Kotiäitinä saa aivojaan haastettua kyllä. Vaatii vaan luovuuden herkistelyä, että keksii arjesta aivoille haasteita. Itse olin seitsemän vuotta putkeen kotona ja kyllä sain aivoillekkin töitä ihan riittävästi. Pitää vaan olla avoin ja utelias. Luulen että elämänasenne ratkaisee paljon, ne jotka ei kotiäitinä ollessa keksi aivoille haasteita, ei työssäänkään haasta aivojaan ehkä niin paljon, tai itselleni ainakin aivot halajaa toimintaa niin että melkein itsestään sitä aivojumppaa hoituu. Ja olin kouluttamaton kotiäidiksi jäädessä, alle kolmekymppisenä kuitenkin oli jo ammatti hankittuna sekä vakituinen työpaikka..
"mona"
Jos on 4lasta kahden vuoden välein, niin kyllähän siinä helposti se 8vuotta pois työelämästä hurahtaa. Se kuulostaa pitkältä lapsettomasta muttaei se sitä oikeesti ole, jos ei vauvaa halua hoitoon viedä.
Mä taas en ymmärrä ollenkaan sitä että jättäisin lapsiluvun kahteen sen takia että pääsisin tekemään jotain "älyllistä".
Ite oon nyt 30 ja mulla on vielä yli 30vuottatyöelämää jäljellä että eiköhän sitä ehdi älynystyröitä käyttää..
Mä taas en ymmärrä ollenkaan sitä että jättäisin lapsiluvun kahteen sen takia että pääsisin tekemään jotain "älyllistä".
Ite oon nyt 30 ja mulla on vielä yli 30vuottatyöelämää jäljellä että eiköhän sitä ehdi älynystyröitä käyttää..
nohh
Luin pelkän aloituksen. Olen saanut lapset 30+ iässä. Takana on jo pitkään opiskeluja ja työelämää. Kotona olo on ihanaa taukoa tuosta kaikesta ja ainoa mahdollisuus olla omien pienten lasten kanssa. Olen siis ollut kotona ensin 2v ja nyt 2,5v. Tykkään
Vakityö odottaa ja miehen palkalla eletään kohtuullisen hyvin. Lainat saadaan maksettua normaalisti.
Kun olen kotona, niin on myös enemmän aikaa harrastaa. Käyn iltaisin lenkillä ja uimassa. Päivät menee äkkiä kahden leikki-ikäisen kanssa. Tavataan ystäviä, ulkoillaan ja käydään kerhoissa. Ihanahan noiden kanssa on olla! Ja silloin, kun olin hetken työssä välillä, niin kotona oli sekaisempaa, lapsi väsyneempi ja itse en enää iltaisin raskinut harrastaa mitään. Elämä oli pelkkää työtä ja sitten äkkiä kotiin ruoan laittoon.
Vakityö odottaa ja miehen palkalla eletään kohtuullisen hyvin. Lainat saadaan maksettua normaalisti. Kun olen kotona, niin on myös enemmän aikaa harrastaa. Käyn iltaisin lenkillä ja uimassa. Päivät menee äkkiä kahden leikki-ikäisen kanssa. Tavataan ystäviä, ulkoillaan ja käydään kerhoissa. Ihanahan noiden kanssa on olla! Ja silloin, kun olin hetken työssä välillä, niin kotona oli sekaisempaa, lapsi väsyneempi ja itse en enää iltaisin raskinut harrastaa mitään. Elämä oli pelkkää työtä ja sitten äkkiä kotiin ruoan laittoon.
[QUOTE="aloittaja";26770327]Onpas ollut arka aihe joillekin.
Mutta tosiaan on mukava kuulla että löytyy äitejäkin jotka jaksavat harrastaa ja kehittää itseään myös kotiäitiyden ohessa, eikä kaikki aika mene vain lasten hoitoon ja hengailuun.[/QUOTE]
Toisaalta, ei siinä ole mitään väärää jos ei halua opiskella tai harrastaa jotain aikaa vievää samalla kun on kotona lasten kanssa. Ihan voi hyvällä omallatunnolla "vain" olla kotona lasten kanssa. Lapsille ainakin se(kin) on arvokasta, että äiti tai isä antaa aikansa ja huomionsa jälkikasulleen. Eikä se tarkoita sitä, että elämä menisi hukkaan passatessa kotona lapsia ja hengaillessa hiekkalaatikon reunalla.
Mutta tosiaan on mukava kuulla että löytyy äitejäkin jotka jaksavat harrastaa ja kehittää itseään myös kotiäitiyden ohessa, eikä kaikki aika mene vain lasten hoitoon ja hengailuun.[/QUOTE]
Toisaalta, ei siinä ole mitään väärää jos ei halua opiskella tai harrastaa jotain aikaa vievää samalla kun on kotona lasten kanssa. Ihan voi hyvällä omallatunnolla "vain" olla kotona lasten kanssa. Lapsille ainakin se(kin) on arvokasta, että äiti tai isä antaa aikansa ja huomionsa jälkikasulleen. Eikä se tarkoita sitä, että elämä menisi hukkaan passatessa kotona lapsia ja hengaillessa hiekkalaatikon reunalla.
Kuka tykkää mistäkin. Itse tällä hetkellä nautin kotona laiskottelusta taaperon kanssa ja uskon että pari vuotta tätä menisi vielä mukavasti vaikken voisikaan ajatella että lastenhoito kotona olisi koko aikuisiän juttuni. Välillä kuitenkin kaipaan muutakin.
En ehkä niinkään sellaisia älyllisiä haasteita mistä monet ovat täällä kirjoittaneet, työ vanhuspuolen sairaanhoitajana ei siltä saralta ihmeitä tarjoa. Kuitenkin aikuiskontakteja paremmin, muutakin ajateltavaa kuin lapset ja perhe ja minulle se on riittävästi. Kaikki eivät ole niin äksonin ja älyllisten haasteiden perään.
Sinänsä en koe äitiyttäni tylsänä liukuhihnatyönä, päinvastoin se on tuonut uutta oppimista ja vaihtelua elämään enemmän kuin uskoinkaan. Ensikoinen syntyi aikanaan down-lapsena ja toki siinä oli omat juttunsa. Vaikka vakavilta lisäsairauksilta vältyttiin, niissä pienemmissäkin sai treenata omia ammattitaitoja ja kehitellä uutta opettelemalla mm viittomaan ja kuvaviestintää ihan sen perus vauvan- ja lapsenhoidon lisäksi. Yllätyksiä on tullut matkalla useasti.
Kakkonen syntyi terveenä mutta oli hyvin haastava vauva ja pian aloin ihmetellä kehitysviiivettä, 3v iässä hän sai autismi-diagnoosin ja todennäköisesti lähivuosina tulee myös diagnoosi lievästä kehitysvammasta. Siinä oli - ja on yhä kokoajan - uutta oppimista. En tiedä voiko sitä kutsua älylliseksi haasteeksi mutta tuo on erittäin haastava lapsi ja vuosia opiskelleet ihmiset ovat usein hänen kanssaan pulassa. Kyllähän sitä yrittää jatkuvasti oppia uuttaja löytää keinoja joilla saisi arkea kanssaan helpottumaan ja opetettua hänelle uusia asioita. Siksi siis nautin todella noista helpoista ja tavallisista päivistä tuon nuorimman kanssa enkä todella kaipaa siihen kotiäitiyteen mitään ylimääräisiä haasteita. On ihanaa vaan saada hoidella kotia, kerhoilla, leikkipuistoilla, kahvitella kavereiden kanssa, käydä uimassa jne.
Kolmen lapsen hoidon lisäksi tähän nykyiseen kotiarkeen tuntuu kuuluvan jatkuvaa kädenvääntöä kunnan ja paikallisen kelan kanssa lasten asioista, uusia apuvälineitä, normaalia paljon aktiivisempaa yhteistyötä koulujen ja päiväkodin kanssa, kuntoutus- ja autismikeskuksen kanssa jne. Kun tarkemmin mietin niin se lapseton arki töissä vaati minulta paljon vähemmän ajattelua mitä nykyinen elämä ja välillä kaipaankin (varsinkin näin kun lapset ovat neljättä viikkoa lomilla) töihin ihan vain siksi että siellä saisi olla rauhassa huilimassa.
En ehkä niinkään sellaisia älyllisiä haasteita mistä monet ovat täällä kirjoittaneet, työ vanhuspuolen sairaanhoitajana ei siltä saralta ihmeitä tarjoa.
Kuitenkin aikuiskontakteja paremmin, muutakin ajateltavaa kuin lapset ja perhe ja minulle se on riittävästi. Kaikki eivät ole niin äksonin ja älyllisten haasteiden perään. Sinänsä en koe äitiyttäni tylsänä liukuhihnatyönä, päinvastoin se on tuonut uutta oppimista ja vaihtelua elämään enemmän kuin uskoinkaan. Ensikoinen syntyi aikanaan down-lapsena ja toki siinä oli omat juttunsa. Vaikka vakavilta lisäsairauksilta vältyttiin, niissä pienemmissäkin sai treenata omia ammattitaitoja ja kehitellä uutta opettelemalla mm viittomaan ja kuvaviestintää ihan sen perus vauvan- ja lapsenhoidon lisäksi. Yllätyksiä on tullut matkalla useasti.
Kakkonen syntyi terveenä mutta oli hyvin haastava vauva ja pian aloin ihmetellä kehitysviiivettä, 3v iässä hän sai autismi-diagnoosin ja todennäköisesti lähivuosina tulee myös diagnoosi lievästä kehitysvammasta. Siinä oli - ja on yhä kokoajan - uutta oppimista. En tiedä voiko sitä kutsua älylliseksi haasteeksi mutta tuo on erittäin haastava lapsi ja vuosia opiskelleet ihmiset ovat usein hänen kanssaan pulassa. Kyllähän sitä yrittää jatkuvasti oppia uuttaja löytää keinoja joilla saisi arkea kanssaan helpottumaan ja opetettua hänelle uusia asioita. Siksi siis nautin todella noista helpoista ja tavallisista päivistä tuon nuorimman kanssa enkä todella kaipaa siihen kotiäitiyteen mitään ylimääräisiä haasteita. On ihanaa vaan saada hoidella kotia, kerhoilla, leikkipuistoilla, kahvitella kavereiden kanssa, käydä uimassa jne.
Kolmen lapsen hoidon lisäksi tähän nykyiseen kotiarkeen tuntuu kuuluvan jatkuvaa kädenvääntöä kunnan ja paikallisen kelan kanssa lasten asioista, uusia apuvälineitä, normaalia paljon aktiivisempaa yhteistyötä koulujen ja päiväkodin kanssa, kuntoutus- ja autismikeskuksen kanssa jne. Kun tarkemmin mietin niin se lapseton arki töissä vaati minulta paljon vähemmän ajattelua mitä nykyinen elämä ja välillä kaipaankin (varsinkin näin kun lapset ovat neljättä viikkoa lomilla) töihin ihan vain siksi että siellä saisi olla rauhassa huilimassa.
[QUOTE="vieras";26769711]Mä oon ihmetelly ihan samaa kuin aapee. Päivät passaa lapsia eikä ehdi mitään omia juttuja tekemään, ainoastaan kotitöitä. Aika tylsää. Tai sit niillä jotka harrastaa vuositolokulla kotiäitiyttä on helpot ja itsekseen viihtyvät lapset.[/QUOTE]
Mitä pahaa siinä on jos haluaa olla kotona ja "passata" lapsia ja miestä? Miksi siitä -kotona olosta, ruoan laittamisesta, hiekkalaatikon reunalla hengailusta yms yms- ei saisi nauttia ja tykätä. Tai mitä väärää siinä on? Me ollaan niin erilaisia. Kuka tykkää mistäkin. Eikö ole hienoa, että nykyään jo useammalla naisella on mahdollisuus valita, että haluan olla muutaman vuoden (tai pidempään) kotona, TAI haluan mennä töihin, opiskella.... ?
Itse en "harrastanut" vuositolkulla kotiäityittä siksi kun oli helpot ja itsekseen viihtyvät lapset. Tavallaan koen jopa pienesti loukkaavana tuon viimeisen lauseen ... tai ehkä vaan prvosoidun...
Mitä pahaa siinä on jos haluaa olla kotona ja "passata" lapsia ja miestä? Miksi siitä -kotona olosta, ruoan laittamisesta, hiekkalaatikon reunalla hengailusta yms yms- ei saisi nauttia ja tykätä. Tai mitä väärää siinä on? Me ollaan niin erilaisia. Kuka tykkää mistäkin. Eikö ole hienoa, että nykyään jo useammalla naisella on mahdollisuus valita, että haluan olla muutaman vuoden (tai pidempään) kotona, TAI haluan mennä töihin, opiskella.... ?
Itse en "harrastanut" vuositolkulla kotiäityittä siksi kun oli helpot ja itsekseen viihtyvät lapset. Tavallaan koen jopa pienesti loukkaavana tuon viimeisen lauseen ... tai ehkä vaan prvosoidun...
....
Itse ajattelen,että kaikella on aikansa. Sain ensimmäisen lapsen 27-vuotiaana,tätä ennen olin ehtinyt opiskella ja olla hetken työelämässä. Toisen lapseni sain pari vuotta myöhemmin,ja tarkoitus olisi kotona heitä hoitaa,kunnes nuorempi 3vuotta. Minusta on ihana nähdä lasteni kasvavan ja hoitaa heitä itse ensimmäiset vuodet,joiden jälkeen ehdin olla vielä piiitkään työelämässä. Olen kyllä siitä onnekas,että minulla on hyvä tukiverkosto,jonka turvin voin kotivuosien aikana välillä tehdä niitä "älyllisiäkin" juttuja. Niin ja taloudellinen mahdollisuus hoitaa lapsia kotona,sillä kotihoidon tuki ei kyllä ole turvallinen tulonlähde,jolla maksellaan asuntolainoja ja pyöritellään arkea...
Keittiönoita
Mä olen ollut aina enemmän "käsityöläinen" kuin "tiedenainen". En siis ole kaivannutkaan nk älyllisiä haasteita. Töissä tietysti pitää pysyä ajan tasalla, opiskella koko ajan uusia asioita ja pitää ainakin huoli siitä, ettei ihan tipahda kehityksen kärryiltä. Silti olen aina mieluummin tehnyt jotain käsilläni. Iloitsen siitä, kun näen kätteni jäljen. Kun aikoinaan olin lasten kanssa kotona, nautin siitä ajasta suunnattomasti juuri siksi, että silloin ehdin tehdä kaikkea sitä mitä halusin. Kun palasin työelämään, ei niille asioille jäänyt enää aikaa ja energiaa.