V
"vieras"
Vieras
Ahdistaa...ystävä lähti lapsensa kanssa kotiin. On kai lievä sosiaalisten tilanteiden pelko koska olen kai lievästi asperger. Kukaan sitä ei tiedä ja tuntuu ihmettelevän kun voisin olla kuukauden pelkän miehen ja lasten kanssa ns. Lomalla muista. En halua nähdä ihmisiä päivittäin, jos edes viikoittain. Silti pakotan itseni lasten takia ja siksi että niitä ystäviä olisi. Vaikka olisi tosi kauan ystävän tapaamisesta tekee mieli usein keksiä joku tekosyy, miksi tapaaminen ei käy.
Osittain ahdistus kai johtuu myös stressistä ja ajatukset, jotka liikkuvat päässä, liittyvät rahaan ja kaikkeen tylsään, josta tiedän, ettei se ole muista kiinnostavaa. Ahdistaa myös jos joku yrittää tutustua. Näytän varmaan pelästyneeltä kun joku kysyy voivatko tulla kahville joku päivä. Ahdistun myös siitä, että pallo on heitetty mulle ja pitäisi toinen kutsua. Jos en kutsu, toinen ymmärtää etten halua, mutta silti haluaisin että jos satutaan hiekkalaatikolle samaan aikaan, voidaan jutella. Erään ystävän kanssa tulen hyvin juttuun, en koe sitä ahdistavaksi, en edes jälkeenpäin, mutta se on harvinaista.
Mieheni seurasta en luonnollisesti ahdistu. Muiden seurassa taas tuntuisi mukavalta käpertyä peiton sisään, katsoa teeveetä ja jutella jos on asiaa. Se ei ole normaalia, joten luonnollisesti joudun istumaan kahvikuppi kädessä (jotain tekemistä joka vie ahdistuksen). Myös esim. Tuoakan poltto seurassa rentouttaa, mutta lopetin senkin jo vuosi sitten.
todella elävien ihmisten seuraa pelkään, koska itselleni ei ole luonnollista revittää, eläytyä, näyttää koko kropallani miltä tuntuu. Olen kai vähän tylsäkin. Eniten kai haluan luoda kuvaa mukavasta ihmisestä ja pelkään sen oudon ihmisen paljastuvan.
Kunhan purkauduin...en kaipaa neuvoja
Osittain ahdistus kai johtuu myös stressistä ja ajatukset, jotka liikkuvat päässä, liittyvät rahaan ja kaikkeen tylsään, josta tiedän, ettei se ole muista kiinnostavaa. Ahdistaa myös jos joku yrittää tutustua. Näytän varmaan pelästyneeltä kun joku kysyy voivatko tulla kahville joku päivä. Ahdistun myös siitä, että pallo on heitetty mulle ja pitäisi toinen kutsua. Jos en kutsu, toinen ymmärtää etten halua, mutta silti haluaisin että jos satutaan hiekkalaatikolle samaan aikaan, voidaan jutella. Erään ystävän kanssa tulen hyvin juttuun, en koe sitä ahdistavaksi, en edes jälkeenpäin, mutta se on harvinaista.
Mieheni seurasta en luonnollisesti ahdistu. Muiden seurassa taas tuntuisi mukavalta käpertyä peiton sisään, katsoa teeveetä ja jutella jos on asiaa. Se ei ole normaalia, joten luonnollisesti joudun istumaan kahvikuppi kädessä (jotain tekemistä joka vie ahdistuksen). Myös esim. Tuoakan poltto seurassa rentouttaa, mutta lopetin senkin jo vuosi sitten.
todella elävien ihmisten seuraa pelkään, koska itselleni ei ole luonnollista revittää, eläytyä, näyttää koko kropallani miltä tuntuu. Olen kai vähän tylsäkin. Eniten kai haluan luoda kuvaa mukavasta ihmisestä ja pelkään sen oudon ihmisen paljastuvan.
Kunhan purkauduin...en kaipaa neuvoja
et ole yksin. Minäkin koen likipitäen samalla tavalla, ja pakotan nyös itseäni tapaamaan ihmisiä, jotten täysin erakoidum ja jotta lapseni eivät vastoin tahtoaan joudu olemaan pelkästään minun seurassa.