Mitäs silloin tehdään, kun väsyy omaan lapseensa?

[oma pää paras pää]

Minulla on hyvin omaehtoinen ja uhmakas, rasittava 4-vuotias. Hän käy päiväkotia osapäiväisesti ja siellä on omat ongelmansa, kotona omansa. Lapsella epäillään jonkinlaista häiriötä, hänellä on pahoja vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Rähisee ilman syytä muille, käyttäytyy rumasti jne. Kotona leikkii tyytyväisenä, mitä nyt joskus leikki menee rajuksi. Sitähän tapahtuu melkein kaikille, eikös.

Meidän lapsi eroaa kuitenkin muista sillä, että hän tarvitsee tiukat rutiinit ja vielä tiukemmat rajat. Jäähyllä käy seisoskelemassa jokaisena kotona vietettynä päivänä. Olisi mukava luottaa häneen edes vähäsen, mutta se ei valitettavasti onnistu- sillä sekunnilla, kun katseensa kääntää, jotain inhottavaa sattuu. Joskus hän rikkoo tavaraa tahallaan, joskus repii kirjaa. Päiväkodissa satuttaa toista lasta. Hoitajat ovat väsyneitä myös.

Olemme nyt menossa tutkimuksiin, mutta jono niihin on pitkä ja olemme hyvin väsyneitä. Tänään meni aamupäivä ja päiväkin mukavasti, puuhasimme mieheni ja lapsen kanssa kaikenlaista (kävimme uimassa, katsoimme elokuvaa jne.) eli huomiota riitti. Ongelmat alkoivat iltapäivästä, kun lapsi alkoi väsymään ja mm. löi isäänsä sekä heitteli kiellosta huolimatta tavaroitaan (nyt en puhu mistään pehmoleluista). Tämä kaava toistuu joka päivä, minkä vietämme kotona...ja "yllättäen" kotona ei enää voi olla rennosti.

Juttelin mieheni kanssa ja hän sanoi ensimmäisen kerran, että on kyllästynyt koko lapseen. Olemme käyneet perheneuvolassa, jutelleet niin elton kuin neuvolapsykologinkin kanssa, mutta mistään emme saa käytännön vinkkejä tai apua jaksamiseen. Hoetaan vaan lapsen iästä (sama virsi joka vuosi, paitsi eltolla ja päiväkodilla), vähätellään sosiaalisten taitojen surkeutta (sehän on vissiin normaalia, että lapsi lyö toista kesken rauhallisen leikin ilman mitään syytä?) jne. Meitä ärsyttää todella paljon.

Lapsi on hoidossa 1-2 kertaa/kk äidilläni (hänelle erittäin rakas, siellä ei mitään ongelmia) yhden tai kaksi yötä. Meillä ei ole päihdeongelmia, rahavaikeuksia tms. stressaavaa taustalla, mutta masennukseni monen vuoden takaa uusi tänä kesänä, kun jouduin olemaan lapsen kanssa kotona 2kk. Viimeisinä päivinä en ihan totta enää jaksanut muuta tehdä kuin itkeä lapselta salaa ja nukkua. Nukahtelin keskellä päivääkin, vaikka kuinka yritin pysyä skarppina.

Ehkä minä olen vain surkea äiti, en tiedä. Olen hyvin väsynyt siihen, että 4-vuotiasta pitää vahdata kuin vauvaa, joka on juuri oppinut liikkumaan. Vapaina aamuina en voi nukkua pidempään; lapsi herää ennen kahdeksaa ja jossen huomaa sitä, hän hiippailee olohuoneeseen ja muualle tekemään omiaan. Tänään oli parvekkeen ovi auki, kielletyt tavarat väärillä paikoilla ja lapsen kädet kakassa. Päivälevon aikana pujahti pois sängystään "lukemaan" paria kirjaa: sivuja puuttuu alle kuukauden vanhasta kirjasta, yksi junaratapalikka on rikki. En saa hetkeäkään rauhaa lapselta eikä hänen ottamisensa mukaan touhuihin tuota juurikaan tulosta. Kahvilaan en voi viedä, sillä huutaa rumasti vieraille; ruokakaupassa hymisee ja hyppii yms. pelleilee, ystäväni luona pitää varoa ettei satuta muita lapsia. Pääni hajoaa.

 

[mee itsees]

Eli kapsi aistii masennuksesi ja tympääntymisesi häneen, huono itsetunto tulee. Ja isäkin jo kyllästynyt lapseensa, voi lapsiraukkaa. Hän on vain paha kiusa ja ärsyttävä.

 

[halipupu harmaana]

Kuulostaa kyllä ihan erityislapselta, joka tarttisi pienryhmäntukea päiväkodissa ja myös kotona selvän struktuurin, joka helpottaisi lapsen olemista. Oletteko kokeillu kuvitettua päiväjärjestystä, jotta lapsi tietäisi mitä päivän aikana tapahtuu? Se voisi auttaa samoin kuin tilanteiden ennakoiminen ja tilanteista puhuminen ja tilanteiden harjoitteleminen leikin avulla. Toivottavasti pääsette pian tutkimuksiin ja sitä kautta asiat alkavat sujua mm. päiväkotiin saa eritysitukea kun on diagnoosi jne. ja lapsi voi saada terapiaa ja saatte vinkkejä kotiin miten pärjätä lapsen kanssa. Jaksamista teille!

 

[hmm hmm]

Lukeman perusteella voisi löytyä jotain neurologista häikkää, mutta tämähän selviää siellä tutkimuksissa. Jos taas on muuten vaan hankala, niin menee ohi jossain vaiheessa. Onko tarpeeksi tekemistä? Saako positiivista huomiota? Joskus päädytään negatiiviseen kierteeseen, vain kieltämiseen, ja lapsi alkaa tällöin käyttäytyä enemmän uhmakkaasti. Ota syliin, halaa, kutittele, ja kuuntele mitä lapsella on asiaa. Laita lasten piirrettyjä dvdltä, monet tuon ikäiset pitää esim. vauhdikkaista auto-ohjelmista Ja voin kertoa, että tänä aamuna kun yiritin nukkua univelkoja pois hieman pidempään, oli vessan pöntössä "muutama" lego laitettuna. Eli lapsi tarvii sitä huomiota vanhemmilta.

 

[masentunut x kaksi]

Ei tässä nyt äidin syyllistäminen auta. Se kyllä on aika selvää, että lapsi oireilee pahaa oloaan. Tuon ikäisellä paha olo on yleensä vanhemman pahan olon heijastamista. Toisin sanoen, niin kauan kuin sinä et hoida pois omaa pahaa oloasi, ette voi kovastikaan helpottaa myöskään lapsen pahaa oloa. Ensijaisen tärkeää, että hoidat nyt oman masennuksesi. Vasta silloin myös lasta voidaan auttaa. Jaksamista!

 

["harmaa"]

Tsemppiä, kyllä se siitä, usko pois! Menette tutkimuksiin ja vaikka se, jos joku, tuntuu vaikealta, niin elämä sen jälkeen ei ole kuin parempaan suuntaan koko ajan ja pikkuhiljaa.

Tuo sun teksti on niin tuttua, oisin voinu kirjotta sen itse! Meillä elämä oli juuri tuommosta mutta nyt, kiitos psykoterapian, lapsi alkaa olemaan jo lähes NORMAALI käytökseltään. Kyllä se teilläkin iloksi muuttuu! Älä ruodi itteäs enempää, sitä olet tehnyt jo tarpeeksi. Ole armollinen itselles! Jos jotain voisit tehdä niin annan yhden neuvon jonka me itse koimme hyväksi:

Jos lapsella on paljon eri käytökseen liittyviä ongelmia niin valitkaa niistä YKSI (se, mikä häiritsee eniten, vaikkapa esim. lyöminen) johon keskitytte. Muut ongelmat yritätte katsoa vähän enemmän sormien läpi. Tää ei tarkota, että lapsi saa tehdä kaikkea muuta vaan että rangaistus tulee vain siitä yhdestä asiasta johon keskitytte. Kun se asia on paremmalla tolalla niin vaihtakaa asiaa johon keskitytte. Näin lapsi ei saa jatkuvasti negatiivista palautetta/huomiota ja hänen on helpompi korjata käytöstään jos tietää, että parannusta odotetaan vain yhteen asiaan kerralla.

 

["mä"]

Et sinä ole huono äiti, vaan masentunut ja väsynyt
Hae rohkeasti apua kaikilta mahdollisilta tahoilta, älä vielä luovuta!
Ja ehdottomasti jotain lepojuttuja sulle ja miehelle, vaikkapa tukiperhettä. Varmasti teillä on hyvät mahdollisuudet saada tukiperhe ja sehän tarkoittaa, että lapsi olis siellä säännöllisesti vaikkapa 2vkl/kk
Tsemppiä teidän perheelle ja voimia avun hakemiseen
Ja tosiaan semmoinen tuli vielä mieleen, että jos olet ollut saikulla/olet, niin lapsen paikka on silloin hoidossa eikä sinun hoidossasi,. Ei se masennus ja väsymys lähde sillä, että hoidat viimisillä voimillasi erityislasta

 

[oma pää paras pää]

Kiitos paljon kaikille asiallisesti vastanneille.

Jätin kertomatta, että lapsi on ollut jo vuoden erityisryhmässä (kolmen lapsen paikalla). Siellä on käytössä mm. kuvakortit, tukiviittomat jne. mutta ne eivät juuri auta vaikeissa siirtymätilanteissa tai muutenkaan. Päivän sujuminen ei ole ylipäätään mitenkään riippuvainen edeltävästä päivästä; maanantai menee loistavasti hoidossa ja kotona, tiistai surkeasti hoidossa mutta hyvin kotona, keskiviikko hyvin hoidossa mutta huonosti kotona...olen koittanut katsoa, että syö 3 tunnin välein, lastenohjelmia ei saa katsoa tuntia pidempään päivässä (yleensä ei katso puoltakaan tuntia), joka ilta mennään samaan aikaan pesulle ja nukkumaan. Joka ilta myös tapellaan huoneen siivoamisesta ja seistään jäähyllä. Ylipäätään säännöt ovat lapselle jotenkin vaikeita, ikäänkuin ei muistaisi niitä..? Samat jutut tahkotaan läpi IHAN JOKA PÄIVÄ.

ap

 

[voimia!]

Kohtalaisen varmasti uskallan sanoa, että tässä ei ole kyseessä että äiti olisi masentunut ja lapsi heijastaa sen omassa käytöksessään, vaan syypää on lapsen käytöksessä ja se on aiheuttanut ongelmia vanhemmille.

Ei lapset niin tyhmiä ole, että ehdoin tahdoin haluavat, että heidän kanssaan taistellaan ja joka päivä käydään jäähyllä. Luultavasti lapsellasi on oman toiminnanohjauksen häiriö jonka vuoksi hän ei osaa noudattaa sääntöjä oikein.

Ei sitä auta kuin jaksaa. Ei se sairaala mikään pelastus ole: siellä haetaan joku nimi oireilulle mutta kun ei niitä voi parantaa, niin... Päivä kerrallaan eteenpäin ja iän myötä helpottaa jonkin verran. Mahdollisesti voisitte hakea tukiperhettä, mutta vastaava teillä on jo isovanhemman muodossa käytössä.

Omaan jaksamiseen voi ja kannattaa hakea apua, jos siltä tuntuu.

 

["äiti minäkin"]

Tekstisi oli kovin tuttua. Siinä mielessä, että meilläkin on voimakastahtoinen, temperamenttinen 4-vuotias lapsonen, jonka kanssa haastavaa. Ollut vauvaiästä vaativa luonne ja esittänyt tunteensa voimakkaasti. Minä ja mieheni olemme olleet välillä aivan finaalissa, minä masentuntkin, kun olemme mielestäni yrittäneet kaiken mahdollisen ja silti tulee vaan tulta ja tappuraa takaisin lapselta. Olemme jutelleet lapsen pph:jan ja elto:n kanssa, jonka mukaan lapsen erityispäivähoidon tarve ei täyty lähellekään. Hoidossa ja mummuilla lapsi on kuin eril kuin mitä meidän seurassa. Siellä ei ongelmia, kertovat kuinka reipas ja taitava, osallistuva jne on. Toisaalta päivät saattavat vaihdella kotona, tänään kaikki jees ja huomenna ei mikään.

Lapsi vaatii paljon huomiota. Sanon paljon siksi, että yksinleikki ei suju. Tai sujuu jonkun aikaa, mutta kovin nopeasti vaatii minut mukaan. Tuo kotijuttuihinkin mukaan ottaminen onnistuu joten kuten, mutta tehtävän pitää olla ehdottomasti sellainen, mistä hän tykkää. Mikään tyhmä ei todellakaan ole, pikemminkin suullisesti ja motorisesti keskivertoa taitavampi.

Hankalinta hänellä on sosiaalisissa tilanteissa, joissa mielestäni ymmärtää väärin toisten ilmeitä, tekemisiä ja sanomisia. Ei tahdo ymmärtää hänen jutuilleen nauramista vaan luulee, että nauramme hänelle. Jos joku tönäisee vahingossa suuttuu kovasti. Itse haluaisi kuitenkin olla aina ensimmäinen eikä ymmärrä, että joskus tönäisee jota kuta ehkä liian reippaasti. Toisaalta taas päivähoidosta kerrotaan ihan toista. Jostain ihan pienestä sanottaessa siis kiellettäessä pahoittaa mielensä tosi pahasti.

Vauvaiästä lähtien olen paljon puhellut, laulanut, lorutellut hänelle, ollut läsnä leikeissä. Harvemmin siis itsekseni istunut koneellta tai lukenut. Harvemmin olen ollut poissa muutenkaan luotaan. Kuitenkin parin viime vuoden aikana on ollut enemmän mummuloissa yökylässä, että saisimme itsellemme voimia.

Olen ruvennut ymmärtämään, että vaikeat tilanteet johtuvat väsymisestä tai siitä, että ei ole ajoissa kerrottu, mitä kohta tapahtuu. Tarvitsee tarkat rytmit ja ruoan 3 tunnin välein. Jääähypenkki, tarrataulut yms. käytössä.

Ne, keillä on ns. tavallisia lapsosia normi uhmaikineen eivät voi ymmärtää mitä te ja me olemme koneet ja koemme. Sitä tunnen minäkin välillä itseni epäonnistuneeksi ja mietin, että tälläistäkö tämä on, aina vaan itkua ja huutoa. Sitten tulee niitä hetkiä, kun en voisi enempää rakastaa lastani, olla ylpeä. Asiantuntijoiden kertomat olen kuitenkin uskonut, kun ovat sanoneet, että emme ole tehneet mitään väärin, pikemminkin tosi tosi paljon oikein eikä oikein parannettavaa ole. Huomion keskipisteenä olo julkisilla paikoilla, perhekerhoissa, puistoissa, muskareissa yms. tahtovaisen kanssa on välillä kurjaa. Sitten vaan mulkaisen takaisin vanhempia täydellisine lapsineen ja mietin, että meidän tenava ainakin pärjää maailmassa.

Meillekin ehdotettin tukiperhettä, mutta emme ole siihen vielä turvautuneet. Pyrimme nyt järjestämään mieheni kanssa vuorotellen toisillemme vapaata, niin akut latautuu. Se puolen päivän erokin tuntuu joskus vaikealta, vaikka just ennen lähtöä olisi aatellut, että mä en jaksa enää.

Pyytää tukiperhettä ja jatkaa mummoyökyliä, mitä vain, että saatte levättyä. Hakeudu mielenterveyspalveluihin, minäkin tein ja huomasin, että kun itse voin paremmin, lapsikin rauhoittui ainakin hieman. VAistosi minun alakulon ja riidat miehen kanssa.

 

[oma pää paras pää]

Googletin tuota "toiminnanohjauksen häiriötä" ja se kuulosti hyvin tutulta. Joku kirjoitti, että tuosta kärsivä lapsensa toistaa leikeissä muiden kanssa "kuin näytelmänä" tiettyä käytöstä...sitä on meidänkin pojalla. Olen ihmetellyt kun leikit toistuvat hyvin samankaltaisina (pystyy kuitenkin mielikuvitusleikkeihin spontaanisti), niissä on sama "juoni" jne.

Lapsi unohtaa usein että mitä oli tekemässä, esim. pyydän häntä pukemaan sukat jalkaan: hän menee vaatekaapille, valitsee sukat. Istuu lattialle sukat kädessä...ja alkaa joko leikkimään niillä, pistää läskiksi koko pukemisen tai sitten tyynesti vaan huomaa jotain kiinnostavampaa ja antaa sukkien olla. Oli käytöksensä ylipäätään millaista tahansa, ei osaa antaa alkeellistakaan syytä sille. Vähän väliä pitäisi lukea ajatuksia, arvuutella että mikäs tunne NYT on valloillaan kun käytös on tietynlaista jne.

ap

 

[Huom harmaana]

Joka ilta myös tapellaan huoneen siivoamisesta ja seistään jäähyllä. ap

Tämä ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta miksi tappelette nelivuotiaan lapsen kanssa huoneen siivoamisesta joka ilta. Jos olisin sinä, jättäisin merkityksettömät tappelut väliin, sillä niitä tuntuu olevan teillä riittämiin muutenkin. Ei nelivuotiaan tarvitse siivota huonettaan iltaisin (minusta).

 

[Huom harmaana]

Lapsi unohtaa usein että mitä oli tekemässä, esim. pyydän häntä pukemaan sukat jalkaan: hän menee vaatekaapille, valitsee sukat. Istuu lattialle sukat kädessä...ja alkaa joko leikkimään niillä, pistää läskiksi koko pukemisen tai sitten tyynesti vaan huomaa jotain kiinnostavampaa ja antaa sukkien olla. ap

Tämä kuulostaa oman "normaalin" kuusivuotiaan poikani käytökseltä, tätä tapahtuu meillä ihan koko ajan. Alkaa tosi usein tekemään jotain muuta kuin mitä oli alunperin tekemässä. Joten ei välttämättä ole kyse mistään unohtamisesta tai ongelmasta, jokin muu vaan on sillä hetkellä kiinnostavampaa lapsen mielestä.

 

["minä"]

Tämä ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta miksi tappelette nelivuotiaan lapsen kanssa huoneen siivoamisesta joka ilta. Jos olisin sinä, jättäisin merkityksettömät tappelut väliin, sillä niitä tuntuu olevan teillä riittämiin muutenkin. Ei nelivuotiaan tarvitse siivota huonettaan iltaisin (minusta).

Aivan sama asia pisti silmään. Relatkaan vähän ja antakaa lapsen olla lapsi.

En siis vähättele ap:n oloa, mutta eikö tuossa tilanteessa jo missä pitäisi tarkkaan valita ne taistelut johon lähtee? Meillä suht samanikäisen kanssa olisi joka ilta kauheat riidat, ellen jo ennakoisi mahdolliset "karikot" ja esim. en voi pyytää väsynyttä lasta tulemaan luokseni hampaiden pesua varten, vaan siitä seuraisi vain takaa-ajoa. Siispä menen vain luokse ja nappaan syliin, että nyt pesulle.

 

[nellien]

juu meillä kanssa tuollaista,paitsi lapsi on jo 7v. meillä on diagnoosi adhd:impulsiivinen,tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmia, omantoiminnan ohjauksessa ongelmia. mahd. aistiyliherkkyyksiä.


no tätähän suvusta löytyy em.veljelläni. ja sitten add muodossa serkultani( ja sekä minun isäni että serkkuni isä täyttää kyllä add kriteerit,mutta diagnoosia heillä ei ole).

meill äpäiväkoti syyllisti koko ajan vanhempia ennen diagnoosin saamista,tekivät ls ilmoituksia ja vaikka mitä, ne kyllä todettiin aiheettomaksi, sitten kun sattiiin diagnoosi,koko pk:n johtajasta ei kuulunut yhtään mitään!!! ei yhtään anteeksi pyyntöä edes, pysyi vaan loppu esikoulun ajan poissa näköpiiristä.

voimia, tiedän mitä käyt läpi. kuule vaadi sinne neurologille pääsyä hetinmiten! älä anna periksi,vaadi,vaadi vaadi. vaadit psykologin tutkimukset ja suosituksen neurologin tutkimuksista. meillä kesti hirveän kauan, kun eka psykologi oli sitä mieltä että ei tarvitse tutkia enempää. perhenuvolan mielestä oli normaali.

kukaan ei tiennyt mistä johtuu. paitsi perinnöllisyyslääkäri oli sitä mieltä että pitäs laittaa nekolle.

 

[erityislapsen äiti]

En halua "peloitella" mutta tienne tulee olemaan varmasti pitkä ja raskas.... Oma poikamme alkoi oireilla myös 4v. me olemme käyneet vaikka missä lääkäreillä.On ollut toimintaterapiaa.... Lääkekokeiluja, jopa oasatojakso. Poika kohta 10v. ja VIELÄKÄÄN emme ole saaneet kunnon diagnoosia.... Arki siis meillä takkuamista kotona ja koulussa. Välillä tuntuu että saamme molemmat sydärin kun niiin ahdistaa:/ Ja me olemme hakeneet myös apua vaikka mistä.....
Pitää vaan jaksaa ja jaksaa... Muu ei auta.

 

["hankey"]

Edellisiin lisäsisin, että kun lapsi lähtee mummolle, lähtekää tekin kotoa uusiin ympyröihin. Mikä teitä sitten eniten rentouttaa.

 

["vieras"]

Meillä on erityislapsi. Välillä on todella raskasta. Minä kuitenkin haluan uskoa siihen, että kun ikää tulee lapselle lisää, niin helpottaa edes vähän. Meillä on onneksi tukitoimet aloitettu, vaikka iän puolesta lasta ei vielä voidakaan diagnosoida. Minä luotan, että kun tässä toisiamme hiomme ja me vanhemmat opimme (ammattilaisten neuvojen kera) lasta oikein käsittelemään, on tulevaisuus helpompi.

 

[erityislapsen äiti]

[QUOTE="vieras";24406882]Meillä on erityislapsi. Välillä on todella raskasta. Minä kuitenkin haluan uskoa siihen, että kun ikää tulee lapselle lisää, niin helpottaa edes vähän. Meillä on onneksi tukitoimet aloitettu, vaikka iän puolesta lasta ei vielä voidakaan diagnosoida. Minä luotan, että kun tässä toisiamme hiomme ja me vanhemmat opimme (ammattilaisten neuvojen kera) lasta oikein käsittelemään, on tulevaisuus helpompi.[/QUOTE]

Niin minäkin kuvittelin..... Eipä ole aika auttanut meillä:/ Pahemmaksi vaan mennyt.