Miten ihmeessä mä tulen selviämään..?

Tilanteeni on se, että olen 1v 2kk pojan yksinhuoltaja. Erosimme pojan isän kanssa keväällä lähinnä miehen alkoholin käytön takia. Huomasin kuitenkin sitten olevani raskaana ja ikä eroa lapsille tulee 1,5v.

Olemme nyt tässä miehen kanssa soutaneet ja huovanneet vähän edestakaisin, ja puheissa on ollut välillä jopa takaisin yhteenmuuttaminen. Mies on kyllä kovasti hillinnyt juomistaan, mutta nyt näyttää rännit puhjenneen, kun miehelle sattui yksi tosi ikävä tapahtuma.

Olen nyt sitten alkanut asennoitumaan siihen että olen lasten kanssa yksin. Tähän asti se on tuntunut ihan ok ajatukselta, mutta nyt yhtäkkiä iski paniikki kun aloin miettiä käytännön asioita.
Poika heräilee vieläkin öisin ja tarvitsee maitopullon ainakin kerran yössä, jotta saisi unen päästä kiinni. Nyt pelottaakin että miten tulen jaksamaan kahdet yöheräilyt? Tai miten ehdin tehdä esikoisen kanssa mitään kun vauva on syntynyt, kun imetys vie niin paljon aikaa? Puhumattakaan kotitöistä!
Exäni oli aina tosi ahkera tekemään kotitöitä ja ruokaa, ja esikoisen syntymän jälkeen minun ei tarvinnut huolehtia muuta kuin itsestäni ja vauvasta (siis ne alkuviikot kun kaikki oli vielä niin uutta)
Kaikki menikin oikein ihanasti siihen asti kunnes poika oli puolenvuoden ikäinen, kunnes tosiaan juominen yhtäkkiä lisääntyi (joka viikonloppu, jopa pari päivää)

Mies olisi varmasti halukas muuttamaan yhteen, jos itse haluaisin, mutta en halua joutua takaisin siihen tilanteeseen missä olimme keväällä kun päätös eroamisesta syntyi. Rakastamme kyllä toisiamme, mutta pelottaa se yhteiselämä.

Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Siis yksin kahden noin pienen kanssa? Tai ottanut "riskiä" ja antanut alkoholia paljon kuluttavalle miehelle uuden mahdollisuuden?

Yleisesti olen ollut tosi vahvana ja päättänyt että pärjään, mutta välillä tulee näitä epätoivon hetkiä kun toivoo vain että joku kertoisi mitä pitäisi/kannattaa tehdä....

 

Tiedän monia jotka ovat sanoneet että pärjäisivät kyllä lasten kanssa mutta se juoppo mies on liikaa. Vaikka kuinka tekisi kotitöitä.
Itse pärjäsin jotenkin samankaltaisen tilanteen yli , mies oli paljon ulkomailla töissä kun lapset pieniä. Apua on saatavilla tutuista, sukulaisista ja ihan palkollisiakin. Pärjäät jos haluat.
Mieti mitä sitten jos sinulla on kaksi pientä lasta ja juoppo huollettavanasi. Kyllä kaksi pientä lasta onnistuu paremmin sillä heistä on luontevaa huolehtia.

 

helpommin pärjäät kahden lapsen kanssa kuin kahden lapsen sekä ison lapsen kanssa joka on kännissä.
selviät kyllä vauvan ja isomman kaa yksin ja kukaties voithan jo saada uuden miehenkin siihen mennessä älä ainakaan aloita alusta huonoa suhdetta.
ja kun vauva syntyy voithan pyytää sukulaista tai ystävä apuun alussa!

 

Helpompi on tietenkin pärjätä ilman tuollaista miestä.

 

joiko mies vaan viikonloppuisin vaan vetikö viikollakin kuin sieni?

 

vaikutat tunnolliselta. ettet väsytä itseäsi ihan liikaa tarvitset kyllä apua! joko miehesi takaisin tai esim. sosiaalisiin syihin vedoten vanhempi lapsi päiväkotiin esim. puolipäivähoitoon että saat vähän omaa aikaa vauvan kanssa.

 

joiko mies vaan viikonloppuisin vaan vetikö viikollakin kuin sieni?

mäkin sain käsityksen että vain viikonloppuna otti. ei se ole vielä juoppoutta vaikka ei se kivaa ole. onko päissään ilkeä/uskoton/väkivaltainen/juoko kaikki perheen rahat? toiv. mies pystyisi huolehtimaan sinusta ja 2 lapsesta.

 

Mies joi vain viikonloppuisin. Viikolla saattoi ottaa pari ykkösolutta töiden jälkeen. Tiedän että kuulostaa tosi tyhmältä valittaa tuollaisesta, ja olen itsekin oppinut esikoisen kasvaessa vähän ehkä löysäpipoisemmaksi, mutta silloin se tuntui tosi pahalta.
Ajauduimme aikamoiseen oravanpyörään. Minä nalkutin ja hän joi. Mitä useammin hän otti viikonloppuna, sitä enemmän minä nalkutin ja sitä enemmän hän taas joi. Huoh.

Olemme puhuneet asioista paljon ja uskon että hänkin on omalla tavallaan ehkä kypsynyt. Mutta pelottaa se silti :/
Ja ehkä olen kuitenkin valitsemassa sen yksinolemisen, ainakin näissä olosuhteissa mitä ne nyt tällä hetkellä ovat.
Ja tiedän kyllä selviäväni loppujen lopuksi, mutta pelottavalta se välillä tuntuu. Murehdin niinkin pienistä asioista kuin kaupassa käynti vauvan ensimmäisen parin viikon aikana. LA on marraskuussa ja eikös talvivauvojen kanssa pidä odottaa pari viikkoa että saa viedä ulos?

Kuulostaa varmasti aivan naurettavilta nämä pelkoni.. Ja minulla on kyllä ihana tukiverkko sukulaisista, mutta kun haluan kuitenkin pääsääntöisesti pärjätä itse. Olen aika huono pyytämään apua

Voi tätä elämää... Olen niin onnellinen esikoisestani ja tästä tulevasta vauvasta ja haluan olla omille rakkaille pienokaisilleni paras mahdollinen äiti. Välillä vain mietityttää pystynkö siihen..
Huoh.

 

Yrittäkää hakea apua! Miehesi ei kuulosta vielä täysin toivottomalta tapaukselta.

 

aika pienestä heivasit miehes ulos!!??

 

Lapset tarvitsevat isäänsä. Koittakaa ihmeessä pelastaa suhteenne, jos rakkautta vielä on.

 

joiko mies vaan viikonloppuisin vaan vetikö viikollakin kuin sieni?

mäkin sain käsityksen että vain viikonloppuna otti. ei se ole vielä juoppoutta vaikka ei se kivaa ole. onko päissään ilkeä/uskoton/väkivaltainen/juoko kaikki perheen rahat? toiv. mies pystyisi huolehtimaan sinusta ja 2 lapsesta.

Oli suhteemme loppuaikoina aika ilkeä suustaan kun oli humalassa ja rahaakin paloi aika kivasti. Se meni lopulta siihen että aloin stressata sitä kun viikonloppu lähestyi. Ei tuntunut kivalta pelätä että päättääkö toinen lähteä juomaan vai ei
Jos elämä olisi yhtä arkea niin me olisimme olleet superonnellisia...

Olen miettinyt ja miettinyt ja miettinyt... Sen olen kyllä jo päättänyt että JOS sellainen päivä tulisi että hänen kanssaan yhteisen kodin vielä laittaisin niin joko erilliset rahat tai sitten raha-asiat minun hoidettavakseni..

On niin hankala tilanne.. Vaikea tietää miten olisi parasta tehdä. Tottakai toimiva ja sujuva perhe-elämä olisi ihannetilanne, mutta juuri se pelottaa kun ei tiedä tulisiko se toimimaan vai ei. En haluaisi joutua kahta kertaa lähtemään samasta syystä samasta suhteesta..

 

Jos rakkautta on, kaiken pitäisi olla mahdollista! Erosin omastani, koska hän joi viikollakin, ja olisin toivonut, että pystyisi juomaan vain viikonlopulla. Tosin ei lapsia silloin. Jos mies ei juo viikolla ja tekee kotihommat niin tunnollisesti kuin sanoit, ei tilanne ulkopuolisen silmin vaikuta pahalta. Tilanne olisi mielestäni toinen, jos hän olisi viikollakin humalassa. Harkitse tosissasi ottamista takaisin, yrittänyttä ei laiteta ja toivon todella paljon onnea Sinulle :hug:

 

Kyllä sä pärjäät kahden pienen kanssa. Itse pyrkisin nyt siihen, että esikoinen alkaisi nukkua kokonaiset yöt ennen vauvan syntymää. Isompikin on niin pieni, että kaiketi nukkuu vielä päiväunet, joten silloin mahdollisesti saisit itsekin levättyä jos vauva on nukkuvaa sorttia.

Mä olin tosi paljon kahden pienen kanssa heti alusta asti kun mieheni tekee reissutöitä ja kantoliina oli iso pelastus. Välillä väsytti aivan tolkuttomasti, mutta kun asennoituu niin, että lepää aina kun mahdollista ja kotitöistäkin voi vähän luistaa niin selviää siitä!

Voimia ratkaisuusi, ehkä kannattaa vielä miettiä yhteenpalaamista!

 

aika pienestä heivasit miehes ulos!!??

Näin kun olen jälkeenpäin asiaa miettinyt, niin olen tavallaan kanssasi samaa mieltä. Mutta asiat vain menivät siihen pisteeseen, että en nähnyt muuta ulospääsyä tilanteesta.

Jälkiviisaus on paras viisaus. Olen kasvanut henkisesti aivan hirveästi eromme jälkeen. Jotkut periaatteet mitä minulla vielä talvella muka oli, eivät tunnukaan enää niin tärkeiltä.

Minulla oli kamalat paineet leikkiä täydellistä perhettä, näin jälkeenpäin ajateltuna. Siksi ehkä halusin muokata miehenkin sopimaan siihen muottiin. Kasvoimme erilleen ja minun elämässäni ei ollut mitään muuta kuin vauva ja täydellinenperhe-unelma.

Nyt tiedän, että sellaista ei ole olemassakaan kuin täydellinen perhe. Ehkä se oli jotain epävarmuutta itsestäni mikä sai minut käyttäytymään tuolla lailla.
En sysää kaikkea miehen niskoille, kai hänelläkin oli sitten tosiaan omat syynsä juoda viikonloppuisin.
Ääh. Kyllä se joskus satuttaa vilkaista peiliin, mutta tekee kyllä ihan hyvää.

Olen myös sitä mieltä, että lapset tarvitsevat isäänsä. Esikoinen on niin isänsä poika Sen takia huoli onkin niin suuri, koska haluan että lapsilla on isä mukana elämässään mahdollisimman paljon. On tavallaan paineita saada tämä minun ja miehen suhde toimimaan, ehkä se juuri tekeekin siitä niin vaikeaa kun yrittää liikaa??

 

Ap, ensinnäkin voimia sinulle, päätit sitten mitä tahansa. Sanoit, että miehelle tapahtui tosi ikävä tapahtuma ja hän ratkesi juomaan. Entä jos palaatte yhteen ja sattuu jälleen jokin ikävä tapahtuma ja miehellä jää ns. putki päälle? Olisit silloinkin yksin lasten kanssa.

 

Mitä mies on itse mieltä juomisestaan? Eikö ymmärrä, että se vie häneltä perheen? Jos ei, niin pyydä miestäsi menemään hoitoon perheenne pelastamiseksi, ja jos ei mene/suostu, niin eipä sitten hänelle kannata antaa mahdollisuutta.

 

aika pienestä heivasit miehes ulos!!??

Näin juuri. Tietäisitpä vain mitä helvettiä se vois olla,jopa ilman alko-ongelmaa....

 

Ja minulla on kyllä ihana tukiverkko sukulaisista, mutta kun haluan kuitenkin pääsääntöisesti pärjätä itse. Olen aika huono pyytämään apua

Aina ei ole pakko pärjätä, joskus on lupa päästä vähän helpommallakin! Etenkin kahden pienen kanssa. Opettelet nyt vain pyytämään apua ennenkuin väsyt liikaa.

Siitä miehestä sanoisin että kuten moni jo on sanonut, helpompaa sulla on ilman sitä. Tuommosesta viikonloppujuomisestahan se monesti lähtee, hyviä tekosyitä juomiseen löytyy jos vaan haluaa. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!

 

minulla oli vähän saman kaltainen tilanne... olimme puhuneet erosta kun tulin raskaaksi, päätimme kuitenkin pitää lapsen ja olla ydessä. mies vähenti alkoholin käyttöä, ja oli kuin kuka tahansa isä.. niin kauan kun töitä riitti. ikäeroa 1v3kk ja vanhempi heräili edelleen vauvan synnyttyä..
imetyksestä ei tullut mitään, n 2,5kk ja se oli suuri helpotus kun vihdoin annoin periksi! tilannetta ei helpottanut vauvan koliikki ja varsinkin iltavuoro päivät miehellä kun oli niin oli melkoista elämää ennen kuin yksin selvis nukkuma taistoista...
nuorimmainen oli n 8kk kun erosimme lopulta... mies jäi työttömäksi jonkin aikaa ennen sitä ja viina alkoi maistua vähän liikaa.. vaikka hänestä oli suuri apu silloin kun oli kotona ja selvänä, minusta oli parempi oman jaksamisen kannalta muuttaa lasten kanssa pois.

ja koti oli lähes aina kuin pommin jäliltä kun ei jaksanut siivota kuin "pakolliset" ja valmisruoat oli pelastus! sitten kun nuorempi oli jo siinä iässä että alkoi rytmi olla sama kuin esikoisella ja söi samaa ruokaa meidän kanssa helpotti kovasti, samoin kun esikoinen oppi potalle...

suosittelisin että yritätte vielä... vaikka suhteenne ei ikuisesti kestäisi, mutta taarvitset apua ja jo yksi heräämättä nukuttu yö antaa paljon lisä virtaa jaksaa valvoa/koti askateisiin yms.

kannattaa miettiä tarkkaan..

 

aika pienestä heivasit miehes ulos!!??

Näin kun olen jälkeenpäin asiaa miettinyt, niin olen tavallaan kanssasi samaa mieltä. Mutta asiat vain menivät siihen pisteeseen, että en nähnyt muuta ulospääsyä tilanteesta.

Jälkiviisaus on paras viisaus. Olen kasvanut henkisesti aivan hirveästi eromme jälkeen. Jotkut periaatteet mitä minulla vielä talvella muka oli, eivät tunnukaan enää niin tärkeiltä.

Minulla oli kamalat paineet leikkiä täydellistä perhettä, näin jälkeenpäin ajateltuna. Siksi ehkä halusin muokata miehenkin sopimaan siihen muottiin. Kasvoimme erilleen ja minun elämässäni ei ollut mitään muuta kuin vauva ja täydellinenperhe-unelma.

Nyt tiedän, että sellaista ei ole olemassakaan kuin täydellinen perhe. Ehkä se oli jotain epävarmuutta itsestäni mikä sai minut käyttäytymään tuolla lailla.
En sysää kaikkea miehen niskoille, kai hänelläkin oli sitten tosiaan omat syynsä juoda viikonloppuisin.
Ääh. Kyllä se joskus satuttaa vilkaista peiliin, mutta tekee kyllä ihan hyvää.

Olen myös sitä mieltä, että lapset tarvitsevat isäänsä. Esikoinen on niin isänsä poika Sen takia huoli onkin niin suuri, koska haluan että lapsilla on isä mukana elämässään mahdollisimman paljon. On tavallaan paineita saada tämä minun ja miehen suhde toimimaan, ehkä se juuri tekeekin siitä niin vaikeaa kun yrittää liikaa??

Mutta jos otat miehen takaisin ja sama meno jatkuu ts. miehesi jatkaa vknloppujuomista, tuleeko juttu kuitenkaan toimimaan..? Pystytkö ja haluatko muuttaa niin paljon omaa arvo- ja ajtusmaailmaasi ettei se haittaisi? Ja vaikka joidenkin mielestä jokaviikonloppuinen juominen ei ole paha asia niin kyllä se vaikuttaa koko perheeseen. Onko se sitten miehen malli jonka haluat lastesi oppivan kunhan asioista ymmärtävät..? Vaikeita asioita nämä tällaiset.. Paljon tunnut asiaa pohtineen ja varmasti päädyt teille oikeaan ratkaisuun ennenpitkää! =)

 

Ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Varsinkin kun on kaksi ihan pientä mukana kuvioissa., jotka kaipaavat isäänsä. Ja sinäkin häntä. Avioroja on jo muutenkin ihan tarpeeksi!

Pyytäkää ja käyttäkää sitä apua, jota on tarjolla!

 

aika pienestä heivasit miehes ulos!!??

Näin juuri. Tietäisitpä vain mitä helvettiä se vois olla,jopa ilman alko-ongelmaa....

Jos jollakulla on helvettiä omassa elämässään, miksi ap:n pitäisi elää miehen kanssa jonka alkoholin käyttö ei ole hänen mielestään normaalin rajoissa..?!

 

Olen ollut kahden pienen tytön kanssa yh. Ikäeroa 1v 3kk. Vanhemmat auttoivat jnk verran. Tsemppiä kovasti!

 

Ap, ensinnäkin voimia sinulle, päätit sitten mitä tahansa. Sanoit, että miehelle tapahtui tosi ikävä tapahtuma ja hän ratkesi juomaan. Entä jos palaatte yhteen ja sattuu jälleen jokin ikävä tapahtuma ja miehellä jää ns. putki päälle? Olisit silloinkin yksin lasten kanssa.

Tämä juuri pelottaakin..
Se ikävä tapahtuma oli se, että hänen isänsä (joka on miehelle ollut aina todella tärkeä) kuoli äkillisesti. Oli kyllä aikamoinen shokki kaikille.

Joku kyseli että tajuaako mies itse juomistaan ja kuinka vaikuttaa perheeseemme. Kyllä hän sanoo tajuavansa. Ja ennen isänsä kuolemaan hän ei ollut ottanut juuri lainkaan, vaikka oli juuri kesälomalla.

On niin sekavat fiilikset...