Mitä tässä pitäisi tehdä? LS-ilmoitus? Vai antaa vaan olla ja huolehtia itsekseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sukulainen huolissaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sukulainen huolissaan

Vieras
Kyseessä sukulaisperhe. Heillä 3 lasta; 10v, 11v ja 13v.

Isä tehnyt "iät ja ajat" vuorotyötä. Äiti oli kauan päivätöissä, mutta jäi sitten reilu vuosi sitten työttömäksi. Nyt sitten keväällä aloitti uudessa työssä.

Kyläiltiin heillä eilen ja sain vasta nyt kuulla, että äitinkin työ on täysin vuorotyötä ja pahimmillaan lapset ovat klo 22 asti illalla keskenään!! Olin ihan ällikällä lyöty, ei tulis itsellä mieleenkään jättää tuon ikäisiä yksin illaksi.

Yövuorojakin on, mutta ne kuulemma saavat järjestettyä ainakin tämän vuoden loppuun asti niin, ettei tule yhtä aikaa. Se se vielä puuttuiskin, että jättäisivät yöksikin yksin lapset.

Mietin tässä nyt oikeasti, MITÄ voin tehdä. Asutaan niin kaukana, etten voi itse hoitaa lapsia kun vanhemmat on iltavuorossa. Yritin puhua perheen äidille, mutta sanoi vaan, että aina ei voi töitään valita ja että hyvin on lapset pärjänneet. Mutta entäpä sitten, jos jotain sattuu??

En oikeasti millään haluais tehdä LS-ilmoitusta. Mutta onko mulla vaihtoehtoja?
 
Kyllä tuon ikäiset pärjäävät illat keskenään. Ei noita tuollaisia iltoja kuitenkaan joka päivä ole.

Ja mitä se lastensuojelukaan voi tehdä? Pakottaa toisen vanhemmista työttömäksi vai? Ei sekään hyvä tilanne perheelle olisi.
 
No olen paljon pahempaakin kuullut. 13-vuotias on sen ikäinen että osaa jo toimia itsenäisesti. Anna olla, pahennat vain asioita. Ei sieltä lastensuojelusta tuohon tilanteeseen mitään apua ole tarjolla. Aiheutat vain vaikeuksia kun puutut asiaan.
 
Siis miksi tuon ikäiset lapset eivät pärjää muutamaa tuntia illalla keskenään, kun kuitenkin kaikkien tuon ikäisten katsotaan pärjäävän suunnilleen puolet kesästä noin 10 tuntia päivässä ilman hoitajaa...?

Eihän noita saa enää sairaanakaan jäädä vanhempi kotiin hoitamaan. Eikä sekään ole lastensuojeluasia.
 
onko nämä lapset jotenkin kehitysviiveellisiä, jos tämä on ongelma.

Miten vuorot sitten parhaimmillaan menee ja kuinka usein näitä sun "pahimmillaan" vuoroja on?
 
No tuota, ei tuossa kyllä ls- ilmoaineksia minun mielestäni ole ollenkaan...

Töissähän sitä on käytävä, jos töitä on. Ja eiköhän nnormaalit tuon ikäiset lapset pärjää iltaa yksin, jos ruoka on valmiina - tosin itse tein tuossa iässä maalla jo ruuat kaikille.

Eri asia, jos olisivat ilta illan perään baarissa - tai kotona tukkihumalassa.
 
Niin, onhan tuon ikäiset jo kesälläkin päivät yksinään, kun vanhemmat ovat töissä. Ja jos sairastuvat, ei saa enää palkallista vapaata, vaan katsotaan, että pitäisi pärjätä itsekseen.

Musta tällainen on kovin lapsikohtaista. Jos on arat lapset ja pelkäävät kuollakseen yksinoloa, niin tuollainen ei ole ollenkaan hyvä juttu. Mutta jos ovat ihan reippaita ja luotettavia poikia, niin ihan hyvin pärjäävät.
 
Siis nyt en ymmärrä. Oletko ap todella kuvitellut että tällaista Tilannetta ei ole. Jos vanhemmat ovat vuorotyötä tekeviä niin tätähän se arki on. Kunnalliseen päivähoitoon ei ole oikeutta, joten silloin valtiovalta mielestäni katsoo tilanteen olevan ok. Miten muuten kuin Julkisella palvelujärjestelmällä ko tilanteessa voitaisiin vaatia aikuisen Läsnäolo? Ja ajatteleppa vuorotyötä tekevää yksinhuoltajaa. Myös hänen lapsensa on/ovat yksin kotona vanhemman ollessa töissä iltaisin. Kaikille ei ole sukulaisia jotka pystyisivät jatkuvasti perheen arjessa auttamaan.
 
Tähänkö nyky-yhteiskunnan holhouspolitiikka on pienen ihmisen ajanut --> Pelätään kaikkea ja kaiikia ja ylisuojellaan lapsista sellaisia uuusavuttomia vässyköitä ja ihmetellään kun nuoret ei osaa itsenäistyä ja ottaa vastuuta!
 
Ja jos olet noin huolissaan, kun nimimerkkisi antaa olettaa, voisitko tarjoutua avuksi tuollaisina iltoina kun molemmat vanhemmat ovat töissä?

Muuten mielestäni, anteeksi vaan, nolaat itsesi aika tavalla jos ls- ilmoituksen tehdä meinaat.
 
Siis... Onko tämä nyt provo, vai onko ap tosissaan? Voi luoja sentään. Kyllähän nyt tuon ikäiset voi jättää iltavuoron ajaksi keskenään. Et viitsis kuormittaa lastensuojelua turhaan.
 
Oletteko oikeesti sitä mieltä että on ihan ok, että alakouluikäiset tulevat syksyllä koulusta kotia, vanhemmat ovat lähteneet iltavuoroon, pimee tulee parin tunnin päästä, ruuat ja läksyt yksinään, käyvät ehkä ulkona pimeässä, tulevat kotia ajoissa (?), ihan itse hoitavat iltapalat, pesut ja menevät kiltisti nukkumaan kun ulkona on pilkko pimeetä.
...ja järjestävät ittensä kouluun aamulla, kun vanhemmat ovat jo kuuden jälkeen lähteneet töihin.

OK?????? Ei jessus sentään ole ok
 
Oletteko oikeesti sitä mieltä että on ihan ok, että alakouluikäiset tulevat syksyllä koulusta kotia, vanhemmat ovat lähteneet iltavuoroon, pimee tulee parin tunnin päästä, ruuat ja läksyt yksinään, käyvät ehkä ulkona pimeässä, tulevat kotia ajoissa (?), ihan itse hoitavat iltapalat, pesut ja menevät kiltisti nukkumaan kun ulkona on pilkko pimeetä.
...ja järjestävät ittensä kouluun aamulla, kun vanhemmat ovat jo kuuden jälkeen lähteneet töihin.

OK?????? Ei jessus sentään ole ok

Vaihtoehdot? Jäädä kotiin hoitamaan lapsia?

Käsittääkseni kyse ei ole suinkaan jokailtaisesta käytänteestä.
 

Yhteistyössä