Mitä lapsilla mukana kun tulevat käymään?

  • Viestiketjun aloittaja Ärsyttää
  • Ensimmäinen viesti
Ärsyttää
Meillä lähivanhempi ei laita koskaan tarpeellisia tavaroita mukaan...Talvella puuttuu hanskat,pipot ym.tärkeät ja nyt kun tulivat kesäksi niin eipä ollut takkeja ja yhdet kengät!!
Odottaa ilmeisesti et isi ostaa vaikka maksaa hyvät elaritkin...Osallistumme myös muihin hankintoihin..kännyköihin,harrastuksiin ym....Ja muutenkin elatusmaksut menee muihin asioihin kuin lapsiin!!! :kieh:
 
Meidän etälapsille oli laitettu mukaan "kaiken varalta" paljon pitkähihaisia ja sukkahousut. Jos vaikka viikonloppuna on kylmää. Mutta siltä varalta, että olisikin hellettä, lämmintä, ei oltu laitettu sandaaleita - vaikka lapset itse olisivat halunneet, mutta äitinsä ei antanut!!
Fillareita ei saa ottaa meille ikinä. Ei edes niitä leluja, jotka joululahjaksi on ostettu.
Sadevaatteita ei laita, ei edes kumppareita.

Muutama vuosi sitten kesälomalle vaihtovaatteita tuli noin 3 vaatekertaa / lapsi. :eek: Lapset kertoivat että äidin ajatus oli ollut että me pyykkäämme! Mitä lapsella on sillä välillä päällä kun pyykkikone pyörii? Vai olisiko pitänyt pestä joka ilta päivällä päällä ollut vaatekerta? Punaiset ja valkoiset sekaisin?

Meillä on varavaatteita ja kenkiä täällä. On pakko olla. Kyllä, niiden ostaminen v****aa, turhauttaa, koska noin isoille lapsille ei enää edes kirppareilta löydy ja kuitenkin kasvavat...

jgaigh
ei meillekään tullessa lapsilla mitään mukanan, ei vaikka pyytäisi. Nykyään lapset jo huolehtivat itse ja sopivasti muistuttamalla saattaa ne sandaalitkin sattua mukaan. Hankittu on vaatetta tänne ja pidetään kiinni siitä, että ne vaatteet myös pysyvät täällä. lapsetkin ymmärtävät, että on tarpeen olla varavaatetta ja sitten on kurjaa, jos kaikki ovatkin kulkeutuneet toiseen kotiin. Mutta en kyllä siltikään oikein ymmärrä, että oma äiti ei välitä ja huolehdi yhtään. Pitäisikö isän aina lapsia hakiessaan mennä sinne kamppeet pakkaamaan???
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.05.2005 klo 21:11 Ärsyttää kirjoitti:
Meillä lähivanhempi ei laita koskaan tarpeellisia tavaroita mukaan...Talvella puuttuu hanskat,pipot ym.tärkeät ja nyt kun tulivat kesäksi niin eipä ollut takkeja ja yhdet kengät!!
Odottaa ilmeisesti et isi ostaa vaikka maksaa hyvät elaritkin...Osallistumme myös muihin hankintoihin..kännyköihin,harrastuksiin ym....Ja muutenkin elatusmaksut menee muihin asioihin kuin lapsiin!!! :kieh:
Niinpä niin..eri ketju ja sama virsi...nimimerkit vaan muuttuu...
 
Ärsyttää
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.05.2005 klo 21:43 Tantu kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.05.2005 klo 21:11 Ärsyttää kirjoitti:
Meillä lähivanhempi ei laita koskaan tarpeellisia tavaroita mukaan...Talvella puuttuu hanskat,pipot ym.tärkeät ja nyt kun tulivat kesäksi niin eipä ollut takkeja ja yhdet kengät!!
Odottaa ilmeisesti et isi ostaa vaikka maksaa hyvät elaritkin...Osallistumme myös muihin hankintoihin..kännyköihin,harrastuksiin ym....Ja muutenkin elatusmaksut menee muihin asioihin kuin lapsiin!!! :kieh:
Niinpä niin..eri ketju ja sama virsi...nimimerkit vaan muuttuu...
anteeks vaan Tantu mutta olen ekaa kertaa täällä kirjoittamassa yhtään mihinkään!!!
 
Meillä myös tuota samaa hommaa...Ja kaiken huippuna meidän ja isän puolen suvun antamat rahatkin ex ottaa lapsilta "omaan" talteensa ja lapset niitä eivät takaisin saa...Aika uskomatonta minusta!Eipä tulisi itsellä mieleen viedä lapsien rahoja...Nykyään laitammekin lapsien rahat meillä pankkiin jotta säilyvät!
Tuntuu kyllä typerältä tuo vaatteillakin pelaaminen...Unohtuu taas se lapsien paras kun annetaan omien tunteiden myllätä!!!
 
Niinpä taas...Miksi luet näitä sivustoja jos aihe noin kovasti ärsyttää Tantu???!!!Mielestäni on hyvä että on palsta jossa voi vaihdella kokemuksia...Vai osuiko kohdallasi aihe liian likelle omaa toimintaasi??!!!
 
Meillä,kun tyttö menee äitinsä luokse pakkaamme puoli omaisuutta mukaan tytölle...yhdeksi päiväksi.
Jos vaikka sää kylmenee tai lämpenee. Siistit ulkovaatteet,kun menee sinne tai jos menevät johonkin.
Huonommat pihavaatteet kassiin mukaan joilla voi ulkona leikkiä huoletta.
Talvella kaikki lämpimämmät ulko/välivaatteet vielä mukaan.
Kesällä sortsit/mekko,t-paitaa jos ilma lämpeneekin päivällä tai sitten lämpimämpää vaatetta jos ilma kylmeneekin.
Tai jos päälle kaatuukin jotain...lisää vaatetta kassiin.
Leluja/kirjoja tyttö pakkaa itse myös mukaan joka kerta...
Viimeksi tyttö sitten mietti,että tarvitsisikohan myös omat eväät mukaan...
Eipä ole näin pakkaavana osapuolena aina helppo miettiä,että mitähän sattuisi tarvimaan ja sää vaihtelutkin vielä pitäisi tietää.
Siispä pakkaamme tarpeeksi.
Ja äidin kommentti on välillä, että kiviäkö olette pakanneet.
Polkupyörä ja kypärä pakataan myös jos tarvetta...
 
Ärsyttää
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.05.2005 klo 14:48 tuulia kirjoitti:
Meillä,kun tyttö menee äitinsä luokse pakkaamme puoli omaisuutta mukaan tytölle...yhdeksi päiväksi.
Jos vaikka sää kylmenee tai lämpenee. Siistit ulkovaatteet,kun menee sinne tai jos menevät johonkin.
Huonommat pihavaatteet kassiin mukaan joilla voi ulkona leikkiä huoletta.
Talvella kaikki lämpimämmät ulko/välivaatteet vielä mukaan.
Kesällä sortsit/mekko,t-paitaa jos ilma lämpeneekin päivällä tai sitten lämpimämpää vaatetta jos ilma kylmeneekin.
Tai jos päälle kaatuukin jotain...lisää vaatetta kassiin.
Leluja/kirjoja tyttö pakkaa itse myös mukaan joka kerta...
Viimeksi tyttö sitten mietti,että tarvitsisikohan myös omat eväät mukaan...
Eipä ole näin pakkaavana osapuolena aina helppo miettiä,että mitähän sattuisi tarvimaan ja sää vatkin vielä pitäisi tietää.
Siispä pakkaamme tarpeeksi.
Ja äidin kommentti on välillä, että kiviäkö olette pakanneet.
Polkupyörä ja kypärä pakataan myös jos tarvetta...
Ihanaa että tuollaisiakin huolehtijoita on!!!!
Vähä oisin onnellinen jos meilläkin olis noin...tai ois ees ne tärkeemmät ulkovaatteet ym,mukana...Muitahan pyykkää sit tarpeen vaatiessa!
 
harmaalehmu
Kurjaa, että ei ole lapselle laitettu kunnolla vaatetta mukaan. Ei tosiaan saisi lähivanhempi toimia noin! Ihan hölmöä on sekin että joutuu ostamaan lapselle varavaatetta vierailuja varten, kun nämä toisiaan kasvavat ihan mahdotonta vauhtia.

Jos puhuminen lähivanhemman kanssa ei tuota tulosta, niin sitten ei kai muuta vaihtoehtoa ole, kun alkaa lasta itseään opettaa pakkaamaan tavaraa mukaan?
 
Ohhoh, sainpas minä nyt oikein ekstrahuomiota... =) Sinänsä aihe tai sivusto ei ärsytä..
MUTTA
Oma kommenttini tässä ketjussa perustui ketjuun Etäisien vaimot, ja tuskinpa meni edes kovin vikaan, vai mitä nim. "Mamma" = "Ärsyttää", näköjään kului kaksi minuuttia siihen että puolustit jo itseäsi.
Ja tänään toit sitten jo "miesnäkökulmasikin" mukaan.. vai vielä Jarmo..hahhahhaa!

No...ethän tietenkään myönnä asiaa näin kaikkien kesken täällä joten olkoon..

Mutta alkuperäiseen asiaan.
Meillä asetelma on erilainen, koska miehen lapset ovat meillä puolet kaikesta ajasta, ja kumpaankaan suuntaan lasten vanhemmat eivät maksa elatusmaksuja, vaatteita ym. on tarpeeksi molemmissa kodeissa, joten lasten ei tarvitse kuljetella tavaroita mukanaan eikä tuntea olevansa menossa "kylään" jos tuleekin isän luokse.
Hmm. Siinä olen samaa mieltä, että on inhottavaa JOS aletaan tehdä kiusaa rahoilla/asioilla, mutta riitaan tarvitaan aina kaksi.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.05.2005 klo 21:11 Ärsyttää kirjoitti:
Osallistumme myös muihin hankintoihin..kännyköihin,harrastuksiin ym....Ja muutenkin elatusmaksut menee muihin asioihin kuin lapsiin!!! :kieh:
Ja mulla pistää tässä kyllä silmään tämä Osallistumme muoto, koska elatusvelvollisiahan lapsista eivät ole muut kuin lapsen vanhemmat.
Lisäksi tähän viimeiseen lauseeseen olisi kiva saada kuulla, että mihin ne elatusmaksut sitten menee kun äitipuoli sen kerran tuntuu tietävän? Sikäli kun se hänelle kuuluu?
Minua ei kiinnosta mieheni ja hänen exänsä välit saati rahaliikenne tuon taivaallista, minua kiinnostaa ainoastaan, mitä omien seiniemme sisällä tapahtuu.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.05.2005 klo 16:09 harmaalehmu kirjoitti:
Jos puhuminen lähivanhemman kanssa ei tuota tulosta, niin sitten ei kai muuta vaihtoehtoa ole, kun alkaa lasta itseään opettaa pakkaamaan tavaraa mukaan?
Suosittelen, koska lapseni joka tapauksessa pakkaa itse reppunsa.
 
Ärsyttää
Edelleen sinulle Tantu...en ole kirjoitellut täällä aiemmin ja luettuani edellä mainittuja juttujasi täytyy myöntää että jotain samaa joissain kohdissa oli...Mutta minä se ole!Joten suottaa haaskaat energiaasi vertailuihin...Ilmeisesti uusperheissä näitä tuntemuksia on useallakin!!!

Niin meillä minä olen myös osallistunut mieheni lasten elatukseen sikäli että mieheni opiskellessa minä jouduin maksamaan meidän perheen menot lähes kaikki, jotta mieheni sai maksettua elatusmaksunsa...siihen sinä tietysti sanot että mitäs maksoit...mutta mielestäni se oli järkevämpää kuin ottaa pankista lainaa elämiseen!!!!
Ja myös minä osallistun vaatehankintoihin ja harrastuksien kustannuksiin...Pojalle ostin jääkiekkokamoja ja tytölle ratsastustunteja ym...Ja muistan myös synttäreinä ja jouluna...
Vapaa-ehtoisesti niin kyllä teen, koska lapset kuuluvat perheeseemme ja en halua että ovat jotenkin vähempiarvoisia kuin omamme...

Mutta alun perin aiheenahan oli ne puuttuvat vaatteet, joten tässäpä sinulle Tantu toivottavasti tarpeeksi vastauksia meidän perheemme taustoista,jotka ei kyllä kuulu pätkääkään sinulle...
:LOL:
Me lähdemme nyt koko perheen voimin kesälomareissulle laivaristeilylle...Vähän jännittää miten menee!!??
Mutta hyvää kesän jatkoa kaikille kommentoineille!!! :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2005 klo 11:21 Ärsyttää kirjoitti:

Kyllä minä uusperheellisen äitipuolen tuntemukset tiedän varsin hyvin. Se ei silti estä minua ajattelemasta asiaa myös mieheni exän kannalta.
Mutta sinun tekstistäsi en usko sanaakaan. Kirjoitustapasi on helppo tunnistaa ja todella ennalta arvattavissa.
Vai että opiskelija-isä joka maksaa hyviä elatusmaksuja. Ja kunnon stereotypia-perhe, poika harrastaa jääkiekkoa ja tyttö joka ratsastaa.
Niinkin isot lapset, mutta eivät itse osaa pakata laukkuaan.
En muuten ole pyytänyt vastauksia perheesi taustoista. Vain siihen, mihin ne rahat lasten äidillä menee jos kerran olet niin varma että hän elelee herroiksi elatusmaksuilla????Jos juttusi olisikin totta, niin täytyy sanoa, että mahtavat olosuhteet miehellä. Uusi vaimo hoitaa ja maksaa kaiken..mahdat olla R I K A S!
Hyvä periaate, että hoidetaan lapsia kuin olisivat omia, mutta kuitenkaan äitipuoli/isäpuoli ei ikinä pysty korvaamaan oikeaa vanhempaa. Siksi on turha kyseenalaistaa biologisen vanhemman kykyä olla paras mahdollinen vanhempi omalle lapselleen.
Saati sitä, että biologinen vanhempi ajattelee aina lapsensa parasta. Erotilanteissa joissa on lapsia mukana, tunnelatausta on niin paljon, että monesti tunteet sumentavat järjen ja aikuisetkin ihmiset sanovat/tekevät tyhmyyksiä.
Olen itse kuullut mieheni exältä jos jonkunmoista solvausta suhteemme alkuvaiheessa, myöhemminkin, mutta en ole koskaan lähtenyt sekaantumaan riitoihinsa, ja nyttemmin olemme saaneet elää rauhassa. Voisin kuvitella, että jos meille ero tulisi, ja mieheni löytäisi uuden pikkuvaimon hoitelemaan omaa lastani, ja kyseenalaistamaan minun kasvatusperiaatteitani tai raha-asioitani, voipi olla herne menisi nenään suht nopeasti. Vain minä olen ollut kantanut lastani mahassani 10 kuukautta, vain minä olen hänet synnyttänyt ja imettänyt!!! Ja sama mieheni exä omine lapsineen.
 
clivia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2005 klo 12:49 Tantu kirjoitti:

Mun on pakko kommentoida tähän sen verran että vaikka miten olis kantanut ja synnyttänyt lapsen,se ei tarkoita sitä että olisi lapselleen se paras kasvattaja.Mun miehellä on pieni lapsi jonka äiti viis veisaa siitä lapsesta.Sitä' annetaan meille kuin jotain tavaraa,tyyliin:nyt on sun vuoro leikkiä sillä kun mun pitää päästä karaokebaariin riekkumaan.Lapsi näkee nälkää,kulkee epäsopivissa vaatteissa,jaätetään yksin yöllä kun pitää baariin päästä ja viimeksi se tuli niska mustelmilla kun äiti oli puristanut kurkusta.Miehet vaihtuu kuukauden välein eikä lapsi tiedä mikä kotona odottaa kun meiltä lähtee.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2005 klo 16:20 clivia kirjoitti:
.

Hui! Kuulostaa pahalta. Ja olet oikeassa, että tuollaisissa tapauksissa äiti ei välttämättä ehkä olekaan se paras..mutta silloin juttu varmasti kuuluisikin jo lastensuojeluviranomaisille. Joten korjaan omaa tekstiäni siltä osin että lisään väliin: Normaali äiti on paras omalle lapselleen. Fyysinen väkivalta kuuluu ehdottomasti lastensuojelun piiriin. Eikä sulje pois henkisen hyvinvoinnin tärkeyttä.
 
Sivusta katsonut
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2005 klo 17:05 Tantu kirjoitti:

Lisäänpä minäkin tähän että mistä Tantu tietää aiempienkaan juttujen todellista laitaa?Tiedän valitettavan paljon työnikin puolesta äitejä jotka ei todellakaan ole parhaita lapsen huoltaja vaikka ovatkin synnyttänyt heidät!Että äläpä tuomitse liikoja!Olet sen verran hankalan oloinen ihminen että olen onnellinen ettei miehelläni ole kaltaisesi kanssa lapsia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2005 klo 21:23 Sivusta katsonut kirjoitti:
Lisäänpä minäkin tähän että mistä Tantu tietää aiempienkaan juttujen todellista laitaa?Tiedän valitettavan paljon työnikin puolesta äitejä jotka ei todellakaan ole parhaita lapsen huoltaja vaikka ovatkin synnyttänyt heidät!Että äläpä tuomitse liikoja!Olet sen verran hankalan oloinen ihminen että olen onnellinen ettei miehelläni ole kaltaisesi kanssa lapsia.
Niinpä niin, mistäpä minä tiedän mitään sellaista jota en täältä omin silmin lue..
Ja kenet minä olen mielestäsi tuominnut? Sekö mielestäsi tekee minusta hankalan oloisen ihmisen, että pyydän perusteluja asioihin?
Nopeasti lukaistuna käsittäisin että työskentelet sosiaalialalla, vai? Luulisi sinun sitten olevan kokenut ihminen minunkaltaisteni "hankalien" ihmisten kanssa... :LOL:

Mun mielestä on väärin, että tälläisillä palstoilla yksi ihminen voi käyttää kymmeniä erilaisia nimimerkkejä ja peesailla itseään parhaansa mukaan ja muutella toisten sanomisia omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Minä ainakin korjaan omia sanomisiani ja myönnän, jos olen ollut jossain asiassa väärässä.

Rehellisyys ennen kaikkea.

Eikö teille sosiaalialan ihmisille muuten kuulu psykologia oppiaineena?
Entä äidinkieli? Kamalasti kirjoitusvirheitä sinulla....
 
Vastaanpa tässä vaan nyt tähän alkuperäiseen aiheeseen...

Mieheni lapset (lapsi toinen on muuttanut meille) tulevat yleensä kahta kättä heiluttaen. Ja niissä vaatteissa mitkä päällä sattuu olemaan kun ovat autoon jostain noukittu... Siksi mieheni on pitänyt muutamaa vaatekertaa meill täällä. sopivia vaatteita ja vastaavaasti se on huomioitu eletusmaksussa. Ja osallistumme joskus joihinkin hankintoihin. (viimmeisin ostos pyöräilykypärä molemmille)

Ikävää oli aluksi tapella tuosta aiheesta, mutta näin olemme yhdessä sovitelleet ratkaisun tähän ongelmaan. Toki ongelmia tulee aina lisää mutta kaikki on soviteltavissa Kai. (jos vanhemmat ovat puheväleissä).

Että näin meillä.Ei tarvitse aina tapella samasta aiheesta... :)
 
Yhteistyössä