O
Opiskelija
Vieras
Hei, ajattelinpa kirjoittaa tänne, jos saisi jonkinnäköistä valaistusta asiaan. Suuret kiitokset jo etukäteen vastanneille.
Kyse on poikaystävästäni tai oikeastaan eksästä. Muutettiin erillemme reilu puoli vuotta sitten, homma ei oikein toiminut ja oikeastaan itsekin halusin olla yksin ja erota. Toisaalta koko ajan en mitään muuta ole halunnutkaan kuin olla hänen kanssaan. Hän vain on ollut paras ihminen jonka olen tavannut, oon voinut jutella hänen kanssaan lähes kaikesta, olla oma itseni jne. Haikailen siis hänen peräänsä. Hän on kuitenkin tiukasti koko ajan ollut että eteenpäin, menneitä ei jäädä miettimään. Ite mietin vieläkin joskus (ja oon maininnutkin) hänen pettämisestään joku reilu pari vuotta sitten (oltiin yhdessä n. neljä v. josta asuttiin yhdessä vajaat kolme. Ihan kunnon suhde siis. Ja ensimmäinen mulle, hänelle ei...) Ok, periaatteessa oon toipunut ihan ok pettämisestä ja erosta ja suht ok elämäni on tällä hetkellä, ei tosin helppoa aina oo ollut.
En vaan voi sille mitään että mietin et jos oltais voitu kokeilla oisko tullut asiasta mitään. Kysyin ja arvasin et vastaa ei. Vähän inhottaa miten oon ollut liian riippuvainen hänestä... Oma elämä, paras elämä jne. No, sovittiin just et ei nyt nähdä vähään aikaan ainakaan, aiemmin ollaan. Kun mä kuitenkin haikailen sen perään. Oisko mitään mahiksia palata yhteen? Ei ainakaan nykymeiningeillä, enkä itse ainakaan tiedä miten, hän ainakin kovasti näyttää haluavan jotain muuta elämäänsä. Ehkä kysymys onkin et miten päästä tästä kokonaan yli? Kai se aika parantaa haavat mut... Jotenkin en haluais kokonaan luopua niin hienosta ihmisestä. Onko mitään tehtävissä? Mulla on paha tapa jäädä jumittamaan menneeseen enkä todellakaan halua sitä nyt, vaan haluan itsekin eteenpäin.
Pahoittelen, ehkä vähän sekavaa tekstiä, toivottavasti joku saa selvää kun nyt ei irtoa selvempää
.
Kyse on poikaystävästäni tai oikeastaan eksästä. Muutettiin erillemme reilu puoli vuotta sitten, homma ei oikein toiminut ja oikeastaan itsekin halusin olla yksin ja erota. Toisaalta koko ajan en mitään muuta ole halunnutkaan kuin olla hänen kanssaan. Hän vain on ollut paras ihminen jonka olen tavannut, oon voinut jutella hänen kanssaan lähes kaikesta, olla oma itseni jne. Haikailen siis hänen peräänsä. Hän on kuitenkin tiukasti koko ajan ollut että eteenpäin, menneitä ei jäädä miettimään. Ite mietin vieläkin joskus (ja oon maininnutkin) hänen pettämisestään joku reilu pari vuotta sitten (oltiin yhdessä n. neljä v. josta asuttiin yhdessä vajaat kolme. Ihan kunnon suhde siis. Ja ensimmäinen mulle, hänelle ei...) Ok, periaatteessa oon toipunut ihan ok pettämisestä ja erosta ja suht ok elämäni on tällä hetkellä, ei tosin helppoa aina oo ollut.
En vaan voi sille mitään että mietin et jos oltais voitu kokeilla oisko tullut asiasta mitään. Kysyin ja arvasin et vastaa ei. Vähän inhottaa miten oon ollut liian riippuvainen hänestä... Oma elämä, paras elämä jne. No, sovittiin just et ei nyt nähdä vähään aikaan ainakaan, aiemmin ollaan. Kun mä kuitenkin haikailen sen perään. Oisko mitään mahiksia palata yhteen? Ei ainakaan nykymeiningeillä, enkä itse ainakaan tiedä miten, hän ainakin kovasti näyttää haluavan jotain muuta elämäänsä. Ehkä kysymys onkin et miten päästä tästä kokonaan yli? Kai se aika parantaa haavat mut... Jotenkin en haluais kokonaan luopua niin hienosta ihmisestä. Onko mitään tehtävissä? Mulla on paha tapa jäädä jumittamaan menneeseen enkä todellakaan halua sitä nyt, vaan haluan itsekin eteenpäin.
Pahoittelen, ehkä vähän sekavaa tekstiä, toivottavasti joku saa selvää kun nyt ei irtoa selvempää