Miten käsittelet loukkaukset?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sitä se rakkaus on?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sitä se rakkaus on?

Vieras
Eli milloin loukkaannut ja milloin et, jos puolisosi sanoo jotakin yllättävää hieman korostetulla volyymilla? Milloin ottaa asiat henkilökohtaisesti ja milloin ei? En itse aina tiedä ja tuntuu, etten opi koskaan erottamaan näitä toisistaan, ovat kuin veteen piirretty viiva. Onko nyrkkisääntöä eli esim. jos puoliso ei kuitenkaan koskaan lähde lätkimään ja on taas seuraavana päivänä ihan ok, niin homma toimii, eikä syytä huoleen? Pitääkö asiat aina puhua halki vai riittääkö joskus se, että asia vain unohdetaan ja menneet menneinä? (Eli molemmat hyvällä tuulella seuraavana aamuna). Kuinka pitkäksi aikaa teillä jäävät asiat kalvamaan ja pitäisikö vain uskaltaa riidellä ja melkein joka päiväkin? Tuntuu, että itse loukkaannun aika usein, enkä opi "pikkunokkaisuudestani" pois koskaan... :( Help ja kiitos vastauksista/kokemuksista etukäteen :)
 
Huumorintajulla selviää pienistä loukkauksista yleensä hyvin.
Sanomalla esimerkiksi, ihanko tosiaan olet tuotamieltä.

Jos kuitenkin toinen aloittaa mykkäkoulun, niin silloin asia pitäisi hoitaa puhumalla.
Yleensä olen tuossa onnistunut.

Ei ehkä niinkään riidellä pidä, mutta kinastella kyllä voi.
Asioiden halkipuhuminen kyllä selventää ilmapiirin.

Kun asiat on sovittu, niin rakastatte jälleen toisianne, ja halaukset sekä suukotukset tuntuvat todella hyviltä.

Kyllä meillä kinastelut päättyvät useinmiten halauksiin suukkoihin ja anteeksipyyntöihin.
Jopa joskun sänkyynasti toistemme hellittelyyn.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sitä se rakkaus on?;10866100:
Eli milloin loukkaannut ja milloin et, jos puolisosi sanoo jotakin yllättävää hieman korostetulla volyymilla? Milloin ottaa asiat henkilökohtaisesti ja milloin ei? En itse aina tiedä ja tuntuu, etten opi koskaan erottamaan näitä toisistaan, ovat kuin veteen piirretty viiva. Onko nyrkkisääntöä eli esim. jos puoliso ei kuitenkaan koskaan lähde lätkimään ja on taas seuraavana päivänä ihan ok, niin homma toimii, eikä syytä huoleen? Pitääkö asiat aina puhua halki vai riittääkö joskus se, että asia vain unohdetaan ja menneet menneinä? (Eli molemmat hyvällä tuulella seuraavana aamuna). Kuinka pitkäksi aikaa teillä jäävät asiat kalvamaan ja pitäisikö vain uskaltaa riidellä ja melkein joka päiväkin? Tuntuu, että itse loukkaannun aika usein, enkä opi "pikkunokkaisuudestani" pois koskaan... :( Help ja kiitos vastauksista/kokemuksista etukäteen :)

Meillä ollaan 'pikkunokkaisia' molemmat, tosin hieman eri tavoin. Minä reagoin heti tuli ja tappurat tyyliin. Mies on säilövämpää tyyppiä eli saattaa joskus aikain päästä kertoa loukkaantuneensa jostain vaikkei näytä sitä heti. Minulla pöllähdys menee ohi yleensä nopeasti.

Lähes 30v. suhteeseen on mahtunut myös läheltä piti- lätkimään lähtemisiä, mutta aina on lopulta sovittu asiat. Yhteiselämä on yhä mielekästä ja rakkaus läsnä. Ihan kaikkia asioita ei välttämättä koskaan pysty puhumaan halki molempia täysin tyydyttävällä tavalla. Se että päästään tietylle sieto- ja ymmärtämistasolle, riittää. On tiedostettava ne alueet joilla toinen ei siedä sorkkimista ja hyväksyttävä omat miinakenttänsä ja että niistä on itse vastuussa, ei puoliso. En usko elämän täydellisyyteen - rakkaudessakaan - vaan on siedettävä myös tunne-elämän epämukavuutta jonkun verran.

Jokapäiväinen riitely (henkilökohtaisuuksiin menevä) olisi minusta raastavaa ja merkki vakavammista ristiriidoista suhteessa, eikä viikoittainenkaan riitely hyvältä tuntuisi. Pienet arkipäiväiset napinat on eri juttu, niitä on varmaan useimmilla pareilla viikko-ohjelmassaan.
 
on se, että jätetäänkö riidat selvittämättä sillä tavalla, että puolisosta jäi mieleen negatiivinen kuva. Kun tarpeeksi kauan tätä negatiivista kuvaa säilöö sisällään, niin se muuttuu todeksi. Negatiivinen kuva syrjäyttää rakkauden.

Riidellä voi asiasta, jos tietää, että se ei merkitse henkilökohtaista väheksymistä.

Mutta henkilökohtainen näkemys on subjektiivinen käsitys puolisosta ja siihen taas vaikuttaa omat puutteet käsitellä riitoja. Heikko itsetunto saa puolison näyttämään hirviöltä, eli kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, vaan ulkopuolisen näkemys olisi hyvä saada, että tiedettäisiin missä mennään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en ymmärrä;10866219:
Miksi loukkaukset pitäisi ylipäätänsä antaa anteeksi?
Siksi, jotta yhteiseloa voi hyvinmielin jatkaa.

Eikä ne loukkaukset ole aina tarkoitettu siksi miksi ne vastapuoli kokee.

Osa on toisen sietokyvyn testailua.
Tietysti, jos sietokyky ylittyy, niin silloin on loukkaajan muutetta sanomisiaan.

Mitämieltä olette seuraavasta lauseesta?
Senkin höppänä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en ymmärrä;10866219:
Miksi loukkaukset pitäisi ylipäätänsä antaa anteeksi?

Eipä kai "pidä" mitään. Minulle kyse on enemmänkin valinnasta elää tämän ihmisen kanssa ja hän valitsee elää minun kanssani, kummankin puutteista huolimatta.

Jos loukkaamisen ja loukkaantumisen käsitettä tutkii tarkemmin siitä löytyy monia vivahteita. Nimim. "olennaista" tuossa kirjoittaa hyvin. Toisen toistuva tahallinen mitätöiminen on minusta anteeksiantamatonta.

Toisaalta loukkaantumisia tapahtuu myös pelkästään erilaisista ajattelu- toimintatavoista joilla ei ole tarkoitus loukata toista, ei vain tulla huomioineeksi toista riittävästi. Näissä keskustelu ja anteeksiantaminen voivat auttaa väärinymmärrysten yli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en ymmärrä;10866219:
Miksi loukkaukset pitäisi ylipäätänsä antaa anteeksi?

Ihan oman hyvinvointisikin ja onnellisuutesi kannalta on tärkeää antaa anteeksi. Vapautat myös toisen syyllisyyden tunteesta ja siitä saattaa tulla sinullekin lopulta hyvä mieli.
 
Eipä kai "pidä" mitään. Minulle kyse on enemmänkin valinnasta elää tämän ihmisen kanssa ja hän valitsee elää minun kanssani, kummankin puutteista huolimatta.

Jos loukkaamisen ja loukkaantumisen käsitettä tutkii tarkemmin siitä löytyy monia vivahteita. Toisen toistuva tahallinen mitätöiminen on minusta anteeksiantamatonta.

Sekoitattekohan te keskustelussa nyt anteeksi antamisen ja yhdessä elämisen käsitteet?

Toistuva tahallinen mitätöiminenkin (henkinen väkivalta siis) kannattaa antaa anteeksi, mutta ei sellaista kannata sietää. Antakaa anteeksi, se helpottaa, erotkaa silti, sekin lopulta helpottaa, mikäli joudutte henkisen väkivallan kohteeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan oman hyvinvointisikin ja onnellisuutesi kannalta on tärkeää antaa anteeksi. Vapautat myös toisen syyllisyyden tunteesta ja siitä saattaa tulla sinullekin lopulta hyvä mieli.

Aha, eli jos joku loukkaa minua, niin minun pitää antaa anteeksi ettei loukkajalle jää syyllisyydentuntoa. Tuota voitaisiin sanoa jopa käänteiseksi syyllistämiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Aha, eli jos joku loukkaa minua, niin minun pitää antaa anteeksi ettei loukkajalle jää syyllisyydentuntoa. Tuota voitaisiin sanoa jopa käänteiseksi syyllistämiseksi.
Tottakai asiasta pitää ensin keskustella.
Päästyänne yhteisymmärrykseen, niin sen jälkeen voitte antaa anteeksi.
Samoin voitte odottaa ettei loukkaus toistu.

Jos toistuu, niin senjälkeen on aika arvioida tilanne uudelleen.
Esimerkiksi tuon jälkeen on entistä vaikeampi antaa anteeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Tottakai asiasta pitää ensin keskustella.
Päästyänne yhteisymmärrykseen, niin sen jälkeen voitte antaa anteeksi.
Samoin voitte odottaa ettei loukkaus toistu.

Jos toistuu, niin senjälkeen on aika arvioida tilanne uudelleen.
Esimerkiksi tuon jälkeen on entistä vaikeampi antaa anteeksi.


Niin. Lueskelin tuota miten puoliso on loukannut/sanonut pahasti sinulle, ja täytyy kyllä sanoa, että se on merkki yksinkertaisesti siitä, että parisuhde vetää viimeisiään. Riitely on arkipäivää, asioista riiteleminen ihan normijuttu. Henkilökohtaisuuksiin meneminen jotain ihan muuta. En ole niin hyvä ihminen, että voisin antaa anteeksi. Paljastaahan se jotain ihmisestä, se, että kykenee henkilökohtaisuuksilla satuttamaan. Ilkeä ihminen, haluanko olla sellaisen kanssa parisuhteessa, en halua.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, mitä tarkoittaa anteeksianto?

Avioliitossa asiassa voi olla monenlaisia vivahteita, mutta jos puhutaan yleisesti anteeksi antamisesta, niin mitä sillä tarkoitetaan?

Minua nimittäin edelleen aina silloin tällöin vaaditaan "antamaan anteeksi" eräälle ihmiselle, joka loukkasi minua verisesti jo vuosia sitten. Katkaisin täydellisesti välit häneen, mikä aiheuttaa joskus hankaluuksia koska kyseessä on sukulainen, tosin ns. väärän puun takaa.

Minun pitäisi siis ryhtyä jälleen hänen kanssaan tekemisiin, jotta kaikki voisivat olla tyytyväisiä. Mutta siihen en suostu.

Niinpä minua vaaditaan antamaan jo viimein anteeksi ja unohtamaan menneet. Minä kun taas koen anteeksi antamisen ihan toisella tavalla. Olen mielestäni antanut anteeksi, mikä tarkoittaa sitä, että en kosta hänelle mitenkään, en maksa samalla mitalla takaisin, en toivo hänelle mitään pahaa. Olisin voinut nimittäin haastaa hänet oikeuteen, mutta en tehnyt sitä.

Mitä ihmettä minulta vielä odotetaan? Että menisin hänen luokseen lyömään jotain typerää rauhankättä? Teeskentelemään, että luotan häneen ja ollaan taas kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan? Aivan kuin olisin kaiken unohtanut?

Ei tuollaista pysty kukaan unohtamaan eikä tarvitsekaan. Minä poistin hänet elämästäni ja se on minulle ainoa oikea tapa selvitä. Hän selvittäköön asiansa itsekseen. Jos hän tuntee syyllisyyttä, ei ole minun asiani häntä siitä tunteesta vapauttaa, hän hakekoon omat tiensä vapautukseen. Se, että en vienyt asiaa oikeuteen, riittäköön hänelle minun anteeksiannokseni. Mitään en ole hänelle velkaa.

Ne jotka jauhavat sitä mantraa, että pitää antaa anteeksi, että saa rauhan itselleen ja mielelleen ja vapauttaa toisenkin syyllisyydestä jne eivät ole kokeneet sitä mitä minä tässä ajan takaa. Onhan helppo antaa anteeksi ja jättää omaan arvoonsa joku ilkeä letkautus tai joku pieni loukkaus ja jatkaa siitä eteenpäin uusin mielin. Mutta jos joku laittaa sinut syyttömästi kärsimään jostain todella isosta asiasta, sitä ei pienellä olankohautuksella ylitetä. Jos ympärillä olevat ihmiset joutuvat sitten ottamaan kantaa ja kiusaantumaan asiasta, niin sille asialle on mahdotonta tehdä mitään. Loukkaajan on siitäkin kannettava vastuu, ei sitä syyttömän osapuolen päälle pidä langettaa, niin kuin nyt tuntuu tässä minun tapauksessani valitettavasti tapahtuvan. Nyt olenkin minä yhtäkkiä kääntynyt syylliseksi, kun en päästäkään asioita enää samaan tilaan, kuin missä ne olivat ennen tätä tapausta.
 
Niin, mitä tarkoittaa anteeksianto?

Ne jotka jauhavat sitä mantraa, että pitää antaa anteeksi, että saa rauhan itselleen ja mielelleen ja vapauttaa toisenkin syyllisyydestä jne eivät ole kokeneet sitä mitä minä tässä ajan takaa. Onhan helppo antaa anteeksi ja jättää omaan arvoonsa joku ilkeä letkautus tai joku pieni loukkaus ja jatkaa siitä eteenpäin uusin mielin. Mutta jos joku laittaa sinut syyttömästi kärsimään jostain todella isosta asiasta, sitä ei pienellä olankohautuksella ylitetä.

Minä jauhan sitä matraa, että kannattaa antaa anteeksi ihan oman itsensä takia. Myös toisen syyllisyydestä vapauttaminen on itselle helpottavaa ja keventävää. Sinä et voi tietää, mitä ihmiset, jotka jauhavat sitä mantraa ovat kokeneet ja antaneet anteeksi. Ehkäpä jopa kovempia juttuja kuin sinä?

En tiedä, mitä kysymyksellä, mitä anteeksianto tarkoittaa, tarkoitetaan, mutta tiedän, mitä anteeksianto omalla kohdallani on minulle suonut. Jos mietin asiaa hyvin pitkälle ja syvälle, anteeksi antaminen on merkinnyt minulle sitä, että olen lakannut pelkäämästä. Kaikkea. En pelkää enää juuri mitään (juuri-sana, koska anteeksi antamisestani ei ole kovin kauaa ja olen kuitenkin vasta polulla). Se, ettei pelkää enää mitään, taas tuo melko paljon kaikenlaisia hyviä asioita elämään. Se on erittäin vapauttavaa ja helpottavaa. Se on armahtavaa.

Anteeksi kannattaa antaa. Vaikka hyvin itsekkäistä syistä.

Jos kannat katkeruutta, vihaa tai kaunaa jotain ihmistä kohtaan, elät elämääsi vankina, kahleissa.
 
Viimeksi muokattu:
Minä jauhan sitä matraa, että kannattaa antaa anteeksi ihan oman itsensä takia. Myös toisen syyllisyydestä vapauttaminen on itselle helpottavaa ja keventävää. Sinä et voi tietää, mitä ihmiset, jotka jauhavat sitä mantraa ovat kokeneet ja antaneet anteeksi. Ehkäpä jopa kovempia juttuja kuin sinä?


Kantaako loukkaaja mitään syyllisyyttä. Tuntevatko he edes syyllisyydentunteita. Ne tapaukset, joihin minä olen törmännyt, eivät edes tajua, mitä aiheuttavat puheillaan. Pitääkö siis kusipäille antaa anteeksi, vai opettaa heidät tajuamaan asiat kantapään kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Kantaako loukkaaja mitään syyllisyyttä. Tuntevatko he edes syyllisyydentunteita. Ne tapaukset, joihin minä olen törmännyt, eivät edes tajua, mitä aiheuttavat puheillaan. Pitääkö siis kusipäille antaa anteeksi, vai opettaa heidät tajuamaan asiat kantapään kautta.

Jos kerran loukkaaja ei edes tajua tehneensä väärin, miten sinä kuvittelet opettavasi heidät tajuamaan kantapään kautta? Ja, mitä merkitystä sillä sinulle on? Vapauta ainakin itsesi ja anna anteeksi. Mitä sinä saisit siitä, mitä voittaisit sillä, että kannat kaunaa ja kostat koko ajan?
 
Viimeksi muokattu:
Jos kerran loukkaaja ei edes tajua tehneensä väärin, miten sinä kuvittelet opettavasi heidät tajuamaan kantapään kautta? Ja, mitä merkitystä sillä sinulle on? Vapauta ainakin itsesi ja anna anteeksi. Mitä sinä saisit siitä, mitä voittaisit sillä, että kannat kaunaa ja kostat koko ajan?


En kanna kaunaa enkä vihaa enkä kostoa. En ole edes puheväleissä. Ehkä se on sitten se kantapään kautta opettaminen. Hassua, mutta en tunne loukkaajaa kohtaa mitäään, aivan kuin koko ihminen ei olisi enää olemassa. Olen vain järkeillyt asian niin, että jos minä olen niin "vastenmielinen" ihminen = loukkaus, niin miksi edes olisimme enää missään tekemisissä.
 
Viimeksi muokattu:
"Minä jauhan sitä matraa, että kannattaa antaa anteeksi ihan oman itsensä takia. Myös toisen syyllisyydestä vapauttaminen on itselle helpottavaa ja keventävää."

Näin kirjoitti sis Johanna.

Minä en ole ihan samaa mieltä tuosta toisen syyllisyydestä vapauttamisesta. Minusta se ei ole viime kädessä loukatun ihmisen tehtävä. Oikeastaan se on täysin mahdotontakin. Ei ihmisen syyllisyyttä johonkin asiaan voi millään poistaa. Ja tärkeintä on hoitaa omaa mielenterveyttään, hoitakoon toinen omansa.

En minä ainakaan koe, että minulle olisi mitenkään helpottavaa tai keventävää siinä, että menisin loukkajan luokse ilmoittamaan, että annan kuule kaiken anteeksi ja jatketaan niin kuin ennenkin, siinä ei olisi mitään luontevaa eikä se olisi edes rehellistä. Minulle helpottavaa on se, että en ole hänen kanssaan missään tekemisissä. Olen poistanut hänet ystävä- ja tuttavapiiristäni, ja se on keventävää.

Ehkä tarkoitat sitä, että joku kantaa vihaa ja kaunaa sydämessään ja koko ajan hautoo koston ajatuksia jne. Vihaa ja kaunaa tunnen toki edelleen aina silloin tällöin, viha on aivan terveellinen tunne joskus. Kyllä ihmisellä on oikeus tuntea vihaa ja vastenmielisyyttä, jos väen vängällä yrittää näitä tunteita itsestään poistaa, siinä ei tee muuta kuin pettää itseään. Se nimenomaan voi ihmistä kuluttaa, jos yrittää pakolla kieltää itseltään normaalit tunteet. En minä koe eläväni millään lailla vankina ja kahleissa, päinvastoin. Kun olen päässyt petollisesta ihmisestä eroon, koen olevani vapaa ja tyytyväinen. Mitä vähemmän häntä näen, sen parempi ja sen vähemmän muistan hänen edes olevan olemassa enää.
 
Hyviä kommentteja! Hyvä ketju tästä aiheesta. Ajattelin tuoda oman korteni kekoon ja kysyä, mitä mieltä olette sitten tästä: minuakin loukattiin verisesti vuosi sitten ja minä annoin anteeksi aidosti ja sydämestä, oikein halauksen kera. Mutta vastapuoli ei sanonut mitään eli anteeksipyyntöä en kuullut, enkä ole kuullut sitä tähän päiväänkään mennessä. Sitä tässä odottelen ja tuskin sitä enää koskaan tulee, se olisi pitänyt kyllä samalla halauksella/kädenpuristuksella tulla. Ja miettikää "uhrautuvaisuuttani": minullehan se anteeksiantaminen ei olisi edes kuulunut, vaan nimenomaan vastapuolen olisi pitänyt pyytää ensin anteeksi ja vähintään ainakin jälkikäteen! Ei kuulu ei näy. Eikä ole edes kanttia nostaa asiaa uudelleen esille ja sanoa: hei, voitko antaa vielä anteeksi/syy oli minun...
 
Meillä oli heti suhteen alussa isohko väärinkäsitys, jonka jälkeen keskustelimme ja teimme sopimuksen, että koskaan IKINÄ ei "oleteta" toisen sanomisista mitään - eikä missään tapauksessa kuvitella ensimmäiseksi, että rakkain ihminen sanoisi ikäviä asioita tarkoituksenaan loukata. Jos tältä tuntuu, pitää kysyä heti ja suoraan selvennystä asiaan. Eipä ole hirveästi onneksi tullut tarvettakaan.

Diili on pitänyt, ns. turhia riitoja meillä ei ole koskaan (ja oikeatkin asiat keskustellaan asiallisesti läpi). Tahallisiin loukkauksiin suhtautumista ei tarvitse miettiä, koska sellaisia meillä ei harrasteta, ne eivät kuulu rakastavaan parisuhteeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Parempi myöhään...;10866798:
Hyviä kommentteja! Hyvä ketju tästä aiheesta. Ajattelin tuoda oman korteni kekoon ja kysyä, mitä mieltä olette sitten tästä: minuakin loukattiin verisesti vuosi sitten ja minä annoin anteeksi aidosti ja sydämestä, oikein halauksen kera. Mutta vastapuoli ei sanonut mitään eli anteeksipyyntöä en kuullut, enkä ole kuullut sitä tähän päiväänkään mennessä. Sitä tässä odottelen ja tuskin sitä enää koskaan tulee, se olisi pitänyt kyllä samalla halauksella/kädenpuristuksella tulla. Ja miettikää "uhrautuvaisuuttani": minullehan se anteeksiantaminen ei olisi edes kuulunut, vaan nimenomaan vastapuolen olisi pitänyt pyytää ensin anteeksi ja vähintään ainakin jälkikäteen! Ei kuulu ei näy. Eikä ole edes kanttia nostaa asiaa uudelleen esille ja sanoa: hei, voitko antaa vielä anteeksi/syy oli minun...


Jep. Jotain peruuttamattomasti tuhottu, ja nyt sitten pitäisi olla, kuin mitään ei olisikaan, kun on annettu anteeksi. Toisaalta jos mainitset asiasta, kääntyy koko asia sinua vastaan, eli mitä vanhoja muistelet tms. Oletko katkera jne.

Ihan yleisenä huomiona, ne ihmiset (kaksi), jotka loukkasivat henkilökohtaisuuksilla tms., eivät ole koskaan pyytäneet anteeksi. Eivät siis koskaan. Olen siis ottanut elämässäni sen kannan, etten lähesty, ellei kyseinen loukkaaja pyydä anteeksi. Voin antaa anteeksi, mutta se mikä tämän ihmisen rooli on sen jälkeen elämässäni, on omissa käsissäni. Siihen ei anteeksianto vaikuta.Ihminen voi olla elävä kuollut.
 
Sain joskus hyvän neuvon, että jos toinen loukkaa voi myös pyytää häneltä perustelut loukkaamiselleen. Kysyä oletko todellakin sitä mieltä ja voisitko selittää tarkemmin, mistä ajatuksesi on lähtöisin . Jos ei muuta, niin omalla kohdallani kysymyksen voi tehdä rauhan vallitessa ja paremmalla mielellä. Ainakin meillä loukkaamisen vaikutuksesta on ollut järkevää keskustella juuri silloin ja kun tilanne on vastaanottavainen puolin sekä toisin osaa itse esittää kysymyksensä asiallisesti siinä kuin toinen joutuu sen miettimään ilman suurempia tuntemuksia.

Sitten on sellaisia loukkaamiseen viittavia piikkejä, mutta kun toisen tuntee voi melkein arvata etteivät ne ole minusta lähtöisin. Työasiat sunmuut voivat vaikuttaa enemmän.

Itselleni on tärkeintä kuitenkin ollut suhteuttaa loukkaamisen vaikutus ja merkitys. Ne, jotka satuttavat, olen antanut ehdottoman ein sanoa enää koskaan uudestaan. Mutta siinäkin hyödynnän siis samaa kuin alkuun kirjoitin:rauhallista hetkeä.
 
Anteeksi antamisen helpottava vaikutus itselle ei tule siitä, että loukkaaja pyytää anteeksi tai edes tajuaa tehneensä mitään väärin, vaan siitä, että antaa anteeksi loukkaajalle. Minun mielestäni sitä ei tarvitse edes erikseen kertoa, sitä, että on antanut anteeksi. Kunhan ei koskaan, missään yhteydessä enää ota asiaa esiin eikä anna sen vaivata omaa mieltään. Nollaa vaan tilanteen. Pystyy ajattelemaan, että loukkaaja on tehnyt sen, mikä hänen kykyisiinsä nähden on mahdollista.

Varsinkaan, jos loukkaaja ei todellakaan tajua tehneensä mitään väärin, hän ei tunne kärsimystä, mutta sinä, loukattu, roikut koko ajan löysässä hirressä asian takia, kärsit enemmän. Mitä järkeä siinä on?

Sydämessään/sydämestään voi antaa anteeksi ja silti olla olematta läheisissä tekemisissä loukkaajan kanssa.

Tähän liittyisi myös tarina pinnallisista egoista ja syvimmistä sisimmistä, mutta olkoon nyt...
 
Varsinkaan, jos loukkaaja ei todellakaan tajua tehneensä mitään väärin, hän ei tunne kärsimystä, mutta sinä, loukattu, roikut koko ajan löysässä hirressä asian takia, kärsit enemmän. Mitä järkeä siinä on?

Sydämessään/sydämestään voi antaa anteeksi ja silti olla olematta läheisissä tekemisissä loukkaajan kanssa.

Tähän liittyisi myös tarina pinnallisista egoista ja syvimmistä sisimmistä, mutta olkoon nyt...


Ihmisen täytyy olla asperger tai jollain tavalla autisti, jos ei tajua loukkaavansa. Jos sinä olisit esim. kärsinyt lapsettomuudesta ja lähisukulainen huutaisi naama viisi senttiä naamasta saatanan mahoa lehmää niin miten tämä sukulainen ei tajua loukkaavansa iskemällä kipeimpään kohtaan sielusta?
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Ihan esimerkkinä;10866876:
Ihmisen täytyy olla asperger tai jollain tavalla autisti, jos ei tajua loukkaavansa. Jos sinä olisit esim. kärsinyt lapsettomuudesta ja lähisukulainen huutaisi naama viisi senttiä naamasta saatanan mahoa lehmää niin miten tämä sukulainen ei tajua loukkaavansa iskemällä kipeimpään kohtaan sielusta?
Nimimerkki Johanna tarkoitti kait että ei ole merkitystä sillä tajuaako vai ei, anteeksiantamisen kannalta.
 

Yhteistyössä