Mitä ihmettä tämä TEHY oikein touhuaa?

Oikeasti, vain ämmälauma saa aikaan tälläistä. JOs palkkaa tässä tapauksessa olisi vaatimassa opettajat niin olisko kohu samanlainen? Tai vaikka ne insinöörit? Ei olisi.

Arvostan sairaanhoitajan työtä, vaikka nyt tällä hetkellä, en usko että kovin moni sairaanhoitaja innolla ammattiaan huutelee... Tämän palkkakiistan aikana unohdetaan ne hoitajat jotka eivät ole tuota irtisanoutumiskaavaketta allekirjoittanut. He jäävät töihin ja saavat kaiken paskan niskaan; työtovereilta,potilailta, omaisilta. Kaikkialla ei ole työvoimapulaa ja sairaanhoitajan työtä tehdään määräaikaisena työntekijänä, pätkätöinä. Kaikki sairaanhoitajat eivät ole rahanahneita paskoja.

Paskaa tulee taatusti satamaan niskaan, mutta ns.pehmeämmät keinot on kokeiltu moneen kertaan ja tulos on nähty. Rahanahne paska vs. oikeudenmukainen palkka vaativasta työstä. Itse kallistun jälkimmäiseen.

 

Outoa kun kukaan hoitaja ei viitsi kertoa syitä ammatinvalintaansa...

 

Ihan tosissaan, miksi kummassa olette hoitoalalla? Ei kettuiluna, vaan ihan ueliaisuuttani. Siis kutsumus se ei ole, palkka se ei ole. Työ on raskasta, kiireistä, huonosti palkattua... mikä siihen työhön ajaa? Täytyyhän siinä joku juttu olla, että siihen alkaa, koska ainahan olisi ollut vaihtoehtojakin.

Ei ketään kiinnosta vastata? :wave:

Mulle se kyllä oli kutsumus. Jostain syystä olen aina halunnut auttaa muita ihmisiä ja sairaanhoito-opisto oli aika luonteva valinta. Tykkäsin työstäni ja viihdyin hyvin. Olihan joka työpaikassa ne omat "wanhat kurpitsansa", jotka paiskasivat vaihdevuosipatoutumansa muiden niskaan. Mutta heidänkin kanssaan oppi elämään. Monissa työpaikoissani (siihen aikaan pätkää riitti pätkän päällekin, joten sijaisuuksia hoidin enkä edes haikaillut vakiviran perään) mä olin se hoitaja, jolle nakitettiin kaikki nk. "hankaliksi" tiedetyt potilaat. Nämä potilaat oli mulle aina suuri haaste ja sain suurta iloa työstäni, kun se kyynärsauvalla mua päähän huitaissut papparainen lopulta ymmärtämyksestä ja hyästä hoidosta kiitellen lähti kotiin. Muutamat "hankalat" tai heidän omaisensa toivat mulle ruusujakin kiitokseksi. Kyllä, kyllä se oli mulle kutsumus.

Sitten kaikki muuttui. Tuli tulosyksiköt ja tulosvastuullisuus. Määrä korvasi laadun. Mitä useampi potilas nopeasti putkesta ulos, sen parempi. Mun mierlestä liike-elämän malli tehokkuudesta ei sopinut ollenkaan yhteen inhimillisyyden ja hyvän hoidon kanssa. Varsinkaan "yrityksessä", jonka ainoat asiakkaat ovat omistajat itse. Eli kunnat maksoivat itselleen ostamastaan palvelusta :/ Sen jälkeen hakeuduinkin jo sairaalamaailmassa muihin hommiin, erilaisiin projekteihin ja viimeiset Hyks-vuoteni vietinkin potilastyöstä poissa atk-projektissa. Sairaanhoitajan palkalla tietenkin. Ja kun sitten saavutin palkallisesti urani huipun eli 9500 markkaa/kk ja kuopuskin meni kouluun, ymmärsin myös, että sillä palkalla en kykene yh:na lapsilleni opintoja kustantamaan peruskoulun jälkeen. Joten eikun uudelleen koulunpenkille ja alan vaihdos.

 

Outoa kun kukaan hoitaja ei viitsi kertoa syitä ammatinvalintaansa...

Halu tehdä ihmisläheistä työtä ja auttaa sairaita.Hoivavietti on kai ollut jo pienestä tytöstä asti. Se on ollut "minuun kirjoitettu" asia eli en oo osannut edes ajatella muuta ammattia koskaan eikä kukaan läheinenkään kai. Opiskeluaikana olin jo aktiivinen tuossa palkka-asiassa, koska tottakai jo silloin tiesin että palkka on todella huono työn raskauteen/vaativuuteen nähden. Rahanko takia sitten olisin vaihtanut parempi palkkaiselle alalle, mutta en olisi viihtynyt ammatissani-TUSKIN! Jatkan siis taistelua parempien työolojen sekä palkkauksen puolesta.

 

Ihan tosissaan, miksi kummassa olette hoitoalalla? Ei kettuiluna, vaan ihan ueliaisuuttani. Siis kutsumus se ei ole, palkka se ei ole. Työ on raskasta, kiireistä, huonosti palkattua... mikä siihen työhön ajaa? Täytyyhän siinä joku juttu olla, että siihen alkaa, koska ainahan olisi ollut vaihtoehtojakin.

Ei ketään kiinnosta vastata? :wave:

Mulle se kyllä oli kutsumus. Jostain syystä olen aina halunnut auttaa muita ihmisiä ja sairaanhoito-opisto oli aika luonteva valinta. Tykkäsin työstäni ja viihdyin hyvin. Olihan joka työpaikassa ne omat "wanhat kurpitsansa", jotka paiskasivat vaihdevuosipatoutumansa muiden niskaan. Mutta heidänkin kanssaan oppi elämään. Monissa työpaikoissani (siihen aikaan pätkää riitti pätkän päällekin, joten sijaisuuksia hoidin enkä edes haikaillut vakiviran perään) mä olin se hoitaja, jolle nakitettiin kaikki nk. "hankaliksi" tiedetyt potilaat. Nämä potilaat oli mulle aina suuri haaste ja sain suurta iloa työstäni, kun se kyynärsauvalla mua päähän huitaissut papparainen lopulta ymmärtämyksestä ja hyästä hoidosta kiitellen lähti kotiin. Muutamat "hankalat" tai heidän omaisensa toivat mulle ruusujakin kiitokseksi. Kyllä, kyllä se oli mulle kutsumus.

Sitten kaikki muuttui. Tuli tulosyksiköt ja tulosvastuullisuus. Määrä korvasi laadun. Mitä useampi potilas nopeasti putkesta ulos, sen parempi. Mun mierlestä liike-elämän malli tehokkuudesta ei sopinut ollenkaan yhteen inhimillisyyden ja hyvän hoidon kanssa. Varsinkaan "yrityksessä", jonka ainoat asiakkaat ovat omistajat itse. Eli kunnat maksoivat itselleen ostamastaan palvelusta :/ Sen jälkeen hakeuduinkin jo sairaalamaailmassa muihin hommiin, erilaisiin projekteihin ja viimeiset Hyks-vuoteni vietinkin potilastyöstä poissa atk-projektissa. Sairaanhoitajan palkalla tietenkin. Ja kun sitten saavutin palkallisesti urani huipun eli 9500 markkaa/kk ja kuopuskin meni kouluun, ymmärsin myös, että sillä palkalla en kykene yh:na lapsilleni opintoja kustantamaan peruskoulun jälkeen. Joten eikun uudelleen koulunpenkille ja alan vaihdos.

Kiitos kun kerroit :flower:

Sulla ilmeisesti sydän paikallaan kun inhimillisin syin -tai sen inhimillisyyden kadotessa, siltä alalta- vaihdoit hommia

Mielelläni kuulisin lisää muiltakin hoitajilta

 

Nuorena, "tyhmänä" ja kilttinä tyttönä tuli tehtyä todella huono valinta. Pidän työskentelystä ihmisten parissa. Ei sitä osannut silloin ajatella, mitä elämä on kolmivuorotyötä tekevällä pienten lasten äidillä saati hoitoalalla yleensäkään. Ei kukaan kertonut mulle, että mun pitää tehdä tuplavuoroja (07-21.30) säännöllisesti ja seuraavana päivänä taas silmät ristissä palata työpaikalle. Kukaan ei kertonut, että vapaapäiviksikin soitetaan töihin. Mä olen ollut pahimmillaan 16 päivän ajanjakson töissä (osa päivistä tuplavuoroja) ja tuona aikana on ollut tasan yksi vapaapäivä. Siinä ei pahemmin vietetty työajan ulkopuolella perhe-elämää, vaikka se perhekin löytyi. Eikä se palkkakaan suoraan sanottuna mieltä ylentänyt, kun vastuulla joissakin vuoroissa oli 40 vanhusta.

En minä itse alaan pettynyt ja viihdyin kovasti vanhusten parissa. Tuossa yllä tiivistettynä ne asiat, joihin petyin. Lähinnä siis kyse työskentelyn olosuhteista. Ei kukaan jaksa tuollaista tahtia koko työikäänsä perheen kustannuksella. En saanut pitää sitä vapaa-aikaa, joka minulle kuului. Lapsiani ja miestäni en nähnyt juuri koskaan; nukkuivat aamulla, kun lähdin töihin, samoin kun tulin kotiin. Ja kuten sanottu, palkkakaan ei enää perheellisenä (kolmen lapsen äitinä) miellyttänyt.

Työnkuvaani selvitin ainoastaan siksi, että monet tälläkin palstalla väittävät sairaanhoitajan työn olevan pelkkää lääkeruisku kädessä kulkemista....

 

Outoa kun kukaan hoitaja ei viitsi kertoa syitä ammatinvalintaansa...

Halu tehdä ihmisläheistä työtä ja auttaa sairaita.Hoivavietti on kai ollut jo pienestä tytöstä asti. Se on ollut kai "minuun kirjoitettu" asia eli en oo osannut edes ajatella muuta ammattia koskaan eikä kukaan läheinenkään kai. Opiskeluaikana olin jo aktiivinen tuossa palkka-asiassa, koska tottakai jo silloin tiesin että palkka on todella huono työn raskauteen/vaativuuteen nähden. Rahanko takia sitten olisin vaihtanut parempi palkkaiselle alalle, mutta en olisi viihtynyt ammatissani-TUSKIN! Jatkan siis taistelua parempien työolojen sekä palkkauksen puolesta.

Eli kutsumus, kuitenkin? Hienoa, että jaksat taistella työolojen puolesta :flower:

 

Sulla ilmeisesti sydän paikallaan kun inhimillisin syin -tai sen inhimillisyyden kadotessa, siltä alalta- vaihdoit hommia

Ja vaikka vaihdoinkin perinteisesti miesvaltaiselle eli it-alalle, niin halu auttaa muita ei ole kadonnut minnekään. Nyt siihen on vain erilaiset keinot =)

 

Nuorena, "tyhmänä" ja kilttinä tyttönä tuli tehtyä todella huono valinta. Pidän työskentelystä ihmisten parissa. Ei sitä osannut silloin ajatella, mitä elämä on kolmivuorotyötä tekevällä pienten lasten äidillä saati hoitoalalla yleensäkään. Ei kukaan kertonut mulle, että mun pitää tehdä tuplavuoroja (07-21.30) säännöllisesti ja seuraavana päivänä taas silmät ristissä palata työpaikalle. Kukaan ei kertonut, että vapaapäiviksikin soitetaan töihin. Mä olen ollut pahimmillaan 16 päivän ajanjakson töissä (osa päivistä tuplavuoroja) ja tuona aikana on ollut tasan yksi vapaapäivä. Siinä ei pahemmin vietetty työajan ulkopuolella perhe-elämää, vaikka se perhekin löytyi. Eikä se palkkakaan suoraan sanottuna mieltä ylentänyt, kun vastuulla joissakin vuoroissa oli 40 vanhusta.

En minä itse alaan pettynyt ja viihdyin kovasti vanhusten parissa. Tuossa yllä tiivistettynä ne asiat, joihin petyin. Lähinnä siis kyse työskentelyn olosuhteista. Ei kukaan jaksa tuollaista tahtia koko työikäänsä perheen kustannuksella. En saanut pitää sitä vapaa-aikaa, joka minulle kuului. Lapsiani ja miestäni en nähnyt juuri koskaan; nukkuivat aamulla, kun lähdin töihin, samoin kun tulin kotiin. Ja kuten sanottu, palkkakaan ei enää perheellisenä (kolmen lapsen äitinä) miellyttänyt.

Työnkuvaani selvitin ainoastaan siksi, että monet tälläkin palstalla väittävät sairaanhoitajan työn olevan pelkkää lääkeruisku kädessä kulkemista....

Eli et osannut etukäteen arvata, että joudut tekemään pitkää päivää eikä palkka ole hyvä? Pitäisikö mielestäsi opiskeluissa jo painottaa tuota asiaa enemmän, jotta tietäisivät mihin ovat ryhtymässä?

 

halu auttaa muita ei ole kadonnut minnekään.

Olen sen palstaillessani huomannutkin :flower:

 

Halusin päästä tekemään työtä ihmisten pariin niin, että voisin konkreettisesti auttaa niitä jotka apua tarvitsevat. Olen aina kantanut huolta sairaista ja vanhoista (niitä on suvussani riittänyt), oli luonnollista hakeutua hoitotyötön. Tässä työssä sydän on mukana.
Rankkaa on tuntea itsensä joka päivä riittämättömäksi. Vaikka juoksee pää kolmantena jalkana niin aina jää jotain tekemättä, joku kävelyttämättä, toisen vaatteet vaihtamatta. Ei kerkeä kädestä pitämään, lohduttamaan, silittämään, juttelemaan... Vaikka sitäkin toivoin pääseväni tekemään. Inhoan itseäni kun tiedän jossakin huoneessa vanhuksen odottavan, että tulen hiuksia kampaamaan ja hän saa odottaa sen seitsemän tuntia tai jopa seuraavaan vuorooni. Joku makaa oksennuksessaan aivan liian pitkään. Joku paskaisessa vaipassaan huutaa kun kukaan ei ole kerennyt vessassa käyttämään.
Kotiin päästyään itken kun huomaan, että ikinä en pysty oikeasti auttamaan kaikkia hoidettaviani niin, että heillä olisi jatkuvasti hyvä olla. Suren potilaiden ja omaisten puolesta, poden riittämättömyyttä ja huonoa omaatuntoa. Ja mietin miksi tätä teen..? Mutta teen sen minkä pystyn, teen edes tämän. Teen sen minkä voin.

 

Halusin päästä tekemään työtä ihmisten pariin niin, että voisin konkreettisesti auttaa niitä jotka apua tarvitsevat. Olen aina kantanut huolta sairaista ja vanhoista (niitä on suvussani riittänyt), oli luonnollista hakeutua hoitotyötön. Tässä työssä sydän on mukana.
Rankkaa on tuntea itsensä joka päivä riittämättömäksi. Vaikka juoksee pää kolmantena jalkana niin aina jää jotain tekemättä, joku kävelyttämättä, toisen vaatteet vaihtamatta. Ei kerkeä kädestä pitämään, lohduttamaan, silittämään, juttelemaan... Vaikka sitäkin toivoin pääseväni tekemään. Inhoan itseäni kun tiedän jossakin huoneessa vanhuksen odottavan, että tulen hiuksia kampaamaan ja hän saa odottaa sen seitsemän tuntia tai jopa seuraavaan vuorooni. Joku makaa oksennuksessaan aivan liian pitkään. Joku paskaisessa vaipassaan huutaa kun kukaan ei ole kerennyt vessassa käyttämään.
Kotiin päästyään itken kun huomaan, että ikinä en pysty oikeasti auttamaan kaikkia hoidettaviani niin, että heillä olisi jatkuvasti hyvä olla. Suren potilaiden ja omaisten puolesta, poden riittämättömyyttä ja huonoa omaatuntoa. Ja mietin miksi tätä teen..? Mutta teen sen minkä pystyn, teen edes tämän. Teen sen minkä voin.

Voimia sinulle jaksaa työssäsi :flower:

Älä pode riittämättömyyttä; ethän voi yksin mitenkään ehtiä tehdä kaikkea! Ilmiselvästi teet parhaasi :hug:

 

Eli et osannut etukäteen arvata, että joudut tekemään pitkää päivää eikä palkka ole hyvä? Pitäisikö mielestäsi opiskeluissa jo painottaa tuota asiaa enemmän, jotta tietäisivät mihin ovat ryhtymässä?

Minun mielestäni tuollaisille olosuhteille pitäisi tehdä jotain, ei vain infota niistä. Enkä usko, että kaikissa paikoissa tuollaista tahtia edes on. Vanhuspuolella tuo kuitenkin on yleistä ja henkilöstön saaminen sille puolelle hoitotyötä onkin aika hankalaa nykyään. Meilläkin oli useita keikkatyöläisiä, jotka yhden vuoron jälkeen sanoivat, etteivät ikinä enää tule takaisin, kun tahti on niin luja. Henkilökohtaisesti turhauduin myös siihen, etten voinut tehdä työtäni niin hyvin kuin olisin halunnut. Liukuhihnamaisuuden sijasta olisin kaivannut enemmän yksilöllisyyttä huomioivaa otetta, mutta nykyisillä vanhuspuolen resursseilla ei siitä ole toivoakaan. Hyvä, että perusjutut saadaan hoidettua. Mulla ainakin tuli siitä paha mieli, sillä vanhainkoti on todellakin vanhusten (eli asukkaiden) KOTI, tai ainakin sen pitäisi olla.

Ja hoitoalan palkoillekin voidaan tehdä jotain (enkä nyt puhu 20-30% kertanostosta). Hoitajien pitäisi vain vetää yhtä köyttä, maltillisesti.

 

Eli et osannut etukäteen arvata, että joudut tekemään pitkää päivää eikä palkka ole hyvä? Pitäisikö mielestäsi opiskeluissa jo painottaa tuota asiaa enemmän, jotta tietäisivät mihin ovat ryhtymässä?

Minun mielestäni tuollaisille olosuhteille pitäisi tehdä jotain, ei vain infota niistä. Enkä usko, että kaikissa paikoissa tuollaista tahtia edes on. Vanhuspuolella tuo kuitenkin on yleistä ja henkilöstön saaminen sille puolelle hoitotyötä onkin aika hankalaa nykyään. Meilläkin oli useita keikkatyöläisiä, jotka yhden vuoron jälkeen sanoivat, etteivät ikinä enää tule takaisin, kun tahti on niin luja. Henkilökohtaisesti turhauduin myös siihen, etten voinut tehdä työtäni niin hyvin kuin olisin halunnut. Liukuhihnamaisuuden sijasta olisin kaivannut enemmän yksilöllisyyttä huomioivaa otetta, mutta nykyisillä vanhuspuolen resursseilla ei siitä ole toivoakaan. Hyvä, että perusjutut saadaan hoidettua. Mulla ainakin tuli siitä paha mieli, sillä vanhainkoti on todellakin vanhusten (eli asukkaiden) KOTI, tai ainakin sen pitäisi olla.

Ja hoitoalan palkoillekin voidaan tehdä jotain (enkä nyt puhu 20-30% kertanostosta). Hoitajien pitäisi vain vetää yhtä köyttä, maltillisesti.

Pelottaako, että jos nyt nämä tehyn vaatimukset menee läpi, niin kunnilla ei olisi varaa palkata sitä lisäväkeä, joka helpottaisi kiireitä?

 

Vaikea sanoa tuosta lisäväen palkkauksesta, kun tilanne tällä hetkellä ainakin meillä päin on se, että sitä ei ole saatavilla vanhuspuolelle. Eli vanhuspuoli ei sattuneesta syystä houkuta hoitajia. Minullekin on jo soiteltu, josko uusien opintojeni ohessa tulisin taas töihin....

Kunnilla taas minun mielestäni on pitkälti kysymys priorisoinnista tuon rahan suhteen. Sitä rahaa ei haluta laittaa tänne vanhuspuolelle. Sen sijaan rakennellaan hiihtoputkia, jäähalleja, lämmitettäviä jalkapallokenttiä jne jne.

 

Vaikea sanoa tuosta lisäväen palkkauksesta, kun tilanne tällä hetkellä ainakin meillä päin on se, että sitä ei ole saatavilla vanhuspuolelle. Eli vanhuspuoli ei sattuneesta syystä houkuta hoitajia. Minullekin on jo soiteltu, josko uusien opintojeni ohessa tulisin taas töihin....

Kunnilla taas minun mielestäni on pitkälti kysymys priorisoinnista tuon rahan suhteen. Sitä rahaa ei haluta laittaa tänne vanhuspuolelle. Sen sijaan rakennellaan hiihtoputkia, jäähalleja, lämmitettäviä jalkapallokenttiä jne jne.

...tai kuten meillä, "taidetta" liikenneympyrään ja lumilinna -ja kunnan työntekijät pakkolomille...

 

http://keskustelu.kaksplus.fi/t882331

tätä jatketaan täällä

 

http://keskustelu.kaksplus.fi/t882339#m8666400

 

http://keskustelu.kaksplus.fi/t882316

 

http://keskustelu.kaksplus.fi/t882352

 

Jos neuvotteluissa päästään sopimukseen niin "raukeaako" irtisanoutumiset eli työnantaja unohtaa että hoitajat on irtisanoutuneet vai miten se menee...

Toivottavasti saisivat sopimuksen aikaan!

 

http://keskustelu.kaksplus.fi/t882355

 

http://keskustelu.kaksplus.fi/t882357

 

Jos neuvotteluissa päästään sopimukseen niin "raukeaako" irtisanoutumiset eli työnantaja unohtaa että hoitajat on irtisanoutuneet vai miten se menee...

Toivottavasti saisivat sopimuksen aikaan!

Taysissa työnantajapuoli ei takaa ainakaan puolille irtisanoutuneista samaa paikkaa takaisin. Muistaakseni joku muukin sairaala on sanonut näin.

 

Toisaalta kukaan ei myöskään kyseenalaista sitä, että eduskuntalaiset nostivat oman palkkansa heti kauden alusta 600 eurolla jälkeenjääneisyyden vuoksi ja siihen löytyi kyselemättä rahat.

Ottamatta kantaa korotuksen aiheellisuuteen niin 200 x 600e on vähän eri summa kuin koko hoitoalan henkilöstö (joka on mun ymmärtääkseni paljon enemmän kuin nyt julkisuudessa oleva 12 800 irtisanoutuvaa )

JA kansanedustajien palkat maksaa valtio, hoitajien kunta