mitä tehdä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja anni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

anni

Vieras
Kysyn nyt teiltä neuvoa, kun en tiedä mitä tekisin. Olen ollut avoliitossa saman miehen kanssa jo 6 vuotta. Mies on ihan kiva. Mutta liian kiltti ja vähän nyhverö kuiteskin. Eikä mikään kovin komea. Olemme jo pari vuotta yrittäneet lasta mieheni ja toisaalta kyllä myös minunkin halustani. Nyt olen raskaana. Sen pitäsi olla ihan hyvä juttu, mutta en tiedä, kuka on lapsen isä.

Olen nimittäin tapaillut jo vuoden ajan toista miestä aina silloin tällöin. Hän on pomoni. Ihastuin häneen heti, kun aloin nykyisen työni. Hän on komea, pitkä, lihaksikas, erittäin määrätietoinen, oikea kunnon uros. Tiedätte kyllä tyypin. Kaikki toimistomme naiset on häneen lääpällään ja arvaatteko oliko oloni polleeta, kun pomo selvästi iski silmänsä minuun viime vuoden pikkujouluissa, joista koko tää meidän suhde alkoi. Hän vei jalat altani. Sinä iltana naimme ja kunnolla. Hän on voimakas rakastaja, saan olla täysin hänen armoillaan. Koko homma on aivan toista kuin mieheni kanssa. Olemme sen jälkeen aina tapailleet silloin tällöin.

Nyt siis olen raskaana. Voihan olla, että lapsi on mieheni mutta enpä sitä kuitenkaan usko, kun jhänen kanssaan ei pomojuttua aiemminkaan tärpännyt. Mitä nyt tekisin? Aion pitää lapsen, sen tiedän. Olen sitä itsekin toivonut mutta kerronko miehelleni, että lapsi ei välttämättä ole hänen. Pomolle en kerro epäilyistäni. Hän on tahollaan naimisissa ja isä ja en halua rasittaa häntä turhilla jutuilla ja olemme muutenkin sopineet, että saadakseni tapailla häntä, en missään nimessä saa alkaa konstailemaan hänen perhe-elämänsä kustannuksella.

Toisaalta miehelläni on oikeus tietää mutta en haluaisi loukata hänen tunteitaan. Hänhän ei ole tähän tapaukseen syypää, paitsi ehkä vähän,kun on semmoinen kun on. jos hän olisi vähänkin kuin pomoni, ei tätä olisi ehkä tapahtunut. Jos kerron miehelleni, hän saattaisi jättää minut. jos lapsi osoittatuisi hänen lapsekseen, ei tämä haittaisi, koska saisin elatusapua ja myös hoitoapua aina tarvittaessa. Mutta ja tämä onkin suuri mutta. Jos lapsi onkin pomoni,( mitä kyllä toisaalta salaisesti toivon, koska jos olisin sinkku tekisin hänelle lapsen ilman muuta, on hän niin mahtava), joutuisin hoitamaan sitä ehkä täysin yksin. Mitä te tekisitte minun sijassani.

En sitten kaipaa mitään moraalisaarnoja. Tiedän että olen tehnyt vähän väärin mutta elämässä sattuu ja tapahtuu ja aina muutoksille ei itse voi mitään. niihin vain ajautuu.
 
Miksi ihmeessä kertoisit? Nainen tietää ja mies uskoo.

Pari viikkoa sitten kuulin tutkimuksesta, jonka mukaan 10 % lapsista ei ole niiden, joiden heidän oletetaan olevan, joten ongelmasi ei ole mitenkään vieras. Tämä koski suomalaisia.
Jo aiemmin tuli ilmi englantilaisten geenitutkimus eräässä kylässä. Se piti lopettaa, koska niin moni lapsi oli jonkun muun kuin oletetun isänsä.
Nainen hakeutuu otollisena aikana vaistonvaraisesti sen uroksen luo, jolla on paras lisääntymiskyky.

Julmaa, mutta mitä sen loppujen lopuksi väliä. Lapset ovat sen, joka on ne kasvattanut omanaan.
 
No kuule, ihan pakko vastata sulle ja sanoo totuus...toivottavasti saat keskenmenon...koska lapsi ansaitsee paremman äidin ja toivon todella että miehesi saa tietää sun kuviot, ottaa eron...koska miehesi ansaitsee paremman naisen ja toivottavasti muskeli-pomon vaimo saa tietää...koska vaimonsa ansaitsee paremman miehen...että tästä vastauksesta voit päätellä...kuinka alhasella tasolla SÄ OLET!!!!
 
Kiitos (keksitystä?) tarinastasi! Miten ihmeessä kaikki luuserit seviäisivätkään läpi onnettoman elämänsä, jos ei olisi jotakuta, jolla menee vieläkin huonommin. Tarinasi antaa varmaankin heille paljon voimia selvitä elämän karikoista. Erityisen liikuttavaa on huolesi, ettet tämän kaiken keskellä loukkaisi miestäsi...
 
Hassua, että kirjoitus, jossa kerrotaan pettämisestä, saa aikaan epäuskoa jutun todellisuudesta ja kuitenkin pettäminen on todella yleistä.

Ap:lle sanoisin, että näyttää kirjoituksensa miehelleen, hän varmasti auttaa päätöksen teossa.

Hiukan ihmettelen tuota asennetta, että jos ap olisi sinkku, tekisi hän pomolleen lapsen tarkoituksella, vaikka pomo on perheellinen mies. Toisaalta, pomo varmasti tietää, että hässiessä voi "vahinko" käydä varsinkin näiden "blondien" kanssa. Mikä olisi muuten syy siihen, että lapsen hänen kanssaan haluaisi? onko se ehkä se, että haluaisi lapselleen hyvät geenit? Jos asia on näin, täytyy muistaa, että lapsi saa myös äidiltään perimän...
 
Kertomushan on selvä provo, ei tollasta olekkaan.
Teijalta hyvä vastaus, toivottavasti saat keskenmenon. Joka ainut lapsi ansaitsee paremmat vanhemmat, aivan joka ainut...........
 
Aika kovalla kädellä taas kohdellaan ap:tä. Itselläni samantapainen tapaus takana ja sain sen keskenmenon. :( Joka oli yksi elämäni rankemmista kokemuksista ja samoin myös miehelleni.
 
Et tietenkään kerro mitään, vaan pidät lapsesi ja miehesi. Tuollalailla lapsettomiin perheisiin on tehty luontaisella lisääntymishoidolla lapsia jo ammoisista ajoista lähtien. Parisuhteesi on pelastettu ja miehestäsi tulee ylpeä isä, joten älä ole niin hullu, että kertoisit.
 
Kerro miehellesi ja päästä hänet pahasta. Tee lapsi ja toivo (ainakin minä toivon) että se on pomosi hässimä. Näin päästät hyvän miehesi etsimään itsensä tasoista kumppania ja sinä saat paremmat elatusavut (oletus) pomoltasi. Tokihan pomoasemassa oleva kaveri ymmärtää että typerät pikkublondit saattaa tulla raskaaksi jos niitä välillä, ihan vaan vähän, käyttää panopuunaan, eli välillä voi riski realisoitua. Kyllä hän siihen osaa suhtautua asianmukaisesti. Elatusavuilla voisit hankkia vaikka lobotomian, silikonit ja naaman kohotuksen, että kelpaisit vielä jollekkin tosimiehelle pikkupiiaks. KUVOTTAVAA KÄYTÖSTÄ!!
 
siis tätähän on paljon ja just nämä Alfa Naaraat tekee tätä.Tiedän erään naisen jolla viidesta vain kaksi on tälle omalle miehelle. Muut ovat sitten näille Alfa Uroksille.Mistä tiedän ?Koska kerrottiin ja ulkonäkö täsmää...Sellaista se on tämä elämä.
 

Yhteistyössä