Mitä teen??

Ollaan oltu miehen kanssa vuosia yhdessä, hän on ihana luotettava mies ja hyvä isä, yksi lapsikin on.
Mutta myönnän että olen ehkä aikanaan tehnyt järkiperäisen ratkaisun - tapanani on ollut ihastua vääriin miehiin. Sitoumiskammoisiin pettäjiin, mutta heidänlaisiaan kohtaan pystyn tuntemaan tunteita(mukamas tunteita)

Tapasin muutama vuosi sitten sellaisen ja se oli menoa, erosin miehestä ja asiat järjestettiin lapsen kannalta parhaalla tavalla.
Olin todella rakastunut, en ollut ikinä tuntenut vastaavaa.
Mutta.., mies paljastui k*sipääksi.
Erosin hänestä. Olin aivan rikki, kaksi eroa ja muutto vuoden sisään.
Kävin psykiatrillakin. Sitten aloin huolehtia lapsesta, hänen parhaansa olisi että olisin kunnollisen miehen kanssa, lapsen isän siis. Yksi koti ym.
Saimme asiat jotenkin selvitettyä ja palattiin yhteen.

Alkuun meni hyvin, mutta olen edelleen aivan hajalla. Saan koko ajan kyselyitä mikä sinulla on..jne.
Asiaa vaikeuttaa tämä k-pää mies jonka jätin. Kun paljastin hänen valheensa hän katosi hyvin tylysti. En saanut asioita käsiteltyä.
1,5 vuoden sisään kaksi eroa, kaksi muuttoa ja yhteenpaluu.
En vaan jaksa. Teen meidät kaikki kolme onnettomiksi. Itseni, lapsen ja miehen. Mutta en kehtaa, en halua taas muuttaa erilleen. Ei ole rahaakaan.

Haluaisin turvata lapselle hyvän olon, kun en itse osaa tehdä oikeita valintoja.
Mutta en tiedä onko tämäkään hyvä.
Välitän miehestä hyvin paljon, mutta en taida osaa rakastaa normaalia ihmistä.

Mitä ihmettä voin tehdä? ;(

 

Normi nainen. Niin täynnä itseään ja koko elämä kiertää oman pillun ympärillä.

 

Jatka ainakin psykiatrilla käymistä..

 

Mitä teet suhteenne eteen? Vietättekö aikaa yhdessä? Näetkö itse vaivaa sytyttääksesi kipinän? Opeta nyt vaikka esimerkilläsi lapselle, kuinka yritetään tosissaan. Keskity miettimään suhteenne hyviä puolia. Piristä suhdetta järjestämällä jotain kivaa. Huomaat itsekin kuinka yrittäminen palkitaan. Ja miehesi huomaa että olet valmis nåkemään vaivaa, näin hänkin ehkä innostuu suhteesta uudelleen.

 

Mäkin suosittelisin psykiatrilla jatkamista Ja sen ettet tee mitään äkkinäisiä päätöksiä. Sen että purat tunteitas ja mietit asioiden eri puolia. Maailma ei ole mustavalkoinen. Sun pitää voida hyvin silloin lapsesi voi myös hyvin.

Joskus niitä valintoja on hyvin vaikea tehdä, mutta ei auta kuin pohtia että mikä ratkaisu on kaikille paras, kaikkia ei voi miellyttää mutta voi miettiä mikä satuttaa vähiten kaikkia loppupeleissä!

Tsemppiä!!

 

Vietetään paljonkin aikaa yhdessä, ihan normaalia arkea. Tuntuu vain että olen zombi.
On minulla lääkkeetkin, mutta minusta niillä oli enemmän huonoja kuin hyviä vaikutuksia.

Se hetkellinen huono suhde oli niin tuhoava, itsetuntoni on lytätty. Usko hyvään on mennyt.
En todellakaan tee äkkinäisiä päätöksiä.
Mies todella rakastaa minua ja on jo kestänyt ihan liian paljon pahaa.
Sydän särkyy kun ajattelenkin sitä kaikkea mitä olen aiheuttanut.
Parempi kuin minua ei olisi. Mutta lapseni pitää minut täällä.

Aion vaan yrittää rakentaa suhdetta paremmaksi. Mies on jo tehnyt paljon. En vain ole ollut kovin vastaanottavainen. Ja nyt meillä oli iso riita. Se sai minut pelästymään että menttäisin taas kaiken.

 

Miten paljon olet nykyisen miehesi kanssa puhunut edellisestä suhteesta, siis nimenomaan niistä tuhoavista jutuista? Voisi ehkä auttaa miestä ymmärtämään sinua paremmin ja sun on kumminkin opeteltava elämään tapahtuneen kanssa. Tai ehkä mies ei halua kuulla? Käytkö vielä jossain ammattiauttajalla juttelemassa? Paraneminen on kesken eikä siihen taida auttaa kuin aika.

 

Aloitapa vaikka siitä, että pyydät lääkkeen vaihtoa. Kenenkään ei ole pakko syödä avohoidossa lääkkeitä, etenkään sellaisia, missä on enemmän haittoja kuin hyötyjä.

 

Olen kertonut miehelle paljonkin, sen verran kun olen viitsinyt. Hän ei varmasti halua kuulla kaikkea.
Minulla on myös ikäviä lapsuudenkokemuksia, jotka ovat nyt tulleet taas mieleeni.

Toivon todella että aika auttaa. Haluan vaan takaisin sen ihanan rauhallisen arjen, onnen - mitä en tajunnut ennen kuin sen menetin.

 

Lopeta liika ajattelu. Keksi jokin kiva harrastus niin voit ajatella muutakin kuin omaa napaa.

 

On minulla harrastuksia. Ei vaan kauheasti jaksa mitään. Kaikki energia menee siihen että jaksaa päivästä toiseen.
Ei masentuneellekaan sanota että napsahda nyt irti siitä.
Minulla on persoonallisuushäiriö. En koskaan tule olemaan kuten muut, mutta ei se haittaa.
Kun olisi edes kohtuullisen hyvä olo.
Kiitos kaikille, auttoi hieman purkaa tätä johonkin !

 

Olet kenties epävakaa. Tarvitsisit kunnon psykoterapiaa tuon solmun purkamiseksi.

 

Niin olenkin, epävakaa persoonallisuushäiriö.
Terapiat maksaa, psykologi ohjeisti lähinnä tekemään jumppaliikkeitä iltaisin(??) jotta saan ahdistusta purettua..Sitten lopetin siellä käymisen. Itse olen diagnosoinut epävakaan persoonallisuuden ja olen paljon keskustellut netissä forumilla muiden samasta kärsivien kanssa. Moni käy terapiassa, mutta ei siitä oikein apua ole.
Lähinnä kunnon itsetutkiskelu auttaa. Harkitsen juuri josko aloittaisin lääkkeen uudestaan.

 

Mitäpä jos yrittäisit kuitenkin löytää asiantuntevan lääkärin etkä diagnosoisi itse itseäsi. Sinä et päätä aloitatko lääkkeen uudelleen vaan menet lääkäriin ja keskustelet hänen kanssaan tilanteesta, ja arvioitte yhdessä aloitatko lääkkeen ja jos niin minkä.

Älä eroa. Lapsesi tarvitsee yhden kunnollisen ja normaalin aikuisen esimerkin. Sen sijaan yritä löytää hyvä, pitkäkestoinen hoitosuhde ja saada oma elämäsi järjestykseen.

 

[QUOTE="huh huh";29557958]Sinä et päätä aloitatko lääkkeen uudelleen vaan menet lääkäriin ja keskustelet hänen kanssaan tilanteesta, ja arvioitte yhdessä aloitatko lääkkeen ja jos niin minkä.[/QUOTE]

Lääkäri on tietysti sen lääkkeen määrännyt - vakava ahdistus ja masennus silloin.
Itse sen lopetin, hyvin pikkuhiljaa ja silloin tuntui että pää kirkastui.

Ehkä olen taas vajonnut jonnekin pimeyteen.
Reseptiä on vielä hyvinkin jäljellä, joten miksi en aloittaisi puolikkaalla annoksella uudestaan.
Ei persoonallisuushäiriöt niin vaikeita ole, sitäpaitsi aika sama se minulle mikä niistä se on. Joku on, en ole normaali.
Julkiselle puolelle en enää mene jumppaamaan ja yksityiselle ei ole varaa.

Nimenomaan, näin olen ajatellutkin. Voin itse olla hieman onneton, kunhan lapsella on hyvä olla.

 

Voimia ap.lle itsellä hyvin samantapaisia asioita elämässä..tunne ettei pysty olla onnellinen jne... Mistä sait lisää tietoa/keskustelua netistä? Siis epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Minkä niminen Se lääke sulla on ,muistatko?

 

daysy: Lääke on ihan perus ssri-lääke. Auttoi kyllä todella hyvin silloin, ehkä pitäisi kokeilla.
En vaan haluaisi niitä unihäiriöitä taas riesaksi.