Kyseessä sukulaisperhe. Heillä 3 lasta; 10v, 11v ja 13v.
Isä tehnyt "iät ja ajat" vuorotyötä. Äiti oli kauan päivätöissä, mutta jäi sitten reilu vuosi sitten työttömäksi. Nyt sitten keväällä aloitti uudessa työssä.
Kyläiltiin heillä eilen ja sain vasta nyt kuulla, että äitinkin työ on täysin vuorotyötä ja pahimmillaan lapset ovat klo 22 asti illalla keskenään!! Olin ihan ällikällä lyöty, ei tulis itsellä mieleenkään jättää tuon ikäisiä yksin illaksi.
Yövuorojakin on, mutta ne kuulemma saavat järjestettyä ainakin tämän vuoden loppuun asti niin, ettei tule yhtä aikaa. Se se vielä puuttuiskin, että jättäisivät yöksikin yksin lapset.
Mietin tässä nyt oikeasti, MITÄ voin tehdä. Asutaan niin kaukana, etten voi itse hoitaa lapsia kun vanhemmat on iltavuorossa. Yritin puhua perheen äidille, mutta sanoi vaan, että aina ei voi töitään valita ja että hyvin on lapset pärjänneet. Mutta entäpä sitten, jos jotain sattuu??
En oikeasti millään haluais tehdä LS-ilmoitusta. Mutta onko mulla vaihtoehtoja?