Mitä valintoja sun pitäisi elämässäsi katua, mutta et kadu?

Minun pitäisi kuulemma sukulaisten mielestä, ihan kohta (ja viimeistään eläkeiässä ) alkaa katua sitä, etten ole panostanut urakehitykseen. Ensin opiskeluaika venyi ja rahoitin elämisen hanttihommilla ja elelin kommuunissa, ja myöhemmin olin lasten kanssa pitkään kotona. Kuulemma sitten vanhempana harmittaa tuollainen huoleton elämä.
Mutta vaikka kuinka tätä asiaa pitäisi katua, niin totuus on että nuo vuodet on olleet elämäni onnellisimpia vuosia. Huolettomia, täynnä rakkautta ja yhdessäoloa ja hyvää mieltä. Ei tarvitse odotella eläkeikää siinä toivossa että silloin on sitten aikaa ihmissuhteille ja itselleen, olen jo saanut nauttia ne parhaimmat palat tässä minun elämässäni. Niitten vuosien muistolla on jaksettu monet hankalammat ajat. Lisäksi noitten hanttihommien työkokemuksesta ja verkostoista oli sitten lopulta enemmän hyötyä työnsaannissa kuin itse tutkinnosta.

Mites muilla?

 

Jos sukulaisilta kysytään, minun pitäisi katua sitä, että erosin ex-miestäni. En kadu. En ole katunut hetkeäkään, en edes vaikeimpina aikoina, en edes silloin, kun osa suvustani katkoi kaikki siteensä minuun nykyisen parisuhteeni paljastumisen jälkeen. Nykyisen puolisoni kanssa on oltu onnellisesti yhdessä jo vuosikaudet, enkä ikinä ollut yhtä onnellinen ex-mieheni kanssa. Välit exään ovat silti hyvät.

 

En hankkinut lapsia, ikä 45. Ei ole oloa että jotain puuttuu tai jotain menetin. En biletä/shoppaile/reissaa, elän maalla hyvin simppeliä elämää, palkka ei ole iso mutta oma tupa, oma lupa. Lemmikki, metsässä samoilu, sienestys, polttopuiden teko... Mä olen onnellinen, mulla on kaikkea