Miten joku voi olla niin itsekäs ettei halua että lapsella on koti toisen luona?

[e]

Entä jos puolisosi ei suostuisi etävanhemmaksi?

Kyllä se suostuisi, se on meidän tapauksessa ihan päivänselvä asia mitä on turha jossitella.

Mitä siinä vuoroasumisessa sitten tökkii? Sanot että lapset voisivat tavata vaikka kuinka usein - silloinhan siitä tulee pakostikin vuoroasuminen.

Entäs jos vanhempien kodit sijaitsevat etäällä toisistaan ja tällainen viikko-viikko systeemi ei toimisi vaikkapa koulumatkojen vuoksi.

No, eihän silloin onnistu laajat tapaamiset. Kowalski kuitenkin piti hyvänä asiana että olisi laajat tapaamiset. Vähän ontuu tuo logiikka - lapsi saisi olla paljon etän luona mutta ei sittenkään paljon.

no mie en ikinä suostu viikko-viikko systeemiin mutta haluaisin silti lapsen tapaavan isäänsä usein.. ja tapaamsitahan on ihan kaikenlainen tekeminen aj näkeminen.. oli sitten kyse muutaman tunnin tapaamisesta useisiin päiviin..
mun lapsella on1 koti ja se on täällä mun luona, lapsi käy isällään isän kodissa (jossa jakaa huoneen äitipuolen lapsen kanssa)

Mutta mitäs jos se isä ei halua, että lapsi asuu sun luona. Missä tässä taas on ne isän oikeudet. Minä en halua, minä päätän, minä haluan ym. Akat on perseestä.

 

[Eronnut minäkin]

Niin, ja missä on lapsen oikeudet isään ja äitiin. Etävanhemman pitää olla kuin joku koira odottelemassa että sieltä lähivanhemman pöydältä tippuu vähän vanhemmuuden murusia. Ja sitten ihmetellään että mihin se etävanhempi katoaa ... :O

 

[Neith]

Entä jos puolisosi ei suostuisi etävanhemmaksi?

Kyllä se suostuisi, se on meidän tapauksessa ihan päivänselvä asia mitä on turha jossitella.

Mitä siinä vuoroasumisessa sitten tökkii? Sanot että lapset voisivat tavata vaikka kuinka usein - silloinhan siitä tulee pakostikin vuoroasuminen.

Entäs jos vanhempien kodit sijaitsevat etäällä toisistaan ja tällainen viikko-viikko systeemi ei toimisi vaikkapa koulumatkojen vuoksi.

No, eihän silloin onnistu laajat tapaamiset. Kowalski kuitenkin piti hyvänä asiana että olisi laajat tapaamiset. Vähän ontuu tuo logiikka - lapsi saisi olla paljon etän luona mutta ei sittenkään paljon.

no mie en ikinä suostu viikko-viikko systeemiin mutta haluaisin silti lapsen tapaavan isäänsä usein.. ja tapaamsitahan on ihan kaikenlainen tekeminen aj näkeminen.. oli sitten kyse muutaman tunnin tapaamisesta useisiin päiviin..
mun lapsella on1 koti ja se on täällä mun luona, lapsi käy isällään isän kodissa (jossa jakaa huoneen äitipuolen lapsen kanssa)

Mutta mitäs jos se isä ei halua, että lapsi asuu sun luona. Missä tässä taas on ne isän oikeudet. Minä en halua, minä päätän, minä haluan ym. Akat on perseestä.

se on ihan sama mitä isä täsä asiassa haluaa.. siitä lähdetään vaikka oikeuteen asti sitten riitelemään..

mä olen vastannut lapsen hoidosta ja asioista sen syntymästä asti, kaikki viralliset, pakolliset ym jutut on ollut mun vastuulla.. se olen ollut minä joka on valvonut vaikka vuorokausia putkeen/muutaman tunnin unilla jos on ollut tarve, joten jos isä nyt reilun 3 vuoden jälkeen sattumalta kiinnostuisi ottamaan sen päävastuun lapsesta niin se olisi liian myöhäistä
lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa ja se toteutuu tapaamis sopimuksen mukaisesti.. ikinä en ole asioita hankaloittanut, tapaamisia estänyt ja ainoa riita lastenvalvojan luona oli se että olisin halunnut kirjattavan enemmän niitä tapaamispäiviä.

 

[BootyPeppi]

Sehän olisi kaikkein paras lapsen kannalta, että todellakin olisi se yksi koti jossa on kaikki mitä hän tarvitsee, vanhemmat vain muuttaa vuoroviikoin esimerkiksi sinne asuntoon missä lapsi on. Siinä on lapsella pysyvyyttä ja turvaa kun mikään ei muutu kuin se, että vourotellen voi olla isän ja äidin kanssa.
Mutta toinen vaihtoehto tietenkin on se, että on ne kaksi kotia johon lapsi on tervetullut.

Aika harvalla ex-perheellä on varaa pitää kolmea asuntoa = yhtä jossa lapsi asuu ja jossa vanhemmat on vuoroviikoin, sekä molemmille vanhemmille sitä omaa asuntoa jossa he ovat muut ajat.

Niin, ja lapsille tulee helposti aika turvaton olo jos asuvat keskenään ja vanhemmat käyvät siellä kylässä. Aikuiset tekevät ja ylläpitävät kodin ja lapset asuvat vanhempiensa luona - ei päinvastoin.

Noihin en sano mitään kun ei ole itsellä kokemusta. Olen vain huomannut sen olevan paras ratkaisu myös lasten psykiatrien mielestä.
Asiasta on tehty myös lukuisia tutkimuksia.
Itse näen asian niin, että lapsen elämä pysyy samana kuin ennenkin mikään ei muutu.

 

[Vieras]

Mua kiinnostaisi kanssa, kuinka usein äidit haluaisivat etävanhempina viettää aikaa lastensa kanssa. Siis ihan oletuksena, että äidistä tulisi etävanhempi...

Luultavasti haluaisivat että etä on jatkuvassa valmiustilassa, jos tulee menoja voi viskata lapsen etälle. Maksimielarit ja lapsivapaa elämä - ja kuitenkin niin että lapsen ainoa, pääasialline ja vakituinen koti on äidin luona. Isän luona kyläillään

mä en ikinä suostuis etävanhemmaksi.. mutta jos olisi pakko tila niin koittaisin tavata lasta mahdollisimman usein.. yhteistä aikaa vaikka alpsi ei välttämättä tulisi mun luokse (jätskillä käynti, kouluun vienti jne) ja tietsyti sovittu määrä pidempiä tapaamisia..

Niinpä, miesten pitää vaan suostua etävanhemmiksi ja tyytyä vain tapailemaan omia lapsiaan.

Äidit eivät näköjään suostuisi itse mistään hinnasta viettämään niin vähän aikaa lasten kanssa, kuin mitä he itse isät pakottavat suostumaan.

 

[Neith]

Mua kiinnostaisi kanssa, kuinka usein äidit haluaisivat etävanhempina viettää aikaa lastensa kanssa. Siis ihan oletuksena, että äidistä tulisi etävanhempi...

Luultavasti haluaisivat että etä on jatkuvassa valmiustilassa, jos tulee menoja voi viskata lapsen etälle. Maksimielarit ja lapsivapaa elämä - ja kuitenkin niin että lapsen ainoa, pääasialline ja vakituinen koti on äidin luona. Isän luona kyläillään

mä en ikinä suostuis etävanhemmaksi.. mutta jos olisi pakko tila niin koittaisin tavata lasta mahdollisimman usein.. yhteistä aikaa vaikka alpsi ei välttämättä tulisi mun luokse (jätskillä käynti, kouluun vienti jne) ja tietsyti sovittu määrä pidempiä tapaamisia..

Niinpä, miesten pitää vaan suostua etävanhemmiksi ja tyytyä vain tapailemaan omia lapsiaan.

Äidit eivät näköjään suostuisi itse mistään hinnasta viettämään niin vähän aikaa lasten kanssa, kuin mitä he itse isät pakottavat suostumaan.

tosiasia on se että valtaosa miehistä on itse osansa valinnut, eli eivät ole ollut täysipainoisesti lapsen hoidossa ja kasvatuksessa mukana ennen eroa, joten eron sattuessa eivät myöskään sitä vastuuta saa asiasta (suuri osa ei myöskään halua) kyllähän kaikki haluavat ne kivat hetket lapsen kanssa mutta mikäli toinen vanhemmista ei ole valmis kestämään ja vastaamaan niistä ikävistä pakollisista asioista niin mikä ihmeen oikeus hänellä olisi eron tapahtuessa sitten päättää nyt haluavansa sen osan..
(varsinkin jos ero johtuu nimenomaan niistä asioista)

 

[Ultramariini]

Se, että vanhemmat asuisivat vuoroviikoin jossakin kakkosasunnossa ja lapset pysyvässä kodissa vanhempien asuessa siellä vuorotellen- vaatisi kyllä sitä, että vanhemmat ovat erittäin hyvissä väleissä keskenään.

 

[Vieras]

Se, että vanhemmat asuisivat vuoroviikoin jossakin kakkosasunnossa ja lapset pysyvässä kodissa vanhempien asuessa siellä vuorotellen- vaatisi kyllä sitä, että vanhemmat ovat erittäin hyvissä väleissä keskenään.

Niin, ja lapsilla olisi silti kaksi kotia. Olisi äidin koti ja isän koti - vaikkakin sitten samassa asunnossa. Joka toinen viikko eletään äidin kodissa, äidin säännöillä ja rutiineilla, joka toinen viikko taas isän kodissa.

Mutta lyhyeksi vaiheeksi eron jälkeen sopii oikein hyvin. Mutta pidemmän päällä on tärkeää että vanhemmat kumpikin hankkivat omat kodit lapsille.

 

[Vieras]

Se, että vanhemmat asuisivat vuoroviikoin jossakin kakkosasunnossa ja lapset pysyvässä kodissa vanhempien asuessa siellä vuorotellen- vaatisi kyllä sitä, että vanhemmat ovat erittäin hyvissä väleissä keskenään.

Ja yleensäkin se, että lasten etu toteutuisi erossa, vaatii että vanhemmat ovat hyvissä väleissä keskenään.

 

[Vieras]

Mua kiinnostaisi kanssa, kuinka usein äidit haluaisivat etävanhempina viettää aikaa lastensa kanssa. Siis ihan oletuksena, että äidistä tulisi etävanhempi...

Luultavasti haluaisivat että etä on jatkuvassa valmiustilassa, jos tulee menoja voi viskata lapsen etälle. Maksimielarit ja lapsivapaa elämä - ja kuitenkin niin että lapsen ainoa, pääasialline ja vakituinen koti on äidin luona. Isän luona kyläillään

mä en ikinä suostuis etävanhemmaksi.. mutta jos olisi pakko tila niin koittaisin tavata lasta mahdollisimman usein.. yhteistä aikaa vaikka alpsi ei välttämättä tulisi mun luokse (jätskillä käynti, kouluun vienti jne) ja tietsyti sovittu määrä pidempiä tapaamisia..

Niinpä, miesten pitää vaan suostua etävanhemmiksi ja tyytyä vain tapailemaan omia lapsiaan.

Äidit eivät näköjään suostuisi itse mistään hinnasta viettämään niin vähän aikaa lasten kanssa, kuin mitä he itse isät pakottavat suostumaan.

tosiasia on se että valtaosa miehistä on itse osansa valinnut, eli eivät ole ollut täysipainoisesti lapsen hoidossa ja kasvatuksessa mukana ennen eroa, joten eron sattuessa eivät myöskään sitä vastuuta saa asiasta (suuri osa ei myöskään halua) kyllähän kaikki haluavat ne kivat hetket lapsen kanssa mutta mikäli toinen vanhemmista ei ole valmis kestämään ja vastaamaan niistä ikävistä pakollisista asioista niin mikä ihmeen oikeus hänellä olisi eron tapahtuessa sitten päättää nyt haluavansa sen osan..
(varsinkin jos ero johtuu nimenomaan niistä asioista)

Eli sitä, että "yhteisestä päätöksestä" äiti on hoitanut lapset ja isä elättänyt perheen, käytetään lyömäaseena erossa.

Isä on lasten isä edelleen ja lapsille rakas ja tärkeä. Miksi nimenomaan isän kanssa lapset eivät enää saisi elää arkielämää?

 

[Neith]

Mua kiinnostaisi kanssa, kuinka usein äidit haluaisivat etävanhempina viettää aikaa lastensa kanssa. Siis ihan oletuksena, että äidistä tulisi etävanhempi...

Luultavasti haluaisivat että etä on jatkuvassa valmiustilassa, jos tulee menoja voi viskata lapsen etälle. Maksimielarit ja lapsivapaa elämä - ja kuitenkin niin että lapsen ainoa, pääasialline ja vakituinen koti on äidin luona. Isän luona kyläillään

mä en ikinä suostuis etävanhemmaksi.. mutta jos olisi pakko tila niin koittaisin tavata lasta mahdollisimman usein.. yhteistä aikaa vaikka alpsi ei välttämättä tulisi mun luokse (jätskillä käynti, kouluun vienti jne) ja tietsyti sovittu määrä pidempiä tapaamisia..

Niinpä, miesten pitää vaan suostua etävanhemmiksi ja tyytyä vain tapailemaan omia lapsiaan.

Äidit eivät näköjään suostuisi itse mistään hinnasta viettämään niin vähän aikaa lasten kanssa, kuin mitä he itse isät pakottavat suostumaan.

tosiasia on se että valtaosa miehistä on itse osansa valinnut, eli eivät ole ollut täysipainoisesti lapsen hoidossa ja kasvatuksessa mukana ennen eroa, joten eron sattuessa eivät myöskään sitä vastuuta saa asiasta (suuri osa ei myöskään halua) kyllähän kaikki haluavat ne kivat hetket lapsen kanssa mutta mikäli toinen vanhemmista ei ole valmis kestämään ja vastaamaan niistä ikävistä pakollisista asioista niin mikä ihmeen oikeus hänellä olisi eron tapahtuessa sitten päättää nyt haluavansa sen osan..
(varsinkin jos ero johtuu nimenomaan niistä asioista)

Eli sitä, että "yhteisestä päätöksestä" äiti on hoitanut lapset ja isä elättänyt perheen, käytetään lyömäaseena erossa.

Isä on lasten isä edelleen ja lapsille rakas ja tärkeä. Miksi nimenomaan isän kanssa lapset eivät enää saisi elää arkielämää?

yhteisestä päätöksestä?
kun lapsi syntyy niin se äiti (pääsääntöisesti) hoitaa lapsen kun se nyt vaan menee niin (perinteiden,biologian jne mukaan) kun lapsi kasvaa niin kenelle jää hoidettavaksi rutiinien ylläpito, terveys ja kasvatus asiat?
kuka hoitaa vaatehuollon,arkiasiat, ketä pitää lukua menoista, harrastuksista, aikatauluista jne.. nämä on ne asiat jotka vaikuttavat siihen kenellä mun mielestä on se vetovastuu perheestä ja lapsista.. ja se kenellä se vetovasstuu on on myoskin kykeneväisin huolehtimaan lapsista eron sattuessa...

varsinkin tilanteissa joissa äiti nimenomaan on ollut se joka kaikesta on huolehtinut ja vastannut (niinkuin meillä oli) jopa pakon edessä kun isä ei sitä tehnyt ja se oli muka niin rankkaa jne. niin isällä ei pitäisi olla mitään saumaa vaatia lasta itselleen siinä vaiheessa kun lapsi on isompi ja elämä on ns. helpompaa sen lapsen kanssa.. ja tähän mä perustan sen mun mielipiteen että isällä ei tule ikinä olemaan mahdollisuutta otta lasta luokseen asumaan, lapsi ei ole asia josta voi kiinnostua joskus myöhemmin.. jos ei ole alusta lähtien ottanut sitä hoito ym vastuuta niin sitä ei sitten myöhemmin myöskään tule saamaan..

 

[vieras]

Lapsen tulisi toki olla etävanhemman luonakin kuin kotonaan, elää siellä ihan samanlaisena perheen jäsenenä kuin nekin jotka siellä vakituisesti asuu, jne.

Mutta minusta lapsella pitää silti olla yksi oikea koti = en kannata vuoroviikkosysteemejä.

Miksi? Olen nähnyt hyvinkin toimivan vuoroviikkosysteemin.

 

[vieras]

Mua kiinnostaisi kanssa, kuinka usein äidit haluaisivat etävanhempina viettää aikaa lastensa kanssa. Siis ihan oletuksena, että äidistä tulisi etävanhempi...

Luultavasti haluaisivat että etä on jatkuvassa valmiustilassa, jos tulee menoja voi viskata lapsen etälle. Maksimielarit ja lapsivapaa elämä - ja kuitenkin niin että lapsen ainoa, pääasialline ja vakituinen koti on äidin luona. Isän luona kyläillään

mä en ikinä suostuis etävanhemmaksi.. mutta jos olisi pakko tila niin koittaisin tavata lasta mahdollisimman usein.. yhteistä aikaa vaikka alpsi ei välttämättä tulisi mun luokse (jätskillä käynti, kouluun vienti jne) ja tietsyti sovittu määrä pidempiä tapaamisia..

Niinpä, miesten pitää vaan suostua etävanhemmiksi ja tyytyä vain tapailemaan omia lapsiaan.

Äidit eivät näköjään suostuisi itse mistään hinnasta viettämään niin vähän aikaa lasten kanssa, kuin mitä he itse isät pakottavat suostumaan.

tosiasia on se että valtaosa miehistä on itse osansa valinnut, eli eivät ole ollut täysipainoisesti lapsen hoidossa ja kasvatuksessa mukana ennen eroa, joten eron sattuessa eivät myöskään sitä vastuuta saa asiasta (suuri osa ei myöskään halua) kyllähän kaikki haluavat ne kivat hetket lapsen kanssa mutta mikäli toinen vanhemmista ei ole valmis kestämään ja vastaamaan niistä ikävistä pakollisista asioista niin mikä ihmeen oikeus hänellä olisi eron tapahtuessa sitten päättää nyt haluavansa sen osan..
(varsinkin jos ero johtuu nimenomaan niistä asioista)

Eli sitä, että "yhteisestä päätöksestä" äiti on hoitanut lapset ja isä elättänyt perheen, käytetään lyömäaseena erossa.

Isä on lasten isä edelleen ja lapsille rakas ja tärkeä. Miksi nimenomaan isän kanssa lapset eivät enää saisi elää arkielämää?

Tämän kirjoittajan kommentista mä sain kyllä sen kuvan, että hän tarkoitti isiä, jotka eivät osallistu aktiivisesti lapsensa elämään -siis elävät omaa elämäänsä, ja äiti kantaa vastuun lapsesta. Sehän on ihan eri asia, jos isä käy töissä ja äiti on kotona, mutta muuten elämä ja arki vastuineen kannetaan yhdessä.

Mä olen äiti, jonka mielestä molemmat vanhemmat ovat ihan yhtä tärkeitä. Ehkä siksi, että isä on kasvattanut mua vähintäänkin yhtä paljon kuin äiti. Jos meille joskus tulisi ero, niin mielestäni lapsella on tasavertainen oikeus molempiin vanhempiin, ja meillä vanhemmilla tasavertainen oikeus olla vanhempia.

 

[kookosta]

yhteisestä päätöksestä?
kun lapsi syntyy niin se äiti (pääsääntöisesti) hoitaa lapsen kun se nyt vaan menee niin (perinteiden,biologian jne mukaan) kun lapsi kasvaa niin kenelle jää hoidettavaksi rutiinien ylläpito, terveys ja kasvatus asiat?
kuka hoitaa vaatehuollon,arkiasiat, ketä pitää lukua menoista, harrastuksista, aikatauluista jne.. nämä on ne asiat jotka vaikuttavat siihen kenellä mun mielestä on se vetovastuu perheestä ja lapsista.. ja se kenellä se vetovasstuu on on myoskin kykeneväisin huolehtimaan lapsista eron sattuessa...

varsinkin tilanteissa joissa äiti nimenomaan on ollut se joka kaikesta on huolehtinut ja vastannut (niinkuin meillä oli) jopa pakon edessä kun isä ei sitä tehnyt ja se oli muka niin rankkaa jne. niin isällä ei pitäisi olla mitään saumaa vaatia lasta itselleen siinä vaiheessa kun lapsi on isompi ja elämä on ns. helpompaa sen lapsen kanssa.. ja tähän mä perustan sen mun mielipiteen että isällä ei tule ikinä olemaan mahdollisuutta otta lasta luokseen asumaan, lapsi ei ole asia josta voi kiinnostua joskus myöhemmin.. jos ei ole alusta lähtien ottanut sitä hoito ym vastuuta niin sitä ei sitten myöhemmin myöskään tule saamaan..

Meillä esimerkiksi minä olen kyllä hoitanut kummankin lapsen kotona miehen opiskellessa ja tehdessä töitä. Mutta siihen loppuukin meidän perheessä "äidin oikeudet". Mies pesee pyykkiä ja huoltaa kotia siinä missä minäkin. Mies ulkoiluttaa ja hoivaa lapsia siinä missä minäkin. Mies on vienyt kapsia tarvittaessa lääkäriin ja lähtenyt päivystykseen kummankin ipanan kanssa kun mä en ole päässyt. Mies jopa käy esikoisen kanssa esikoisen harrastuksessa (mä olen tainnut käydä kolmesti siellä mukana), jalkapallossa, lupautui vetämään pikkuisten treenejä kun esikoinen kovasti innostui keväällä jalkapalloilusta. ja ompa mies ottanut omatoimisesti esikoisa mukaan omaan harrastukseensa ja aikoo ottaa kuopustakin jahka töiltään taas ehtii harrastamaan. ja niin edelleen.

Tosin mä luulen että jos me erottaisi niin pyrittäisi asumaan edelleen lähekkäin jotta lapset saisivat viettää aikaa molempien kodeissa ja että vanhemmat saisivat viettää kummatkin aikaa lasten kanssa. tiedän että mä en olisi valmis luopumaan lasten seurasta pitkäksi aikaa eikä kyllä mieskään.

Läheskään aina se äiti ei ole jumalasta seuraava ja automaattisesti paras hoitaja lapselle. Toki on perheitä (niin kun teillä ) missä tasa-arvo vanhemmuudessa ei toteudu, mutta on paljon sellaisiakin perheitä missä se toteutuu. ja mä en ainakaan voi kuvitella että riistäisin lasten isältä täyspainotteisen isyyden, kuten en voi kuvitella että itse luopuisin siitä.

 

[Neith]

Meillä esimerkiksi minä olen kyllä hoitanut kummankin lapsen kotona miehen opiskellessa ja tehdessä töitä. Mutta siihen loppuukin meidän perheessä "äidin oikeudet". Mies pesee pyykkiä ja huoltaa kotia siinä missä minäkin. Mies ulkoiluttaa ja hoivaa lapsia siinä missä minäkin. Mies on vienyt kapsia tarvittaessa lääkäriin ja lähtenyt päivystykseen kummankin ipanan kanssa kun mä en ole päässyt. Mies jopa käy esikoisen kanssa esikoisen harrastuksessa (mä olen tainnut käydä kolmesti siellä mukana), jalkapallossa, lupautui vetämään pikkuisten treenejä kun esikoinen kovasti innostui keväällä jalkapalloilusta. ja ompa mies ottanut omatoimisesti esikoisa mukaan omaan harrastukseensa ja aikoo ottaa kuopustakin jahka töiltään taas ehtii harrastamaan. ja niin edelleen.

Tosin mä luulen että jos me erottaisi niin pyrittäisi asumaan edelleen lähekkäin jotta lapset saisivat viettää aikaa molempien kodeissa ja että vanhemmat saisivat viettää kummatkin aikaa lasten kanssa. tiedän että mä en olisi valmis luopumaan lasten seurasta pitkäksi aikaa eikä kyllä mieskään.

Läheskään aina se äiti ei ole jumalasta seuraava ja automaattisesti paras hoitaja lapselle. Toki on perheitä (niin kun teillä ) missä tasa-arvo vanhemmuudessa ei toteudu, mutta on paljon sellaisiakin perheitä missä se toteutuu. ja mä en ainakaan voi kuvitella että riistäisin lasten isältä täyspainotteisen isyyden, kuten en voi kuvitella että itse luopuisin siitä.

juu siis tietenkin tilanteet jossa isä on ollut täysin tasavertainen tai jopa enemmän vanhempi lapsille, ottanut vastuun jne niin silloinhan tilanne on toinen..
valtaosa noista tilanteista (siis kun päädytään eroon) niin ei ole ollut noin..

 

[vieras]

Itse mietin tuota kahden kodin systeemiä joskus kun pohdin mitä mahdollinen ero toisi tullessaan (onneksi ei olla eroamassa). Itse muistan jo seurusteluajoilta sen miten stressaavaa kahdesssa paikassa asuminen voi olla, ja olin sentään aikuinen ihminen silloin ja omasta halustani moisessa tilanteessa. Tavallaan siis ymmärrän, että yhtä kotia voidaan tosissaan ihan LAPSEN EDUKSI ajatella (eikä siis vanhemman itsekkyyden takia). Luonnollisesti kuitenkin tärkeintä olisi mahdollisuus pitää molemmat rakkaat vanhemmat täysillä lapsen elämässä ja arjessa mukana. Ehkä kahdessa paikassa asumista voisi ainakin kokeilla ja sitten kysellä lapsen mietteitä asiasta(?)