Mitä mieltä tästä: naistyökaveri soittelee miehelle

Tallulle
Kaikki kunnia teidän avarakatseiselle avioliitolle, osoitatte kypsyyttä ja aikuisuutta olemalla niin vapaamielisiä ja kiihkottomia toistenne yksityiselämää kohtaan. Mutta mutta! Nyt ja ennenkin kommenttejasi lukiessani on kylmät väreet kulkeneet selkäpiitäni pitkin - niin paljon avioliittonne muistuttaa periaatteiltaan siskoni nyt jo edesmennytttä liittoa. Hekin olivat avarakatseisia ja vapaamielisiä. Uskottomuus ei olisi heidänkään liittoa kaatanut. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että miehen uskottomuus sen kuitenkin lopulta kaatoi. Siis yli 20 vuotta jatkuneen avioliiton. Sisko totesi, että ei ole inhimillistä elämää sellaisessa löysässä hirressä kiikkuminen. Juuri sellaiseksi hän kuvasi sitä aikaa, kun mies alkoi käyttää vapauttaan väärin. Sisko sanoi, että ei olisi voinut edeltä käsin kuvitella toistuvan uskottomuuden tuntuvan niin viheliäiseltä ja niinpä sille avioliitolle tuli loppu.

Juuri esittämäsi kaltaisia periaatteita mekin saimme siskolta kuulla avioliiton 20 ensimmäistä vuotta. Avioeron jälkeen sisko on usein sanonut, että jos hän joskus ryhtyy uuteen ihmissuhteeseen, sitä lähdetään perustamaan ihan toisenlaisilta periaatteilta. Todellisuus on monesti tarua ihmeellisempää.
 
Opiskelukaverina oli yks jamppa, joka vähän ihastu minuun, ja se soitteli aina välillä. Ei mitään ailaavjuu puheluita, vaan niitä näitä. Erehdyin kerran miehelle sanomaan, että se tunnusti ihastuksensa kerran kun koulun jälkeen käytiin siiderillä, ja voi jessus mitä jäkätystä se piti aina kun se jalmari soitteli |O Ja voi jeesus että mua ärsytti sen jäkätys, helvetinkö minä sen tunteille mahdoin, ja helvetinkö minä mahdoin että se soitteli. En kuitenkaan viittiny käskee painuu kettuun, kun jouduttiin koulussa olemaan tekemisissä.
 
En jaksa koko ketjua lukea, mutta ap:n aloitukseen viitaten kallistuisin sille kannalle, että mies ei tajua, mitä se työkaverinainen mahdollisesti yrittää. Miehet oikeasti välillä on tosi sokeita naissukupuolen "juonitteluille" :whistle: . Meillä mies on muutaman kerran kans tällasen naispuolisen työkaverin touhuille avannut silmänsä niin sanotusti jälkijunassa, vaikka mä olisin jo paljon aiemmin tokaissut mielipiteenäni sen, että ei ole työkaverilla puhtaat jauhot pussissa. Onneksi mulla on parisuhteeseemme niin tyytyväinen mies, että käytös todella on ollut vaan sinisilmäisyyttä ja totuuden valjettua hän on aika tehokkasti jäädyttänyt ns. "turhat" yhteydenotot.
 
epäilevä
Niin mutta miksei se ap:n mies ehdottomasti halua että se nainen tulis heillä käymään vaikka kahvilla??? Ei kuulosta että olis sinisilmäistä, kyllä se mieskin taitaa jotakin tietää/aavistaa, ja taitaa vielä nauttia tilanteesta vaikkei itse mitään sen vakavempaa teksikään...
 

Yhteistyössä