S
Sande
Vieras
Morjens! Ajattelinpa kysäistä täältä mielipiteitä seuraavaan asiaan
Olen seurustellut miehen kanssa yli kuusi vuotta, joista yhdessä ollaan asuttu melkein viisi. Alussa kaikki oli aivan ihanaa ja täydellistä, mutta jossain vaiheessa kaikki muuttui. Nyt tilanne on ainakin minulle melkein pelkkää helvettiä.
Mies tulee ja menee oman mielensä mukaisesti. Kyllähän parisuhteessa molemmilla saa olla niitä omia juttuja, mutta kun miestä ei enää pahemmin kotona näy kuin että käy puhtaat vaatteet vaihtamassa, niin
Hän ei puhu minulle mistään. Ei menemisistään, eikä työstään. Eikä hän ole kiinnostunut minun asioistani. Ja jos niistä puhun, hän laittaa tv:tä kovemmalle, tai yksinkertaisesti ei vain kuuntele. Mitään emme tee enää yhdessä.
Seksi on loppunut melkein kokonaan. Minä kyllä haluaisin sitä, mutta mies ei. Hänelle nähtävästi riittää viiden minuutin pikapano noin 8-10 kertaa vuodessa. Läheisyyttä ei ole. Syystä että häneen ei saa koskea. Hän ei halua suudella minua eikä halata. Jos menen miehen lähelle, hän nostaa kädet tai jalat eteen, jotta en pysty koskemaan häneen. Selitys: hän ei halua että lääpin häntä, eikä hän halua koko ajan olla minun lähellä. Haluaisin joskus vain käpertyä hänen syliin, mutta miten se onnistuu, kun häneen ei saa koskea? Tuhansia kertoja olen yrittänyt saada häntä syttymään ja rakastelemaan kanssani, mutta ei. Tv:stä tulee aina jotain mielenkiintoisempaa. Kerta toisensa jälkeen olen kasannut itseni ja yrittänyt uudestaan. Mutta kun ei niin ei. Olen kaunis ja fiksu nainen ja osaan kyllä pukeutua seksikkäästi, mutta se ei nähtävästi miestä enää sytytä
Huvittavinta tässä on se, että hän kyllä mukamas rakastaa minua. Ei hän sitä tosin ole suoraan sanonut enää muutamaan vuoteen, mutta kyllä minun pitäisi se tietää!!! Olen usein kysynyt että haluaako hän olla vielä kanssani tai pettääkö hän minua. Vastaus on aina sama. Ei hän ole niin väittänyt. Jos kysyn rakastaako hän vielä minua, hän örähtää epämääräisen vastauksen, josta en saa selvää. Kerran hän syytti minua vainoharhaiseksi kun epäilin että rakastaako hän vielä minua. Niinpä. Ei minulle tarvitse rakkautta koko ajan todistella, mutta olisi kiva se jotenkin tietää. Hän ei sitä sano, eikä osoita millään tavalla. Ja minä olen vainoharhainen? En voi ymmärtää että jos toista rakastaa niin eikö sellaisen lähellä haluaisi olla?
Olen jo pikku hiljaa kallistumassa sen puolelle että muutan pois. En enää jaksa tätä yksinäisyyttä. Tämä fyysisen ja psyykkisen läheisyyden puute tuntuu niin järjettömän pahalta että tuntuu että hajoan tähän paikkaan. Rakastan miestäni, syytä en tosin enää tiedä. Vai olenko vain tottunut olemaan hänen kanssaan ? Ehkä seksiä enemmän kaipaan yksinkertaisesti miehen syliä. Sitä että saan käpertyä toisen kainaloon, ilman että minut potkitaan pois. Tai sitä että minulle puhutaan ja jos minä puhun jotain, tiedän että minua myös kuunnellaan. Pyydänkö liikaa?
Nyt kun kirjoitin tämän, tajuan miten kammottavaa tämä on. Ja tässä ei ole vielä kaikki. On paljon paskaa mitä en tähän viitsi edes kirjoittaa Totta kai myös minussa on vikaa, en sitä kiellä, mutta minä olen tuhansia kertoja yrittänyt puhua asioista ja selvittää niitä. Mutta miehellä on aina vastaus valmiina. Ei ole mitään puhuttavaa, kun ei ole ongelmiakaan.
Olen jo yli kolmekymppinen ja vauvakuume pukkaa päälle. Suoraan sanottuna pelottaa niin hemmetisti lähteä. Kai mua pelottaa se, että mitä jos en löydäkään itselleni miestä? Mutta ehkä on parempi olla yksin kuin parisuhteessa yksinäinen ja hylätty.
Kaikki kommentit tervetulleita, etenkin miesten. Pettääkö mieheni minua? Vai eikö hän vain yksinkertaisesti halua minua enää lähelleen? Miksi hän sitten haluaa asua kanssani? (Ja arvatkaa vaan kuinka monta kertaa olen yrittänyt kysyä näitä häneltä, saamatta vastausta )
Olen seurustellut miehen kanssa yli kuusi vuotta, joista yhdessä ollaan asuttu melkein viisi. Alussa kaikki oli aivan ihanaa ja täydellistä, mutta jossain vaiheessa kaikki muuttui. Nyt tilanne on ainakin minulle melkein pelkkää helvettiä.
Mies tulee ja menee oman mielensä mukaisesti. Kyllähän parisuhteessa molemmilla saa olla niitä omia juttuja, mutta kun miestä ei enää pahemmin kotona näy kuin että käy puhtaat vaatteet vaihtamassa, niin
Hän ei puhu minulle mistään. Ei menemisistään, eikä työstään. Eikä hän ole kiinnostunut minun asioistani. Ja jos niistä puhun, hän laittaa tv:tä kovemmalle, tai yksinkertaisesti ei vain kuuntele. Mitään emme tee enää yhdessä.
Seksi on loppunut melkein kokonaan. Minä kyllä haluaisin sitä, mutta mies ei. Hänelle nähtävästi riittää viiden minuutin pikapano noin 8-10 kertaa vuodessa. Läheisyyttä ei ole. Syystä että häneen ei saa koskea. Hän ei halua suudella minua eikä halata. Jos menen miehen lähelle, hän nostaa kädet tai jalat eteen, jotta en pysty koskemaan häneen. Selitys: hän ei halua että lääpin häntä, eikä hän halua koko ajan olla minun lähellä. Haluaisin joskus vain käpertyä hänen syliin, mutta miten se onnistuu, kun häneen ei saa koskea? Tuhansia kertoja olen yrittänyt saada häntä syttymään ja rakastelemaan kanssani, mutta ei. Tv:stä tulee aina jotain mielenkiintoisempaa. Kerta toisensa jälkeen olen kasannut itseni ja yrittänyt uudestaan. Mutta kun ei niin ei. Olen kaunis ja fiksu nainen ja osaan kyllä pukeutua seksikkäästi, mutta se ei nähtävästi miestä enää sytytä
Huvittavinta tässä on se, että hän kyllä mukamas rakastaa minua. Ei hän sitä tosin ole suoraan sanonut enää muutamaan vuoteen, mutta kyllä minun pitäisi se tietää!!! Olen usein kysynyt että haluaako hän olla vielä kanssani tai pettääkö hän minua. Vastaus on aina sama. Ei hän ole niin väittänyt. Jos kysyn rakastaako hän vielä minua, hän örähtää epämääräisen vastauksen, josta en saa selvää. Kerran hän syytti minua vainoharhaiseksi kun epäilin että rakastaako hän vielä minua. Niinpä. Ei minulle tarvitse rakkautta koko ajan todistella, mutta olisi kiva se jotenkin tietää. Hän ei sitä sano, eikä osoita millään tavalla. Ja minä olen vainoharhainen? En voi ymmärtää että jos toista rakastaa niin eikö sellaisen lähellä haluaisi olla?
Olen jo pikku hiljaa kallistumassa sen puolelle että muutan pois. En enää jaksa tätä yksinäisyyttä. Tämä fyysisen ja psyykkisen läheisyyden puute tuntuu niin järjettömän pahalta että tuntuu että hajoan tähän paikkaan. Rakastan miestäni, syytä en tosin enää tiedä. Vai olenko vain tottunut olemaan hänen kanssaan ? Ehkä seksiä enemmän kaipaan yksinkertaisesti miehen syliä. Sitä että saan käpertyä toisen kainaloon, ilman että minut potkitaan pois. Tai sitä että minulle puhutaan ja jos minä puhun jotain, tiedän että minua myös kuunnellaan. Pyydänkö liikaa?
Nyt kun kirjoitin tämän, tajuan miten kammottavaa tämä on. Ja tässä ei ole vielä kaikki. On paljon paskaa mitä en tähän viitsi edes kirjoittaa Totta kai myös minussa on vikaa, en sitä kiellä, mutta minä olen tuhansia kertoja yrittänyt puhua asioista ja selvittää niitä. Mutta miehellä on aina vastaus valmiina. Ei ole mitään puhuttavaa, kun ei ole ongelmiakaan.
Olen jo yli kolmekymppinen ja vauvakuume pukkaa päälle. Suoraan sanottuna pelottaa niin hemmetisti lähteä. Kai mua pelottaa se, että mitä jos en löydäkään itselleni miestä? Mutta ehkä on parempi olla yksin kuin parisuhteessa yksinäinen ja hylätty.
Kaikki kommentit tervetulleita, etenkin miesten. Pettääkö mieheni minua? Vai eikö hän vain yksinkertaisesti halua minua enää lähelleen? Miksi hän sitten haluaa asua kanssani? (Ja arvatkaa vaan kuinka monta kertaa olen yrittänyt kysyä näitä häneltä, saamatta vastausta )