M
MyyMuikkunen
Vieras
Mua harmittaa joka ilta, kun aina on semmoinen itseensä pettynyt olo. Aina on semmoinen ajatus että "näin tää ilta taas meni"...
Vähän meidän perheestä:
Lapset on meillä tyttö 3v4kk ja poika 2v. Me vanhemmat käydään molemmat töissä ja isä tekee reissutyötä ja on joka viikko ainakin pari yötä poissa kotoa ja lisäksi piiitkiä päiviä. Minä reissaan ainakin muutaman kerran kuukaudessa pitkän päivän. Lapset on hoidossa mummulassa.
Meillä on illat aina jotenkin levottomia, tympeitäkin. Lapset ei oikein osaa alkaa millekkään ja kaikki vaan lösyää. Yleensä aina lapset levittävät kaikki lelut eivätkä oikein leiki mitään järkevää. Me vanhemmat ollaan ihan poikki työpäivän jälkeen ja lapset hieman tylsistyneen oloisia kun hoitopäivät ei sisällä mitenkään mahdottoman paljon virikkeitä...
Yleensä viimeistään iltatoimien aikaan lapset villiintyy ja vanhemmat hemostuu, varsinkin isä. Minä, luojan kiitos, olen jostain saanut pitemmän pinnan ja ihan tietoisesti pyrin pysymään rauhallisena vaikka uhmikset kuinka koettelee.
Tiedän kyllä, että ollaan arkisin hieman lasikoja esim. l'htemään ulos, mutta kun tuntuu, ettei millään ehdi! Muuten kaikki kotityötkin kasaantuvat viikonloppuun ja sitä en halua. Tuntuu, että meidän perhe elää vain viikonloppuisin...
Mitä tehdä toisin, että elo olisi tyydyttävämpää?
Vähän meidän perheestä:
Lapset on meillä tyttö 3v4kk ja poika 2v. Me vanhemmat käydään molemmat töissä ja isä tekee reissutyötä ja on joka viikko ainakin pari yötä poissa kotoa ja lisäksi piiitkiä päiviä. Minä reissaan ainakin muutaman kerran kuukaudessa pitkän päivän. Lapset on hoidossa mummulassa.
Meillä on illat aina jotenkin levottomia, tympeitäkin. Lapset ei oikein osaa alkaa millekkään ja kaikki vaan lösyää. Yleensä aina lapset levittävät kaikki lelut eivätkä oikein leiki mitään järkevää. Me vanhemmat ollaan ihan poikki työpäivän jälkeen ja lapset hieman tylsistyneen oloisia kun hoitopäivät ei sisällä mitenkään mahdottoman paljon virikkeitä...
Yleensä viimeistään iltatoimien aikaan lapset villiintyy ja vanhemmat hemostuu, varsinkin isä. Minä, luojan kiitos, olen jostain saanut pitemmän pinnan ja ihan tietoisesti pyrin pysymään rauhallisena vaikka uhmikset kuinka koettelee.
Tiedän kyllä, että ollaan arkisin hieman lasikoja esim. l'htemään ulos, mutta kun tuntuu, ettei millään ehdi! Muuten kaikki kotityötkin kasaantuvat viikonloppuun ja sitä en halua. Tuntuu, että meidän perhe elää vain viikonloppuisin...
Mitä tehdä toisin, että elo olisi tyydyttävämpää?