mie koen, että on tosi ajattelematonta rinnastaa ns. "reissuyhoota" oikeaan yksinhuoltajaan, kuten monet tässä ketjussa tekevät. Se lasten yksin hoitaminen ilman omaa aikaa on oikeastaan vaan puolet koko asiasta. Vähintäänkin puolet on se henkinen paine ja tietoisuus siitä, että kaikki lasten ongelmat joutuu hoitamaan yksin. Te reissumiesten vaimot todennäköisesti kuitenkin juttelette miestenne kanssa puhelimessa? Ja vaikkei lasten kanssa juuri sillä hetkellä mitään kummempia ongelmia olisikaan, sillä on aika helvetin iso merkitys, että vaikka päivän päätteeksi juttelee jonkun toisen aikuisen kanssa siitä, miten päivä on mennyt ja mitä on lasten kanssa touhunnut.
Ja tätä en kirjoita kerätäkseni jotain sädekehää, että olisi jotenkin kauhean kunniakasta olla yh. Ei todellakaan ole. Monessa tapauksessa asian voisi välttää sillä, että tosiaan vähän miettisi kenen kanssa niitä lapsia rupeaa tekemään. Joissakin tapauksissa sitten ei, joskus mallikkaastakin elämänsuunnittelustakin huolimatta kaikki menee perseelleen ja esim. pikkulapsiaika erottaa puolisot toisistaan ikuisiksi ajoiksi. Siinä kun vaaditaan molemminpuolista yrittämistä, toista ei voi pakottaa.
Asian tajuaakin vasta kun löysät on housuissa 
