mitä teet, kun 4-vuotias ei tottele?

[vrs]

Ok... Tässä taannoisessa imetysketjussa oltiin sitä mieltä, että lapset tarvitsevat rankaisemista, vanhemman antamia "seuraamuksia" ja kovaa kuria. Muuten niistä tulee yhteistyökyvyttömiä, yhteiskuntaan sopeutumattomia riesoja. Jotenki taas tääKIN ketju saa mut entistä vakuuttuneemmas päinvastasesta. Ihan absurdi ongelma ja vielä absurdimpi tilannekehkeytymä - maanitellaan, uhkaillaan, raivotaa, pelotellaan....

 

[a-p]

Ja on ihan pakko vielä lisätä, että tämä lapsi on muuten aivan ihana ja kiltti. Leikkii nätisti, käyttäytyy hyvin ruokapöydässä yms. Ei siis ole ns. "kauhukakara" missään nimessä. Ainoastaan nämä lähtemisiin ja tekemisiin liittyvät asiat jostain syystä menevät näin kurjasti.

 

["Rita"]

Meillä myös jokseenkin kovapäinen nelivuotias, kohta täyttää viisi.
Hammaspeikolla pelottelu on ihan yhtä tyhjän kanssa, toteaa vain että "ihan sama" kuin mikäkin murkku. Minä sanon kerran ystävällisesti (niin että lapsi huomaa) sen, että "Nyt hampaiden pesulle". Usein toteaa heti ensimmäiseksi "Ei". Jos ja kun mitään ei tapahdu, totean tiukempaan sävyyn, että hampaidenpesulle nyt. Jos ei edelleenkään mene muutaman minuutin sisään, menen ja kannan lapsen vessaan. Usein kiljuu ja huutaa, yrittää lyödä tms. Jos tekee näin, joutuu jäähylle neljäksi minuutiksi. Tämän jälkeen siis uudestaan vessaan.
Jos ei aukaise suuta -> en jää maanittelemaan vaan pakotan/väännän suun väkisin auki ja pesen ne hampaat. Kyllä, lasta varmaan sattuu toisinaan mutta sanonkin aina että tämä menisi helpommin jos ei vastustelisi ja hampaat on vain pakko pestä ettei tule reikiä hampaisiin. En tiedä muuta vaihtoehtoa, on yritetty houkutella ja keskustella, kannustaa positiivisesti, tarrataulu on käytössä - > poika on ainakin kahdesti yksinkertaisesti käynyt repimässä ja tunkemassa roskikseen koko taulun koska "ei kiinnosta jotkut tyhmät tarrat". On otettu leluja pois tms. mutta mikään uhkaus tilanteen ollessa päällä ei tunnu olevan tarpeeksi riittävä jotta tulisi vipinää. Kaikkeen vastaus on vain "ihan sama" tai "senkun otat, se onkin ihan tyhmä". Huoh.
Meillä siis aikamoista taistelua aika ajoin. Nyt tuntuu taas olevan hieman seesteisempi kausi päällä, mutta ajoittain on aamusta alkaen tapeltu pukemisesta, hampaiden pesusta, pissalla käynnistä, ulkovaatteiden pukemisesta, aamupalan valinnasta... Yritän itse aina pysyä rauhallisena mutta joinakin aamuina kun pitäisi itsekin ehtiä töihin, myönnän hermostuvani. Olen myös vienyt lapsen yöpuvussa päiväkotiin, mikä oli myös "ihan sama" eikä tuntunut poikaa hetkauttavan suuntaan tai toiseen.
Eli sympatiat sinne

 

["Olivia"]

Meillä auttaa se, että käytän käänteispsykologiaa, ja sanon teatraalisesti, että selvä, en sitten pese sun hampaita! Jos et kerran osaa olla nätisti niin en pese! Ja vien hammasharjan pois. Tässä vaiheessa muksu roikkuu jo lahkeessa, että äiti pese mun hampaat!

Joskus joutuu kyllä ihan hakemaan ja ottamaan väkisin syliin, sitten siinä istutaan niin kauan että suu aukeaa. Joskus pitää hermot, joskus ei.

Meillä sama homma oikeeastaan kaikissa aamu ja iltatoimissa, pukeminen yleensä onnistuu kun uhkailen että jää sitten kotiin jos ei pue... (niin ja selvennykseksi että tyttö ei anna mun pukea, vaan_haluaa_pukea_itse). Sellasta tää 4-v:n elämä.

 

[a-p]

Ok... Tässä taannoisessa imetysketjussa oltiin sitä mieltä, että lapset tarvitsevat rankaisemista, vanhemman antamia "seuraamuksia" ja kovaa kuria. Muuten niistä tulee yhteistyökyvyttömiä, yhteiskuntaan sopeutumattomia riesoja. Jotenki taas tääKIN ketju saa mut entistä vakuuttuneemmas päinvastasesta. Ihan absurdi ongelma ja vielä absurdimpi tilannekehkeytymä - maanitellaan, uhkaillaan, raivotaa, pelotellaan....

No minä ainakin mielelläni eläisin seesteisesti uhkailematta ja raivoamatta, mutta miten silloin lapsi tekee yhtään mitään, jos on paha uhma päällä? Onko sulla omia lapsia?

Tarrataulu voisi tietysti toimia sellaisena kivana tapana saada lapsi tottelemaan, mutta kuten täältäkin on luettu, sekään ei aina toimi.

 

[a-p]

[QUOTE="Olivia";25037830]Meillä auttaa se, että käytän käänteispsykologiaa, ja sanon teatraalisesti, että selvä, en sitten pese sun hampaita! Jos et kerran osaa olla nätisti niin en pese! Ja vien hammasharjan pois. Tässä vaiheessa muksu roikkuu jo lahkeessa, että äiti pese mun hampaat!

Joskus joutuu kyllä ihan hakemaan ja ottamaan väkisin syliin, sitten siinä istutaan niin kauan että suu aukeaa. Joskus pitää hermot, joskus ei.

Meillä sama homma oikeeastaan kaikissa aamu ja iltatoimissa, pukeminen yleensä onnistuu kun uhkailen että jää sitten kotiin jos ei pue... (niin ja selvennykseksi että tyttö ei anna mun pukea, vaan_haluaa_pukea_itse). Sellasta tää 4-v:n elämä. [/QUOTE]

Käänteispsykologia ei auta meillä. Jos sanon, että en sitten pese, niin lapsi kyllä huutaa, että pese äiti pese, mutta jos yritän, niin ei kuitenkaan anna pestä

Juup, täytyy vain ajatella, että tämä on nyt vaihe, joka toivottavasti loppuu pian ja asiat sujuu taas paremmin. Positiivista mieltä siis

 

[vrs]

No minä ainakin mielelläni eläisin seesteisesti uhkailematta ja raivoamatta, mutta miten silloin lapsi tekee yhtään mitään, jos on paha uhma päällä? Onko sulla omia lapsia?

Tarrataulu voisi tietysti toimia sellaisena kivana tapana saada lapsi tottelemaan, mutta kuten täältäkin on luettu, sekään ei aina toimi.

No on omia lapsia. Eikä kyllä ole mitään tarrataulujakaan tarvittu, huvin vuoks on joskus sellaset pojilla ollu, ku naapurillaki on.

Meillä on kaks rasavilliä ja luupäistä poikaa, jotka osaa tarvittaessa raivota itseltään tajun kankaalle. Kyllä noille joutuu välillä ääntä korottaan, mut lähinnä pysäyttämismielessä. Raivoominen ei kuulu mulla tyyliin. Eikä oo mitkään tollaset rutiinijutut koskaan tuottanu vaikeuksia, ku niistä ei koskaan oo mitään ohjelmanumeroa tehty. Joskus muksut temppuilee ja kiukuttelee, mutta entä sitten? Pääasia on itse pysyä tyynenä.

 

[a-p]

No on omia lapsia. Eikä kyllä ole mitään tarrataulujakaan tarvittu, huvin vuoks on joskus sellaset pojilla ollu, ku naapurillaki on.

Meillä on kaks rasavilliä ja luupäistä poikaa, jotka osaa tarvittaessa raivota itseltään tajun kankaalle. Kyllä noille joutuu välillä ääntä korottaan, mut lähinnä pysäyttämismielessä. Raivoominen ei kuulu mulla tyyliin. Eikä oo mitkään tollaset rutiinijutut koskaan tuottanu vaikeuksia, ku niistä ei koskaan oo mitään ohjelmanumeroa tehty. Joskus muksut temppuilee ja kiukuttelee, mutta entä sitten? Pääasia on itse pysyä tyynenä.

No, eipä meilläkään ole hampaidenpesusta tai muista arkiasioista mitään ohjelmanumeroa tehdä. Jos lapsi sanoo ei, ei ja ei, niin milläs sen lapsen sitten saat tekemään. Selvästi sun lapset ei vaan sitten pistä samalla tavalla hanttiin, jos ne kuitenkin ns. "luovuttaa" ja tekee, mitä pyydät. Lapset kun voi olla kovin erilaisia.

 

[vrs]

No, eipä meilläkään ole hampaidenpesusta tai muista arkiasioista mitään ohjelmanumeroa tehdä. Jos lapsi sanoo ei, ei ja ei, niin milläs sen lapsen sitten saat tekemään. Selvästi sun lapset ei vaan sitten pistä samalla tavalla hanttiin, jos ne kuitenkin ns. "luovuttaa" ja tekee, mitä pyydät. Lapset kun voi olla kovin erilaisia.

Ai ei tehdä ohjelmanumeroa?

"Ensin pyydetään nätisti, sitten maanitellaan ja lopuksi lasketaan kolmeen ja uhataan jollain edun tms. menettämisellä. Lapsi ei tule, mutta alkaa itkeä ja huutaa. ....Yleensä auttaa vain, että raivostun totaalisesti, jolloin huudan ja lapsi pelästyy. Ja sitten hampaat pestään hysteerisesti itkien. "

Kyllä tuo on ohjelmanumero.

Ja siinä olet oikeassa, ei meidän lapset pistä tolla tapaa hanttiin. Mutta sitä en pistäisi lasten erilaisuuden piikkiin. Ei voi aikuinen ihminen olla oman lapsen kanssa noin avuton...?!

 

[a-p]

Ai ei tehdä ohjelmanumeroa?



Kyllä tuo on ohjelmanumero.

Ja siinä olet oikeassa, ei meidän lapset pistä tolla tapaa hanttiin. Mutta sitä en pistäisi lasten erilaisuuden piikkiin. Ei voi aikuinen ihminen olla oman lapsen kanssa noin avuton...?!

Niin, tarkoitin sitä, että ei niistä koko lapsen elinaikana ole tehty ohjelmanumeroa silloin, kun asiat sujuu. Eli kun homma toimii, se toimii. Ehkä se sitten menee sinun mielestäsi ohjelmanumeroksi, jos lasta pitää useamman kertaa pyytää ja sitten lasketaan kolmeen jne.. Useimmat lapset varmasti luovuttavat tässä kohtaa, mutta meidän lapsi ei luovuta. Paitsi joskus.

Ja kyllä, lapset todellakin ovat erilaisia. Jopa ihan saman perheen sisällä. Joillain asiat sujuvat eikä ole tarvetta laittaa hanttiin ja jotkut taas käyttävät siihen kaiken tahtonsa.

Ja joo, myönnän olevani avuton lapseni kanssa joskus, kun pahin uhma on päällä. Siksipä täällä kysyin hyviä neuvoja, kun äitejä täällä keksustelee. Sinä et niitä osannut antaa, mutta tarve oli kuitenkin muuten kritisoida.

 

[kaffetauko]

[QUOTE="vieras";25032340]
Älä ikinä maanittele, houkuttele, neuvottele, kun toinen ei oikeasti osaa itsekään päättää, mitä tekisi. Hän vain on tottunut toimimaan kanssasi noin. Lapsi ei osaa katkaista ns. huonoa käytöstä, ei hän osaa yks kaks "olla kiltti" ja reipastua. Hän on oppinut tekemään noin. Tuo on teidän tapa hoitaa esim. hampaanpesu. Se alkaa ja loppuu aina samalla tapaa. Muista, että lapsella ei ole avaimia hoitaa ongelmaa, sinulla on. Lapsi ei edes käsitä, että teidän tapa toimia on väärä.
[/QUOTE]

Samaa mieltä!
Joku viisas joskus sanoi, että ongelman korjaamiseen menee usein ainakin niin kauan, kuin sen syntymiseen. Eli jos laps on tottunut tuohon systeemiinne jo vaikka puolen vuoden ajan, niin aika kauan pitää 'uutta linjaa' vetää omalla sinnikkyydellä ennenkuin se lähtee ongelmattomasti toimimaan. Toivottavasti siis tämä

Tuli todistettua, että tämä 4-vuotias ei vähät välitä, jos hänet jättää huomiotta. Huutaa vaan huutamistaan ja sillä aikaahan ei mitään tule tehtyä.

Ja tuli todistettua, että vaikka sanon, että pyydän vain kolme kertaa, niin ei tottele.

ei nyt oikeasti tarkoittanut mitään yhden/parin illan satunnaista kokeilua? Eihän se sentään niin helppoa ole , ja toisten lasten kanssa hankalampaa kuin muiden.