V
välillä täyttä tuskaa
Vieras
Nyt onmenny pidemmän aikaa jo parisuhteessa niin, että pari vkoa menee kaikki hyvin, mut sit tulee romahdus. Itse saan kilarit pienemmästäkin asiasta ja sillo ei mikään ole hyvin. Mies väittää,että yrittää kaikin puolin olla huomaavainen ja ei tekisi mitään sellaista mistä tulisi sanomista, mut ei siinä sit aina onnistu. Mä löydän jotain sanomista kyllä jos olen sillä tuulella että haluan jostainsanoa. Tämä ei olenormikäytöstäni tai sitä mitä olen ennen ollut. Iahnselvä muutos tapahtunutja negaan päin.
Tuntuu, että olen väsynyt ja uni siihen ei auta,mut omaa aikaakaan en halua.Miä mä tekisin sillo,en mitää. Miettisin miten poika ( 9kk) ja isä pärjää keskenäänja mitä ne tekee. Huuhailisin kaupoissa? Eiiii
Aijemmin otin innolla vastaan miehen lapset, mut nyt nekin ahdistaa. En jaksaisi, kun tuntuu,että en saa olla kotonani rauhassa omissa oloissani.
Tuntuu ettäkaikki lyö vasten naamaa vaikka kaikki periaatteessa hyvin. Olen kyllästynyt itseeni ja ainaiseen valittamiseen, mutta kun sen aika on niin en voi yksinkertaisesti itselleni mitään. Aamun ja päivän voin pauhata miehelle ja sit iltapäivällä pyydän anteeksi typerää käytöstäni,mutta seuraavana aamuna/päivällä sama voi toistua ja kehitän asian ihan jostain mitättömästä. En tiesä kuinka kauan tuomies tätä jaksaa vaikka kovasti väittää että ei hän ole mihinkään lähdössä vaikka takki on välillä aika tyhjä.
Välillä saan tosiaan kunon raivarin ja sit itkeä tihrustan jonkin aikaa enkä halua olla kenenkään kanssa missään tekemisissä paitsi pienen poikani. Minulla kaksi kouluikäistä lasta myös.
En tiedä olen niin kelvoton,et pois joutaisi mut nin itsekäs olen,että en elämästäni luovu ja anna muiden olla rauhassa.
Aamun vuodatus,mut jokin minua vaivaa.
p.s kävin lääkärillä keskustelemassa asioista,mut taisi olla yhtä tyhjän kanssa.
p.p.s.Elämä on kyllä potkinut päähänoikein urakalla jokin aika sitten ( n 3v) voiko ahdistus nousta sieltä asti pintaan?
Tuntuu, että olen väsynyt ja uni siihen ei auta,mut omaa aikaakaan en halua.Miä mä tekisin sillo,en mitää. Miettisin miten poika ( 9kk) ja isä pärjää keskenäänja mitä ne tekee. Huuhailisin kaupoissa? Eiiii
Aijemmin otin innolla vastaan miehen lapset, mut nyt nekin ahdistaa. En jaksaisi, kun tuntuu,että en saa olla kotonani rauhassa omissa oloissani.
Tuntuu ettäkaikki lyö vasten naamaa vaikka kaikki periaatteessa hyvin. Olen kyllästynyt itseeni ja ainaiseen valittamiseen, mutta kun sen aika on niin en voi yksinkertaisesti itselleni mitään. Aamun ja päivän voin pauhata miehelle ja sit iltapäivällä pyydän anteeksi typerää käytöstäni,mutta seuraavana aamuna/päivällä sama voi toistua ja kehitän asian ihan jostain mitättömästä. En tiesä kuinka kauan tuomies tätä jaksaa vaikka kovasti väittää että ei hän ole mihinkään lähdössä vaikka takki on välillä aika tyhjä.
Välillä saan tosiaan kunon raivarin ja sit itkeä tihrustan jonkin aikaa enkä halua olla kenenkään kanssa missään tekemisissä paitsi pienen poikani. Minulla kaksi kouluikäistä lasta myös.
En tiedä olen niin kelvoton,et pois joutaisi mut nin itsekäs olen,että en elämästäni luovu ja anna muiden olla rauhassa.
Aamun vuodatus,mut jokin minua vaivaa.
p.s kävin lääkärillä keskustelemassa asioista,mut taisi olla yhtä tyhjän kanssa.
p.p.s.Elämä on kyllä potkinut päähänoikein urakalla jokin aika sitten ( n 3v) voiko ahdistus nousta sieltä asti pintaan?
