Mitäs sanotte tällaisesta parisuhteesta?

["vieras"]

Meillä 19v takana lapsia kolme ja se asuntovelka, MUTTA mieheni on edelleen mun rakastettuni. Hän on ainut maailmassa jolle voin kertoa kaikki asiat ja hän minulle. Ollaan yhdessä koko ajan (jopa työpaikka sama) Molemmille on TOSI TÄRKEETÄ reissut perheenä. Ei se pitkä taival yhdessä (ainakaan meillä) tarkoita "rakkauden/kiinnostukset" sammumista toista kohtaan.

 

[hgjgh]

[QUOTE="mummo";26786486]Kunhan olet höpötellyt kaikista maailman asioista saman miehen kanssa sen 20v, ymmärrät miksi et mahdollisesti jaksa enää.Se on kuin "koettu ja nähty"/"ennalta arvattavissa".

Joskushan suhteissa puhutaan paljon vielä 30v jälkeenkin,mutta uskokaa tai älkää usein taustalla joko se, että suhteen toinen osapuoli vain puhuu tai ettei toinen edes koskaan oikeasti kuuntele.[/QUOTE]

Mutta hyvänen aika! Tuleehan sitä uusia asioita, uusia näkökulmia jne. Miksi sen tarvisi olla ennalta-arvattavaa?

 

["Maria"]

Jos rakkaus on loppu niin en ymmärrä miksi tuhlaatte elämänne yhdessäolemiseen, haaskausta..no, jos omaisuus ja raha on niin tärkeä asia ja tommonen sairas pullamössöelämä

 

["öö"]

Mie en jaksais suhdetta ilman keskusteluja. Rakastan höpötystä radioamatöörien yrityksistä saada radio Marsiin, fiktiivisistä nimistä meitin vauvoille, kvarkeista pehmoleluina, oppimisvaikeuksista, räjähteiden valmistuksesta kotioloissa, lautapeleistä, musiikista, politiikasta, kehitysavusta, sodista... Miksi keskustelisin useammin muiden kuin mieheni kanssa?

On eri asia keskustella 2kk, kun 20v saman miehen kanssa. Kauanko olit e-miehesi kanssa?

 

["vieras"]

kuulostaa järkevältä... Suhteissa on erilaisia vaiheita ja ne vain pitää elää yli. En luovuttaisi heti, enkä vielä huomennakaan. Ainahan voi miettiä esim. avioliittoleiriä tai parisuhdeterapiaa. Suhteessanne on kuitenkin paljon kiinnipitämisen arvoisia asioita. Voisit aloittaa yksinkertaisesti: kehu miestäsi kerran päivässä jostakin asiasta vilpittömästi. Huomaat, että hyvä voi alkaa kumuloitua.

 

[kkaod]

vaan jos se onkin niin, että puhe tappaa seksin

 

[Kepsis]

Ei jaksa kyllä sanoa mitään.

 

["niin"]

Minusta tuo kuulostaa ihan perusarjelta. Meillä ehkä muuten sama, mutta kyllä me sentään jotain jutellaan. Ollaan oltu 13v yhdessä ja vielä yritetään selvitä pikkulapsiarjesta, mutta uskon että tuossa jamassa ollaan kun lapset isompia. Ei tosin haittaa mua. Kai? Lapsillani on erittäin hyvä isä, eikä se miehenäkään huono ole.

 

["vieras"]

En olis suhteessa, jossa en rakastaisi puolisoani eikä hän minua.

 

["mummo"]

En kyllä suostu uskomaan, että joka parisuhde sen 15-20v jälkeen olisi tuollaista. Mun äiti ja isä oli naimisissa 36v, ennenkuin isä kuoli ja kyllä he jaksoivat keskustella asioista yhdessä ja tehdä asioista yhdessä. EI koskaan lomailtu erikseen jne...

Kyllä,kyllä, mutta niillä ei varmaan ollut hohdokas seksielämä.
yllensä kun montaa asiaa ei saa samassa paketissa ja joillekin joku on tärkeämpää kuin joku muu.

 

["Enni"]

[QUOTE="vieras";26786531]Meillä 19v takana lapsia kolme ja se asuntovelka, MUTTA mieheni on edelleen mun rakastettuni. Hän on ainut maailmassa jolle voin kertoa kaikki asiat ja hän minulle. Ollaan yhdessä koko ajan (jopa työpaikka sama) Molemmille on TOSI TÄRKEETÄ reissut perheenä. Ei se pitkä taival yhdessä (ainakaan meillä) tarkoita "rakkauden/kiinnostukset" sammumista toista kohtaan.[/QUOTE]

Eihän mikään asia mene KAIKILLA samalla tavalla, ei kerta kaikkiaan mikään.
Ei myös parisuhteet.

Ja typerää jos joku väittää , että vain yksi ja ainoa tapa toimia parisuhteena on se ainut ja oikea. Kukin taaplaa tyylillään.

Minä en todellakaan haluaisi jakaa kaikkea mieheni kanssa, saatikka olla samassa työssä. Minä tarvitsen omat kaverit/harrasteet, mieheni ja perheemme lisäksi. En tarvitse isää joka aina vierellä.

 

["mummo"]

[QUOTE="Maria";26786703]Jos rakkaus on loppu niin en ymmärrä miksi tuhlaatte elämänne yhdessäolemiseen, haaskausta..no, jos omaisuus ja raha on niin tärkeä asia ja tommonen sairas pullamössöelämä[/QUOTE]

Elämässä voi saada monella tavalla rakautta ja antaa rakkautta. Ei ainut ja tärkein ole oma mies rakkaana.

Elämässä on niin monta osa-aluetta muutakin kuin rakkaus, jotka menee monesti rakkauden edelle.

 

["mia"]

vaan jos se onkin niin, että puhe tappaa seksin

Yleensähän ne puhuu, jotka ei sitten tee mitään, joten näin se varmasti on seksin suhteenkin. Maailmassa ylipäätään on liikaa puhetta=))

 

["mie"]

[QUOTE="vieras";26786730]kuulostaa järkevältä... Suhteissa on erilaisia vaiheita ja ne vain pitää elää yli. En luovuttaisi heti, enkä vielä huomennakaan. Ainahan voi miettiä esim. avioliittoleiriä tai parisuhdeterapiaa. Suhteessanne on kuitenkin paljon kiinnipitämisen arvoisia asioita. Voisit aloittaa yksinkertaisesti: kehu miestäsi kerran päivässä jostakin asiasta vilpittömästi. Huomaat, että hyvä voi alkaa kumuloitua.[/QUOTE]

En minäkään ole luovuttamassa. Enhän ole luovuttanut kun työttömyys "kuristi" taloutemme, kun toisen velat kaatoi arkemme, kun lapsellamme todettiin leukemia,kun asunnostamme löytyi hometta....
Elämä vain on tällaista, erilaisia jaksoja niin perhe-elämässä, kun parisuhteessa kuin missä tahansa. Tyhmäähän olisi ajatella kuten 19v sitten ajattelin; maailman ihanin mies rinnalla ja hän pitää minusta aina huolta, hänellä on upea ura ja ihana luonne......19v kun moni asia muuttuu, niin taloudessa, kuin urassa, kuin ihmisen luonteessa, kuin elämän tavoitteissa jne.

 

["minä"]

Minusta kuulostaa ihan hyvältä, mikäli kumpikaan ei kohtuuttomasti kärsi tilanteesta. Hyvä seksi ja lapset on hyvä syy pysyä yhdessä.

Mitä luulet, jos eroaisitte niin tulisiko sulla ap ikävä miestäsi tai seksiänne? Voihan niitä tunteita olla, mutta ne on vaan unohtuneet arjessa.

 

["mummo"]

[QUOTE="vieras";26786928]En olis suhteessa, jossa en rakastaisi puolisoani eikä hän minua.[/QUOTE]

Eihän se rakkaus ole kadonnut tuossakaan, se vaan vaihtaa muotoa. Ensin on intohimo, sitten himi, sitten ihanaa aikaa, sitten jossain vaiheessa alkaa arki; joka taas tarkoittaa ehkä joidenkin mielestä tylsää/tavanomaista elämää, tuttuine kuvioineen....jotkut ei sitten jaksa ilman intohimoa tavis arkea ja lähtee etsimään himoa muualta, toiset taas tajuaa, että ihminen syntyy vauvana ja usienmiten kuolee vanhuksena ja siinä välissä käydään kaikki elämänvaiheet läpi - näin myös parisuhteessa.Ei se ole mitenkään ihmeellistä.

 

["mie"]

[QUOTE="minä";26788887]Minusta kuulostaa ihan hyvältä, mikäli kumpikaan ei kohtuuttomasti kärsi tilanteesta. Hyvä seksi ja lapset on hyvä syy pysyä yhdessä.

Mitä luulet, jos eroaisitte niin tulisiko sulla ap ikävä miestäsi tai seksiänne? Voihan niitä tunteita olla, mutta ne on vaan unohtuneet arjessa.[/QUOTE]

Oletettavasti erossa mei pysyisimme hyvinä ystävinä ja läheisinä.Olettettavasti harrastaisimme seksiäkin, vaikkemme olisi parisuhteessa, kunnes mahdollisesti löytäisimme uudet kumppanit. Oletettavasti tietyissä asioissa kaipaisin miestäni, mutta toisaalta tiedän, että hän olisi lähellä tarvittaessa, joten tuskin kuolisin ikävään.

 

["vieras"]

[QUOTE="mummo";26788900]Eihän se rakkaus ole kadonnut tuossakaan, se vaan vaihtaa muotoa. Ensin on intohimo, sitten himi, sitten ihanaa aikaa, sitten jossain vaiheessa alkaa arki; joka taas tarkoittaa ehkä joidenkin mielestä tylsää/tavanomaista elämää, tuttuine kuvioineen....jotkut ei sitten jaksa ilman intohimoa tavis arkea ja lähtee etsimään himoa muualta, toiset taas tajuaa, että ihminen syntyy vauvana ja usienmiten kuolee vanhuksena ja siinä välissä käydään kaikki elämänvaiheet läpi - näin myös parisuhteessa.Ei se ole mitenkään ihmeellistä.[/QUOTE]

Aloittaja sanoi, etteivät he ole rakastuneita. Ilman rakkautta on turha suhteessa olla. Ja tiedän kyllä, että rakkaus muuttaa muotoaan, mutta kyllä toinen pitää silti tuntua rakastetulta/rakastajalta, eikä pelkästään kämppikseltä.

 

["mummo"]

[QUOTE="vieras";26788979]Aloittaja sanoi, etteivät he ole rakastuneita. Ilman rakkautta on turha suhteessa olla. Ja tiedän kyllä, että rakkaus muuttaa muotoaan, mutta kyllä toinen pitää silti tuntua rakastetulta/rakastajalta, eikä pelkästään kämppikseltä.[/QUOTE]

Oletan ettei aloittaja tajua olevansa rakastunut,koska jos ihminen ei ole rakastunut, ei hän jatkaisi tuoss suhteessa. aloittaja ilmeisemmin tarkoittaa ettei ole intohimoisesti rakastunut, rakkaus on muuttunut välittämiseksi ja huolehtimiseksi, joka tälle mummolle on tuttua.
Mies kun joutui 9v sitten pyörätuoliin ja täysin minun autettavaksi, tajusin itsekkin rakastavani miestä niin , etten häntä voisi jättää vaan tiesin että minun tulee hänestä huolehtia myös alamäessä. Mutta rakkautemme ei ole intohimoa ja palavaa tunnetta, se on välittämistä ja huolenpitoa, kiinnostusta että toinen pärjää, vaikkemme puhu joskus moneenpäivään mitään keskenään. Puhe ei merkitse suhteessamme mitään. Kumpikin tietää että toinen on siinä rinnalla ja huolehtiia, ilman puhettakin.Puheet on pidetty ajat sitten.

 

[????]

Ja mitä ihmettä rakkauden sitten kirjoittajien mielestä pitää olla? Onko rakkaus sitä, että puhutaan kaikki asiat ja jatkauvasti kumppanille?onko se sitä, että ollaan koko ajan yhdessä? Onko se sitä, että seksi luistaa kuin ensi himossa? Onko se sitä että aina ajatellaan perhettä;lapsia ja miestä ja itse jään kakkoseksi?
Mitä rakkaus teistä oikein on?

 

[Niin...]

Ja mitä ihmettä rakkauden sitten kirjoittajien mielestä pitää olla? Onko rakkaus sitä, että puhutaan kaikki asiat ja jatkauvasti kumppanille?onko se sitä, että ollaan koko ajan yhdessä? Onko se sitä, että seksi luistaa kuin ensi himossa? Onko se sitä että aina ajatellaan perhettä;lapsia ja miestä ja itse jään kakkoseksi?
Mitä rakkaus teistä oikein on?

ap:n kohdalla rakkaus voi olla hyvinkin aitoa: sitä, että voidaan elää yhdessä ja välittää toisesta, vaikka puolisoiden mielenkiinnon aiheet eivät kohtaakaan. On helppoa "rakastaa" ihmistä, jonka kanssa mielipiteet ja ajatusmaailma ovat samoja. Sellainen ei välttämättä ole kovin aitoa rakkautta (toisaalta mikä on?), vaan se voi olla sitä, että vahva samaistuminen pönkittää omaa minuutta ja suhde perustuu sen aikaansaamalle hyvän olon tunteelle.

 

["vieras"]

Ja mitä ihmettä rakkauden sitten kirjoittajien mielestä pitää olla? Onko rakkaus sitä, että puhutaan kaikki asiat ja jatkauvasti kumppanille?onko se sitä, että ollaan koko ajan yhdessä? Onko se sitä, että seksi luistaa kuin ensi himossa? Onko se sitä että aina ajatellaan perhettä;lapsia ja miestä ja itse jään kakkoseksi?
Mitä rakkaus teistä oikein on?

Sitä, että toinen on samalla paras kaveri ja viihdyttävin seuramies, sekä oma rakastaja. Eli toisen kanssa viihtyy ja haluaa olla, eikä pakosta vaan asu saman katon alla.

 

["..."]

ap:n kohdalla rakkaus voi olla hyvinkin aitoa: sitä, että voidaan elää yhdessä ja välittää toisesta, vaikka puolisoiden mielenkiinnon aiheet eivät kohtaakaan. On helppoa "rakastaa" ihmistä, jonka kanssa mielipiteet ja ajatusmaailma ovat samoja. Sellainen ei välttämättä ole kovin aitoa rakkautta (toisaalta mikä on?), vaan se voi olla sitä, että vahva samaistuminen pönkittää omaa minuutta ja suhde perustuu sen aikaansaamalle hyvän olon tunteelle.

Peesi.
Tää on niin nähty monta kertaa; joskus se alkaa toisin ; toinen puolisoista haluaa tehdä toisesta omanlaisensa kaikin keinoin..... Narismia sanon minä.
Minusta oikea rakkaus on sitä että vastakohdat hioituu kaikkine särmineen yhteen,
omalla tavallaan.

 

[Anatolia]

[QUOTE="Enni";26788847]
Minä en todellakaan haluaisi jakaa kaikkea mieheni kanssa, saatikka olla samassa työssä. Minä tarvitsen omat kaverit/harrasteet, mieheni ja perheemme lisäksi. En tarvitse isää joka aina vierellä.[/QUOTE]
Tismalleen samat sanat.

Mutta tarvitsen kyllä sitä, että minä ja mies puhumme toisillemme. Että meillä on jotain yhteistä, muutakin kuin lapset ja sukunimi. Että mua kiinnostaa miehen asiat ja häntä minun asiani.

Olisi tajuttoman ahdistavaa, jos mulla ja miehellä ei olisi mitään yhteistä, ei mitään puhuttavaa. Mutta ihan yhtä lailla ahdistaisi, jos olisimme miehen kanssa yhdessä koko ajan sekä töissä että vapaalla, jakaisimme ihan kaiken toistemme kanssa...ehkä jopa ahdistavampaa kuin ap:n tilanne :snotty:

 

["Kirsi72"]

[QUOTE="vieras";26789442]Sitä, että toinen on samalla paras kaveri ja viihdyttävin seuramies, sekä oma rakastaja. Eli toisen kanssa viihtyy ja haluaa olla, eikä pakosta vaan asu saman katon alla.[/QUOTE]

Minusta minä rakastan miestäni, vaikken pidä miestäni parhaana ystäväni, en edes toiseksi parhaana-pidänkö ylipäätään ystävänä?
Viihdyn kyllä aika ajoittain hänen kanssaan,mutta niin viihdyn itseksenikin , ystävieni seurassa (ilman miestäni), työkamujen kanssa jne.
En koe asuvani pakosta mieheni kanssa, asun koska olemme avioituneet 20v sitten
ja meillä yhteinen menneisyys monine ala-ja ylämäkineen. Suhde on toki muuttunut ja rakkauskin, mutta en ole koskaan ollut ns. romantikko tai "kylki kyhjöttäjä". Olen koko suhteemme ajan tarvinnut omat menoni ja matkani, omat kaverini ja harrastukseni.Ja meillä on 4 lasta.