Mitä rajoituksia ADD-diagnoosi asettaa elämälle?

["vieras"]

Siis kun aina sanotaan että diagnoosi tulee ottaa huomioon mm. opiskelussa ja ammatinvalinnassa ja muistaa realiteetit.
Millä tavoin tulisi ottaa huomioon ja mitkä realiteetit?
Mistä voi tietää millaisia rajoituksia dg asettaa, ellei kokeile?

 

[astrolabe]

Ei se olekuten värisokeus, kun oireet ja seuraukset vaihtelee henkilöittäin. Ei voi tietää rajojaan ellei kokeile.

 

["poikia3"]

En minä kyllä tiedä mitä rajoituksia tuo asettaa. Mulla on siis 16-vuotias poika, jolla on add. Poika on vuosien varrella kasvanut ja kasvun myötä moni asia on parantunut. Yläasteen keskiarvo on 8,25. Pojalta löytyi yläasteen päätteeksi myös lukihäiriö. Rajoitteistaan huolimatta poika on nyt lukiossa, koska hänellä ei ole hajuakaan siitä, mitä tahtoo 'isona' tehdä. Ja uskon että tulee menemään ihan hyvin.

Jos add olisi vaikeampi, siihen olisi myös lääkitys käytettävissä.

Esikoisella pahimmillaan läksyjen tekoon meni esim. koko ilta, kun huomio karkasi läksykirjoista jatkuvasti. Koulutarvikkeet olivat aina väärässä paikassa, ja erityisesti niitä asioita, joista lapsi ei pitänyt oli vaikea opetella. Nykyisin huolehtii huomattavasti paremmin tavaroistaan, ja saa myös läksyjään tehdyksi. Vaikkei varmasti niitä kaikkia teekkään. Minä en vain seuraa asiaa enää.

 

["vieras"]

Meillä pojalla keskosuuden vuoksi ollut kehitysviiveitä ja poika nyt 12 v. Kotona eletty normaalia elämää tuomatta liikaa asiaa esille, tukitoimia käytetty tarvittaessa. Lapselle olen aina sanonut että kaikkea mikä kiinnostaa saa kokeilla kunhan ei tee tyhmyyksiä. Jos joku asia ei onnistu niin kokeillaan jotain muuta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28866803]Meillä pojalla keskosuuden vuoksi ollut kehitysviiveitä ja poika nyt 12 v. Kotona eletty normaalia elämää tuomatta liikaa asiaa esille, tukitoimia käytetty tarvittaessa. Lapselle olen aina sanonut että kaikkea mikä kiinnostaa saa kokeilla kunhan ei tee tyhmyyksiä. Jos joku asia ei onnistu niin kokeillaan jotain muuta.[/QUOTE]

Eikö ADD ole kuitenkin vähä eri asia kuin kehitysviive?
Tuntemani kehitysviiveestä kärsivä on aikuinen joka on ihan lapsen tasolla henkisesti ja koulu on todella hankalaa.
Vaikka kaipa niissäkin on sitten paljon yksilöllisiä eroja, miten viivästymä näkyy.
Itse sain juuri ADD-dg.n ja olen aina ollut hyvä,kympin oppilas, niissä aineissa mitkä kiinnostavat ja mihin pystyy motivoitumaan.
Aineet jotka eivät niin kiinnosta ja joissa hankaluutta ovat sitten olleet 7-8-tasoa.

 

[Anonyymi]

Jaa-a. Ei tietoa vielä kun diagnoosi on vielä saamatta.

 

[Peyote]

Ei sen tarvi mitään rajottaa. No ehkä ei kannata opiskella alaa joka ei kiinnosta.

 

["vieras"]

ADD ei vaikuta mitenkään. ADHD avaa mahdollisuuksia.

 

[chef]

Ei välttämättä mitään. Tai sitten paljonkin.

ADD:tä on eri ihmisillä "eri tasoisina". Eli yhdellä se vaikuttaa ja vaikeuttaa elämää enemmän, kuin mitä toisella. Yksi pärjää elämässä kohtuullisen hyvin ilman lääkitystä, toisen elämästä ei tule yhtikäs mitään ilman lääkitystä.

Mä luulen, että sillä huomioon ottamisessa opiskelun ja ammatin suhteen voidaan tarkoittaa vaikka sitä, että niistä kunnialla selviytyminen saattaa vaatia lääkityksen.

Ja kokeilemallahan ne realiteetit sitten selviää, jos ei muutoin. Toki itsetutkiskelun avulla voi jonkinnäköistä suuntaa nähdä, eli jos on vaikka huomattavia vaikeuksia pärjätä lääkitykselläkin, niin varmasti se ADD vaikuttaa tällöin myös ammatinvalinnan suhteen.

 

["vieras"]

Itselläni on ADD, ja omaan elämääni se on vaikuttanut ihan todella paljon. en ole pystynyt opiskelemaan niitä aloja joita olisin halunnut, koska olen liian sähläri, en kykene tekemään työtä jossa on vastuuta, koska unohtelen ja sählään koko ajan. Siksi teenkin ihan tavallista duunarinhommaa tehtaassa, pienellä palkalla. Harrastukset ovat luovia, mutta ammatiksi ei niistä ole.

 

["Merikukka"]

Eihän se dg sinänsä mitään rajoita, kukin voi toimia ja tehdä oman kapasiteettinsa mukaan ja testata koska raja tulee vastaan, jos tulee.

Joskus sen rajan tajuaminen vie aikaa ja siinä pisteessä kun sen tajuaa, voi olla moni asia olla pielessä, ja tullut liittänäisenä vaikkapa masennusta ja ahdistusta.

Mulla raja tuli vastaan työelämään siirryttyäni. Koulun suoritin reilun seiskan keskiarvolla, korkeakoulututkinnon sain vahvoilla perselihaksilla, kofeiinilla ja ennen tenttejä valvottuiilla öillä. Ja motivaation se aina vaatii, kaikki toiminta, jos haluaa saada aikaiseksi. Mutta työelämään siirtyminen paljasti kaiken. Se kun on raportointivelvollinen jollekulle muulle kuin itselleen. Ja pitäisi saada jotain aikaiseksi muiden määrittelemillä ehdoilla. Siinä mun kompastuskivi. Lääketkään ei enää pelasta.

Oikeasti mä niin inhoan tätä oireyhtymää ja sen tuomia haasteita!!!!!!

 

[vierailija]

Itselläni on ADD, ja omaan elämääni se on vaikuttanut ihan todella paljon. en ole pystynyt opiskelemaan niitä aloja joita olisin halunnut, koska olen liian sähläri, en kykene tekemään työtä jossa on vastuuta, koska unohtelen ja sählään koko ajan. Siksi teenkin ihan tavallista duunarinhommaa tehtaassa, pienellä palkalla. Harrastukset ovat luovia, mutta ammatiksi ei niistä ole.

Täysin sama tilanne meikäläisellä. Hoitamaton ADD aiheuttanut isoja ongelmia elämässä. En ole pystynyt opiskelemaan oikein mitään järkevää. Lukio meni ihan penkin alle, pääsin juuri ja juuri läpi, mutta mitään hyötyä siitä ei ollut.
Töissä pärjään vain helpoissa työtehtävissä, jotka eivät kuormita työmuistia isommin.
ADD oireisiin kuuluu oleellisesti haasteita elämänhallinnan kaikilla osa-alueilla.
Olemme luovia unelmoivia ihmisiä ja meidän on hyvin vaikea sopeutua yhteiskuntaan.

Uskon että varhaisiällä havaittu ADD lapsella hyvin hoidettuna voi mahdollistaa lähes normaalin elämän mutta se ei ole helppoa.
Vaatii paljon jaksamista ja osaamista sekä vanhemmilta että koululta ja lopulta myös työelämän tukijärjestelmiltä.

 

[vierailija]

Eihän se dg sinänsä mitään rajoita, kukin voi toimia ja tehdä oman kapasiteettinsa mukaan ja testata koska raja tulee vastaan, jos tulee.

Joskus sen rajan tajuaminen vie aikaa ja siinä pisteessä kun sen tajuaa, voi olla moni asia olla pielessä, ja tullut liittänäisenä vaikkapa masennusta ja ahdistusta.

Mulla raja tuli vastaan työelämään siirryttyäni. Koulun suoritin reilun seiskan keskiarvolla, korkeakoulututkinnon sain vahvoilla perselihaksilla, kofeiinilla ja ennen tenttejä valvottuiilla öillä. Ja motivaation se aina vaatii, kaikki toiminta, jos haluaa saada aikaiseksi. Mutta työelämään siirtyminen paljasti kaiken. Se kun on raportointivelvollinen jollekulle muulle kuin itselleen. Ja pitäisi saada jotain aikaiseksi muiden määrittelemillä ehdoilla. Siinä mun kompastuskivi. Lääketkään ei enää pelasta.

Oikeasti mä niin inhoan tätä oireyhtymää ja sen tuomia haasteita!!!!!!

Täysin sama fiilis.
Tsemppiä!