miten eroon rakastumisesta?

[onneton]

Mulle kävi ohraisesti: harrastuksen kautta tutuksi tulleesta miehestä tuli ensin ystävä ja sitten vaivihkaa myös rakas. Olemme molemmat naimisissa eikä minkäänlainen suhde ole tietenkään tullut kysymykseenkään, mutta tunteet eivät järkeä kysy. Kun oma avioliitto on käytännössä kuolleessa tilassa, toisen ihanan miehen seura ja huomio on tietenkin kovin houkuttelevia. Emme ole koskeneet toisiimme emmekä edes puhuneet suhteestamme. Luulen, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan, mutta siitä ei puhuta, koska meillä ei voi olla suhdetta.

Nyt olen päättänyt pysytellä miehestä erossa kunnes tunteeni laantuvat emmekä ole olleet missään tekemisissä vähään aikaan. Törmäilen häneen kuitenkin aina silloin tällöin harrastuspiireissä ihan väkisinkin, sillä kokonaan en voi harrastustani jättää (lapseni harrastaa edelleenkin).

Mutta miten tästä eteenpäin? Miten saan tunteeni hiipumaan ja rinnassa kivun laantumaan? Luovun hyvästä ystävästä, jonka kanssa olemme kokeneet mitä upeinta yhteistyötä, mitä mielenkiintoisimpia keskusteluja ja mielettömän huumorin. Jos hän olisi nainen, mikään voima ei saisi meitä eroon. Nämä typerät, turhat ja väärät tunteet pilaavat hyvän ystävyyden!

Edessä on väistämättä avioliiton inventaario mieheni kanssa, sillä en enää tiedä, onko mieltä sitoutua tällaiseen avioliittoon. En tiedä, onko mieheni aavistanut, että olen rakastunut toiseen. Pitäisikö minun kertoa siitä? Entä jos en kerro mutta hän aavistaa jotain, voinko silloin uskottavasti tehdä tiliä avioliitostani?

Kertokaa kokemuksianne ja antakaa neuvoja: miten tästä eteenpäin? Lapseni ovat kouluikäisiä ja haluaisin tarjota heille "ehjän" kodin, mutta tällaisessa tilanteessa ei kenelläkään voi olla hyvä olla.

 

[milla]

Toivottavasti päädyt oman liittosi korjaamiseen. Mihin rakastuit omassa miehessäsi? Se sama piirre voi vielä löytyä hänestä, kaivakaa hyvät puolenne esille ja tuokaa ne suhteeseenne. Toivon, että saatte liittonne kuntoon. Nostan hattua sinulle siitä, että yrität pysyä toisesta miehestä nyt kauempana. Välien viilentäminen voi tehdä hyvää. Miksi miehesi ei osallistu tähän harrastukseen jos lapsesikin on siinä mukana?

 

[naiselle sallitua]

Niinpä niin...

tämähän on sitä naisille sallittua
"ajauduin tunteitteni vietäväksi"-juttua.
Vain nainen ymmärtää naista.

Mies samassa tilanteessa olsi ties mikä xxxx.

Todennäköisesti miehesi aavistelee tilannetta jo nyt.

Itse panisin naiseni selkeästi valitsemaan.
Toivottavasti miehesi on jo nyt tajunnut vaaran omaisuuden menetykselle ym.
jos tienaa hyvin.

Eli älä ihmettele jos rahahanat paukahtaa kiinni...

 

[onneton]

Miten nämä rahahanat asiaan liittyvät??? Ja jos miehelläni olisi vastaava tilanne, en tietenkään olisi itse iloinen asiasta. En ole tästä mitenkään ylpeä, en todellakaan.

Valintani olen tehnyt sikäli, että tästä rakastumisesta ei seuraa minkäänlaista suhdetta. Mutta sanokaapa, onko minun kerrottava miehelleni vai pidänkö salaisuutena?

 

[milla]

En tiedä onko sitä kerrottava, mutta kannattanee keskustella asioista ainakin yleisemmin. Toisaalta rehellisyys voi olla suhteellenne hyväksi... tai pahaksi... Pahaksi siinä mielessä, että toisen osapuolen reaktiota kun ei etukäteen voi tietää. Se, että sanoo rakastuneensa toiseen, voi kyllä johtaa eroon... Olisiko kuitenkin mahdollista ajatella asiaa ihastumisena? Kunnioitan suuresti sitä, miten upeasti toimit perheesi hyväksi. Toivottavasti onnistut ja saatte asiat kuntoon. Harmi vaan, että aloitit vasta nyt, kun tunteesi kävivät turhan voimakkaiksi ja juttuu on jo liitetty kolmas osapuoli.

 

[juu]

kannattaa muistaa että rakastUminen ja rakastAminen ovat aivan eri maailmoista. luin erään perheterapeutin määritelmän, 'rakkaus saa voimansa sitoutumisesta', enkä itse osaisi osuvammin sanoa. Helposti ihastuu muihin, varsinkin jos on yleensä antanut tunteittensa määrätä, mutta arki ihastumisen kohteen kanssa, ei olisi tippakaan parempaa pidemmän päälle. jonkun aikaa se saattaa tuntua taivaalta, sillä sitä maailmaa pitää kaikesta muusta elämästä erillisenä, siinä ei ole normaali arkea, ei lapsia, ei vastuuta. Mutta samat ongelmat tulisivat ennenpitkää vastaan.
varsinkin silloin, kun omassa parisuhteessa kaikki ei ole kohdallaan, alkaa toisissa näkemään juuri niitä omalta puolisolta puutuvia piirteitä. Olen samaa mieltä kuin joku vastaaja, muistele mihin olet omassa miehessäsi joskus rakastunut, ja kirjoita vaikka kirje hänelle missä kerrot niistä piirteistä. ja jos tallella on vanhoja rakkauskirjeitä, lue niitä ja anna tunteesi syttyä uudelleen sitä ainoaa oikeata, -omaa miestäsi kohtaan.
Se voisi olla todella hyvä ratkaisu, että ottaisit miehesi mukaan harrastustoimintaan ja näyttäisit tälle sielunveljeltä tuntuvalle että tahdot olla oman miehesi kanssa. tai jos tätä harrastusta on mahdollista suorittaa jossais muualla, -tee se. Ja kannattaa olla rehellinen, ainakin alkaa puhumaan, että toisten miesten antama huomio tuntuu hyvältä jne, mutta jos haluat oman liittosi toimivan, kerro myös se, ja että haluaisit löytää miehesi j rakkauden häneen uudelleen.
Ja tähän toiseen pitää yhteys katkaista täysin. älä pidä itseäsi liian vahvani, tilaisuus tekee varkaan. tunteiden kuolettaminen ei välttämättä onnistu jos et kerro miehellesi ihastumisestasi, jolloin siitä tulisi yhteinen taistelu, olettaen että miehesi haluaa antaa anteeksi.
älä anna mitään pahempaa tapahtua, ja muista että olet itse vastuussa tunteistasi ja toiminnastasi.
Siteeraan vielä sitä samaa perheterapeuttia: 'monesti erotaan kun luullaan että rakkaus on kuollut, mutta todellisuudessa se ei ole ehkä vielä alkanutkaan.' :heart:

 

[taustalla]

kuuntele mitä tunteesi haluavat sinulle sanoa. rakkaudella on jokin tarkoitus, voit vaikka saada paremman parisuhteen tms.

 

[taustalla]

jätä varatut rauhaan ja keskity nykyseen liittoos.Hoida ja kunnioita sitä!

 

[harmaillen nyt]

Heips!
Mulla vähän samankaltainen tilanne, tosin olen vasta kihloissa, eikä virallisesti asuta yhdessä. Suhdetta on kestänyt kaksi vuotta, erittäin sitoutuneita ollaan oltu..mutta mutta..viime kesänä tapasin miehen, joka on aika lailla samanlainen kun minä, ja rakastuin. suhde oman miehen kanssa oli silloin katkolla ja tää toinen on vapaa. En ole miestä kuukausiin nähnyt, mutta mielessä ja sydämessä on joka päivä. itse olen katunut usein sitä, etten voinut olla hänen kanssaan, vaikka hän vieläkin sitä haluaisi..suhde nykyiseen on tosi huono ja taitaa olla vain ajan kysymys koska lähden.Ja mies on tietoinen onnettomasta olostani..
En tiedä onko tällä nyt mitään apua, mutta ne ajat, jolloin en toista miestä näe enkä kuule hänestä,ovat "helppoja", mut jos näen tai edes kuulen hänestä, olen aivan sekaisin parin viikon ajan..eli luulen ymmärtäväni miltä sinusta tuntuu. Nämä asiat ovat vaikeita, ja tunteilleen ei voi mitään. minäkin kuitenkin rakastan kihlattuani, mutta liian moni asia on meidän tulevaisuuden tiellä, joten houkutus olla miehen kanssa, jolla on samat tavoitteet ja haaveet, on erittäin suuri.
Voimia että jaksat tilantessa :hug:

 

[onneton]

Kiitos kaikille, erityisesti Millalle ja Harmaillen nyt. On tullut sen verta ruoskittua itseä viime kuukausina, että pienikin myötätuntoinen kommentti lämmittää.

Niinhän se on, että sitä niittää mitä kylvää ja jos annat pirulle pikkusormen niin kai se sitten sattuu kun joutuu koko käden hakkaamaan irti. Jotenkin tuntuu, ettei tässä ole enää hyviä tai helppoja ratkaisuja, kyse on vain siitä, mikä olisi vähiten huono ratkaisu kokonaisuuden eli perheeni kannalta. Mietin myös sitä, missä vaiheessa on aika luovuttaa vanhasta suhteesta, tunnustaa, ettei tästä tule sitä mitä elämältä tarvitsee - siis oikeasti tarvitsee, en tarkoita sitä, että "olis kiva jos olis sellainen ja sellainen mies". Joskus voi nimittäin olla niinkin, että jo avioliiton perusteet ovat heikot, ja silloin voi jääräpäinen jatkaminen syödä omat ja puolison voimat ja itsetunnon ja voi vain miettiä, minkä jäljen se jättää lapsiin.

Itse olen miettinyt, että avioliittoni on jo aika huonossa jamassa, ja siitä osoituksena on se, että ylipäänsä ajauduin tällaiseen tilanteeseen ja ettei mieheni ole kertaakaan lähes vuoden mittaisena aikana kysynyt, mikä minua vaivaa. Silloin on varmaankin puolisoiden välillä jo melkoinen kuilu.

Ja sitten mietin tyypilliseen neljäkymppisen naisen tapaan, että tätäkö loppuelämä on? Jos jään tähän avioliittoon, onko se tervanjuontia tai ainakin ilotonta puurtamista lopun ikää? Ja jos lähden tästä avioliitosta, niin muuttuisiko elämä siitä jotenkin paremmaksi? Rakastamaani miestä en saa (niin ainakin uskon, emmehän ole koko asiasta puhuneet keskenämme) enkä edes halua niin kauan kuin hän on naimisissa toisen kanssa, joten saattaa olla, että jäisin lopuksi ikääni yksin. Mutta ei kai kukaan halua pitää puolisoaan vain sen takia, ettei tämä halua olla yksin?