Mitä voin tehdä

[Heidi U]

Miehelläni on kaksi lasta 16 ja 21v. Lapset eivät halua nähdä eikä tutustua minuun. Tämä on minulle Ok. Olemme saaneet elämän rullaamaan vaikka näin on, ei ongelmia. Mutta on kuitenkin tilanteita jossa me mieheni kanssa sovitaan jotain niin oletan että se asia on sitten niin. Luotan siihen mitä sovittiin. Mutta kun sitten väliin tulee nämä kaksi neitiä, eli on tilanteita että he eivät ole oleet mukana jossain jutussa mutta sitten yht äkki haluavatkin olla niin silloin minulle luvattu asia mitätöidään. Ja tätä en oikein ymmärrä. Näissä tilanteissa mieheni peruu minullu luvatun asian ja tekee saman asia tyttöjen mukaan. Koen tässä tilanteessa että mieheni ei arvosta minua, luottamus särkyy. Ja näitä kertoa on useita. Siksi tämä vaivaa minua. Varmaan kummallakin on kasvun paikka. Itse koen näissä tilanteissa suurimpana ongelmana että luottamus särkyy minun ja mieheni väliltä. En luota hänen sanaan, enkä siihen että olemme jotain sopineet niin se sitten pitää. Ymmärän täysin ja hyväksyn tilanteita että ne muuttuvat. Mutta näissä muutostilanteissa mieheni ei ole pahoillaan ja ei pyydä anteeksi että tilanne muuttui. Pitääkö minun kasvaa, miten opin näissä tilanteissa elämään, hyväksymään että tytöt tulevat aina meidän edelle. Heillä on haaste hyväksyä minut. Vai onko kasvun pakka miehelläni että uskaltaa olla vanhempi, isä. Joka sanoo neideille että on sopinut minun kanssa jos heille ei käy olla "samassa tilassa minun kanssa" niin hän ei muuta asiaa. Mieheni elää täysin tyttöjen ehdoilla, pompottavat isää. Kun he haluavat jotain niin minun aina pitää joustaa. Ja tietenkin tässä mukana on hänen ex, joka on tyttöjen puolella. Ja sitten saarnaa miehelleni että näin pitää tehdä. Mielestäni koen heidän iän jo olevan siinä vaiheessa että oppisivat huomioimaan myös minua (vaikka ei halua nähdä), eivät ole enää 10v joita taas eritavalla pitää ymmärtää, heidän soutaminen ja huopaaminen. Auttakaa. Haluan vain säilyttää luottamuksen minun ja mieheni välillä, mutta aina matto vedetään alta. Sillon koin että minun tunteella, ajatuksella ei ole mitään väliä.

 

[Luovutin jo]

Ylensähän uusperheen mies valittaa, kun naisen lapset menevät kaiken edelle. Se on luonnollista ja on hyväksyttävä "koko paketti". Vain itsekäs ja keskenkasvuinen mies ei tätä ymmärrä ja pysty hyväksymään.

Nyt on sitten sukupuolet toisin päin. Mielenkiintoista nähdä, millaisia vastauksia saat. Toki miesystäväsi lapset ovat jo aika isoja, mutta silti. Lohdutukseksi voisi sanoa, että parin vuoden päästähän tuo nuorempikin on jo täysi-ikäinen. Tietysti jos mies ei osaa tasapainoilla sinun ja lastensa (ja ex-vaimonsa) välillä, ongelmat jatkuvat loputtomiin. Mieti nyt tarkkaan, pystytkö asettumaan tilanteen yläpuolelle vai kannattaako heittää hanskat tiskiin. Itse heitin, kun hermoni eivät tilannetta kestäneet.

 

[KaijaLiisa]

Tilanne saattaa muuttua kun tyttären kasvavat aikuisiksi. Isin tyttöjä tulevat silti olemaan tappiin asti. Riippuu isästä haluaako hän päästää tytöt elämään omaa elämäänsä vai ei. Tyttäret varmaankin pitävät oikeuksistaan kiinni ja he tietävät olevansa isälleen maailman tärkeimpiä ihmisiä (sorry, mutta näin se vaan menee).

Jos et pysty tai halua sopeutua tilanteeseen, tiedät varsin hyvin mikä on se toinen vaihtoehto.

Itse olen oppinut nielemään pahan mielen ja harmin, aikaa se on vienyt.

 

[Toevo]

Ja välittömästi!

 

[Heidi U]

Odotan vaan mieheltäni tasapuolista kohtelua. Ehkä liikaakin. Mutta hän ei kykene siihen, aina joku pettyy. En vain ymmärrä enkä hyväksy että aikuinen mies muuttaa ja jahkailee niin paljon ja loppu pelissä mennään niin kuin lapset (nuoret) haluaa. Onko vain että minun pitää muuttua, hyväksyä ja kasvaa, kun he muut ex, lapset ja mieheni voivat todeta että voi voi. En koe reilua peliä. Miehelleni on vain vaikeaa olla meidän välissä, itse on leikkiin lähtenyt ja nyt kun minä sanon jotain niin hän menee ihan paniikkiin ja sen myötä toteaa että tyttöjä ei voi hylätä. En ole edes tätä pyytänyt, olen pyytänyt pitää lupauksen.

 

[kahvipaussilla]

Kävin äsken hakemassa kahvia automaatista ja monta kertaa sain painaa kolikonpalautusnappulaa, että sain kahvini. Luultavasti kohta taas tarvitaan huoltoväkeä korjaamaan. En käytä sanaa mies, koska yleensä naiset ovat konetta korjaamassa.

Jos automaatin logiikkakin pettää niin eipä ihme jo toisella kierroksella olevan miehen
järjenjuoksussa. Tytöt ovat kietoneet isänsä pikkusormensa ympärille.

Mutta älä lannistu ap. Muutaman vuoden päästä osut tähän viestiketjuun ja hymyilet itsellesi.
Nauti yksinulosta. Luin tänään hs.fi sivulta, että erossa nainen löytää itsensä ja mies uuden naisen.
Äärettömän osuvasti sanottu.

Itse on jo löydetty aikoja sitten. Tässä vain nautitaan kesän ihanuuksista.
Ja kahden aikuisen lapsen ex-yh:na en ala neuvomaan. Jokainen säätää elämäänsä tilanteen mukaan.

 

[outoa]

Mielestäni jos sinulle on luvattu jotain niin silloin voisi sanoa tytöille että näin on sovittu, saavat tulla mukaan jos haluavat (kun se ei kerran sinua haittaa). Koska muutoin nuo tytöt aivan varmasti tahallaankin käyttävät valtaa loukatakseen sinua, eli kun kuulevat että sinä ja miehesi olette tekemässä jotain niin sanovat että he haluavat mukaan ja sinä et sitten saakaan tulla. Ihan vain saadakseen sinulle pahan mielen.

Mutta mieshän ei tätä tietysti näe, ne tyttökullat eivät varmasti voi tehdä mitään väärin. Minusta on niin outoa että yli parikymppisenkin annetaan hyppyyttää, eiköhän hänellä pitäisi jo olla omaakin elämää ettei sekaantuisi teidän suhteeseenne. 16-vuotiaan kiukuttelut vielä jotenkin ymmärrän.

Voit tietysti yrittää sanoa miehelle miltä sinusta tuntuu ja että jos jotain on sovittu niin se pitäisi pitää. Ei ole hyväksi kasvattaa lapsiakaan niin että he saavat aina tahtonsa läpi... Mutta taitaa olla jo liian myöhäistä tuon ikäisten kohdalla, on tainnut kasvatus mennä jo pieleen ja pahasti.

Helpointa on varmaankin jättää mies ja etsiä joku lapsteon. Mies ehkä katuu sitten muutaman vuoden päästä kun tyttäret perustavat omat perheet tai katoavat maailmalle, eikä aikaa enää isälle riitäkään. Minua ihmetyttää miten aikuiset uhraavat oman tulevaisuutensa jo aikuisten lasten vuoksi. He kun useimmiten keskittyvät omaan elämäänsä eikä vanhemmille niin paljon aikaa jääkään.

 

[eräs luovuttanut]

Ylensähän uusperheen mies valittaa, kun naisen lapset menevät kaiken edelle. Se on luonnollista ja on hyväksyttävä "koko paketti". Vain itsekäs ja keskenkasvuinen mies ei tätä ymmärrä ja pysty hyväksymään.

Nyt on sitten sukupuolet toisin päin. Mielenkiintoista nähdä, millaisia vastauksia saat. Toki miesystäväsi lapset ovat jo aika isoja, mutta silti. Lohdutukseksi voisi sanoa, että parin vuoden päästähän tuo nuorempikin on jo täysi-ikäinen. Tietysti jos mies ei osaa tasapainoilla sinun ja lastensa (ja ex-vaimonsa) välillä, ongelmat jatkuvat loputtomiin. Mieti nyt tarkkaan, pystytkö asettumaan tilanteen yläpuolelle vai kannattaako heittää hanskat tiskiin. Itse heitin, kun hermoni eivät tilannetta kestäneet.

Pahalta näyttää. Vaikka lapset tulisivatkin juridisesti aikuiseksi, tämä mies passaa ja palvoo heitä hamaan helvetin hautaan asti. Tulet aina olemaan ilmaa vain. Jos teillä on jotain sovittuna vaikka viikonlopulle joskus kun lapset on 25 ja 26 v niin ei tarvita kuin yksi tekstari että tuu faija hakeen meidät täältä Xxxx:stä niin miehes lähtee kuin pieru saharaan ja sä jäät ihan yksin sinne kynttiläillallisillesi. Nähty on.

Arvaan että sulle aletaan vastailemaan tähän sävyyn: siellä joku ääliöpissis joka ei ymmärrä lapsia, vikisee kateellisena miesystävänsä lapsista. Ties vaikka jo näitä tekstejä olisikin, en lukenut vielä jo annettuja vastauksia.

 

[eräs luovuttanut]

Mielestäni jos sinulle on luvattu jotain niin silloin voisi sanoa tytöille että näin on sovittu, saavat tulla mukaan jos haluavat (kun se ei kerran sinua haittaa). Koska muutoin nuo tytöt aivan varmasti tahallaankin käyttävät valtaa loukatakseen sinua, eli kun kuulevat että sinä ja miehesi olette tekemässä jotain niin sanovat että he haluavat mukaan ja sinä et sitten saakaan tulla. Ihan vain saadakseen sinulle pahan mielen.

Mutta mieshän ei tätä tietysti näe, ne tyttökullat eivät varmasti voi tehdä mitään väärin. Minusta on niin outoa että yli parikymppisenkin annetaan hyppyyttää, eiköhän hänellä pitäisi jo olla omaakin elämää ettei sekaantuisi teidän suhteeseenne. 16-vuotiaan kiukuttelut vielä jotenkin ymmärrän.

Voit tietysti yrittää sanoa miehelle miltä sinusta tuntuu ja että jos jotain on sovittu niin se pitäisi pitää. Ei ole hyväksi kasvattaa lapsiakaan niin että he saavat aina tahtonsa läpi... Mutta taitaa olla jo liian myöhäistä tuon ikäisten kohdalla, on tainnut kasvatus mennä jo pieleen ja pahasti.

Helpointa on varmaankin jättää mies ja etsiä joku lapsteon. Mies ehkä katuu sitten muutaman vuoden päästä kun tyttäret perustavat omat perheet tai katoavat maailmalle, eikä aikaa enää isälle riitäkään. Minua ihmetyttää miten aikuiset uhraavat oman tulevaisuutensa jo aikuisten lasten vuoksi. He kun useimmiten keskittyvät omaan elämäänsä eikä vanhemmille niin paljon aikaa jääkään.

Järjen sanoja. Paitsi että ei kaikki "lapselliset" miehet ole tuollaisia nöhväkkeitä jotka antavat kakaroiden hyppiä nenille!

Ap, etsi mies isolla ämmällä. Eiköhän heitä ulospotkituissakin joku helmi löydy!

 

[mietipä vielä]

"Minua ihmetyttää miten aikuiset uhraavat oman tulevaisuutensa jo aikuisten lasten vuoksi. He kun useimmiten keskittyvät omaan elämäänsä eikä vanhemmille niin paljon aikaa jääkään."

Isä on ihan syystä paniikissa. 16-vuotias tyttö tarvitsee aikuista vanhempaa.

Kun tyttäreni olivat teini-iässä vietin monta unetonta yötä, kun odotin kotona oven kolahtavan.
Isä taatusti veti sikeitä uuden naisensa kanssa.

Miehiä tulee ja menee, mutta lapsiaan ei voi vaihtaa. Sen takia kannattaa pitää jälkikasvustaan huolta.

Kannattaa ottaa vaikeatkin asiat kasvun paikkana. Testailin hankalissa tapauksissa Toimiva perhe-kurssin satoa.

 

[Heidi U]

Vaikka kuinka yritän kertoa miltä minusta tuntuu, niin ei mieheni sitä kykene näkemään eikä kuulemaan. Hän ajattelee vain "järjellä" asioita. Asioita hoidetaan järjellä hänen mielestään. Siinä minun tunteilla ei ole mitään väliä. Hän toteaa mulle että tilanteet elää. Ymmärrän sen täysin, ja olen siihen mukautuva, mutta aina me vaan "kinastellaan" tästä yhdestä ja samasta aiheesta. Ja syy on minussa kun en kykene mukautumaan ja ymmärtämään. Muuten meillä menee ok, mutta tämä on mulle haaste. Olen todennut miehelle tästä hänen elämästä, uskalla elää ja silti tytöt pysyvät mukana. Mutta uskon, että hän kokee olevan huono isä jos ei kuuntele lapsia tai ex ja tee niin kuin heillä on hyvä olla. Olen ollut samaa mieltä ja sanonut myös hänelle, että joku päivä hän huomaa että ois voinut toimia toisin kun en enää ole mukana hänen elämässä ja hän on jäänyt yksin. Mutta kuinka moni teistä nainen hyväksyy ja jaksaa tallaista, kun meillä naisilla on vähän enemmän tunteet pelissä järjen lisäksi. Missä menee raja.

 

[Sivusta katsellut]

Kuulostaa siltä, että miehesi on tosi ikävässä välikädessä. Ei varmaan ole helppoa tasapainoilla nykyisen elämän (eli sinun kanssasi elämisen) ja eronneena isänä olemisen välillä. Olen nähnyt erään eroperheen, jossa isä on tehnyt valinnat uuden kumppaninsa ehdoilla, ja se on ollut hirveää hänen lapsilleen. Ei siinä auta, että täysi-ikäisyys lähestyy, vaikka täällä moni tuntuukin yleensä olevan sitä mieltä, että 18-vuotias on aikuinen. Vaikka olisi jo ylittänytkin 18 vuoden rajan, on todella traumaattista, jos oma isä alkaa yhtäkkiä toimia tavalla, joka viestittää että lapset ovat menettäneet asemansa hänen elämänsä tärkeimpinä ihmisinä. Eli siltä osin olen iloinen, ettei miehesi toimi siten tyttäriään kohtaan.

Mutta mies on aivan selvästi mennyt liian kauan toiseen suuntaan. Ei sinuakaan saisi kohdella tuolla lailla. Jos jotain on sovittu, niin siitä tulee pitää kiinni. Aivan selvä. Olet syystäkin loukkaantunut.

Mutta uskoisin, että teidänkin tilanteenne voidaan ratkaista sopimalla selvemmistä säännöistä. Onko esim. mahdollista, että miehelläsi ja hänen tyttärillään on perheessä ollut tapana sopia asioista hyvin lyhyellä varoitusajalla ja sinä puolestasi haluat sopia asiat aikaisemmin? Jos on näin, niin silloinhan sinä ehdit aina ensin, ja jos "se joka ensin ehtii sopia, saa päättää"-sääntöä noudatetaan ehdottomasti, niin silloin tyttärillä ei ole koskaan mahdollisuutta saada päättää. Jos näin on, niin voisitte yrittää sopeutua toistenne toimintapoihin, eli tyttäriä pyydettäisiin kertomaan hieman aikaisemmin toiveistaan, jolloin olisitte reilummassa "kilpailutilanteessa". Tai ovatko tyttäret niin kiireisiä, että heillä hyvin harvoin on aikaa tavata isäänsä, ja isälle siksi syntyy tunne, että hän tekee väärin jos kieltäytyy? Voin hyvin kuvitella, että tyttäret silloin ajattelisivat että "isältä ei liikene aikaa, sen yhden kerran kun meille sopisi, se ainoa viikonloppu koko kesässä jolloin me ehtisimme nähdä isää, ei käy... ja hän viettää kaiken muun ajan uuden naisensa kanssa...".

Nämä olivat vain arvailuja, eivätkä ehkä ollenkaan sovi tilanteeseesi. Mutta yritin sanoa sitä, että miehen toiminnan taustalla voi olla jotain syitä, joita et tunne. Olisi hyvä jos pystyisitte keskustelemaan asiasta rakentavasti. Ehkä hän ei edes tajua, miltä hänen toimintansa tuntuu sinusta.

Sanot myös, ettei sinua haittaa, etteivät tyttäret halua tutustua sinuun. Tuo on hyvin kypsä ja nöyrä asenne. Mutta samalla vieraus saattaa pahentaa tilannetta, kun ette ehkä ymmärrä toistenne lähtökohtia.

 

[Heidi U]

Kuulostaa siltä, että miehesi on tosi ikävässä välikädessä. Ei varmaan ole helppoa tasapainoilla nykyisen elämän (eli sinun kanssasi elämisen) ja eronneena isänä olemisen välillä. Olen nähnyt erään eroperheen, jossa isä on tehnyt valinnat uuden kumppaninsa ehdoilla, ja se on ollut hirveää hänen lapsilleen. Ei siinä auta, että täysi-ikäisyys lähestyy, vaikka täällä moni tuntuukin yleensä olevan sitä mieltä, että 18-vuotias on aikuinen. Vaikka olisi jo ylittänytkin 18 vuoden rajan, on todella traumaattista, jos oma isä alkaa yhtäkkiä toimia tavalla, joka viestittää että lapset ovat menettäneet asemansa hänen elämänsä tärkeimpinä ihmisinä. Eli siltä osin olen iloinen, ettei miehesi toimi siten tyttäriään kohtaan.

Mutta mies on aivan selvästi mennyt liian kauan toiseen suuntaan. Ei sinuakaan saisi kohdella tuolla lailla. Jos jotain on sovittu, niin siitä tulee pitää kiinni. Aivan selvä. Olet syystäkin loukkaantunut.

Mutta uskoisin, että teidänkin tilanteenne voidaan ratkaista sopimalla selvemmistä säännöistä. Onko esim. mahdollista, että miehelläsi ja hänen tyttärillään on perheessä ollut tapana sopia asioista hyvin lyhyellä varoitusajalla ja sinä puolestasi haluat sopia asiat aikaisemmin? Jos on näin, niin silloinhan sinä ehdit aina ensin, ja jos "se joka ensin ehtii sopia, saa päättää"-sääntöä noudatetaan ehdottomasti, niin silloin tyttärillä ei ole koskaan mahdollisuutta saada päättää. Jos näin on, niin voisitte yrittää sopeutua toistenne toimintapoihin, eli tyttäriä pyydettäisiin kertomaan hieman aikaisemmin toiveistaan, jolloin olisitte reilummassa "kilpailutilanteessa". Tai ovatko tyttäret niin kiireisiä, että heillä hyvin harvoin on aikaa tavata isäänsä, ja isälle siksi syntyy tunne, että hän tekee väärin jos kieltäytyy? Voin hyvin kuvitella, että tyttäret silloin ajattelisivat että "isältä ei liikene aikaa, sen yhden kerran kun meille sopisi, se ainoa viikonloppu koko kesässä jolloin me ehtisimme nähdä isää, ei käy... ja hän viettää kaiken muun ajan uuden naisensa kanssa...".

Nämä olivat vain arvailuja, eivätkä ehkä ollenkaan sovi tilanteeseesi. Mutta yritin sanoa sitä, että miehen toiminnan taustalla voi olla jotain syitä, joita et tunne. Olisi hyvä jos pystyisitte keskustelemaan asiasta rakentavasti. Ehkä hän ei edes tajua, miltä hänen toimintansa tuntuu sinusta.

Sanot myös, ettei sinua haittaa, etteivät tyttäret halua tutustua sinuun. Tuo on hyvin kypsä ja nöyrä asenne. Mutta samalla vieraus saattaa pahentaa tilannetta, kun ette ehkä ymmärrä toistenne lähtökohtia.

Mieheni on aina ollut tietoinen luonteestani, että ajoissa keskustellaan ja päätetään asioita. Mutta kun hänen mielestään nuoret on nuoria ja pitää vaan hyväksyä heidän ailahtelevaisuus. Ja tämän mukana myös mies menee. Eli kaikki muu silloin voi unohtaa. Olen myös pyytänyt että keskustelee lasten kanssa ajoissa sopimisesta, mutta ei se käytännössä heillä toimi. Elän heidän tilanteiden mukaan. Haluan kasvaa ja kehittyä tälläkin saralla. Mutta onko se kasvua että minä myönnyn siihen mitä muut tekevät ja päättävät. Onko kasvua se että minut petään, ja katson kun toiset päättävät miten asiat on. He elävät omaa elämää. He eivät ymmärrä eivätkä halua ymmärtää, hyväksyä, kasvaa niin että kykenisivät näkemään myös minua edes hiukan. Tälle kolmikolle tai nelikolle on aivan liikaa. Ja se väsyttää minua eniten että tosiaan tästä samasta aiheesta kinastellaan. Olen pyytänyt miestä miettimään ja sopimaan pelisääntöjä. Mutta ei. Se on vasta liikaa.

 

[Heidi U]

Miksi on niin vaikeaa pitää lupaus. Jos jokin muuttuu niin eikö olisi kohteliasta kertoa että "olen pahoillani mut nyt tilanne taitaa muuttua, voidaan jotenkin järjestää asiat..." Mutta hän ei koskaan näin tee. Hän on tehnyt jo päätöksen mitä tulee tapahtumaan. Hän, ex ja lapset ovat taustalla päättäneet mitä milloin missä tapahtuu. Ei minua ole olemassa. Ei hän ota minua millaan tavalla huomioon muuttuneissa tilanteissa, minkä hyväksyisin. Mutta eniten suututtaa hänen asenne ja arvostus minua kohtaan. Se on täysin pakkasella näissä tilanteissa. On vain hänen elämä ja asia miten asioita hoidetaan...

 

[kääkkis]

"Minua ihmetyttää miten aikuiset uhraavat oman tulevaisuutensa jo aikuisten lasten vuoksi. He kun useimmiten keskittyvät omaan elämäänsä eikä vanhemmille niin paljon aikaa jääkään."

Isä on ihan syystä paniikissa. 16-vuotias tyttö tarvitsee aikuista vanhempaa.

Kun tyttäreni olivat teini-iässä vietin monta unetonta yötä, kun odotin kotona oven kolahtavan.
Isä taatusti veti sikeitä uuden naisensa kanssa.

Miehiä tulee ja menee, mutta lapsiaan ei voi vaihtaa. Sen takia kannattaa pitää jälkikasvustaan huolta.

Kannattaa ottaa vaikeatkin asiat kasvun paikkana. Testailin hankalissa tapauksissa Toimiva perhe-kurssin satoa.

No hittoako sitten alatte mitään uusiomiehiä tai vaimoja haalimaan jos kakarat jyrää kaiken edelle mennen tullen ja palatessaankin? Miksi siinä alkaa kiusaamaan jotain uutta miestä tai naista joka on vain tiellä oleva jäteläjä?

 

[eräs luovuttanut]

Vaikka kuinka yritän kertoa miltä minusta tuntuu, niin ei mieheni sitä kykene näkemään eikä kuulemaan. Hän ajattelee vain "järjellä" asioita. Asioita hoidetaan järjellä hänen mielestään. Siinä minun tunteilla ei ole mitään väliä. Hän toteaa mulle että tilanteet elää. Ymmärrän sen täysin, ja olen siihen mukautuva, mutta aina me vaan "kinastellaan" tästä yhdestä ja samasta aiheesta. Ja syy on minussa kun en kykene mukautumaan ja ymmärtämään. Muuten meillä menee ok, mutta tämä on mulle haaste. Olen todennut miehelle tästä hänen elämästä, uskalla elää ja silti tytöt pysyvät mukana. Mutta uskon, että hän kokee olevan huono isä jos ei kuuntele lapsia tai ex ja tee niin kuin heillä on hyvä olla. Olen ollut samaa mieltä ja sanonut myös hänelle, että joku päivä hän huomaa että ois voinut toimia toisin kun en enää ole mukana hänen elämässä ja hän on jäänyt yksin. Mutta kuinka moni teistä nainen hyväksyy ja jaksaa tallaista, kun meillä naisilla on vähän enemmän tunteet pelissä järjen lisäksi. Missä menee raja.

Miehesi vaikuttaa aika hukassa olevalta. Miksi muuten hänen ydinperheensä hajosi? Löytyykö tästä mitään osviittaa nykyhetkeen? Menneisyys kun on yleensä tulevaisuuden paras ennustaja.

 

[Heidi U]

Tiedän että menneisyys kulkee tässäkin mukana. Siksi hän haluaa paapoa nuoria. Mutta kuitenkin koen että aikuinen mies on omasta tahdostaan eronnut ja tavannut minut. Ottanut minut elämään, niin miksi hän sittenkin haluaa olla niin itsekäs. Olemme jo sen ikäisiä että tuntuisi että haluaa elää ja nauttia elämästä, unohtamatta ja hylkäämättä nuoria. Mutta heille kaikille tämä muutos ei ole helppoa, on vierasta. Niin kuin minulle. Mutta jos avoimin silmin ei etene niin ongelmia tulee. Se on nähty tässä meidänkin tapauksessa. Minulta vain odotetaan sitä muuttumista, avoimuutta ja ymmärtämistä. Olen sen verran myös itsekäs että odotan sitä muiltakin. En ole yksin suhteessa. Tuntuu että me joudumme taistelemaan meidän suhteesta erittäin usein. Jos minä en mahdu hänen ja tyttöjen elämään miksi hän haluaa olla kanssani. Monesti olen kertonut hänelle että erotaan ja elä elämä lastesi kanssa. En tyrkytä itseäni. Mutta sekään ei ole hyvä. Meillä kaikkilla ois kasvun paikka, mut koen että muut ei ole siihen valmiita, onko ainoa ja järkevä ratkaisu lopullinen ero. Ei ole enää uskoa tämän muuttumiseen, parempaan suuntaan. Kukaan ei tee mitään... Odottajan aika on pitkä. Siihen mahtuu monta tuskallista hetkeä, kohdata tilanteita kun muut päättävät miten asiat on.

 

[Heidi U]

Onko väärin ajatella, tuntea että meidän parisuhde ei voi elää normaali suhdetta kun aika moni "elämän normi toiminta" on rajoittunut, kun eivät lapset halua ollaan missään tekemisissä kanssani. Aikaa on kulunut jo 1½ vuotta. Haluaisin vaan elää ja nauttia parisuheesta. Mutta en voi. On heidän elämä ja sitten on minun ja mieheni. Näitä ei voi yhdistää heidän mielestä. Siksi aina joku jää ulkopuolelle. Onko järkeä.

 

[Classica]

Olitko miehesi avioeron syy?
Jos olit, niin ymmärrän erittäin hyvin etteivät miehesi lapset halua sinua tavata.
1,5 vuotta on tosi vähän aikaa.

En itsekään halunnut tavata isäni "hoitoa" niinkuin me kersat häntä kutsuttiin.
Teki näet vaan niin suunnattoman pahaa äidin takia jolle avioero tuli täysin puun takaa totaalisena yllätyksenä. Ihan niinkuin se tuli meille lapsillekin. Äitini oli isän kanssa hyvissä väleissä eronkin hetkellä, paljon paremmissa kuin mitä me teini-ikäiset lapset.
Faijan ihastus uuteen työkaveriinsa kesti vajaan vuoden. Sitten se oli siinä. Mutsi ei huolinut faijaa enää takaisin himaan. Vaikka me lapset olis se otettukin.

Välini isään ovat parantuneet pikkuhiljaa vasta aikuisiällä, mutta samanlaisiksi kuin lapsena, ne eivät ole tulleet. Jotenkin se perusluottamus omaan isään meni silloin niin totaalisesti. Silloin tuntui että faija jätti myös meidät eikä vaan mutsia. Tuntui että me lapsetkaan emme olleet faijalle riittävästi. Nyt aikuisena sen ymmärtää että eihän se niin ollut, mutta ei se ymmärrys niitä välejä takaisin ole parantanut. Kun jotain menee rikki, niin menee ja ehjääminen kestää joskus pitkään.

Jos miehesi erosta on kulunut aikaa kauemmin kuin tuo 1,5 vuotta, eikä sinulla ole ollut osaa eikä arpaa miehesi avioeroon, niin sitten ihmettelen minäkin miksi hänen lapsensa eivät halua sinun kanssasi olla tekemisissä.

Itse elän aika hetkessä. En suunnittele tekemisiäni viikkokausia etukäteen. Minäkin sovin faijan kanssa tapaamisista max. pari päivää etukäteen, mutta yleensä se on niinpäin ettei minulle käy vaikka faijalle sopisikin.

Miehesi lapset ovat vielä nuoria, ehkä he elävät tätä päivää spontaanisti eivätkä viikko/kk-kalenterin mukaan.

 

[Kirsikka]

No hittoako sitten alatte mitään uusiomiehiä tai vaimoja haalimaan jos kakarat jyrää kaiken edelle mennen tullen ja palatessaankin? Miksi siinä alkaa kiusaamaan jotain uutta miestä tai naista joka on vain tiellä oleva jäteläjä?

Uusionaiset on nykyajan jalkavaimoja. Kuka hullu nykypäivänä ittensä sellaiseen elämään runttaa. elämä on lyhyt.

 

[Sivusta katsellut]

On heidän elämä ja sitten on minun ja mieheni. Näitä ei voi yhdistää heidän mielestä. Siksi aina joku jää ulkopuolelle. Onko järkeä.

Niin, ehkä siinä ei ole järkeä. Miltä sinusta tuntuisi ajatus yrittää tutustua niihin tyttöihin? Classica kirjoittaa viisaasti, että jos sinä olit eron syy, niin et voi odottaa anteeksiantoa näin pian. Mutta jos et ollut eron syy, niin voisit yrittää. Jos ette olisi ventovieraita toisillenne, niin ehkä sinäkin saisit osaksesi enemmän sympatiaa, ymmärrystä ja joustoa tyttäriltä. Eikä aina olisi pakko jakaa miehen elämää sinun kanssasi vietettyyn aikaan ja tyttöjen kanssa vietettyyn aikaan, vaan voisitte ehkä jopa joskus tehdä jotain yhdessä. Miltä kuulostaisi?

 

[Heidi U]

En ollut eron syy. Olivat jo eronneet pari vuotta ennen meidän tapaamista. Ja nyt ollaan oltu yhdessä 1½ vuotta. Olen antanut tyttöille aikaa, en ole tyrkyttänyt tai pakottanut heitä tapaamiseen. Kerran yritimme mieheni kanssa positiivisesti yrittää vanhemman lapsen tapaamista mutta hän lähti karkuu. En ole sanonut heille sanaakaa tai tehnyt mitään pahaa. Mielelläni olisin tutustunut, ei ollut mahdollisuutta. Ehkä olisi parempi päästää irti, antaa heidän elää keskenään. Mieheni rakastaa minua, mutta ei ole valmis tekemään mitään meidän eteen, suheen. Hän luovuttaa, ja antaa olla. Hän on tehnyt valinnan, olla tyttöjen kanssa.

 

[ex-yh]

Vaikuttaa tosi oudolta tuo tyttöjen karkuun juoksu. Luultavasti heillä on jotain huonoja kokemuksia isän edellisistä naissuhteista tai sitten äiti on lyönyt kapuloita rattaisiin.

Tyttöjen kannattaisi käydä juttelemassa asiasta ammatti-ihmisen luona. Koulukuraattori,
perheneuvoja tai sitten psykologi.

Tilanne pitää hoitaa kuntoon. Eihän tuosta pahasta olosta kukaan hyödy. Elämä menee ihan
turhaan kärvistelyyn.

Elleissä on kesäaikaan hiljaista. Sinun ap. kannattaa ottaa yhteyttä ammatti-ihmisiin.
Ellien neuvoista menet entistä enemmän pää pyörälle.

Äsken satoi vettä kaatamalla ja kenkäni kastuivat. On ihana olla kotona villasukat jaloissa.

Nimimerkki Kääkkis. En ole ikinä elänyt uusiosuhteessa avioeroni jälkeen.
Viihdyn erittäin hyvin yksineläjänä. Yhtään ihmissuhdesoppaa en kaipaa elämääni.
Olen kirjoitellut elleissä noin vuosikymmenen.

 

[Heidi U]

Vaikuttaa tosi oudolta tuo tyttöjen karkuun juoksu. Luultavasti heillä on jotain huonoja kokemuksia isän edellisistä naissuhteista tai sitten äiti on lyönyt kapuloita rattaisiin.

Tyttöjen kannattaisi käydä juttelemassa asiasta ammatti-ihmisen luona. Koulukuraattori,
perheneuvoja tai sitten psykologi.

Tilanne pitää hoitaa kuntoon. Eihän tuosta pahasta olosta kukaan hyödy. Elämä menee ihan
turhaan kärvistelyyn.

Elleissä on kesäaikaan hiljaista. Sinun ap. kannattaa ottaa yhteyttä ammatti-ihmisiin.
Ellien neuvoista menet entistä enemmän pää pyörälle.

Äsken satoi vettä kaatamalla ja kenkäni kastuivat. On ihana olla kotona villasukat jaloissa.

Nimimerkki Kääkkis. En ole ikinä elänyt uusiosuhteessa avioeroni jälkeen.
Viihdyn erittäin hyvin yksineläjänä. Yhtään ihmissuhdesoppaa en kaipaa elämääni.
Olen kirjoitellut elleissä noin vuosikymmenen.

Uskon että ex on jonkin verran taustalla. Ja osaa varmaan antaa erittäin hyviä elämän ohjeita miehelleni. Välillä tuntuu että on edelleen exän tossun alla. Ei uskalla ottaa vastuuta isän ja vanhenpain roolista. Ja tehdä oman "maun" mukaan. Pelkää sanomista exältä ja näin on helpompi toimia toisen elí exän pillin mukaan. Mieheni mukaan minulla on ongelma. Antaisin vain asioiden olla sekä hänen hoitaa lapset niin ei mitään ongelmaa. Näin varmaan ois, mut olen sanonut että haluan olla hänen kanssaan tasavertaisessa suhteessa. Mutta nyt koin että näin ei ole. Sota syttyisi jos ehdottaisin että vanhemman lapsen olisi ehkä hyvä turvautua jonkin ammatti-ihmisen puheille. Jotta saataisiin jännite poistettua. Hän pelkää jotain, on erittäin mustasukkainen. Tämä on normaalia että nuori itse päättää ketä tapaa ja kehen tutustuu. 1½vuotta on ihan ok aika, isän mielestä. Ja tuntuu että koko ikä saattaa mennä että emme tutustu. En voi heitä pakottaa. Kaikkein pahimmalle tuntuu että mies on minua kohtaan niin välinpitämätön. Hän ei tee asioiden eteen mitään, antaa vaan olla, hänelle helpompi. Siksi mulla ei oikein ole enää mitään työkaluja käytettävissä joko hyväksyn tilanteet tai lopetan suhteen. On vain harmi että mies ei nää kaikkea sitä mitä sivullinen näkis. Hän alkaa tehdä jo omaa päätöstä, hän valitsee lapset ja luopuuu meidän suhteesta. Se on hänelle helpompi, ja varsinkin lapisille. Pahinta tässä on että rakastamme toisimme ja muutoin meillä on hyvä olla toistemme kanssa. Emme vaan osaa ja ratkaistustua tätä. Ongelma oli vain minulla.

 

[Hyvää kesää]

Kun äidillä ei ole uutta miestä roikkuu hän vielä vanhassa. Lapsilla on helppo pelata riippuvuuskorttipeliä. Normaali lapsi kyllä tutustuu uuteenkin puolisoon jos ei ole aivopesty. Jos lapsi juoksee karkuun on syytä epäillä, että lasten äiti on vähän "valmistellut" tyttäriä.

Vaikutat järkevältä ihmiseltä ja varmasti olisit tullut tyttöjen kanssa toimeen jos Sinulle olisi annettu siihen mahdollisuus. Lasten vanhemmat ovat näköjään kypsymättömiä ja toisistaan vieläkin riippuvaisia kun eivät ole osanneet hoitaa tätä tilannetta.

Mies taas ei osaa arvostaa tarpeeksi Sinua ja sen huomaa siitä, että hän valitsi helpoimman ratkaisun eli jätti Sinut ulkopuolelle.

Kärsivällinen olet. En tiedä olisinko itse jaksanut katsella oikein kauan tuota touhua. Kyllä täytyy rakkautta mieheen olla paljon?

Tässä taas nähtiin, että uusperhe harvoin toimii. Näin se vain on.

Jos tilanne olisi toisinpäin niin kuinka kauan miehet jaksaisivat tällaista touhua katsoa? Viikon vai päivän`?