S
surullinen
Vieras
tyttäremme on nyt 5 kk ja viikon vanha. Hän ei kertakaikkiaan nuku millään päivällä. Yöt menevät tai ovet aina menneet paremmin. Heräillyt yöaikana 2-3 kertaa ja nyt on parina yönä nukkunut tuonne aamuyölle saakka.Tosin ei nukahda enään millään uudestaan vaikka väsyttäisi kuinka.
Päivisin hän ei osaa nukahtaa millään vaikka on väsynyt. Kun lopulta nukahtaa, hän nukkuu 15-30 min. eikä siis nukahda uudestaan ja taas rumba lähtee alusta. Minä koitan auttaa häntä nukahtamaan, jne. Meidän päivät menevät käytännössä siinä kun me koitamme nukkua ja välillä syödään. Ei nuku omassa sängyssään, ei enään parvekkeella vaunuissa ( siellä hän erehtyi vielä joku pari viikkoa sitten, nukkumaan joskus 2-3 tuntia putkeen)nykyään kun laittaa sinne, alkaa ihan sydäntäsärkevä huuto. Ulkona kun työnnän vaunuja, siinä on torkahtanut sen 15-30 min. Sitä ennen on yleensä työnnetty 1-2 tuntia ja silmät ovat lupsahdelleet vähän väliä ja lopulta menee kiinni mutta vain sen 15-30 min.
Tänäänkin päivällä hän on nukkunut vain kerran 15 min. ja kaksi kertaa 30 min.
Onko tämä enään normaalia? neuvolasta ei saa mitään apua tai vinkkejä asiaan, käski vain asennoitua, että sinulla nyt vain on tälläinen vauva.
Pitääkö minun lopettaa väkisin nukuttaminen? vaikka ei nukkuisi ollenkaan...? jostain kirjasta luin, että on vanhempien tehtävä huolehtia vauvansa unesta mutta enhän minä voi väkisin silmiä kiinni laittaa. Mielestäni tunnen vauvamme, tiedän ne ensimmäiset merkit väsymyksestä mutta toisaalta kun hän on koko päivän väsynyt, ei pääse ollenkaan virkeeseen tilaan.
Lisäksi kaikissa opuksissa neuvotaan yöunista ja iltarutiineista mutta päiväunista ei mitään....Samoin käsittäkseni unikoulut taitavat olla yöunille tarkoitettuja. Eli mistään ei saa apua. Uni on niin tärkeää pikkuiselle ja minä päivittäin itken asiaa ja murehdin että mitä sitä tekisi kun tuntuu että on kaikkensa tehnyt. Tunnen itseni surkeaksi äidiksi ja tätä on jatkunut jo kuukausia ja tilanne vain pahenee.
Tutuiltani en ole saanut apua/vinkkejä koska heille on sattuneet vauvat, jotka ovat nukahtaneet melkein heti kun sänkyyn ovat laskeneet.
Toivon todella, jos jollakin olisi antaa vinkkejä asiaan, että tilanteemme helpottuisi.
terv. todella surullinen äityli