Mitä ihmettä teen?! Tapasin "sielunkumppanini", mutta olen naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. En voi unohtaa

tätä toista tapaamaani miestä! Kun tapasimme toisemme niin oli kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Mies tuntee ihan samoin. Mutta ongelma on, että olen naimisissa meillä on kaksi lasta (3v ja 5v). Mieheni on hyvä mies ja loistava isä. Ikinä en ole haikaillut minkään uuden ja jännittävän perään, ja nyt sitten tämä.

Tapasin tämän toisen miehen reilu kaksi viikkoa sitten ja vetovoima oli niin suuri, että tapasimme kahvilassa kerran sen jälkeen. Viestejä ollaan lähetetty, mutten ole enää suostunut tapaamaan häntä vaikka hirveästi kaipaan. En tiedä yhtään mitä tekisin Mies on sinkku ja haluaisi olla kanssani. Pettämään en kuitenkaan miestäni ala ja en haluaisi rikkoa perhettämme. Meillä on aina ollut hyvä elämä yhdessä aviomieheni kanssa, mutta nyt en enää oikein tunne minkäänlaista vetoa häntä kohtaan

Sydämeen sattuu aina kun ajattelen tätä toista miestä, ja ajattelen häntä usein. Lähettelemme viestejä vaikka yritän olla tekemättä niin ja "irtautua" hänestä... Ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa. Mitä te tekisitte? Ottaisitte eron vaiko unohtaisitte kokonaan toisen miehen? Miten voin hänet unohtaa kun tuntuu, että hän on toinen puolikkaani, sielunkumppanini ja olen totaalisen rakastunut? Koskaan ketään kohtaan en ole tuntenut mitään tällaista.

 

En nyt 2 viikon "sielunkumppanuuden" jälkeen lähtis eroa ottamaan. Sun ja ukkos suhde on urautunut, ja nyt kuvittelet vieraan m#unan kaipuun olevan sielunkumppanuutta, kevät on tämmöstä aikaa. Kyllä se ohi menee.

 

TIEDÄN!!!!!!!! Mulla lähes identtinen tilanne. Paitsi et mun avoliitto natisee ja mä petin miestäni tän toisen kanssa. Ja tilanne ollut päällä lähes vuoden. Tekstailuväleissä tän toisen kanssa. Sydän ei unohda ja kaipaan niin että kipeää tekee. Pelkään elämäni lipuvan ohi.

 

No en lähtisi pilaamaan lasten elämää, katto 15 vuoden päästä uudelleen, kun lapset ovat jo omillaan.

 

Sijoittaisin tuollaisen miehen pysyvästi "ihoni alle". Haaveilisin hänestä aina, kun olisi kurjaa, mutta pyrkisin pitämään reaalimaailman mahdollisimman ennallaan. Salaisin haaveiluni tarkasti sekä omalta mieheltä että kohteelta.

 

Mä varmaan tapailisin häntä muutaman kerran ja tekstailisin hänelle ja testaisin, että onko oikeasti se oikea. Heti, kun löytäisin pienenkin vian niin unohtaisin hänet ja keskittyisin omaan perheeseen.
Ehkä näin se olisi helpompi unohtaa kokonaan eikä jäisi haaveilu päälle.
Onhan tuokin pettämistä tavallaan, mutta en silti halausta pidemmälle menisi fyysisesti.

 

Minäkään en lähtis perhettäni rikkomaan minkään kahden viikon huuman takia! Tätä se kevät tosiaan on, hormoonit hyrrää ja kaikki uus kiinnostaa Jäitä pöksyyn ja jotain kivvaa uutta sen oman ukon kanssa! Ei täälläkään aina oma ukko lämmitä mutta pieni loma piristää aina ja sitten jo kaipaakin toisen kainaloon..

 

[QUOTE="vieras";23684696]Mä varmaan tapailisin häntä muutaman kerran ja tekstailisin hänelle ja testaisin, että onko oikeasti se oikea. Heti, kun löytäisin pienenkin vian niin unohtaisin hänet ja keskittyisin omaan perheeseen.
Ehkä näin se olisi helpompi unohtaa kokonaan eikä jäisi haaveilu päälle.
Onhan tuokin pettämistä tavallaan, mutta en silti halausta pidemmälle menisi fyysisesti.[/QUOTE]

MOniko suosittelis miehelle tämmöstä kokeilua?

 

En usko, että kahden viikon tuntemisen jälkeen voi sielunkumppanuudesta puhua. Eihän siinä ajassa vielä oikeasti tutustu toiseen.
Voisiko olla niin, että kaipaat vain jotain uutta elämääsi? Kaipaat sitä alkuhuumaa ja ihastumisen tunnetta? Rakastat kuitenkin aviomiestäsi? Keskittyisin mieheen ja perheeseen, miettisin sitä mitä sinulla on jo, haluatko luopua siitä kaikesta?

 

En nyt 2 viikon "sielunkumppanuuden" jälkeen lähtis eroa ottamaan. Sun ja ukkos suhde on urautunut, ja nyt kuvittelet vieraan m#unan kaipuun olevan sielunkumppanuutta, kevät on tämmöstä aikaa. Kyllä se ohi menee.

Tiedän mitä tarkoitat. Jos mulle olisi joku tällaista sanonut niin olisin nauranut räkäisesti. En ole edes uskonut rakkauteen ensi silmäyksellä. Mutta tän miehen kanssa se oli kertalaaki. "Tunnistin" hänet heti. Hän on se, jota varten mut on luotu. (Juu, alkaa kuulostaa höppäromaanilta :ashamed: ) Sitä en osaa sanoa, millaista elämämme olisi jos mentäisiin yhteen, koska arkielämää en ole hänen kanssaan viettänyt.

 

tätä toista tapaamaani miestä! Kun tapasimme toisemme niin oli kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Mies tuntee ihan samoin. Mutta ongelma on, että olen naimisissa meillä on kaksi lasta (3v ja 5v). Mieheni on hyvä mies ja loistava isä. Ikinä en ole haikaillut minkään uuden ja jännittävän perään, ja nyt sitten tämä.

Tapasin tämän toisen miehen reilu kaksi viikkoa sitten ja vetovoima oli niin suuri, että tapasimme kahvilassa kerran sen jälkeen. Viestejä ollaan lähetetty, mutten ole enää suostunut tapaamaan häntä vaikka hirveästi kaipaan. En tiedä yhtään mitä tekisin Mies on sinkku ja haluaisi olla kanssani. Pettämään en kuitenkaan miestäni ala ja en haluaisi rikkoa perhettämme. Meillä on aina ollut hyvä elämä yhdessä aviomieheni kanssa, mutta nyt en enää oikein tunne minkäänlaista vetoa häntä kohtaan

Sydämeen sattuu aina kun ajattelen tätä toista miestä, ja ajattelen häntä usein. Lähettelemme viestejä vaikka yritän olla tekemättä niin ja "irtautua" hänestä... Ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa. Mitä te tekisitte? Ottaisitte eron vaiko unohtaisitte kokonaan toisen miehen? Miten voin hänet unohtaa kun tuntuu, että hän on toinen puolikkaani, sielunkumppanini ja olen totaalisen rakastunut? Koskaan ketään kohtaan en ole tuntenut mitään tällaista.

Sulla on nyt vaan hormonit sekoittaneet pään, ei mikään ihme pienten lasten äidillä.
Kuule, nyt lopetat sen tekstailunkin.
Ensin erotaan entisestä ja sitten otetaan uusi. Jos et halua erota, tapa tunteesi. Siihen menee keskimäärin 2 - 6 kk. Usko pois. Vuoden päästä naurat itsellesi.

 

Sielunkumppani ei välttämättä tarkoita sitä, että olisitte toisillenne ne oiekat elämänkumppanit. Jos sinulla on toimiva ja hyvä avioliitto, niin sinuna panostaisin siihen. Voit olla tuon toisen miehen kanssa ystävä tai sitten unohdat hänet kokonaan.

Parasta on antaa ajan kulua ja olla tapaamatta. Silloin saat tilanteeseen etäisyyttä ja osaat katsoa sitä objektiivisemmin. Mieti mitä menettäisit jos eroaisit nykyisestäsi? Hän ei enää kuulusi elämääsi kuin lastetsi isänä..

 

Jos teillä oikeasti menee miehesi kanssa hyvin, en lähtisi rikkomaan perhettä. Niin, siinä se tuli, itselläni ei ole sellaista tilannetta, että miehen kanssa menisi hyvin, niin saattaisin jopa erota jos upea mies tulisi vastaan.

 

[QUOTE="vieras";23684668]TIEDÄN!!!!!!!! Mulla lähes identtinen tilanne. Paitsi et mun avoliitto natisee ja mä petin miestäni tän toisen kanssa. Ja tilanne ollut päällä lähes vuoden. Tekstailuväleissä tän toisen kanssa. Sydän ei unohda ja kaipaan niin että kipeää tekee. Pelkään elämäni lipuvan ohi.[/QUOTE]

Minkä takia sinä et jätä miestäsi ja ole sen toisen kanssa? Perheen vuoksi?

 

[QUOTE="aapee";23684738]Tiedän mitä tarkoitat. Jos mulle olisi joku tällaista sanonut niin olisin nauranut räkäisesti. En ole edes uskonut rakkauteen ensi silmäyksellä. Mutta tän miehen kanssa se oli kertalaaki. "Tunnistin" hänet heti. Hän on se, jota varten mut on luotu. (Juu, alkaa kuulostaa höppäromaanilta :ashamed: ) Sitä en osaa sanoa, millaista elämämme olisi jos mentäisiin yhteen, koska arkielämää en ole hänen kanssaan viettänyt.[/QUOTE]

Hmm...tiedän tuon tunteen, kun vaan tietää, mutta... Noh, en mä tiedä, lähtisinkö kokeileen kepillä jäätä?

 

Tilanteet on jokaisessa tällaisessa tapauksessa hyvin erilaiset.. itse tapasin miehen joko oli ns. tuttu kaukaa menneisyydestä erään baari-illan jälkeen taksijonossa, todella ihme että molemmat muistimme tavannemme joskus 15vee aikaisemmin.. päädyimme samoille jatkoille.. jatkojen päätteeksi hyvänyönsuukko ja pam! siitä se sitten alkoi..kohta on vuosi tapailtu ja tulisesti rakastuttu toisiimme..hän vaan on varattu:/

 

MOniko suosittelis miehelle tämmöstä kokeilua?

No joo...en minä ainakaan, vaikka tuon kirjoitin

 

Tilanteet on jokaisessa tällaisessa tapauksessa hyvin erilaiset.. itse tapasin miehen joko oli ns. tuttu kaukaa menneisyydestä erään baari-illan jälkeen taksijonossa, todella ihme että molemmat muistimme tavannemme joskus 15vee aikaisemmin.. päädyimme samoille jatkoille.. jatkojen päätteeksi hyvänyönsuukko.. siitä muutan päivän päästä toisemme löydettiin fb:stä..vaihtui puhelin-numerot..siitä se sitten alkoi..kohta on vuosi tapailtu ja tulisesti rakastuttu toisiimme..hän vaan on varattu:/

 

Unohda koko asia. Älä riko perhettä. Älä haikeile jotain, mikä sinulla jo on.

 

Sijoittaisin tuollaisen miehen pysyvästi "ihoni alle". Haaveilisin hänestä aina, kun olisi kurjaa, mutta pyrkisin pitämään reaalimaailman mahdollisimman ennallaan. Salaisin haaveiluni tarkasti sekä omalta mieheltä että kohteelta.

Näin se todennäköisesti tuleekin menemään... Olen tätä miettinyt, miettinyt ja miettinyt, mutta tuskin voin tehdä sitä lapsille ja miehilleni, että eroan jonkun äidin uuden huuman myötä Mutta mun sydän särkyy...

 

Jos et halua erota, tapa tunteesi. Siihen menee keskimäärin 2 - 6 kk. Usko pois. Vuoden päästä naurat itsellesi.

Miksi pitäisi tappaa tunteet? Elokuvissa olonsa yksinäiseksi tuntevilla lapsilla on mielikuvituskavereita, joita he menevät tapaamaan johonkin aikuisilta salattuun paikkaan. Miksei aikuisillakin voisi olla sellaisia? Tärkeintä vain on, että kielletyt tunteet salataan sekä omalta mieheltä että tunteitten kohteelta.

 

Minä elin 10v sitten samaa tilannetta. Nyt "se sieluveli" on mieheni ja lasteni isä. Hetkeäkään en ole katunut ja tosiaan, tiesn heti, että hän on "oikea".

 

Miksi pitäisi tappaa tunteet? Elokuvissa olonsa yksinäiseksi tuntevilla lapsilla on mielikuvituskavereita, joita he menevät tapaamaan johonkin aikuisilta salattuun paikkaan. Miksei aikuisillakin voisi olla sellaisia? Tärkeintä vain on, että kielletyt tunteet salataan sekä omalta mieheltä että tunteitten kohteelta.

Ok, joo sanoin ehkä väärin. Tarkoitin tappamista siinä mielessä ettei nyt ainakaan ala toteuttaa niitä. Eikä niitä väkisin tietysti voi tappaa, mutta jäitä hattuun eli juurikin salataan varsinkin tunteiden kohteelta. Siis tässä tilanteessa kun ap on varattu eikä halua rikkoa liittoaan. Muutenhan kukaan terve ihminen ei tunteitaan salaile. Ja helvetin vaikeaahan se onkin.

 

[QUOTE="vieras";23684668]TIEDÄN!!!!!!!! Mulla lähes identtinen tilanne. Paitsi et mun avoliitto natisee ja mä petin miestäni tän toisen kanssa. Ja tilanne ollut päällä lähes vuoden. Tekstailuväleissä tän toisen kanssa. Sydän ei unohda ja kaipaan niin että kipeää tekee. Pelkään elämäni lipuvan ohi.[/QUOTE]

Onko sulla ja sillä toisella lapsia?

 

No, yrittäisin tuossa tilanteessa unohtaa. Olen tosin sikäli skeptikko, etten usko, että kahdessa viikossa voi todeta ketään sielunkumppaniksi, enkä toisaalta tiedä, onko sielunkumppanuus ylipäätään hyvä lähtökohta parisuhteelle. Toki, voihan sellainen toimia, mutta myös vastakohdat täydentävät toisiaan.

Tuohon sanoisin, että tunnistin hänet sielunkumppaniksi sekunnissa. Mutta sitä en tiedä olisko hyvä lähtökohta suhteelle... Miksipä ei? Jos meillä aviomieheni kanssa olisi huono suhde, väkivaltaa jne niin ratkaisu olisi helppo. Mutta mulla on hyvä mies. Syvää rakkautta enkä kovaa seksuaalista vetovoimaakaan en häneen tunne, mutta rakastan kyllä.

Tän toisenkaan miehen kanssa seksi ei ole se mikä meitä toisiimme vetää (ainakaan minun puoleltani, eikä kuulema miehenkään), vaan rakkaus. Olenkin sitä miestä kovistellut, että ethän vaan ole seksin perässä, mutta kuulema ei. Tai siis, tietysti tunnen sukupuolista vetoakin häneen, mutta se ei ole se pääasia.