Meillä esikoinen oli pitkään ainoa lapsi. Paha koliikki, univaikeudet, korvatulehduskierre... vasta pojan ollessa 3v, alkoi siintää ajatus siitä, toinenkin lapsi olisi ihana. Tai että olisi voimia kohdata 2-3 vuoden krooninen unipula. No ikäero venähti lopulta reiluun 5 vuoteen, kun lapset eivät tule nappia painamalla.
Keskimmäisellä oli suulakihalkio ja elämä oli ekat kuukaudet olivat varsin eksoottisia syömäpuolen kanssa (halkiolapsi ei yleensä pysty imemään rintaa ja usein ei edes tavallisesta pullostakaan kunnolla). Mutta neiti nukkui hyvin vauva-aikana ja jaksoin jopa puolivuotta lypsää maitoa tyttärelleni (ei ole ihan helppo homma). Ja koko ajan tämän keskimmäisen kanssa vauva-ajan, vaikka se ei ollut mikään auvoisuuden ilmentymä, halusin pian kolmatta.
Kolmas sai alkunsa pienenä biologisena ihmeenä ja yllätyksenä pian sen jälkeen, kun olin taipunut miehen tahtoon, ettei kolmatta tule ihan pian, jos koskaan.
Nyt siis kolme lasta, kahdella nuoremalla ikäeroa 1v7kk. Olen nyt siis päässyt kokemaan yksilapsisuuden,kahden lapsen ison ikäeron ja vielä kahden lapsen pienen ikäeron "hyvät ja pahat". Mutta rehellisyyden nimessä vaikka 2 pientä aikansa työllistää aika lailla, niin vähemmällä pääsee itse ajan kanssa, kun leikkikaveri on aina lähellä. Esikoista piti leikittää, viihdyttää ja peluuttaa, meni pitkään, ennen kuin pystyin keskittymään johonkin asiaan pidemmäksi aikaa ja poika suostui yksin leikkimään. Keskimmäinen viihtyi jo aika pienestä isomman leikkejä katsellen ja nuorimman ollessa n. 9kk, alkoi nuorempien leikki sujua jollain lailla ja äidille alkoi jäädä jo hiukan omaakin aikaa.
Meillä muuten tuo esikoinen oli erinomaisen kiltti ja toiset huomioon ottava (sai tästä kehuja päiväkodissa pitkään). Sisarusten syntymän jälkeen hän on saanut itsenäistyä ja kasvaa isommaksi, vähän vähälle huomiolle tuppasi jäämään kahden pienen sisaren kanssa. Nyt ei ole ainakaan enää mikään kiltteyden perikuva ja muiden huomioonottaminenkin on joskus vähän niin ja näin. Ei nyt ole mikään ilkeä tms. mutta kaikenlaista huomionherätys pelletouhua tuppaa riittämään. Nyt kun pienempi sisarus alkaa olla lähempänä 2v ja isolle veljelle riittää vanhemmilla hiukan paremmin aikaa, niin hän on vähän tasaantunut.
Summa summarum. Jokainen lapsi tarvii huomiota. Esikoinen kärsii eniten sen vähyydestä, jos ehtii kasvaa isommaksi ennen toisen syntymää. Toinen, kolmas ja siitä eteen päin ei sitä puhdasta ainokaisuutta koe ja syntymästä saakka oppii jakamaan vanhempien huomion paremmin, mutta toki hekin osansa tarvitsee. Yksi lapsi voi kasvaa toiset huomioon ottavaksi ihmiseksi, jos vanhemmat jaksavat lastaan sellaiseksi kasvattaa. Mutta sisarukset ovat rikkaus ja lapsi saa myös sisarukseltaan huomiota, joka kyllä korvaa vanhempien huomion jakamista varsin hyvin. Vanhemmat ovat tärkeässä roolissa myös sisarusten välisissä suhteissa. Jos vanhemmat kohtelevat lapsia eriarvoisesti, niin sisarusten väliset suhteet voivat olla hyvinkin vaikeat. Joskus on toki vaikea olla täysin tasapuolinen, jos yksi lapsista on varsin vaikea ja hankala kasvatettava ja toinen helppo ja kiltti.
Mutta ihania lapset ovat, oli niitä yksi, kaksi, kolme tai useampi!