Mitä sinä tekisit??

[MALE]

Tapasin mieheni ollessani 18 vuotias. Mieheni oli ensimmäiseni. Seurustelimme pari vuotta ja minä lähdin ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi vaihtoon. Sillä aikaa mieheni lähti jo toisen matkaan, joten erosimme. Minäkin tapasin uuden kaverin ja aloitin seurustelun. Muutaman kuukauden päästä kuitenkin tapasimme tämän 1. mieheni kanssa ja vanha suola alkoi janottaa, joten erosimme sen hetkisistä kumppaneistamme ja jatkoimme yhdessä.

Jatkoimme elämää yhdessä, avioiduimme muutaman vuoden päästä ja tulin raskaaksi. Olin melkein viimeisilläni, kun mieheni eräänä päivänä itkien tunnusti yhden yön syrjähyppynsä ja kertoi saaneensa sukupuolitaudin, jonka oli myös ehtinyt tartuttamaan minuun. Sitä tuskan ja pelon määrää, mitä tunsin, en pysty kuvailemaan. Pelko oman syntymättömän lapsen terveydestä oli suunnaton. Mieheni aneli anteeksiantoa itkien ja vannoi tämän olevan yksi ja ainoa erehdys, joka ei tule koskaan toistumaan. Annoin anteeksi ja saimme kuin saimmekin terveen lapsen. Saatoin huokaista helpotuksesta. Mieheni teki kaikkensa, jotta minulla ja pienellä perheellämme olisi ollut hyvä olla. Saimme pian toisenkin lapsen ja elämä oli onnellista.


Pari kuukautta sitten kaikki romahti jälleen. Yli kymmenen onnellisen vuoden jälkeen. Sain tietää, että miehelläni on ollut viimeiset neljä vuotta suhde toiseen naiseen. Intensiivinen suhde, tapailuja 2-3 kertaa viikossa, päivittäistä yhteydenpitoa ja yhteisiä öitä. Suhde, jossa mieheni sanojen mukaan on ollut paljon tunteita pelissä. Samalla sain kuulla, että tätä suhdetta ennen miehelläni oon ollut myös liki kahden vuoden suhde erääseen toiseen naiseen, joka on jatkuvan yhteydenpidon lisäksi sisältänyt seksiä ja yhteisiä lapin matkoja ja risteilyjä.

Mieheni tunnusti nämä suhteensa itse peläten kiinnijäämistä toista kautta. Hakeuduimme välittömästi terapiaan ja päätimme jatkaa avioliittoamme ja taistella sen puolesta. Taistella perheemme ja yhteisten vuosimme puolesta. JA mieheni vannoi jälleen, että ei petä koskaan enää. Minä halusin uskoa tämän. Niin paljon hän itki, osoitti katumusta ja hakeutui pyynnöstäni psykologin puheille.

Kuitenkin sain pari viikkoa sitten tietää, että hän on yhä jatkanut suhdettaan tähän toiseen naiseen. Käynyt tapaamassa häntä, rakastellut häntä, kertonut tälle toiselle naiselle, että haluaa elää hänen kanssaan. Nainen taas halusi eroon hänestä. Nainen itse ilmoitti minulle, että ei halua miestäni. Vaan haluaa irti moisesta valehtelijasta. Pahoitteli ja totesi olleensa sokea mieheni suhteen. Kehoitti minua olemaan varovainen. Sain myös kuulla, että miehelläni on ollut jo kihlausaikanamme useita syrjähyppyjä.

Ensin tunsin vain suunnattonta pettymystä mieheeni. Sitten menetyksen pelkoa. Ja lopulta helpotusta, että tuo toinen nainen päästi otteensa.

Mieheni on luvannut lähteä kanssani terapiaan ja tehdä kaikkensa avioliittomme eteen. Minä rakastan miestäni. Kaikesta huolimatta. Hänkin sanoo rakastavansa minua.

Onko meillä mitään toivoa? Mitä sinä tekisit asemassani???

 

[En enää lähtisi mukaan]

Ikävä todeta mutta oman kokemukseni mukaan voin kertoa että luottamus tuskin "koskaan" enää palautuu, ja jatkuva epäily ja tarkkailu sinun puoleltasi jatkossa tulee olemaan rankkaa puolin ja toisin. Hän ensin ehkä lupautuu niin avoimeksi kuin mahdollista mutta muutaman kuukauden jälkeen ehkä jo odottaa että luotat häneen taas ja alkaa ehkä syyllistämään SINUA kun et voikaan luottaa.
Miltä tuntuu sitten jatkossa kun hän ilmoittaa menevänsä työporukan kanssa töiden jälkeen oluelle tai muuta vastaavaa ? Nyt kun tiedät miten paljon ja usein hän on sinua päässyt pettämään...

Tuo hänen itkunsa mistä kerroit ei valitettavasti kuitenkaan tee hänestä yhtään sen katuvampaa (parempaa) ihmistä - vaikka minäkin ajattelin niin aluksi. Se on ehkä vain merkki herkkyydestä mutta myös selkärangan puutteesta, ja sitä selkärankaa juuri tarvittaisiin että pystyy katkomaan suhteet niihin muihin naisiin.

Yksi asia mikä tällaisen vuoksi myös kärsii on seksihalut. Nainen kun on niin kumma olio että jos luottamus mieheen menee, eikä voi enää kunnioittaa tätä, niin ei maistu enää seksikään! Ja mites sitten jatkossa eletään jos ei suhteessa luottamuksen lisäksi ole seksiäkään ???

Olen todella pahoilla puolestasi.

 

[Mies_82]

Teot puhuvat enemmän kuin sanat.

Miehesi voi sinua aidosti rakastaakin, mutta hänelle ei yhdessä suhteessa pysyminen sovi yhtään kirjoituksesi perusteella. Sellaisen ihmisen ei pitäisi uskollisuuksia edes alkaa lupailemaan.

 

[onko tämä trolli?]

Mies leikkii jotain marttyyriä, ja hakee itkuillaan säälipisteitä.

Millainen nainen haluaa vapaaehtoisesti kestää tuollaista paskaa? En tajua. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni!

Jos mies on pettänyt sinua lukemattomia kertoja, niin ei se muutu! Luulisi sinunkin ottaneen opiksesi jo siinä vaiheessa kun mies tartutti sinuun sukupuolitaudin.

En tiedä missä umpiossa elät, mutta miehen puolelta tuo ei ole mitään rakkautta eikä välittämistä. Älä ole noin sinisilmäinen. Aikuisen ihmisen pitäisi kantaa vastuu itsestään ja elämästään, näköjään sinä haluat olla vain kynnysmattona.

Rupesi oikeasti naurattamaan kun kirjoitit, että "Ensin tunsin vain suunnattonta pettymystä mieheeni. Sitten menetyksen pelkoa. Ja lopulta helpotusta, että tuo toinen nainen päästi otteensa."
Siis oletko tosissasi? Että kaikki onkin nyt tämä naisen syytä, ja teidän liittonne voi jatkua ruusuisena kun tuo toinen nainen päästi otteensa? Voi elämän käsi sentään. Mieshän pitää sinua ihan pellenä. Pelailee muiden naisten kanssa minkä ehtii.

No jos olet niin hölmö, että haluat jatkaa tuollaisessa liitossa, niin kivat sulle. Itse en olisi tuollaista katsellut päivääkään ekan pettämiskerran jälkeen. On lapsia eli ei.

Kysyt vielä että "mitä tekisit asemassani"??

No etköhän tiedä vastauksen itsekin, hölmöä edes kysyä.

Ottaisin eron ja laittaisin miehen pellolle. En tajua, että mikä näitä nykypäivän vaimoja riivaa, kun miehessä roikutaan kiinni kuin riivinrauta, vaikka toinen painaa muna pystyssä pitkin poikin maita ja mantuja. Aina annetaan anteeksi, ja uskotaan että "ei se sitä enää tee".

Elämäsi on sitä mitä sinä siitä teet.

 

[kysy mieheltäs...]

Kysypä sinä mieheltäsi mitä TÄMÄ tekisi, jos kuulisi, että sinulla on koko teidän yhdessäolon ajan ollut sivusuhteita sekä sellaisia suhteita, joissa on ollut tunteita mukana ja tämä mies olisi koko tämän ajan ollut uskollinen, hoitanut yhteisiä lapsia ja antanut pettämisen anteeksi kerta toisensa jälkeen..?

Ja minusta kyllä kukaan ei rakasta "aidosti" toista ihmistä, jos on noin petollinen, kylmä ja julma. Jos oikeasti rakastaa toista, haluaa toiselle hyvää ja mitä hyvää jatkuva valehtelu ja henkinen ja fyysinen pettäminen muka on?

 

[Mies 50]

Mieshän on täysin vastuuton, keskenkasvuinen paska.
En ihmettele että noita miehiä on, mutta sitä ihmettelen miten ihmeessä te naiset tuonlaisten kanssa lähdette minkäänlaiseen suhteeseen.
Aivan käsittämätöntä.

 

[sitä minäkin.]

Mieshän on täysin vastuuton, keskenkasvuinen paska.
En ihmettele että noita miehiä on, mutta sitä ihmettelen miten ihmeessä te naiset tuonlaisten kanssa lähdette minkäänlaiseen suhteeseen.
Aivan käsittämätöntä.

Komppaan edellistä kirjoitusta 100%.

En käsitä myöskään, että miksi joku nainen vapaaehtoisesti haluaa roikkua moisessa vätyksessä.

Kyseessä täytyy olla yksinkertainen nainen, tai jotenkin alistettu jos uskoo kaikki mitä mies selittelee, antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen, ja suostuu vielä seksiin tuollaisen rimpulan kanssa.

 

[Pitkä elämä]

Onko meillä mitään toivoa? Mitä sinä tekisit asemassani???[/QUOTE]

Sinä mietit, pystytkö elämään tämän miehen kanssa. Jos vastaus on myönteinen, käytte ne parisuhdeselvittelyt ja jatkatte.

Tunnen muutaman pariskunnan, jossa jommalla kummalla osapuolella on tällainen tarve ulkopuolisiin suhteisiin. Jos ja kun kumppani pystyy elämään sen asian kanssa, avioliitto voi ihan hyvin. Nämä tuntemani parit ovat eläneet yhdessä jo kymmeniä vuosia, kasvattaneet lapsensa ja pärjänneet taloudellisestikin ihan hyvin. Puolisot kunnioittavat vaimoaan ja perhettään, eivät vaaranna sen asemaa tai taloutta sivusuhteiden kustannuksella. Perhe on heille kaikesta huolimatta ykkönen, sivusuhteet ovat aina pysyneet sivusuhteina.

Syystä tai toisesta tuntuu, jotta he eivät kykene elämään muutoin. Puolisoaan he rakastavat aidosti. - Minulle tuo kuvio ei sopisi lainkaan, mutta näille ihmisille näyttää onnistuvan. He kykenevät erottamaan toisistaan avioliiton ja perheen sekä tuon toisen elämän. Samat arvot eivät päde molempiin. Perhe on pysyvää, sivusuhteet hauskanpitoon ja tilapäisiä, vaikkakin joskus aika pitkäkestoisia (ihan vain sen sivupersoonan kestävyyden ja motiivien mukaan). Loikkarille on tietysti helpointa, jos ei tarvitse olla metsällä jatkuvasti, vaan kakkonen tyytyy olemaan kakkonen, eikä aiheuta ongelmia perheelle.

Jos siis maailmasi romahti vain tilapäisesti, olet pysytnyt nousemaan siitä ennenkin, funtsi, josko tässä sittenkään on joko-tai tilanne. Jospa sinä oletkin niitä, jotka pystyvät elämään rauhallisena liitossanne, vaikka mies vähän hurvitteleekin? Avioliittoja on monenlaisia, yksi sopii yhdelle, toinen tapa toiselle.