Miten kaikki voikin ahdistaa yhtä aikaa näin paljon...

[Nyyhky]

ENSIMMÄINEN AHDISTUKSEN AIHE

Pitkään olen paininut sen asian kanssa, palaanko syksyllä takaisin kouluun ja laitan silloin yksivuotiaan lapseni hoitoon. Vai palaanko vasta vuoden päästä syksyllä, että lapsi olisi jo vähän isompi. Vai keskeytänkö koulun kokonaan, kun tällä hetkellä tuntuu, ettei ala ole minua varten.

Mies oli pitkään sitä mieltä, että koulu on käytävä, mutta nyt hän on ilmeisesti huomannut, että meinaan ihan masentua tämän asian takia ja sanoi, ettei ole pakko palata sinne. Tai ainakin voin miettiä kotona päätöstäni yhden lisävuoden verran.

Pitäisi olla helpottunut, kun mieskin on nyt tukenani... Mutta ahdistaa silti. Mitä kaikki ajattelevat, onko jo suoritetut opinnot menneet hukkaan, turhaan otin opintovelan, harmittaako päätös tulevaisuudessa...

TOINEN AHDISTUKSEN AIHE

Tämä on jo vähäpätöisempi asia... Olen aikalailla päässyt jo eroon raskauden mukanaan tuomista liikakiloista. Semmoiset 4kg vielä jäljellä. Mutta en saa millään itseäni niskasta kiinni, että laihduttaisin ne pois. Aina kun kevennys on hyvässä vauhdissa, sorrun mässäilemään ja pian puntari näyttää taas korkeampia lukemia kuin viime kerralla... Turhamaistahan tämä on, mutta en voi mitään, että asiasta on tullut minulle todella ahdistava. Ennen raskautta laihdutin häitä varten vajaat 15kg. En ikinä enenn sitä ollut varsinaisesti laihduttanut, mutta sen jälkeen hoikkuudesta on tullut minulle pakkomielle. Lihoin pikkuhiljaa nuo 15kg takaisin ja raskauden aikana ylikin siitä. Ja nyt on hiveä ahdistus päästä takaisin entisiin laihuusajan mittoihin (niihin on vielä 10kg matkaa) .... Mietin koko ajan mitä syön. Tai jos en mieti, vähän ajan päästä tulee kauhea ahdistus ja masennus... Tämä on kai jo sairautta!

KOLMAS AHDISTUKSEN AIHE

Pelkään koko ajan, että vauvalle tapahtuu jotain. Nyt suurin pelkoni on ruoka-aineallergiat. Vauvalla on ollut nyt aika kuiva iho joistain kohti ja pelkään heti, että se on allergiaa. Myös kätkytkuolema pelottaa. Ja että hän löytää pikkuesineen ja tukehtuu. Jne jne jne....

NELJÄS AHDISTUKSEN AIHE

Tämä on tilapäistä ja ohimenevää, mutta taidan olla sairastumassa, kun kurkkuun koskee aivan älyttömästi!

Miten kaikki ahdistuksen aiheet kasautuvatkaan samaan aikaan. Tuntuu, että tulee hulluksi, kun kaikkea tätä ajattelee...

Kiitos jos joku jaksoi lukea ja osaa auttaa...

 

[äiti X]

Varmaan johtuu hormooneista, jos sinulla on pieni vauva. Menee ohi, minulla oli samanlaista ekan vuoden ajan.

Oletko kenties se sama, joka pohti sairaanhoitajakouluun palaamista taannoin?

 

[Nyyhky]

Varmaan johtuu hormooneista, jos sinulla on pieni vauva. Menee ohi, minulla oli samanlaista ekan vuoden ajan.

Oletko kenties se sama, joka pohti sairaanhoitajakouluun palaamista taannoin?

Sama henkilö.

Näinkö kauan ne hormoonit vielä vaikuttaa...

 

[Nyyhky]

Lisäksi taloudellinen tilanne on aika huono.... Meillä on iso velka (liian iso, ei vissiin oikein älytty sillon) ja omakotitaloon meneekin enemmän rahaa kuin luultiin

 

[äiti X]

Hormoonit voivat vaikuttaa puolitoistavuotta lapsen syntymästä.

Tuosta sairaanhoitajuudesta.. Minä olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Tunsin alusta asti, ettei ala sovi minulle, mutta kävin koulun "väkisin". Olin kaksi vuotta töissä sairaanhoitajana, ja se oli suoraan sanottuna ihan hirveetä. Nykyään siellä on aika raskasta hoitajapulan takia ja se näkyy työyhteisössä, myös motivaatiopulani oli melkoinen.

Jotenkin minun tekisi mieli sanoa sinulle, että kuuntele itseäsi vielä kun voit ja jätä koulu kesken jos siltä tuntuu. Itse luen nyt uutta ammattia.

Toisaalta olen vähän huono neuvomaan, kun minulla on niin huonoja kokemuksia hoitotyöstä, mutta en usko tuon olon menevän koskaan ohi. Voithan lukea itsesi vaikka miksi vielä.

 

[Nyyhky]

Hormoonit voivat vaikuttaa puolitoistavuotta lapsen syntymästä.

Tuosta sairaanhoitajuudesta.. Minä olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Tunsin alusta asti, ettei ala sovi minulle, mutta kävin koulun "väkisin". Olin kaksi vuotta töissä sairaanhoitajana, ja se oli suoraan sanottuna ihan hirveetä. Nykyään siellä on aika raskasta hoitajapulan takia ja se näkyy työyhteisössä, myös motivaatiopulani oli melkoinen.

Jotenkin minun tekisi mieli sanoa sinulle, että kuuntele itseäsi vielä kun voit ja jätä koulu kesken jos siltä tuntuu. Itse luen nyt uutta ammattia.

Toisaalta olen vähän huono neuvomaan, kun minulla on niin huonoja kokemuksia hoitotyöstä, mutta en usko tuon olon menevän koskaan ohi. Voithan lukea itsesi vaikka miksi vielä.

Jotenkin tässä on sekin, että en ole koskaan jättänyt mitään kesken. Kaiken, mihin olen ryhtynyt, olen suorittanut kunnialla loppuun. Olen ollut aina "tunnollinen ja hyvä oppilas". Siksi tuntuisi jotenkin hävettävältä jättää nyt koulu kesken.

Mutta toisaalta nyt olisi hyvä "tekosyy"... Vetoaisin siihen, että minulla on pieni lapis, jota haluan hoitaa kotona. Ja sen takia se koulu sitten vaan jää...

Arvostelijoita tulee riittämään, sen tiedän. Mutta ei kai vaan pitäisi välittää...

Pelkään, että minua alkaa harmittamaan, jos jätän nyt koulun kesken. Mutta saattaa alkaa myös harmittaa, jos en ole lapsen kanssa kotona, kun hän on pieni.

Ei minulla nyt pelkästään huonojakaan kokemuksia ole opiskelusta... välillä on ollut ihan mukavaa ja ala on tuntunut kiinnostavalta. Mutta harjoittelupaikoissa yleensä vaan masennun. Ja sehän se on sitä työelämää, mihin pitää mennä valmistuttuaan!

Minulla on jo ammatti, mutta sille alalle ei taida olla töitä... Voi kun tietäisinkin, että saisin vaikka sen alan töitä joskus, kun lapsi on vanhempi, niin voisin jättää hyvillä mielin koulun sikseen.

En tiedä mitä tässä tekisi....