Raskaana ja välillä pelottaa

["vieras"]

Oon nyt 16.viikolla raskaana ja tunteet heittelee ihan laidasta laitaan. Ollaan naimisissa, just saatiin ihana rivarikämppä ja elämä tuntuu olevan kaikin puolin kunnossa. Välillä oon tosi onnellinen. Mut sitte välillä masentaa ja pelottaa. Pelottaa jos tää onni ei kestä, jos mies lähtee kävelemään kun hermostuu muhun tai lapseen, tai hänelle tulee alkoholiongelma tai mä sairastun tai mies kyllästyy muhun ja löytää nuoremman, kauniimman ym. Pelkään että mun lapsi huostaanotetaan. Taustoista sen verran, että mun äiti ja isä eros kun olin 5v. Isä oli (on vieläkin) alkoholisti ja petti äitiä jonkun nuoren naisen kanssa. Myöhemmin äiti sairastui psyykkisesti ja 13-vuotiaana mä jouduin lastenkotiin...
Ainoa ehjä perhe jonka tunnen, on mun miehen perhe ja yksi mun ja miehen ystäväperhe. Moni kaveri on eronnut kun lapsi(a) on tullut. Tosin suurin osa kavereista on tullut raskaaksi heti seurustelun alussa tms, minä ja mieheni ollaan oltu yhdessä yli 9v. Onko kellään muulla ollut tällaisia pelkoja raskaanaollessa? Kaikki joille oon näistä puhunut, on vaan toistelleet "Sun pelko on aiheeton" ja "Teillä on paremmat lähtökohdat ku sun vanhemmilla" ja "Et sä oo yhtään samanlainen ku sun äitis" ja "Sä oot pärjänny elämässä muutenki paremmin ku äitis" mut ei noi lauseet lohduta yhtään! On mun äidilleki varmaan noita hoettu. Äidin äiti oli sairas ja äidin isä on alkoholisti. Nyt kun mulle on lapsi tulossa, niin mä yritän kaikkeni että mun lapsella olis kaikki hyvin! Joskus tuntuu ettei mun äiti tarpeeks yrittänyt, eikä äidin äiti...
Tää ei todellakaan ole provo! Jos olis, niin en varmaan itkis...
Suurimman osan ajasta oon kyllä onnellinen, mutta välillä nää pelot nousee...

 

["vieras"]

Voi älä huoli! Noi kuuluu asiaan! Mulla oli kaikin tavoin ehjä lapsuus, mut silti mietin joskus raskaana ollessa ja joskus vieläkin, et mitä jos en pärjää, mitä jos sairastun enkä pysty hoitaan lasta ja mitä jos tulee ero..

 

[keskusteluapu]

Oletko puhunut peloistasi jonkun kanssa? Puolisollekin ehkä kannattaa jutella mutta parasta olisi neutraali tuki - voisitko esim neuvolan kautta kysyä mahdollisuutta psykologin juttutuokioihin? On normaalia olla raskausaikana huolissaan mutta liika stressaaminen on pahasta sekä sinulle että vauvalle. Minusta huolesi on ymmärrettävä taustasi huomioiden mutta muista tietysti että teet omat ratkaisusi ja rakennat itse oman ja lapsesi tulevaisuuden.

Voimia ja yritähän hakea joku taho jolle purkaa huolia ilman vähättelyä!

 

[Eronnut äiti]

Minä en osannut eroa pelätä ja silti erottiin! Nyt elän ihan hyvää elämää, töissä olen ja lapsen kanssa on mukavaa.Isän kanssa ollaan väleissä.Joten jos joskus erokin tulisi niin siihen ei maailma kaadu!Muttta älkää edes harkitko eroa ennenkuin lapsi on 3v.! Tsemppiä!!

 

[ap.]

Terapiassa käyn kyllä ja neuvolassa tapasin sosiaalityöntekijän, joka vakuutteli että mun lasta ei oteta pois ja lupasi että tarjoavat kaiken mahdollisen tuen tarvittaessa.
En tarkoita että se elämä kaatuisi eroon, pelkään vaan että jos ero tulee ja sairastun, enkä jaksa hoitaa lastani. Sanoin kerran miehelleni että jos niin käy, niin mielummin luovutan lapsen isälleen tai mummolleen (anopilleni) ettei joudu lastenkotiin. Mies totesi vaan että "höpö höpö".
No toivotaan että pelkoni on aiheettomia. On se miehellekin rankkaa kun itken välillä, aina samaa asiaa. Varmasti miehelle tulee tunne etten luota tms.

 

[tsemppiä]

Koska sä itse tiedostat että oma kotisi on ollut huono, sinulla ei ole mitään hätää! Silloin olisi jos luulisit että se on oikea tapaa elää miten omassa kodissasi on eletty. Puhu miehellesi siitä että ensimmäiset vuodet lapsen kanssa on rankinta aikaa parisuhteessa ja että sinä et halua teidän lankeavan eroon tuona aikana. Me ollaan jopa sovittu mieheni kanssa että ei erota, koska ollaan itse eroperheistä ja se tuska on vieläkin sietämätöntä meille molemmille. Ei haluta lapsiemme kokevan samaa. Ollaan sovittu että jos tulee paha paikka, käydään kaikki terapiat ja yritetään kaikkemme ettei tarvitse erota. Mieti voisitteko sopia samaa?

 

["epeli"]

hei,
mä pelkäsin kanssa aikoinaan huostaaottoa,en halunnut neuvola tätiäkään meille ensivisiiteille,neuvola oli kerrat ahdistavia.En puhunut siellä mitään,sanoin vain että hyvin menee.mä en yksinkertaisesti luota systeemiin, siihen että se oikeesti tukisi ja kuuntelisi.neuvolan painostus mammakerhoihin ym muihin kauheuksiin (synnytysvalmennus) eivät helpottaneet yhtään oloa.olin ihan pihalla koko vauvan hoidosta niiden opusten kanssa ja tuntui kun neuvolassa ne odottivat tekevän kaiken niiden mukaan.olen luonteeltani ollut sen verran huithapeli että vauvan kanssa alkuaika tuotti tuskaa kun pyrin tekemään kaiken "oikein".nyt kahden lapsen äitinä olen huomannut ettei kaiken tarvitse mennä ihan niin justiinsa tai edes sinneppäin.rittää kun lapsen perustarpeet tulee tyydytetyksi,syli,ruoka,puhtaus, sen jälkeen jokainen on omalla tyylillään oman lapsensa paras äiti.
Omien vanhempien virheitä tuskin tulet koskaan toistamaan kun pelkäät niitä noin.Itse olen alkoholistien lapsi, ja tiedän että tulen tekemään omat virheeni omien lasten kanssa, mutta siinä ei tule olemaan alkoholilla osuutta asiaan

 

[ap.]

Koska sä itse tiedostat että oma kotisi on ollut huono, sinulla ei ole mitään hätää! Silloin olisi jos luulisit että se on oikea tapaa elää miten omassa kodissasi on eletty. Puhu miehellesi siitä että ensimmäiset vuodet lapsen kanssa on rankinta aikaa parisuhteessa ja että sinä et halua teidän lankeavan eroon tuona aikana. Me ollaan jopa sovittu mieheni kanssa että ei erota, koska ollaan itse eroperheistä ja se tuska on vieläkin sietämätöntä meille molemmille. Ei haluta lapsiemme kokevan samaa. Ollaan sovittu että jos tulee paha paikka, käydään kaikki terapiat ja yritetään kaikkemme ettei tarvitse erota. Mieti voisitteko sopia samaa?

Kiitos! Tota terapiaa oon joskus miettinytkin ja meillä tulee tässä mun terapian ohella pari yhteistä käyntiä liittyen raskauteen, vauvanhoitoon ja mun jaksamiseen. Tän 9 vuoden aikana meillä on ollut 1 kriisi, koskaan ei olla edes harkittu eroa. Asioista keskustellaan avoimesti ja ongelmat selvitetäänä Järjellä ajatellen siis pelkoni on aiheeton. Aion kyllä siellä yhteisellä käynnilläkin tuoda tän pelkoni esiin, ellei se ole jo siihen mennessä hellittänyt.