Kuulostaa aika lailla samanlaiselta kuin meillä oli. Kyselin myös pettämisestä ja kielsi kaiken. Lopulta kuitenkin selvisi että oli pettänyt, tilaisuuksia kyllä löytyy kuten minullekkin selvisi. Esim. lenkit yms. enkä olisi minäkään uskonut tästä miehestä. Salaisuuden pitäminen oli kuitenkin liikaa ja aiheutti juuri tuonkin kaltaista käytöstä, mieheni sairastui myös masennukseen mutta onneksi osasi vihdoinkin(viime tipassa)hakea apua. Parisuhdeterapiassa olemme käyneet jo ennen salaisuuden paljastumista, suosittelen. Toki molempien pitää olla halukkaita sinne lähtemään. :hug: