo muutamalle ystävälleni sähköpostitse siinä vaiheessa, kun ero ei ollut ihan selvä, vaikka loppuvaiheessa jo kitkuteltiin. Yhdelle halusin kertoa siksi, koska tiesin hänen olevan samassa tilanteessa. Myös hänelle tuli lopulta ero poikaystävästään. Hassua, että kipuilimme omien huoliemme kanssa lähes saman aikataulun mukaisesti, hän erosi vain muutama päivä aiemmin kuin itse.

Omille vanhemmilleni en ole kertonut. Asia tulee varmasti myöhemmin jossain yhteydessä esille. Minulla ei ole mitenkään tarve piilotella heiltä asiaa, mutta en ole oikein keksinyt miten voin asian ohimennen esittää. En tosin kertonut miesystävän olemassaolostakaan kuin vasta 1,5 vuotta seurustelun jälkeen.

Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Myös minusta tuntui, että olen jotenkin epäonnistunut ihmisenä ja jotenkin myös hävetti. Asiaan vaikutti varmasti se, että miesystäväni oli aktiivempi osapuoli lopettamaan suhteen, vaikka itsekin olin jo pyöritellyt samanlaisia ajatuksia mielessäni. Siksi kai itsekin turvauduin sähköpostiin asiasta kertoessani. Sen jälkeen olisin voinut hyvin myös keskustella aiheesta, mutta eipä kukaan ole juuri aiheesta kysellyt - on kai muille vähemmän kiinnostava juttu enkä itsekään enää tunne tarvetta käsitellä aihetta erityisemmin.

Milloin erosit? Omasta puolestani voin sanoa, että aika tosiaan tekee tehtävänsä. Itse ryvin eron jälkeen ehkä 2-3 viikkoa eroajatuksissa aamusta iltaan, en jaksanut tehdä mitään ylimääräistä eikä mikään huvittanut. Sitten alkoi mahtua elämään muutakin. Viimeiseen pariin kolmeen viikkoon en ole juuri eroa tai ex-miesystävääni ajatellut. Lisäksi olen ollut todella hyväntuulinen ja energinen, panostanut ulkonäkööni mm. uusilla vaatteilla ja meikeillä, saanut uutta puhtia treeniin jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 50+ Elli:
"No enpä sanoisi. Kyllä monet yli kolmekymppiset käyttävät facebookia. Tietty ehkä ihan läheisimmille ystäville ja sukulaisille on hyvä sanoa kasvotusten tms. mutta miksei muuten saisi infota facebookissa? Ei se mielestäni mitenkään kylmää ole."

En ole Facebookissa enkä edes halua olla. Mutta Notebook-elokuvasta pidin kovasti:)

Exäni on Facebookissa. Kävin kerran vilkaisemmassa sivua. Jotenkin säälitti.
Ehkä olen vanhanaikainen, mutta ei tässä iässä suhteita hoideta Facebookissa. Se on nuorempien juttu. En käy edes lasteni Facebookeissa eikä sinne äitiä edes kaivata.
Click to expand...

Tuo on sinun mielipiteesi ja sinulla on oikeus siihen. Silti monet ikäisesi ovat facebookissa siinä missä nuoremmatkin, minullakin on yli 50v facebook-tuttuja. Eihän se iästä ole kiinni missä suhteita hoidetaan. Ja facebook on vain yksi kanava ja keino hoitaa suhteita. Ei se tietenkään näkemistä korvaa, mutta eihän sitä aina pääse näkemään varsinkaan kauempana asuvia tuttuja. Suosittelisin edes kokeilemaan ennen kuin tyrmäät täysin. Ei se ole ikäsidonnainen juttu, jollet itse halua sen olevan.
 
"Suosittelisin edes kokeilemaan ennen kuin tyrmäät täysin. Ei se ole ikäsidonnainen juttu, jollet itse halua sen olevan."

Olen vilkaissut Facebook-sivuja. Ei vaikuta minun jutulta. En omista omaa tietokonetta enkä aio. Yritän vierottautua netistä. Olen liian kova kirjoittamaan ja varmasti saisin ihmiset vaivaatumaan jutuistani. Facebookissa on paljon huonoja puolia. Niistä on ollut juttua lehdissä. Ihmiset eivät ymmärrä miten vähästä voi joutua kirjoituksistaan oikeuteen.

Avioeron takia minulle jäi kammo kirjoittamiseen. Exän nykyinen nainen veti juttuni käräjille. En missään nimessä lisää netissä roikkumista. Se ei sovi minulle.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa