Miten joku ei voi yrittää edes ymmärtää, miltä tuntuu kun sitä omaa lasta ei vaan kuulu?

[Kowalski]

Mua aina ihmetyttää nää sekundäärilapsettomuudesta puhujat, jotka sanovat tietävänsä miltä tuntuu kun lasta ei kuulu. Mulle ei tulis mieleenkään verrata yhden lapsen vanhemmuutta siihen, että ei saa lainkaan lapsia.

Mulle taas ei tulisi mieleenkään väheksyä sekundäärilapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa...Samalla lailla siinä menee haaveet ja suunnitelmat romukoppaan.

 

[Lapseton]

Niin, kai se on vaikea kuvitella tilannetta, jossa ei ole koskaan ollut. En minäkään minkälaisia tunteita on esimerkiksi äidillä, jonka lapsia on vakavasti sairas. Tai henkilöllä, joka halvaantuu. Toki tiedän, että suuria tunteita, mutta eihän niihin toisen nahkoihin helposti osaa/voi mennä. Minä olen saanut empatiaa henkilöltä, joka on itse kärsinyt lapsettomuudesta - minusta se on ihan luonnollista. Hän tietää, miltä se tuntuu, minkälaisia fiiliksiä siinä käy läpi. Mutta lapsettomuuttakin on erilaista.

Lapsi olisi saanut tulla meille nyt yli 4 vuotta. Uskoisin, että monelle olisi ehtinyt tulla tässä ajassa montakin lasta. Mutta emme ole missään kriisissä. En tikuttele oviksia. Emme ajoita seksiä. Seksi on edelleen ihanaa, mukavaa, rentoa. Siitä ei ole tullut ahdistavaa. En pane kyyneleet silmissä. Olen ajatellut asia näin. Että jos tässä pitää montakin vuotta vielä odottaa, niin eipähän mene nekään vuodet puolittain eläen. Vaikka lasta niin kovasti haluan, on elämässäni muutakin. Tässä ja nyt. Ja vaikka välillä itkettää ja surettaa ja ahdistaa, olen ajatellut, etten asialle voi nyt tehdä mitään, joten mitä auttaa katkeroituminen. Toki on katkeriakin ajatuksia, mutta se on mielestäni normaalia, kunhan en pura niitä muihin. Asia on raskas, mutta niin on monia muitakin raskaita asioita, ihan omalla kohdalla. Ja elämä on välillä selviämistä.

 

[Meritähti]

Mua aina ihmetyttää nää sekundäärilapsettomuudesta puhujat, jotka sanovat tietävänsä miltä tuntuu kun lasta ei kuulu. Mulle ei tulis mieleenkään verrata yhden lapsen vanhemmuutta siihen, että ei saa lainkaan lapsia.

Mulle taas ei tulisi mieleenkään väheksyä sekundäärilapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa...Samalla lailla siinä menee haaveet ja suunnitelmat romukoppaan.

Ei samalla lailla, kuin silloin jos ei voi tulla vanhemmaksi lainkaan. En silti menisi sekundäärilapsettomallekaan heittelemään kliseitä siitä, että pitäisi olla onnellinen että on edes sen yhden saanut. Itsellenikin olisi kova paikka jos pieni tyttöni jäisi ainoakseni. Mutta se ei ole mielestäni verrattavissa siihen, etten olisi äitiyttä saanut kokea lainkaan.

 

[Kowalski]

Ei samalla lailla, kuin silloin jos ei voi tulla vanhemmaksi lainkaan. En silti menisi sekundäärilapsettomallekaan heittelemään kliseitä siitä, että pitäisi olla onnellinen että on edes sen yhden saanut. Itsellenikin olisi kova paikka jos pieni tyttöni jäisi ainoakseni. Mutta se ei ole mielestäni verrattavissa siihen, etten olisi äitiyttä saanut kokea lainkaan.

Ehkei ihan samalla lailla, mutta tuska voi olla yhtä kova tai jopa kovempi; kaikki meni hienosti jo kerran, miksi nyt ei onnistukaan?

Ei kai kyseessä mikään kärsimyskilpailu ole? Kukin kokee asiat omalla tavallaan, eikä toinen voi toiselle sanoa mitä tämä saa tuntea ja mitä ei.

 

[vieras]

En sanonut niin etteikö lapsettomilla ole voinut olla tai voi olla muitakin suuria ongelmia kuin lapsettomuus. Mutta monesti lapsettomat ovat sitä mieltä että heidän ongelmansa on aivan jotain muuta luokkaa kuin muiden. Eivät he kuitenkaan esim. tee kuolemaa tai joudu miettimään miten heidän perheen elämä jatkuu jos hoidot eivät tehoakaan. Yleensä lapsettomat olettavat, että he saavat olla katkeria ja vihaisia onglmastaan koko maailmalle ottamatta huomioon muita.

Miksei saa olla katkera? Saako olla onnellinen raskaudestaan ja lapsistaan? Miksi onnellisuus hyväksytään, mutta katkeruus ei? Molemmat ovat luonnollisia tunteita, eikä se ole keneltäkään pois, jos lapseton on katkera. Päinvastoin, tunteiden tukahduttaminen on haitallista.

Lapsettomuus on iso ongelma. Tiedän tämän, sillä olen elämässäni elänyt alkoholisti-isän kanssa, ollut itse vakavassa onnettomuudessa, haudannut veljeni, jne., mutta silti lapsettomuus oli se kaikkein kamalin asia. Oikeastaan vielä kamalampaa olisi lapsen kuolema.

Mutta kun sitä ei vaan voi itse tietää, jos ei ole asiaa kokenut.

Katkera saa olla, mutta pidemmän päälle: mitä se hyödyttää. Varsinkin muille piikittely ja ilkeily?
Raskaudesta saa olla onnllinen, tietysti. Mutta kuinka monen raskaana olevan olet kuullut hehkuttavan koko ajan kuinka onnellinen hän on? Yleensä siitä ei muistuteta koko aikaa, mutta lapsettomuudesta helpostikin.
Onnellisuus hyväksytään helpommin, koska se on positiivista ja kehittävää. Katkeruus kuluttaa vain ja ainoastaan omia ja muiden voimavaroja, energia syöppö eikä kehitä ihmistä millään tavalla.
Lapsettomuuden katkeruus on häneltä itseltään pois. Miksi olla koko ajan katkera, miksi ei voi suunnata sitäkin voimavaraa siihen mikä on nyt hyvin? En voi olla mitenkään sitä mieltä, että katkeruus kehittäisi ihmistä mitenkään tai pidemmän päälle hyödyttäisi.
Tunteiden tukahduttaminen on haitallista, siitä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta myös jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on pienempi suru.

Miksi lapsettomien on yleensä niin vaikeaa iloita muiden ilosta. Vastaavasti myös jakaa omaa suruaan jolloin.

 

[Meritähti]

Ei samalla lailla, kuin silloin jos ei voi tulla vanhemmaksi lainkaan. En silti menisi sekundäärilapsettomallekaan heittelemään kliseitä siitä, että pitäisi olla onnellinen että on edes sen yhden saanut. Itsellenikin olisi kova paikka jos pieni tyttöni jäisi ainoakseni. Mutta se ei ole mielestäni verrattavissa siihen, etten olisi äitiyttä saanut kokea lainkaan.

Ehkei ihan samalla lailla, mutta tuska voi olla yhtä kova tai jopa kovempi; kaikki meni hienosti jo kerran, miksi nyt ei onnistukaan?

Ei kai kyseessä mikään kärsimyskilpailu ole? Kukin kokee asiat omalla tavallaan, eikä toinen voi toiselle sanoa mitä tämä saa tuntea ja mitä ei.

Ei missään nimessä ole kilpailu, enkä tarkoittanut väheksyä sitä, että ei saa lisää lapsia.

Yleisesti ottaen pyrin itse välttämään sitä, että sanoisin jollekulle "tiedän miltä sinusta tuntuu" jollen todella ole kokenut samaa. Itsellenikin olisi vaikeaa jäädä yhden lapsen äidiksi, mutta täysin lapsettomalle ystävälle en ikinä menisi kommentoimaan kuinka ollaan samassa veneessä, jos hän ei saisi sitä ensimmäistäkään ja minä surisin yhden äidiksi jäämistä. Pointtini siis oli vain se, että lapsettoman näkökulmasta tuskin on kyseessä täysin verrattavissa oleva asia.

 

[allu]

Ei kai kyseessä mikään kärsimyskilpailu ole? Kukin kokee asiat omalla tavallaan, eikä toinen voi toiselle sanoa mitä tämä saa tuntea ja mitä ei.

Peesi

 

[Niin]

Mä en kanssa ymmärrä edes sitä miten jo voi ihmetellä sitä miten seksin harrastaminen voi muuttua puuduttavaksi. Naureskellaan vaan et kyl me jaksetaan joka päivä paneskella, taitaa teillä vaan olla surkeeta. No kuvitellaan, kuinka kauan jaksaisitte harrastaa seksiä ilman orgasmia? Aina vaan yrittäisitte ja yrittäisitte mutta ette koskaan saavuttaisi sitä lopputulosta mitä toivotte? Sellaista se on. Seksiä harrastetaan, toiveissa lapsi, eikä se lopputulos koskaan toteudu. Orgasmit ja hyväilyt on vaan mukava lisä, mutta se lopputavoite, se päämäärä jää aina saavuttamatta.

No tällaistahan se voi olla muillakin kuin lapsettomilla.

Niin, no pointti oli siinä, ja myönnän olen ottanut ne kommentit henkilökohtaisesti, missä ihmetellään ja naureskellaan kun toiset käyttää ovistikkuja tai miettii minä päivänä pitää seksiä harrastaa ja yrittää ajoittaa jne. Yleensä vaan ylimielisinä todetaan et miksette vaan pane joka päivä. Ja siitä alkaa se ihmettely et kuinka muka ei kiinnosta seksi joka päivä...

Ja kuinka hauskaa se seksi on kun se on pakollista... saati sit jos pitää pissiä tikkuun ja mitata lämpöjä, juosta ehkä pitkänkin matkan päässä lääkärissä ja syödä lääkkeitä joista tulee huono olo tai piikittää itseään ja samalla kituuttaa taloudellisesti kun kaikki hoidot julkisellakin puolella maksaa hunajaa. Ja se pettymys joka kuukausi joka musertaa kaikki toiveet omasta lapsesta.

Ja sit jotkut joilla liuta omia lapsia tulee sanomaan että mitä siinä kiukuttelet että mikset adoptoi. Multa lapsettomuudesta kärsivät saa kaiken myötätunnon.

 

[Kowalski]

Yleisesti ottaen pyrin itse välttämään sitä, että sanoisin jollekulle "tiedän miltä sinusta tuntuu" jollen todella ole kokenut samaa. Itsellenikin olisi vaikeaa jäädä yhden lapsen äidiksi, mutta täysin lapsettomalle ystävälle en ikinä menisi kommentoimaan kuinka ollaan samassa veneessä, jos hän ei saisi sitä ensimmäistäkään ja minä surisin yhden äidiksi jäämistä. Pointtini siis oli vain se, että lapsettoman näkökulmasta tuskin on kyseessä täysin verrattavissa oleva asia.

Ei kävisi mullakaan mielessä sanoa noin, ellei sitten ole kokemusta tismalleen samasta.
Lapsettomille oon sanonut että voin vain kuvitella miltä se tuntuu, ja tehnyt oman osuuteni auttaakseen lapsettomia saamaan lapsen.

 

[-Jonttu-]

Muutama juttu mitä lapsettomat eivät ymmärrä.

Lapsettomuus ei lue heidän otsassaan. Toiset ihmiset eivät voi tietää, että pariskunta kärsii lapsettomuudesta jollei heille kukaan ole sitä kertonut. Joten sanomisia ei osata ajatella siltä kannalta ettei tulisi sanottua huonosti.

Jos joku on lapseton koko maailman ei tule kärsiä heidän kanssaan. Tietysti se on surullinen ja harmittava tilanne, mutta mihin lapseton pariskunta sillä surkuttelulla ja harmittelulla pääsee.

Toiset saavat helpommalla lapsia kuin toiset ja jotkut ei lainkaan. Se on vain niin. Lapsettomuus ei ole lapsellisien syy.

Lapselliset sympatiseeraavat kyllä monesti lapsettomuudesta kärsiviä, mutta eivät tiedä voiko ko. asiasta puhua lapsettomien kanssa. Yleisesti pelätään että lapsettomat loukkaantuvat ja harmistuvat asiasta puhumisesta.

Jopa lapsellisilla pariskunnilla voi olla muitakin ongelmia, jopa vielä suurempia kuin lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan lapsettomuus.

Peesi. Ja lisäyksenä vielä tuohon lihavoituun kohtaan: Lapsettoman kanssa voi olla äärettömän vaikea keskustella. Yritä siinä sitten tukea, kun toinen loukkaantuu jos mainitsee että on itse raskaana, ja luokkaantuu myös siitä jos ei kerro ollenkaan.

 

[vieras]

Muutama juttu mitä lapsettomat eivät ymmärrä.

Lapsettomuus ei lue heidän otsassaan. Toiset ihmiset eivät voi tietää, että pariskunta kärsii lapsettomuudesta jollei heille kukaan ole sitä kertonut. Joten sanomisia ei osata ajatella siltä kannalta ettei tulisi sanottua huonosti.

Jos joku on lapseton koko maailman ei tule kärsiä heidän kanssaan. Tietysti se on surullinen ja harmittava tilanne, mutta mihin lapseton pariskunta sillä surkuttelulla ja harmittelulla pääsee.

Toiset saavat helpommalla lapsia kuin toiset ja jotkut ei lainkaan. Se on vain niin. Lapsettomuus ei ole lapsellisien syy.

Lapselliset sympatiseeraavat kyllä monesti lapsettomuudesta kärsiviä, mutta eivät tiedä voiko ko. asiasta puhua lapsettomien kanssa. Yleisesti pelätään että lapsettomat loukkaantuvat ja harmistuvat asiasta puhumisesta.

Jopa lapsellisilla pariskunnilla voi olla muitakin ongelmia, jopa vielä suurempia kuin lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan lapsettomuus.

Peesi. Ja lisäyksenä vielä tuohon lihavoituun kohtaan: Lapsettoman kanssa voi olla äärettömän vaikea keskustella. Yritä siinä sitten tukea, kun toinen loukkaantuu jos mainitsee että on itse raskaana, ja luokkaantuu myös siitä jos ei kerro ollenkaan.

Juuri näin. Tätä ajoin takaa. Miten laspselliset voivat ottaa lapsettomien tunteet huomioon, koska eivät voi tietää mikä on oikein kun mikään ei tunnu olevan oikein. Voisiko lapsettomat valaista tässä asiassa jotenkin?

 

[jippo]

Katkera saa olla, mutta pidemmän päälle: mitä se hyödyttää. Varsinkin muille piikittely ja ilkeily?
Raskaudesta saa olla onnllinen, tietysti. Mutta kuinka monen raskaana olevan olet kuullut hehkuttavan koko ajan kuinka onnellinen hän on? Yleensä siitä ei muistuteta koko aikaa, mutta lapsettomuudesta helpostikin.
Onnellisuus hyväksytään helpommin, koska se on positiivista ja kehittävää. Katkeruus kuluttaa vain ja ainoastaan omia ja muiden voimavaroja, energia syöppö eikä kehitä ihmistä millään tavalla.
Lapsettomuuden katkeruus on häneltä itseltään pois. Miksi olla koko ajan katkera, miksi ei voi suunnata sitäkin voimavaraa siihen mikä on nyt hyvin? En voi olla mitenkään sitä mieltä, että katkeruus kehittäisi ihmistä mitenkään tai pidemmän päälle hyödyttäisi.
Tunteiden tukahduttaminen on haitallista, siitä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta myös jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on pienempi suru.

Miksi lapsettomien on yleensä niin vaikeaa iloita muiden ilosta. Vastaavasti myös jakaa omaa suruaan jolloin.

Kriisistä selviytyminen edellyttää tietyn tunneskaalan läpikäymistä. Katkeruuden tunteet ovat yksi näistä tunteista, eivätkä ne ole mitenkään vääriä.

Tiedän hyvinkin monen raskaana olevan hehkuttaneen onneaan. Eikä siinä mitään pahaa olekaan. Sen sijaan harva lapseton kertoo avoimesti tilastaan, ja piikittelyn ja ilkeilyn sijasta lapseton yleensä vain vaivihkaa poistuu paikalta hieman ponnettomien onnittelujen jälkeen.

 

[Kowalski]

lisäyksenä vielä tuohon lihavoituun kohtaan: Lapsettoman kanssa voi olla äärettömän vaikea keskustella. Yritä siinä sitten tukea, kun toinen loukkaantuu jos mainitsee että on itse raskaana, ja luokkaantuu myös siitä jos ei kerro ollenkaan.

Totta, joskus ei oikein tiedä miten olisi ja mitä sanoisi. Mutta mä olen kertonut vaan ihan suoraan, että olen raskaana.

Mietin kyllä varsinkin kuopusta odottaessa pitkään, miten kertoisin asian yhdelle ystävälle, mutta totesin että rehellisyys ja avoimuus lienee paras keino.
Mutta kun hän kysyi, jouduitteko kauankin yrittämään, niin tuntui todella pahalta kertoa että raskaus oli itse asiassa yllätys.
Onneksi hän otti sen hyvin. Ollaan sitten itketty yhdessä onnesta mun lasten synnyttyä, ja itketty yhdessä sitä pettymystä ja surua mikä aiheutuu kun heille ei yli viiden vuoden toiveista huolimatta ole omaa vauvaa tullut

 

[Kahden äiti]

Mua aina ihmetyttää nää sekundäärilapsettomuudesta puhujat, jotka sanovat tietävänsä miltä tuntuu kun lasta ei kuulu. Mulle ei tulis mieleenkään verrata yhden lapsen vanhemmuutta siihen, että ei saa lainkaan lapsia.

Mulle taas ei tulisi mieleenkään väheksyä sekundäärilapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa...Samalla lailla siinä menee haaveet ja suunnitelmat romukoppaan.

Ei samalla lailla, kuin silloin jos ei voi tulla vanhemmaksi lainkaan. En silti menisi sekundäärilapsettomallekaan heittelemään kliseitä siitä, että pitäisi olla onnellinen että on edes sen yhden saanut. Itsellenikin olisi kova paikka jos pieni tyttöni jäisi ainoakseni. Mutta se ei ole mielestäni verrattavissa siihen, etten olisi äitiyttä saanut kokea lainkaan.

Mulla on kokemusta kummastakin eli kumpaakin lasta on tehty pitkään ja olin itsekin yllättynyt siitä että toista yrittäessäkin oli niin voimakkaita tunteita pelissä. En kuitenkaan vertaisi kokonaan lapsetonta toista yrittävään missään tilanteessa on se kuitenkin ihan eri asia. Itse ainakin olen ollut kiitollinen siitä ensimmäisestä ja jos toista ei olisi koskaan tullut olisin silti kokenut olevani onnekas ja etuoikeutettu koska olin kuitenkin jo saanut lapsen ja saanut kokea raskauden ja äitiyden niitä kun on niin turhan paljon joille se ei koskaan ole mahdollista edes sitä yhtä kertaa.

 

[vieras]

Katkera saa olla, mutta pidemmän päälle: mitä se hyödyttää. Varsinkin muille piikittely ja ilkeily?
Raskaudesta saa olla onnllinen, tietysti. Mutta kuinka monen raskaana olevan olet kuullut hehkuttavan koko ajan kuinka onnellinen hän on? Yleensä siitä ei muistuteta koko aikaa, mutta lapsettomuudesta helpostikin.
Onnellisuus hyväksytään helpommin, koska se on positiivista ja kehittävää. Katkeruus kuluttaa vain ja ainoastaan omia ja muiden voimavaroja, energia syöppö eikä kehitä ihmistä millään tavalla.
Lapsettomuuden katkeruus on häneltä itseltään pois. Miksi olla koko ajan katkera, miksi ei voi suunnata sitäkin voimavaraa siihen mikä on nyt hyvin? En voi olla mitenkään sitä mieltä, että katkeruus kehittäisi ihmistä mitenkään tai pidemmän päälle hyödyttäisi.
Tunteiden tukahduttaminen on haitallista, siitä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta myös jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on pienempi suru.

Miksi lapsettomien on yleensä niin vaikeaa iloita muiden ilosta. Vastaavasti myös jakaa omaa suruaan jolloin.

Kriisistä selviytyminen edellyttää tietyn tunneskaalan läpikäymistä. Katkeruuden tunteet ovat yksi näistä tunteista, eivätkä ne ole mitenkään vääriä.

Tiedän hyvinkin monen raskaana olevan hehkuttaneen onneaan. Eikä siinä mitään pahaa olekaan. Sen sijaan harva lapseton kertoo avoimesti tilastaan, ja piikittelyn ja ilkeilyn sijasta lapseton yleensä vain vaivihkaa poistuu paikalta hieman ponnettomien onnittelujen jälkeen.

Katkeruus ei ole väärä tunne, mutta silloin se ei ole kehittävä tunne jos sitä jatkuu useita vuosia.
Miksi lapettomat eivät voi kertoa avoimesti tilanteestaan. Varsinkin jos tilannetta on kestänyt pidempään. Asiasta kertominen voisi helpottaa heidänkin oloaan ja monia tilanteita.
Tuota en ole koskaan ymmärtänyt miksi lapsettomat eivät osaa iloita muiden lapsi-ilosta. Se ei kuitenkaan ole heiltä pois.

 

[vieras]

Ollaan sitten itketty yhdessä onnesta mun lasten synnyttyä, ja itketty yhdessä sitä pettymystä ja surua mikä aiheutuu kun heille ei yli viiden vuoden toiveista huolimatta ole omaa vauvaa tullut

Tämä on juuri sitä mitä haen. Onneksi teillä on toisenne <3

 

[jippo]

Katkeruus ei ole väärä tunne, mutta silloin se ei ole kehittävä tunne jos sitä jatkuu useita vuosia.
Miksi lapettomat eivät voi kertoa avoimesti tilanteestaan. Varsinkin jos tilannetta on kestänyt pidempään. Asiasta kertominen voisi helpottaa heidänkin oloaan ja monia tilanteita.
Tuota en ole koskaan ymmärtänyt miksi lapsettomat eivät osaa iloita muiden lapsi-ilosta. Se ei kuitenkaan ole heiltä pois.

Se kestää, minkä kestää. Ei sitä prosessia voi hoputtaa kukaan ulkopuolinen. Ei se katkeruus ole keneltäkään pois.

Lapseton itse päättää, kertooko asiasta vai ei. Kyseessä on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia, jonka lähtökohtaisesti ei kuulu muille. Asiasta kertominen ei välttämättä helpota tilannetta, aina löytyy näitä erittäin ärsyttäviä "neuvojia".

Miten tämän iloitsemisen tulisi näkyä? Ja miksi se raskaana oleva tarvitsee siihen onneensa juuri lapsettoman iloitsemisen? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.

 

[Keittiönoita]

Mä en yritä ymmärtää yksinkertaisesti siksi, että se yrittäminen olisi turhaa. Olen saanut lapsia ja helposti, joten en pysty asettumaan niiden asemaan, jotka eivät lapsia saa. Mutta en minäkään odota, että lapsettomat tai terveiden lasten vanhemmat alkaisivat minut tavatessani miettiä, miltä tuntuisi saada vammainen lapsi.

Kohtalotovereiden kanssa keskusteleminen on antoisaa ja lohduttavaakin, mutta kohtalotoveriksi ei tulla yrittämällä vaan asia pitää kokea ihan itse. Jos jollain on suuri suru, suhtaudun häneen niin, että hänellä on suuri suru. En ala pohtimaan, millaista juuri tietynlaisessa surussa olisi elää. Suru kuin suru.

 

[vieras]

Katkeruus ei ole väärä tunne, mutta silloin se ei ole kehittävä tunne jos sitä jatkuu useita vuosia.
Miksi lapettomat eivät voi kertoa avoimesti tilanteestaan. Varsinkin jos tilannetta on kestänyt pidempään. Asiasta kertominen voisi helpottaa heidänkin oloaan ja monia tilanteita.
Tuota en ole koskaan ymmärtänyt miksi lapsettomat eivät osaa iloita muiden lapsi-ilosta. Se ei kuitenkaan ole heiltä pois.

Se kestää, minkä kestää. Ei sitä prosessia voi hoputtaa kukaan ulkopuolinen. Ei se katkeruus ole keneltäkään pois.

Lapseton itse päättää, kertooko asiasta vai ei. Kyseessä on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia, jonka lähtökohtaisesti ei kuulu muille. Asiasta kertominen ei välttämättä helpota tilannetta, aina löytyy näitä erittäin ärsyttäviä "neuvojia".

Miten tämän iloitsemisen tulisi näkyä? Ja miksi se raskaana oleva tarvitsee siihen onneensa juuri lapsettoman iloitsemisen? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.

Lapseton todellakin päättää itse kertooko vai ei. Siinä olet oikeassa. Mutta jos toiset eivät lapsettomuudesta tiedä hänen pitäisi osata suodattaa puheita sillä perusteella, että muut eivät tiedä kaikkea. Eikä ottaa kaikkea itseensä loukkaantumalla ja vetäytymällä sivuun.

Iloitsemisen tulisi näkyä ihan vain sillä tavalla, että olisi reilu toista kohtaan. Jos pienen vauvan äiti valittelee väsymystään, ei tarvitsisi sanoa, että "itsepähän lapsenne halusitte" tai "sentään on lapsi jonka kanssa valvoa". Ajan tässä nyt takaa sitä, että lapsettomien tunteet eivät ole niitä ainoita tunteita. Lapsellisetkin saattavat loukkantua poikkipuoleisista kommenteista aivan yhtä lailla kuin lapsettomatkin.

 

[vieras]

Kohtalotovereiden kanssa keskusteleminen on antoisaa ja lohduttavaakin, mutta kohtalotoveriksi ei tulla yrittämällä vaan asia pitää kokea ihan itse. Jos jollain on suuri suru, suhtaudun häneen niin, että hänellä on suuri suru. En ala pohtimaan, millaista juuri tietynlaisessa surussa olisi elää. Suru kuin suru.

Hyvin sanottu!