Miten erosta selviää??

[Voimaton]

Siinäpä se kysymys...kolme yhteistä lasta,kaikki alle 4-vuotiaita.Mies haluaa eron ja varmaan siitä syystä tunnen katkeruutta ja "vihaa" hänät kohtaan,koska itse olisin ollut vaikeista ja riitaisista ajoista huolimatta ollut valmis yrittämään.Nyt tuntuu,että sitä haluaa vaan tehdä kaiken mahdollisimman vaikeaksi toiselle.Ja lasten kanssahan se ei ole järkevää.Tuntuu ettei tästä ole ulospääsyä.En pärjää/jaksa yksin kolmen näin pienen lapsen kanssa,mutta en halua heistä myöskään luopua.Mies ehdottanut että lapset asuisi 3pv/4pv (joka toinen viikko) aina hänellä ja vuoroin minulla,mutta onko se näin pienten kohdalla hyvä ratkaisu?Tuo koskee siis 2 isompaa lasta,vauva olisi minulla kokonaan.Ahdistaa ja tuntuu että helpointa olisi vaan luovuttaa.

 

[ap]

eiks kellään ole neuvoja minulle...

 

[kuulapyssy]

samoja ajatuksia on varmasti kaikilla juuri eronneilla :hug:
myös minulla oli kun erosin 2vuotta sitten....
eihän se vaadi kuin järjestelyjä ja aikaa.

meillä oli neiti silloin 1v kun erottiin ja en sitä yöksi vielä silloin antanut,isä kävi meillä moikkaamassa neitiä iltaisin ja ajan kuluessa tuli sitten joka toinen vloppu ja näin edelleen,neiti 3v ja minä yhtä intoa täynnä nykyään.
elämä hymyilee ja kaikki on hyvin.

vaikka oli vaikeeta silloin kuvitella että siitä voisi selvitä

 

[nyt harmaana]

Meillä erosta selvittiin paperilla tosi hienosti. Lapset jäivät minulle, asioista saadaan sovittua joustavasti, joten asiat oikeasti hoituvat hienosti. Lasten takia. Olen yh, koska ehdottomasti halusin lasten takia. Isä on kuitenkin edelleen mukana lasten elämässä erittäin paljon, näkevät useasti ainakin kaksi kertaa kertaa viikossa, välillä useamminkin.
Tämä ottaa koville minulle erityisesti, sillä meidän aikuisten välit eivät ole parhaat mahdolliset. Olemme ystäviä ja tulemme toimeen, mutta olen katkera, pettynyt ja jopa raivoissani edelleen miehelleni. Olen aivan voimaton ja henkisesti loppu. Enkä saa aloitettua omaa elämää, sillä mies on edelleen osa meidän arkea. Hyvä niin, lapsille, minulle ei. Tuntuu ettei ero muuttanut mitään, olen entistä enemmän riippuvainen hänestä.
Itse en antaisi lapsiani yhteishuoltajuuteen, enkä siis asumaan puolia ajasta isälleen. En halua että lapsiani riepotellaan edes takaisin koko ajan. Heillä on yksi koti, kaksi vanhempaa. Ovat toki aina sovitusti isällään, esim viikonloppuisin yön kerrallaan, mutta eivät viikko/päivätolkulla. Tietysti meillä auttaa se, että isä näkee useasti esim iltaisin heitä, kun tulee töiden jälkeen meille. Auttaa kummasti, mutta välillä tuntuu todella tyhmältä, miksi olemme edes eronneet, kun hän edelleen meillä on.

 

[Rokkimakkara]

Älä nyt luovuta kuitenkaan. Kyllä sie selviät, aikaa se varmasti ottaa kun noin pienet lapsetkin :hug: . Apua otat vastaan ja pyydät reippaasti jos tuntuu ettet jaksa. Joku päivä huomaat ettei enää satukkaan. Voittehan kokeilla tuota hoitojärjestelyä ensin jonkin aikaa miten alkaa sujumaan. Tällä hetkellä varmasti ihan hyvä järjestely, kun sinulla pieni vauvakin.