A
alkuper.
Vieras
He ovat eronneet jo 8 vuotta sitten. Pari vuotta eron jälkeen miehen eksä sairastui masennukseen, ja alkoi lääkitä sitä alkoholilla. Tänä päivänä hän on alkoholisti, ja edelleen masentunut, hänellä ei ole aikomustakaan parantua. Hän on aina välilä psykiatrisessa sairaalassa, ja välillä katkolla.Hän on yrittänyt useasti itsemurhaa.
Hänellä ei ole ketään ystäviä, kaikki ovat hänet hylänneet. Paitsi mieheni. Hän soittelee miehelleni aina silloin tällöin ja purkaa sydäntään, mies aina joskus valittaa ettei jaksaisi, mutta tietää olevana naisen ainut ystävä.
Minä hyväksyn asian täysin, ja olemme käyneet naisen luona porukalla, ja usein hän miehelle soittaessaan haluaa jutella minunkin kanssani. Hän muistaa aina lastamme lahjoilla tämän merkkipäivinä ja jouluna.
En ole tippaakaan mustasukkainen, koska tiedän ettei ole mitään epäilystä. Mielestäni mustasukkaisuus kuluttaa ihmistä turhaan, minä ajattelen niin että luotan kunnes toisin todistetaan. Sitäpaitsi uskon että jos mies pettäisi, hänen huonossa jamassa oleva eksänsä olisi viimeinen jonka kanssa hän sen tekisi. Mies kertoo aina kun eksä soittaa, ja minä olen usein paikalla. Hän puhuu aina kuulteni, ja on muutenkin avoin eksänsä suhteen.
Silti halusin kysellä mitä mieltä te olette, olenko omituinen kun en vaadi miestäni katkaisemaan välejään eksänsä kanssa? Jotenkin vaan luulen että ystävyys mieheni kanssa pitää tämän naisen edes jotenkin elämän syrjässä kiinni. Ei elämässä aina voi vaan ajatella negatiivisesti ja itsekkäästi. Sitäpaitsi toista ei voi koskaan omistaa. En keksi yhtään syytä miksen luottaisi mieheeni.
Jotkut tuttavani kun vaan kovasti ihmettelevät että hyväksyn heidän ystävyytensä...
Hänellä ei ole ketään ystäviä, kaikki ovat hänet hylänneet. Paitsi mieheni. Hän soittelee miehelleni aina silloin tällöin ja purkaa sydäntään, mies aina joskus valittaa ettei jaksaisi, mutta tietää olevana naisen ainut ystävä.
Minä hyväksyn asian täysin, ja olemme käyneet naisen luona porukalla, ja usein hän miehelle soittaessaan haluaa jutella minunkin kanssani. Hän muistaa aina lastamme lahjoilla tämän merkkipäivinä ja jouluna.
En ole tippaakaan mustasukkainen, koska tiedän ettei ole mitään epäilystä. Mielestäni mustasukkaisuus kuluttaa ihmistä turhaan, minä ajattelen niin että luotan kunnes toisin todistetaan. Sitäpaitsi uskon että jos mies pettäisi, hänen huonossa jamassa oleva eksänsä olisi viimeinen jonka kanssa hän sen tekisi. Mies kertoo aina kun eksä soittaa, ja minä olen usein paikalla. Hän puhuu aina kuulteni, ja on muutenkin avoin eksänsä suhteen.
Silti halusin kysellä mitä mieltä te olette, olenko omituinen kun en vaadi miestäni katkaisemaan välejään eksänsä kanssa? Jotenkin vaan luulen että ystävyys mieheni kanssa pitää tämän naisen edes jotenkin elämän syrjässä kiinni. Ei elämässä aina voi vaan ajatella negatiivisesti ja itsekkäästi. Sitäpaitsi toista ei voi koskaan omistaa. En keksi yhtään syytä miksen luottaisi mieheeni.
Jotkut tuttavani kun vaan kovasti ihmettelevät että hyväksyn heidän ystävyytensä...