Miten ajatella tässä tilanteessa? Isäni kertoi, että olen ollut hyvin ei-toivottu lapsi.

["aloittaja"]

Olen vuosia jo käynyt terapiassa ahdistuksen ja masennuksen takia. Äitisuhteeni on psykologin mukaan suurin ongelmani ja se, että olen aina tuntenut olevani "ylimääräinen" ihminen perheessä. Että veljeni on ainoa oikea lapsi ja minä pelkkä riesa.
Isäni soitti pari päivää sitten humalassa ja alkoi jutella siitä ajasta kun menivät naimisiin äitini kanssa. Miten se oli hänen elämänsä suurin virhe. Onneksi siitä kuulemma edes siunautui se poika, minä kun olin myös vain iso virhe. Isäni suorin sanoin: "Sinua ei halunnut kukaan. Ei kukaan."

Isäni kanssa minulla on ollut aina hyvät välit, äidin kanssa vaikeaa. Nyt en tiedä miten suhtautua tuohon isän sanomiseen. Miten vanhempi voi sanoa edes noin lapselleen, vaikkakin aikuiselle mutta silti omalle lapselle?!

 

[riivi]

Aikalailla sama käynyt minullekin. Ei se niin kamalaa ole. Minusta aikuiselta lapselta ei moista tarvitse salailla. Ítse ainakin tiedän vanhempieni silti rakastavan minua ja se riittää.

 

[chef]

Mä en ymmärrä miksi nostaa tuosta noin isoa haloota?

Kyllähän se nyt on ihan faktaa, etteivät kaikki lapset ole toivottuja ja haluttuja...muttei sen tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö ajatukseen tottuisi, etteikö sitä voisi truveta pitämään jopa positiivisena ja etteikö sitä lasta oppisi rakastamaan.

Jos vanhempasi eivät olisi misään nimessä, koskaan ja milloinkaan sinua halunneet, niin miksi he pitivät sinut? Taisivat sitten kuitenkin sinut haluta. Edes vähän.

En minäkään ollut suunniteltu, kuten ei ollut oma esikoisenikaan. Eikä kolmaskaan lapseni. Ja kolmannen lapsen kohdalla kävi jopa niin, etten olisi todellakaan sitä lasta halunnut. Mutta minkäs teit, kun pulla oli jo uunissa.

Jos en IHAN OIKEASTI olisi tuota lasta halunnut, olisin voinut tehdä abortin. Kuten vanhempasikin.

Tai olisin voinut antaa sen lapsen pois. Kuten vanhempasikin.

Raskaus oli puoleen väliin saakka hyvin rankkaa, varsinkin siis henkisesti. Alussa jopa pohdin, ettei keskenmeno välttämättä olisi elämäni suurin järkytys. Nyt kun ajattelen näitä asioita, niin tuntuu ihan hassulta edes kuvitella niin, ettei kolmosta meillä olisi. Ja hän onkin "noussut" perheemme lellikiksi ja silmäteräksi, nuorin kun on.

Ja känniläisten höpinät on känniläisten höpinöitä...viina puhuu ja liioittelee.

Mullakin on päälääkäriltä lausunto (nuoruudessa saatu) jossa lukee, että olen jäänyt lapsena vaille riittävää turvallisuudentunnetta ja rakkautta äidin puolelta ja blaa blaa. Isääkään ei ollut, joten "yksin" olen joutunut pärjäämään.

Ja hyvin olen pärjännyt.

Lapsuutesi on varmasti ollut rankka, mutta eikö olisi nyt korkea aika ottaa omasta elämästä itse vastuu? Positiivisella ajattelulla pääsee jo melko pitkälle

 

["Minna"]

Isälläsi taitaa olla ongelmia pääkopassa! Ei ihme että sulla masennusta yms. saamari..

 

[Toinen vahinkolapsi]

ei tuohon voi muuta sanoa, kuin että vanhemmat eikä kukaan muukaan määrää kenenkään toisen ihmisarvoa. Vaikka lapsi olisi kuinka ei-toivottu, ei se tee lapsesta ihmisenä yhtään sen huonompaa kuin jostakin megatoivotusta lapsesta. Kuulostaa siltä ettätä vanhempasi ovat todella idiootteja, jotka eivät olisi ansainnneet yhtä ainoaa lasta.

On sinun henkinen taakkasi, että sinä satuit heille syntymään ja heidän itsekkyydessään kasvamaan, mutta se on vain ja ainoastaan heidän oma riesansa ja taakkansa pitää sinua vahinkona. Sinä olet menettänyt ns. hyvän lapsuuden, mutta he ovat menettäneet ihmisyytensä ja lapsensa. Menetys on enemmän heidän, sillä sinä voit vielä korjata sisinpänsä, he tuskin voivat korjata omaansa saatika teidän välejänne.

Mieti, mitä sanoisit jollekin lapselle joka kokee nyt samaa mitä sinä olet kokenut lapsena. Sano sitten se sama sinun sisäiselle lapsellesi. Olet tärkeä, olet ihana, vanhempasi sattuvat vain olemaan idiootteja mutta SINÄ olet ihan yhtä hyvä ja ihana kuin kuka tahansa muukin. On ikävää kasvaa ilman vanhempien vilpitöntä rakkautta, joten suo sitä rakkautta itse itsellesi hyväksymällä rankka menneisyytesi ja rakentamalla parempi tulevaisuus jossa voit itse valita millaisten ihmisten ympäröimänä elät.

Paljon haleja.

 

["Vieras"]

Hirveä isä!! Sun täytyy mielessäsi sanoutua irti vanhemmistasi ja alkaa keskittää ajatukset omaan perheeseesi, lapsiin, jos sulla on sellaisia. Vanhempasi, tai se, olitko haluttu lapsi, eivät saa määritellä oikeuttasi elää ja olla. Ota elämä omiin käsiisi. Rakasta sinä itseäsi, silloin kun muut eivät. Älä luovuta, olet arvokas ja sinun tehtäväsi on olla olemassa.

 

[as if]

Mä en jaksaisi olla tuollaisten vanhempien kanssa missään tekemisissä. Ja en todellakaan kuuntele hetkeäkään jos jompikumpi soittaa mulle humalassa, lapsena kuuntelin ihan tarpeeksi ja nykyään voin onneks laittaa luuria korvaan.

En käsitä miksi isäsi piti tuollaista edes sanoa, oli sitten totta tai ei niin miksi loukata toista tahallaan?

:hug:

 

["aloittaja"]

Mä en jaksaisi olla tuollaisten vanhempien kanssa missään tekemisissä. Ja en todellakaan kuuntele hetkeäkään jos jompikumpi soittaa mulle humalassa, lapsena kuuntelin ihan tarpeeksi ja nykyään voin onneks laittaa luuria korvaan.

En käsitä miksi isäsi piti tuollaista edes sanoa, oli sitten totta tai ei niin miksi loukata toista tahallaan?

:hug:

Tuo juuri itseäkin jäi vaivaamaan, että MIKSI piti minulle kertoa? Olisi ollut hiljaa vaan. Kertoi vielä saman puhelun aikana, että äiti ei ole läsnä ensimmäisen parin vuoden aikana ollenkaan ja on pyörittänyt monia miehiä yhtäaikaa. Tuokin oli sellainen asia mitä en välttämättä olisi halunnut tietää, nyt kuitenkin elämä kunnossa kun muutin kauas vanhemmistani. Lähellä asuessa pommittivat minua jatkuvasti puheluilla, pienenä jatkuvasti olen katsonut äidin ryypiskelyä kun oli lähivanhempi ja isällä oltiin joka toinen viikonloppu.

Tosiaan itsellä tällä hetkellä oma perhe-elämä kunnossa(hyvä mies ja ihanat lapset), äidin kanssa ollut ihan kohtuu väleissä(jutellaan puhelimessa yms), mukava työpaikka jne. mutta näköjään isän piti sitten minut pudottaa maan pinnalle. Olisin ymmärtänyt ehkä paremmin jos äitini olisi tuon minulle jokin kaunis päivä sanonut mutta isä? En voi ymmärtää....