miten ihmeessä voi tietää tai päättää, että vieläkö kolmas lapsi?

[Päättämisen vaikeus]

Mulla on krooninen vauvakuume koko ajan ja haaveilen omasta pienestä nyytistä. Itsellä se vauva-aika on aina ollut elämän parasta, ihanaa idyllistä ja rauhallista kotona oloa...
Tiedän kyllä ettei se välttämättä kolmannen kanssa sitä olisi, voisi tulla haastavampi vauva tai elämä tuoda tullessaan mitä vaan.

Mutta mutta... kaksi lastamme alkaa olla jo isoja siis että tulis iso ikäero, esikoinen lähestyy murkkuikää. Itse olen pikku hiljaa alkanut ajatella muutakin kuin kotona oloa ja lapsia eli haaveita on myös jatkaa opintoja jossain vaiheessa, edetä elämässä siis minuna itsenäni, eikä vaan olla äiti.

Toisaalta nyt on vakituinen työpaikka, sellainen etuus mitä ei näiden nykyisten lasten vauva-iässä ollut vaan tuleva tuntui epävarmalta. Eli sellainen epävarmuus tekijä olisi poissa (toimi kunnalla eli ei nyt lähitulevaisuudessa pitäis työ loppua).

Mutta äh, en mä tiedä... Haluaisin vauvan, hoivata pientä mutta toisaalta tuntuu että palaisin taas lähtökuoppaan, kun vihdoin mulla voisi alkaa olla aikaa myös itselle. Mutta kun aina en edes tiedä mitä sillä ajalla sitten tekisin, tuoko ne harrastukset ja opiskelut sitten onnea sen enempää kuin oma, rakas vauva?

Vaikeaa... oon pohtinut tätä jo pari vuotta! Kai mä pohdin, kunnes hedelmällinen aikani on jo ohi .
Ikää siis 33v.

 

[Anatolia]

Me ei oikein itse ehditty edes päättää.

Kierukan poistin, kun se piti poistattaa. Sitten oli tarkoitus miettiä että missä vaiheessa se 3. lapsi tehtäisiin...pillerireseptikin oli valmiina. No, ei tarvinnut miettiä kun tulin raskaaksi 1-2 päivää sen jälkeen kun kierukka oli poistettu . Ihan sinänsä tietoisesti kyllä, mutta me molemmat yllätyimme että se oli taas niin helppoa. Olen kuitenkin jo 35 v ja kaikki aina hokee että hedelmällisyys laskee...

Kovin onneissamme ollaan, koko perhe (ja molempien suvut myös) . Hiukan mietityttää, että miten sitä sitten taas jaksaa aloittaa kaiken ns. alusta, mutta eiköhän se rutiinilla jo mene.

Omaa aikaa aion ottaa myös vauvan äitinä, siihen olen jo 8 v ja 6 v lasten äitinä ehtinyt tottua.

 

[Oisku]

En kyllä itse lähtisi enää tuossa vaiheessa. Juuri tuossa vaiheessa kun on saanut lapset jo niin isoksi ettei tarvitse koko ajan vahtia, alkavat pikkuhiljaa itsenäistyä, saa nukkua pitkään, tehdä mitä haluaa niin aloittaa koko rumba uudestaan? Jaksatko ihan oikeasti, entä miehesi? Vauva-aika ei välttämättä ole mitään onnea ja autuutta. Se voi olla myös syvää uupumusta, valvottuja öitä useamman vuoden, koliikkia.

Mutta jos olette yhdessä miehesi kanssa sitä mieltä että rumba kannattaa aloittaa alusta, niin siitä vaan.

 

["a p"]

Anatolia, ihana kuulla teidän tarinan!
Mä en tiedä miks nyt jotenkin pelkään, että "elämä loppuisi" jollain tasolla siihen kolmanteen tai menis ihan päälaelleen, kun se ei todellakaan kahdenkaan lapsen kanssa niin mennyt .
Mä taidan pohtia ihan likkaa... jos vaan unohtais ehkäisyn ja katsois kuinka käy .

 

[Anatolia]

[QUOTE="a p";25314579]Anatolia, ihana kuulla teidän tarinan!
Mä en tiedä miks nyt jotenkin pelkään, että "elämä loppuisi" jollain tasolla siihen kolmanteen tai menis ihan päälaelleen, kun se ei todellakaan kahdenkaan lapsen kanssa niin mennyt .
Mä taidan pohtia ihan likkaa... jos vaan unohtais ehkäisyn ja katsois kuinka käy .[/QUOTE]
Joskus kannattaa jättää liika pohtiminen, ja antaa asioiden mennä omalla painollaan

Kyllä mäkin pelkään että "elämä loppuu"; jos tuleekin koliikkivauva tai muuten tosi vaativa tapaus, jos sairastun itse synnytyksen jälkeiseen masennukseen (masennustaustaa ei ole mutta kerta se olisi ensimmäinenkin), jos en saakaan töitä äitiysloman jälkeen (ehdin juuri ja juuri saada opinnot viittä vaille valmiiksi ennen kun synnytän), jne. Mutta turha on stressata sellaista mihin ei itse pysty vaikuttamaan. Eiköhän me pärjätä, ja jos ei pärjätä niin sitten pyydetään apua jotta pärjätään.

 

["a p"]

En kyllä itse lähtisi enää tuossa vaiheessa. Juuri tuossa vaiheessa kun on saanut lapset jo niin isoksi ettei tarvitse koko ajan vahtia, alkavat pikkuhiljaa itsenäistyä, saa nukkua pitkään, tehdä mitä haluaa niin aloittaa koko rumba uudestaan? Jaksatko ihan oikeasti, entä miehesi? Vauva-aika ei välttämättä ole mitään onnea ja autuutta. Se voi olla myös syvää uupumusta, valvottuja öitä useamman vuoden, koliikkia.

Mutta jos olette yhdessä miehesi kanssa sitä mieltä että rumba kannattaa aloittaa alusta, niin siitä vaan.

Hauska kun tuli kaksi ihan erilaista vastausta

Sinulla on kyllä hyvä pointti ja samaa olen pohtinut, kun elämä alkaa nyt helpottua pikkulapsi vaiheen osalta niin alkaako taas siihen uudelleen... mutta kun on sellainen ns. tyhjä olo, ihan kuin ei enää oliskaan mitää toiveita tai haaveita omalle ajalle ja elämälle, siis tulevaisuus tuntuu tyhjältä ilman vauvaa, vaikka järjellä miten ajattelisi :/ Eli vauvakuume. Miten siitä sitten pääsee yli ja eroon?

 

["á p"]

Joskus kannattaa jättää liika pohtiminen, ja antaa asioiden mennä omalla painollaan

Kyllä mäkin pelkään että "elämä loppuu"; jos tuleekin koliikkivauva tai muuten tosi vaativa tapaus, jos sairastun itse synnytyksen jälkeiseen masennukseen (masennustaustaa ei ole mutta kerta se olisi ensimmäinenkin), jos en saakaan töitä äitiysloman jälkeen (ehdin juuri ja juuri saada opinnot viittä vaille valmiiksi ennen kun synnytän), jne. Mutta turha on stressata sellaista mihin ei itse pysty vaikuttamaan. Eiköhän me pärjätä, ja jos ei pärjätä niin sitten pyydetään apua jotta pärjätään.

Sulla on hyvä tilanne, kun olet saanut opinnot tuohon pisteeseen... mä kun pohdin sitäkin, että miten sitten kolmen kanssa onnistuu se opiskelu jos sen aloittaminen on kahdenkin kanssa tuntunut vaikealta. Mutta kun en tiedä onko se opiskelu mulle edes niin tärkeää kuin vauva...
(mä taidan olla yksi maailman tietämättömin ihminen )

 

[Oisku]

[QUOTE="a p";25314636]Hauska kun tuli kaksi ihan erilaista vastausta

Sinulla on kyllä hyvä pointti ja samaa olen pohtinut, kun elämä alkaa nyt helpottua pikkulapsi vaiheen osalta niin alkaako taas siihen uudelleen... mutta kun on sellainen ns. tyhjä olo, ihan kuin ei enää oliskaan mitää toiveita tai haaveita omalle ajalle ja elämälle, siis tulevaisuus tuntuu tyhjältä ilman vauvaa, vaikka järjellä miten ajattelisi :/ Eli vauvakuume. Miten siitä sitten pääsee yli ja eroon?[/QUOTE]

Onko siis kyse siitä ettet tiedä mitä tekisist ja koittaisit paikata tyhjiötä vauvalla? Ns. tyhjän pesän syndrooma. Oletko tyytyväinen työhösi, vai tökkiikö siellä olo ja ä-loma olisi näpsäkkä tapa päästä turvallisesti siitä eroon. Vai eikö sulla ole harrastuksia joiden kautta toteuttaa itseäsi. Nämä on siis ihan vaan heittoja mitä mulle tulee mieleen, eikä niin että jotenkin vastustaisin vauva-ajatuksiasi. =) Edelleen, mitä mieltä miehesi on kolmannesta?

 

[mammax5]

heippa, täällä toinen krooninen vauvakuumeilija.ihan samoja mietteitä mulla oli kolmannen ja neljännen lapsen kohdalla ja lopulta asioita pohdittuani,pohtiminen ei auttanut mitään vaan vauvankaipuu kasvoi suuremmaksi kuin mikään muu ajatus tai tarve niinpä meille tuli lapsia lisää <3.

itse sen tiedät alatteko yrittää uutta vauvaa,itse en ole koskaan ymmärtänyt näitä erilailla ajattelijoita,tottakai heitäkin pitää olla,mutta kun sanotaan että kuinka jaksat aloittaa vauvarumban taas uudestaan jne.jne.minulle oma aika ja menot eivät ole ykkösasia,toki niitäkin pitää olla,mutta mulla nousee ykköseksi se että saa vauvan saa rakastaa ja ihailla ja elää lapsen kanssa kun se kasvaa ja tää on siis vaan mun mielipide,mutta mun omat menot ja oma elämä ei ole kuollut ja kuopattu vaikka mulla enemmän lapsia onkin.mulle vain on ollu tärkeintä nämä pienet rakkaat

.ja sun pohdinta kuulostaa juuri siltä että se päätyy tuohon uuden vauvan yrittämiseen,mutta vain itse sen sitten lopulta tietää mikä on paras ratkaisu itselle.riippuu tosiaan siitä kuinka paljon omia menoja aikaa kaipaa.ja sullahan muuten on ihanteellisen isot lapset jo niin saisit rauhassa taas hoivata pientä<3 onnea pätökseesi

 

["minä"]

Jos olet asiaa jo pari vuotta pohtinut, niin oma suositukseni on tehdä se kolmas. Sillä ja vain sillä siitä muita voimavaroja syövästä pähkäilystä pääsee.

Me teimme kolmannen, kun asia alkoi liikaa pyöriä milessä, vaikka se järjellä ajatellen epäilyttikin. Ja tyytyväisiä olemme olleet päätökseemme. Suureksi yllätykseksi kolmannen jälkeen ei enää vauvakuumetta tullut. On vain hyvä tunne siitä, että perheemme on tässä.

 

["vieras"]

meillä kolmas lapsi on tulossa sitten kun tiputan painoa ensin 20kg, mutta en oo yhtään varma haluanko itse enää yhtään kun nämä kaksikin on hieman hermoja rassaavia mussukoita=)

 

["Vieras"]

Mieti vielä, älä tee mitään hetken mielijohteesta. Aika aikaansa kutakin. Toteuta itseäsi naisena kun lapset alkavat jo itsenäistyä. Me nautitaan miehen kanssa kun lapset on jo niin isoja, että päästään iltarientoihinkin kahdestaan esim. teatteriin, lenkille tms. mitä ennen ei voinut ajatellakaan. Olemme tutustuneet ja rakastuneet toisiimme uudestaan. Pikkuvauva-aika on enemmän tai vähemmän raskasta ja kestää monta vuotta ennenkuin lapsi on siinä iässä, että ei tarvitse vanhempia koko ajan.

 

[Älä tallaa nurmikoita]

Ihminen katuu tekemättä jääneitä asioita enemmän kuin tehtyjä.

 

["a p"]

[QUOTE="minä";25314692]Jos olet asiaa jo pari vuotta pohtinut, niin oma suositukseni on tehdä se kolmas. Sillä ja vain sillä siitä muita voimavaroja syövästä pähkäilystä pääsee.

Me teimme kolmannen, kun asia alkoi liikaa pyöriä milessä, vaikka se järjellä ajatellen epäilyttikin. Ja tyytyväisiä olemme olleet päätökseemme. Suureksi yllätykseksi kolmannen jälkeen ei enää vauvakuumetta tullut. On vain hyvä tunne siitä, että perheemme on tässä.[/QUOTE]

Se olisikin ihanaa jos sitä vauvakuumetta ei enää tulisi eli sitten tietäisi, että tämä oli tässä. Mutta kun nyt olen koko ajan elänyt vauvakuumeessa, ihan kyyneleet silmissä miettii sitä omaa pientä... on kova kaipuu siis siihen.

 

["vieras"]

Tuo tuli ratkaistua meillä tehokkaasti, parin vuoden ajan vauvan olisi ollut mahdollista tulla mutta ei. Sitten päätettiin, että ei sitten enää, ikäerot olisivat isompii liian isot ja näinhän tämä menee jo leppoisasti, matkustaminen ja arki on jo helppoja kun ei ihan vieressä tarvitse koko ajan olla. Ennen kuin sitten ehdin piuhojen katkaisuun aikaa varata (joo, hormonaalinen ehkäisy ei käy mulle) niin hupsista, olinkin raskaana . Itse vähän panikoin omaa ikääni ja jaksamista ja kaikkea mutta mies on alusta alkaen kolmatta innolla odottanut. Hän se minunkin mieleni sai rauhoittumaan, yhtä hyvillä mielillä odotellaan kuopusta (ja nyt se piuhojen katkaisu on jo varattu synnytyksen yhteyteen ).

 

["a p"]

[QUOTE="Vieras";25314709]Mieti vielä, älä tee mitään hetken mielijohteesta. Aika aikaansa kutakin. Toteuta itseäsi naisena kun lapset alkavat jo itsenäistyä. Me nautitaan miehen kanssa kun lapset on jo niin isoja, että päästään iltarientoihinkin kahdestaan esim. teatteriin, lenkille tms. mitä ennen ei voinut ajatellakaan. Olemme tutustuneet ja rakastuneet toisiimme uudestaan. Pikkuvauva-aika on enemmän tai vähemmän raskasta ja kestää monta vuotta ennenkuin lapsi on siinä iässä, että ei tarvitse vanhempia koko ajan.[/QUOTE]

Tämäkin on hyvä pointti kyllä eli aika miehen kanssa. Ja nuorempi meillä täyttää vasta 5 eli on ollut tässä vanhemmissa kyllä kovasti vielä kiinni eli ei olla vielä päästy elämään sitä aikaa, että lapset olisivat isoja ja meillä miehen kanssa mahdollisuus tehdä enemmän asioita kahden. Mutta kun en tiedä silti kaipaanko sitä... kaikki kylpylälomat tai ihan vaan pihahommat on tuntuneet ja tuntuu mukavilta koko perhe yhdessä puuhaillen eli en osaa iin kaivata juuri kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa.

 

["äitipäiti"]

Minulla oli myös krooninen vauva kuume. 3 lasta tehtiin sen enemmin miettimättä. Nuorin täyttää keväällä 4 vuotta ja ei ainakaan vielä ole vauvakuumetta havaittavissa. Vaikka toisaalta haaveilen 5:stä lapsesta.

 

["inna"]

Me mietimme kolmatta lasta,kun edellinen oli reilun vuoden ikäinen. Sitten päätettiin,että antaa tulla vaan, olin silloin 27v . Noh.. siinä kävi niin,että enpäs enää tullutkaan raskaaksi. Ei onnistunut ei sitten millään, tutkimuksissakin käytiin ja ei syytä löytynyt. Jouduin sitten hautaamaan haaveet kolmannesta lapsesta... kova paikka, kun sitä oli niin jo ehtinyt haaveilla vauvasta.

Ja PAM... 37 vuotiaana eli 10 vuotta myöhemmin olinkin yllättäen raskaana!!! Kävin lääkärissä valittelemassa oloani ja lääkäri epäili raskauttakin ja minä iloisesti nauroin,että höpö höpö... höpöpä juu.... Raskaana olin!

 

["minä"]

[QUOTE="a p";25314718]Se olisikin ihanaa jos sitä vauvakuumetta ei enää tulisi eli sitten tietäisi, että tämä oli tässä. Mutta kun nyt olen koko ajan elänyt vauvakuumeessa, ihan kyyneleet silmissä miettii sitä omaa pientä... on kova kaipuu siis siihen.[/QUOTE]

Minäkin luulin ennen kolmatta, että vauvakuume olisi ikuinen "vaiva". Vaan eipä ollutkaan. Mutta siitä olen melko varma, että kun se kerran on iskenyt, niin ainoa lääke siihen on vauva

 

["a p"]

Onko siis kyse siitä ettet tiedä mitä tekisist ja koittaisit paikata tyhjiötä vauvalla? Ns. tyhjän pesän syndrooma. Oletko tyytyväinen työhösi, vai tökkiikö siellä olo ja ä-loma olisi näpsäkkä tapa päästä turvallisesti siitä eroon. Vai eikö sulla ole harrastuksia joiden kautta toteuttaa itseäsi. Nämä on siis ihan vaan heittoja mitä mulle tulee mieleen, eikä niin että jotenkin vastustaisin vauva-ajatuksiasi. =) Edelleen, mitä mieltä miehesi on kolmannesta?

Kai mulla sitten on tyhjän pesän syndrooma . En ole tyytyväinen työhöni eli siksi haluaisinkin vielä alkaa opiskella. Harrastuksia on, liikunnallisia lähinnä mutta ei nekään sillä tavalla elämää täytä, etten kaipais sitä vauvaa... Toisaalta jos nyt ensin opiskelisin ja katsoisin sitten uudelleen, kun jos ihan oikeasti sitä vauvaa haluaa niin ei kai muutama vuotta ikää lisää liikaa olisi, onhan niitä muitakin vanhempia äitejä... Eli miks ajattelen niin, että mun pitäis tietää ja päättää tämä NYT.
Mies on vauvakuumeillut myös, välillä enemmän välillä vähemmän. Jos mä lämpeisin kokonaan ajatukselle niin hän olisi kyllä mukana.

 

["a p"]

[QUOTE="inna";25314751]Me mietimme kolmatta lasta,kun edellinen oli reilun vuoden ikäinen. Sitten päätettiin,että antaa tulla vaan, olin silloin 27v . Noh.. siinä kävi niin,että enpäs enää tullutkaan raskaaksi. Ei onnistunut ei sitten millään, tutkimuksissakin käytiin ja ei syytä löytynyt. Jouduin sitten hautaamaan haaveet kolmannesta lapsesta... kova paikka, kun sitä oli niin jo ehtinyt haaveilla vauvasta.

Ja PAM... 37 vuotiaana eli 10 vuotta myöhemmin olinkin yllättäen raskaana!!! Kävin lääkärissä valittelemassa oloani ja lääkäri epäili raskauttakin ja minä iloisesti nauroin,että höpö höpö... höpöpä juu.... Raskaana olin! [/QUOTE]

Ihana!

 

["vanha äiti"]

oisko mukana myös tuota lopullisuuden pelkoa? saat kuitenkin lapsenlapsia ehkä piankin. aattele, sitten saat nauttia heistä vaikka huolet kantaa joku muu.

 

[aamuntorkku]

Itselläni on kaksi lasta, mutta ei minkäänlaista vauvakuumetta - ja tiedän, että meidän lapsiluku on tässä.

Mut jos sulla on jo monta vuotta ollut ajatus, että haluaisit vielä kolmannen, niin go for it! Luulen, että sun kuume ei laske, ennen kuin annat kolmannelle lapselle mahdollisuuden =) Etkä sä mikään vanha ole

 

[ok]

[QUOTE="a p";25314718]Se olisikin ihanaa jos sitä vauvakuumetta ei enää tulisi eli sitten tietäisi, että tämä oli tässä. Mutta kun nyt olen koko ajan elänyt vauvakuumeessa, ihan kyyneleet silmissä miettii sitä omaa pientä... on kova kaipuu siis siihen.[/QUOTE]

Tee se vauva, älä tee asioita liian vaikeaksi.

 

["vieras"]

Mä olen 39v ja meillä on tässä kolmas tekeillä 2 on jo isoja, koululaisia ja olen aina haaveillut iosta perheestä mutta en pienestä ikäerosta