Mitähän heidän välillään on ja on ollut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SD
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

SD

Vieras
Poikaystäväni tapasi tytön riparilla alle kuukausi ennen parisuhteemme alkua ja viikon ennen tapaamistamme. Tämä tyttö halusi kokoajan hänen moponsa kyytiin ja satuin näkemään kuvia joissa he nojasivat toisiinsa vasten ja tällä toisella tytöllä oli hupparinsa jota olin pitänyt aika paljon. He soittelivat ja tekstasivat toisilleen enemmän kuin poikaystäväni minulle. Tytöllä oli kokoajan heru toppi ja hän sanoi poikaystävälleni että pilaan hänen ilonsa sillä että olemme yhdessä. Viestien yhteydessä saattoi olla jopa sydämiä. Meidän parisuhteen säännöissä on, että molemmat saavat lukea toistensa viestit niin ei ole mitään epäilyksiä. Poikaystäväni on kuitenkin poistanut osan viesteistä kun he alkoivat uudellleen jutella. Luin heidän viestejään ja paljastui että he ovat olleet tytön luona tekemässä pullia ja poikaystäväni sanoi olevansa kotona. (Näin muistaisin mutta poikaystäväni sanoi ettei ollut siellä!) Hän on kerran sanonut että tyttö oli hänen luonaan käymässä mutta muista kerroista ei ole kertonut vaikka tekstaamme jatkuvasti. Ja tiedän tytön olleen hänen luonaan. He suunnittelivat ihan kunnolla yhteistä lintsin reissua ja sillä aikaa kun olemme olleet yhdessä. Poikaystäväni kysyi tytöltä mielipidettä että pitäisikö meidän erota kun asumme 100 km toisistaan. Se ei ole meille itsellemme mikään ongelma kun matkat edestakaisin maksaa vain ~15€ ja näämme joka toinen viikonloppu. En voi enää luottaa häneen ja suhteemme kärsii vakavasti. Riitelemme useammin kuin ennen. Raivostuttaa tämä välissämme oleva tyttö! Mielestäni he eivät voi olla kavereita.
 
Nai aina tyttöä, kun silmä välttää...
 
Viimeksi muokattu:
Ihmiset ovat eri iässä valmiit sitoutumaan, mutta poikaystäväsi ei ole. Hän haluaa tutustua vielä moniin tyttöihin ennen kuin alkaa vakavasti seurustella. Sinä olet hänelle mukavaa vaihtelua. Hän ei edes tiedä, millaisen tytön hän itselleen haluaa.
Ei tekstiviestien näyttäminen tarkoita mitään. Niitä voi hyvin poistella.
Ei sinunkaan kannata vielä niin vakavasti ottaa, vaikka sydämestä kirpaseekin. Anna tilaisuus muillekin nuorukaisille.
 
Yhteistyössä