Tuskin se lapsen paras on, että ei ole isää. Joskushan niin käy, ettei ole isää, mutta en ymmärrä että oikein vartavasten tahallaan tehdään isättömiä lapsia.
Mitä mieltä siitä, että nainen haluaa hankkia lapsen "yksin" vaikka olisi parisuhteessa?
- Viestiketjun aloittaja Mummeliisa
- Ensimmäinen viesti
vierailija
Kuulostaa äkkipäätään itsekkäältä, siis lapsen kannalta, jos yksin tarkoittaa tässä sitä, että lapsella ei olisi mahdollista muodostaa suhdetta biologiseen isäänsä.
Et hyväksy keinohedelmöitystä?
Siinähän ei ole varsinaisesti "isää".
Sama kysymys kuin tuossa Peyotelle - keinohedelmöityksestä.
Yhdessä viihtyvät ja ovat onnellisia.
Uskoisin, että surullisempiakin kuvioita on...
No en pidä luovutetun sperman käyttöä yksin hyvänä ajatuksena varsinkaan jos on mahdollisuus parisuhteeseen ja normaaliin hedelmöittymiseen.
No mutta loppuhan jo häämöttää sitten kun tämä nainen päättää haluta sen lapsen tai tämän miehen on suostuttava jonkinlaiseen ihme järjestelyyn missä hän olisi lapsen suhteen täysin ulkopuolinen henkilö.Yhdessä viihtyvät ja ovat onnellisia.
Uskoisin, että surullisempiakin kuvioita on...
Että kivaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Miten vaan vaikeemmaks saa.
Nainen on päättänyt jo aikoja sitten.
Eivät koe tilannetta erityisen vaikeana vaan "normalina elämän vatsoinkäymisenä" - kaikki kun ei mene aina juuri niin kuin toivoisi.
Eihän tuo ole vastoinkäyminen vaan ihan itse keksitty ja lisäksi typerä päähänpinttymä.
Millä perusteella typerä?
Päähänpinttymä toki kyllä. Ihan kuin meillä kaikilla muillakin suhdevalintoja ohjaavat mieltymykset ja käsitys siitä, mikä lapsille parasta - eli omat pinttymämme.
vierailija
On surullista, jos onnellisessa parisuhteessa molemmat haluaa lapsen, niin sitä varten erotaan ja toinen hankkii sen yksin. Siitä tulee väistämättä surua, vaikka alusta asti olisi tiedossa ero, varsinkin jos mies on alkanut elättelemään toiveita yhteisestä lapsesta. Vaikka yhteiset pelisäännöt suhteelle on sovittu (ei yhteistä lasta, vain seksiä, avoin suhde, mikä milloinkin), niin jos toisen tunteet muuttuu niin se pitää ottaa huomioon (ja erota jos uutta sopimusta ei synny).Yhdessä viihtyvät ja ovat onnellisia.
Uskoisin, että surullisempiakin kuvioita on...
Voin ymmärtää miksi nainen haluaa lapsen yksin, ja voin ymmärtää että naisella on siitä hyvä kokemus, mutta ei se tarkoita että miehen kanssa tehty lapsi ja sen kasvattaminen ja vastuun jakaminen (ja lapsen "jakaminen" erossa) olisi aivan kamalaa. Minusta on ok, että yksinäinen nainen hankkii lapsen keinohedelmöityksellä kun ei ole sopivaa miestä/suhdetta, mutta että eroaisi sitä varten, koska se on helpompaa itselle... se on minusta kummallista ja aika surullista sen miehen kannalta. Ehkä vähän naisenkin, kun ei uskalla luottaa mieheen tarpeeksi..?
Typerä sinänsä että se on sen parisuhteen loppu.
Niin ei välttämättä jos mies suostuu semmoiseen että naisella on lapsi, yksin. Jonkun toisen äijän lapsi. Vähän niinkuin ei kyseisen miehen geenit vaan kelpaisi lasten hankintaan. Kyllä se on sen suhteen loppu.Ei välttämättä.
Ei se tähän mennessä ole ollut. Ja naisella On lapsi - yksin.
Niin mutta lapsi on ajalta ennen parisuhdetta, eikö? Vai onko niin ettei nainen meinaa enää hankkia toista lasta ja suhde voi jatkua?Ei se tähän mennessä ole ollut. Ja naisella On lapsi - yksin.
Aikoo hankkia vielä lapsia ja näillä näkyminen suhdekin jatkuu.
Täydellisiä takuitahan ei toki missään suhteessa ole.
vierailija
Minä hyväksyn lapsen hankkimisen yksin, jos sopivaa miestä ei ole löytynyt.
Mutta en hyväksy seurustelua sellaisen kanssa, jota itse ei katso sopivaksi isäksi ja ikuiseksi elämänkumppaniksi. Minusta siinä johdetaan miestä harhaan ja tuhlataan toisen lapsentekovuosia, kun se toinen voisi olla sellaisessakin parisuhteessa, jossa voi elää oikeaa perhe-elämää. Mies selvästi haluaa omia lapsia, eikä nainen ota tätä mitenkään huomioon, vaan elää puhtaan itsekkäästi. Myöskin sen olemassaolevan lapsen kannalta on ikävää, että äiti tarkoituksella harrastaa vain kestämättömiä parisuhteita, ja isähahmo vain katoaa jossain vaiheessa.
Yksinäinen nainen ei saa hedelmöityshoitoja ollessaan parisuhteessa, ellei valehtele runsaasti pakollisella psykologinkäynnillä, jossa psykologi päättää, saako nainen luvan hoitoihin vai ei. Jo tämän luulisi olevan selvä viesti naiselle, ettei hänen puuhansa ole ok.
Mutta en hyväksy seurustelua sellaisen kanssa, jota itse ei katso sopivaksi isäksi ja ikuiseksi elämänkumppaniksi. Minusta siinä johdetaan miestä harhaan ja tuhlataan toisen lapsentekovuosia, kun se toinen voisi olla sellaisessakin parisuhteessa, jossa voi elää oikeaa perhe-elämää. Mies selvästi haluaa omia lapsia, eikä nainen ota tätä mitenkään huomioon, vaan elää puhtaan itsekkäästi. Myöskin sen olemassaolevan lapsen kannalta on ikävää, että äiti tarkoituksella harrastaa vain kestämättömiä parisuhteita, ja isähahmo vain katoaa jossain vaiheessa.
Yksinäinen nainen ei saa hedelmöityshoitoja ollessaan parisuhteessa, ellei valehtele runsaasti pakollisella psykologinkäynnillä, jossa psykologi päättää, saako nainen luvan hoitoihin vai ei. Jo tämän luulisi olevan selvä viesti naiselle, ettei hänen puuhansa ole ok.
Miten niin äiti harrastaa vain kestämättömiä parisuhteita?
Kuvio kiehtoo minua itseäni.
Hauska kuulla muidenkin mielipiteitä.
Jos tämä suhde jatkuu janainen hankkii sen lapse yksin, niin miten käytännössä asia menee, kun lapsi tottuu kumminkin siihen mieheen ja alkaa pitää isänään? Vai mieskö ei saa hoitaa lasta ja muodostaa tähän suhdetta? Vai sanotaanko lapselle aina että Martti ei oo isäs, se vaan asuu täällä äidin kaa. Sun isäs on... Tai sulla ei niinku oo isää.
Kuka selittää lapselle nämä asiat ja mitä se tekee lapsen psyykelle?
Kuka selittää lapselle nämä asiat ja mitä se tekee lapsen psyykelle?
Sanoit tuossa alussa, että hän odottaa vain tämän parisuhteen loppumista saadakseen lapsen. Lisäksi hänellä on jo lapsi ilmeisesti aiemmasta suhteesta (vai oliko kyse edes suhteesta, vaan vain lapsentekemisestä?)
Kokonaisuudesta sai sen kuvan, että ei hän todellakaan erityisen vakaalla mielellä miessuhteissaan ole.
Minua surettaa eniten lapsi. Hän on luultavasti jo alkanut pitää miesystävää omaan perheeseensä kuuluvana ihmisen, mutta mies voi kadota milloin tahansa ja tilalle voi tulla taas uusi mies vaihtuakseen ehtä kolmanteen. Missään kehityspsykologisessa opuksessa en ole nähnyt sanottavan, että tällainen tilanne mitenkään olisi lapselle ideaali - ai niin, eihän nainen ajattelekaan lasta, vaan itseään.
Vanhempi lapsi ei vaikuta mitenkään kärsineen "isättömyydestä".
Miksi seuraavat tekisivät sitä?
Miksi lapselle pitäisi eriyisesti painottaa ettei mies ole hänen isänsä. Kokemukseni mukaan lapset oivaltavat sen kyllä itsekin ellei asiaa jotenkin salailla.