miten antaa itselleen anteeksi?

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 4 vuotta ja kaksi pientä lasta on siunaantunut ollaan käyty perheneuvojalla useaan otteeseen ja yritetty ja yritetty nyt musta tuntuu että se rakkaus vaan on kuollut ja ainoa asia mitä ajattelen päivittäin on ero se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoedholta jotta saisin oman elämäni raiteilleen ja ajatus elämästä ilman miestäni tuntuu vain helpottavalta vaikkakin hieman pelottavalta. mutta miten sitä voi elää itsensä kanssa kun on "erottanut" lapset isästään? lasten takia olen jo reilun vuoden jaksanut yrittää mutta pitäähän sitä itsekkin saada elää ja olla onnellinen...
lapset tietenkin kärsii myös huonosta suhteesta mutta silloin niillä ois kuitenkin isä jokapäivä kotona..ero on väistämätöntä mutta oikea hetki vain puuttuu. miten teillä muilla on itsetunto kärsinyt tässä asiassa?
Mies meillä ei halua eroa mutta minä kyllä.
 
hmmm
Enhän minä tiedä teidän tilannetta.. mutta eihän sinulla ole vaan parisuhdepaniikki, joka iskee jokaiselle välillä. Tulee olo että apua, mähän en rakasta tuota ihmistä. Mähän en edes pidä siitä!

Auttaisiko jos keskittyisit johonkin omaan juttuun joka tuntuisi tärkeältä. antaisit vähän ajan kulua. Huono suhde on raskas mutta niin on kuule erokin!

Jos vaikka asiat korjaantuisikin. Olette varmaan puhuneet, eikö vaan? Ja tuota edellisen kirjoittajan kommenttia voi oikeasti miettiä vaikka se tuntuisi hurjalta. Isä voi olla ihan yhtä hyvä lähivanhempi.
 
joo joo neuvo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2007 klo 12:11 hmmm kirjoitti:

No onhan hyvä tilanne mies ei halua eroa mutta sä haluat.
ONPAS MIEHELLÄ HYVÄT ASEMAT

Kertoile aikas sille miehelle että eroa ja käy vähän vieraissa
niin kyllä se sen tajuaa ja pisttä sut pihalle.

Niin ja muista mainita että mies oli persoonallisuushäiriöinen juoppo.

Jokainen kunnon yh- sanoon näin ja
ITTESSÄ EI OLE MITÄÄN VIKAA. VIKAA. VIKAA

No sä tietenkin heität elarit niskaan ja
uutta huilua KARVAHAITARIIN.

Se uus rakkaus osoittautuu yhtä
jaskaksi ku nykyinenkin.

Vika on nimittäin ittessä.

parasta luokkaa YH-ainesta.

ja karvahaitari soimaan vaan.
 
just joo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 14:59 joo joo neuvo kirjoitti:

Jaa-aa nyt on palstalle löytynyt uuden näkökannan ja uuden sanan oppinut pieneen elämäänsä katkeroitunut ja sinne pikkuiseen ahtaaseen elämäänsä jämähtänyt olento. Karvahaitari ja just naiset ovat niitä viallisia ja epäkelpoja.
Katsoopi vaan hänkin kenelle omaa karvahattuaan jakaa tai kenen karvaisessa tussurassa patukaansa käyttelee, että mene hoitoon ja hanki itsellesi elämä.
 
lähivanhempi
Mua kyllä ihmetyttää tää nykymaailman meininki.

Vähän kun alkaa vastustaa niin modernit
naiset miettii että mun mies voisikin olla sellainen
lähi-isä. Eli muutais pois ja hoitais velvoitteensa
sitten muutaman kilsan päästä.

Monikohan mies ihan oikeesti pelästyis ku tietäis mitä nykynaiset ajattelee.

Miehien suosittelisin tekemään selväksdi,
suostuvatko tällaiseen.

Itse ainakin olen perheellinen tai sitten en.
Jos avioliitto heitetään romukoppaan niin sinne menee myös
velvollisuudet.

Kukahan ihmeessä on keksinyt että
elämässä saa pelleillä niin että toiselle saa tehdä mitä tahansa ja silti olla vielä vaatimassa jotain.

Eli itse olen hyvä isä joka huolehtii, mutta jos en siksi kelpaa, olen
maailman vmäisin olento jonka kanssa ei pärjää.

Siitä saatte valita.

:kieh:
 
Joo. Toi karvahaitari seikkailee vähän joka sivulla. On tainut jäädä jenkat väliin sillä pelillä jo jonkun aikaa kun noin kiukuttaa...

Miehillä (siis näillä muutamilla tapauksilla, ei normaaleilla) on jatkuva pelko tulla jätetyksi. Jos heidät jättää, se on majesteettirikos. Sitä ei vaan saa tehdä, vaikka he olisi kuinka kurjia kumppaneita. Tunnen lajin. Naisen paras aarre
 
Mul ei kyl tulis mieleenkään jättää lapsia isälle ja muuttaa yksin pois, jos isällä yksi päivä lasten kanssa vietettynä on jo hankalaa ni saati sitten jokapäivä.
ei mulla kyllä parisuhdepaniikkia ole joskus aiemmin saattanu ollakki.
se kuka kommentoi että "voi voi onpa miehellä hyvät saumat kun minä haluan eroa ja hän ei" miehellä kyllä niin hyvät oltavat kotona ettei kuunapäivänä haluais erota vaikka itse ei tee parisuhteen eteen pätkääkään!miks mun pitäis olla sen koti piikana ja olla itse onneton vain koska hänellä niin hyvä löhöillä kun minä hoidan sen kodin ja lapset samalla kun se vaan latailee kiitokseksi kaikkea peetä. pitääkö sitä viettää loppuelämänsä miehen kanssa ketä ei rakasta vain jotta mies olisi onnellinen ja häntä kohtaan oltaisiin reiluja?
ja mikä ihme siinä on että sitä ruvetaan suunnilleen huorittelemaan kun sanotaan että on yh tai vastaavaa??????mulla ei todellakaan ole kiinnostusta yhteenkään mieheen kun nykyisestä pääsen eroon aion todellakin keskittyä vain lapsiin ja siihen että elämä palaa takas raiteilleen ja että lapsetkin saa sen tasapainon takasin.
itse olet varmaan joku 50 vuotias ja katkera koska oma puolisosi on vaihtanut sinut johonkin parempaan liekö sulla edes lapsia???
ei kannata alkaa aukoo ihan turhan takia!!!!!mee vetää se piikki sieltä hanuristas ni voi vähän helpottaa oloos.
mä ainakin aion ensimmäisen kerran tässä suhteessa laittaa oman hyvinvointini ja onnellisuuteni etusijalle! ja se on paras päätös minkä voin tehdä LASTENKIN KANNALTA!!!!! siinäpä teille kaikille haaskoille uusi tappelun aihe
kaikille muille oikein ihanaa kesän alkua
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 14:59 joo joo neuvo kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2007 klo 12:11 hmmm kirjoitti:
Enhän minä tiedä teidän tilannetta.. mutta eihän sinulla ole vaan parisuhdepaniikki, joka iskee jokaiselle välillä. Tulee olo että apua, mähän en rakasta tuota ihmistä. Mähän en edes pidä siitä!

Auttaisiko jos keskittyisit johonkin omaan juttuun joka tuntuisi tärkeältä. antaisit vähän ajan kulua. Huono suhde on raskas mutta niin on kuule erokin!

Jos vaikka asiat korjaantuisikin. Olette varmaan puhuneet, eikö vaan? Ja tuota edellisen kirjoittajan kommenttia voi oikeasti miettiä vaikka se tuntuisi hurjalta. Isä voi olla ihan yhtä hyvä lähivanhempi.
No onhan hyvä tilanne mies ei halua eroa mutta sä haluat.
ONPAS MIEHELLÄ HYVÄT ASEMAT

Kertoile aikas sille miehelle että eroa ja käy vähän vieraissa
niin kyllä se sen tajuaa ja pisttä sut pihalle.

Niin ja muista mainita että mies oli persoonallisuushäiriöinen juoppo.

Jokainen kunnon yh- sanoon näin ja
ITTESSÄ EI OLE MITÄÄN VIKAA. VIKAA. VIKAA

No sä tietenkin heität elarit niskaan ja
uutta huilua KARVAHAITARIIN.

Se uus rakkaus osoittautuu yhtä
jaskaksi ku nykyinenkin.

Vika on nimittäin ittessä.

parasta luokkaa YH-ainesta.

ja karvahaitari soimaan vaan.
Sä kirjottelet tätä samaa skeidaa tolal uusperhe-osiossaki jaihan harmittaa sun puolesta tää angsti yh:ta kohtaan-eli vaimos sit lähti?Voi voi,ja yh:na sai itselleen toisen miehen-sä jäit yksin ja nyt purat katkeruuttas täällä kun ne yh;t on niin kamalia-Otan osaa :(
 
Yhteistyössä