Mitä jos lapsesi ei ansaitse saada kutsua synttäreille?

[vierailija]

Provosoiva otsikko tarkoituksella, mutta takana on huoli omasta lapsestani.

Oman lapseni saamat kutsut synttäreille ovat tänä vuonna vähentyneet radikaalisti. Hänen omille synttäreilleen odotan tällä hetkellä ilmoittautujia, joita ei ole kuulunut ja pelkään pahinta. Koululta ei ole mitään erityistä viestiä tullut, opettajaa tapaamme ensi kuussa. Meillä on tällä hetkellä monia muutoksia elämässä, niihin ammattilaisten tukitoimia onneksi. Yritän tukea lastani kaikin keinoin, mutta en aina osaa. Lapseni oireilu näkyy kotona välillä voimakkaasti esim aggressiona ja muina käytöshäiriöinä, ja pelkään että hänen käytöksensä alkaa näkyä kaverisuhteissa, mikä ei tietenkää olisi ihme.

Saamme apua elämäntilanteeseemme, täältä toivonkin neuvoja arkaan aiheeseen: kiusaamisen uskoisin näkyvän opettajille ja siten tulevan minun korviini, mutta mitä jos lapseni muutoin käytöksellään vieraantuu kavereistaan ja aiheuttaa hämmennystä? Uskallanko luottaa, että tilanteen tasaantuessa myös kaverisuhteet korjaantuvat? Kotona tapahtuvien asioiden pohjalta pelkään, että lapseni oireilee myös koulussa esim äkkipikaisuudella ja kavereihin kiukkua purkamalla, mm koviksen roolia vetämällä ja joukkoon sopimattomuudella, koska ei osaa käsitellä kaikkea tapahtunutta. Pelkään siis myös sitä, etttä tämä ei näy opettajille asti, vaikka he ovat tietoisia asioista.

Lapsi on alakouluikäinen ja kuten sanoin, opettajan kanssa sovimme tapaavamme ensi kuussa ja muutoin saamme tukea kotiin. Lapsi itse ei osaa juuri kertoa asioista tarkemmin, mutta kavereita hänellä kuulemma on silti. Nuo synttäriasiat vain nosti ajatuksia. Muiden vanhempien kanssa en koe olevani vielä niin läheinen, että osaisin asiaa esiin nostaa.

Tukea, kokemuksia?

Kiitos jos joku ymmärsi jotain..

 

[vierailija]

Provosoiva otsikko tarkoituksella, mutta takana on huoli omasta lapsestani.

Oman lapseni saamat kutsut synttäreille ovat tänä vuonna vähentyneet radikaalisti. Hänen omille synttäreilleen odotan tällä hetkellä ilmoittautujia, joita ei ole kuulunut ja pelkään pahinta. Koululta ei ole mitään erityistä viestiä tullut, opettajaa tapaamme ensi kuussa. Meillä on tällä hetkellä monia muutoksia elämässä, niihin ammattilaisten tukitoimia onneksi. Yritän tukea lastani kaikin keinoin, mutta en aina osaa. Lapseni oireilu näkyy kotona välillä voimakkaasti esim aggressiona ja muina käytöshäiriöinä, ja pelkään että hänen käytöksensä alkaa näkyä kaverisuhteissa, mikä ei tietenkää olisi ihme.

Saamme apua elämäntilanteeseemme, täältä toivonkin neuvoja arkaan aiheeseen: kiusaamisen uskoisin näkyvän opettajille ja siten tulevan minun korviini, mutta mitä jos lapseni muutoin käytöksellään vieraantuu kavereistaan ja aiheuttaa hämmennystä? Uskallanko luottaa, että tilanteen tasaantuessa myös kaverisuhteet korjaantuvat? Kotona tapahtuvien asioiden pohjalta pelkään, että lapseni oireilee myös koulussa esim äkkipikaisuudella ja kavereihin kiukkua purkamalla, mm koviksen roolia vetämällä ja joukkoon sopimattomuudella, koska ei osaa käsitellä kaikkea tapahtunutta. Pelkään siis myös sitä, etttä tämä ei näy opettajille asti, vaikka he ovat tietoisia asioista.

Lapsi on alakouluikäinen ja kuten sanoin, opettajan kanssa sovimme tapaavamme ensi kuussa ja muutoin saamme tukea kotiin. Lapsi itse ei osaa juuri kertoa asioista tarkemmin, mutta kavereita hänellä kuulemma on silti. Nuo synttäriasiat vain nosti ajatuksia. Muiden vanhempien kanssa en koe olevani vielä niin läheinen, että osaisin asiaa esiin nostaa.

Tukea, kokemuksia?

Kiitos jos joku ymmärsi jotain..

Vielä oleellinen lisäys, että lapseni näkee vapaa-ajalla kavereitaan suunnilleen viikottain. Asumme hieman kauempana, joten usein lapseni on jonkun luona koulun jälkeen, eikä joku täällä. Ulkona ollessaan lapseni on usein porukassa, joissa omasta näkökulmastani ei vältämättä sitten niin läheiseksi tulla. Lapsellani on myös monia harrastuksia, jotka vievät aikaa, joten olen luottanut kaverisuhteiden luomiseen kouluajalla. Nyt vasta aloin heräämään, millaisia kaverisuhteita lapsellani oikein on ja jääkö niille harvoille tosiaan liian vähän aikaa.

Ap

 

[vierailija]

Alakoulussa varsinkin ekan vuoden jälkeen alkaa vähenee nämä "kutsutaan kaikki" synttärit - luulen että voi johtua ihan siitäkin tämä kutsujen vähentyminen.

Ja jos kukaan ei tule? Itse puhuin omalle lapselle, että voishan sitä viettää synttärit yhdenkin kaverin kanssa, silloin voisi tehdä jotain erikoisempaa, elokuviin, pitsalle, peliin tms. Eli synttäreiden suhteen en näkisi mitään hätää, jos kavereita kuitenkin on.

Onko teillä luokassa mitää vanhempien yhteystietolomaketta? Itse ainakin olen ihan vaan jollekin puolitutulle laittanu viestiä, ja ihan suoraa kysynyt että onko teidän lapsi kertonut mitään koulukuulumisia kun meidän lapsi ei ole ja pelkään onko hän pärjännyt tai kiusannut tms. Yleensä tämän jälkeen olen jossain vaiheessa saanut vastaavan viestin takas päin...

Ja uskon että lapsikin sitten rauhottuu kun kotona asiat rauhottuu. Mutta osansa hän ottaa sen jälkeen kun kaikki muu on jo kunnossa. Rakkautta, kehuja, rajoja, yhdessä tekemistä, sillä siitä selviää.

Nuku rauhassa

 

[.......]

No kyllähän tuo jossain määrin huolestuttavalta kuulostaa. Tuon ikäiset roikkuvat paljon toistensa nurkissa, yökyläilevät yms., joten jos teillä ei ikinä näy ketään, eikä poikaa kutsuta edes synttäreille, niin onhan se merkki jostain.

Itse yrittäisin kannustaa lasta pyytämään vaikka teille kavereita tai tarjoutuisin itse iltaisin viemään kaverille, jos kerran pidempi matka on. Ja yrittäisin vaikka viikonlopuille sopia jotain yhteistä menoa (leffa, superpark tmv.), mihin voisi pyytää jonkun kaverin mukaan.

 

[viisikymppinen isoäiti]

Kyllähän jotain ihan selvästi on pielessä. Voisiko keskustelua opettajan kanssa aikaistamaan.

 

[vierailija]

Itse en ole tuota "meillä roikkumista" niin pahana asiana tosiaan pitänyt, kun kavereiden kanssa kuitenkin muuten viettää jonkin verran aikaa, eikä lapsi ole itse huolia tuonut esiin kysymällä tai muutenkaan ja ns normaalisti kertoo touhuistaan muiden kanssa. Mietin vaan, ettei tuon ikäinen ehkä osaa sanottaa ongelmiaan, niin miten siinä sitten tukisi.

Itse en usko että keskustelun aikaistaminen muutamalla viikolla ensinäkään välttämättä onnistuu, saati muuttaisi mitään.

Mulla on siis muitakin nuorempia lapsia, mikä tekee hieman haastavaksi yhden kuskaamisen tai vielä muiden mukaan ottamisen menoihin. Pitää tähän ruveta ilmeisesti panostamaan, vaikka se kaiken arjen ja harrastusten pyörittämisen keskellä kuulostaakin haastavalta. Jotenkin olen ihan vieraantunut kaikesta tästä, kun itsellä ei koskaan ollut lapsena mitään ongelmia kaverisuhteiden kanssa ja vaikken mikään koulun suosituin ollutkaan, niin ne muutamat hyvät riitti.
Kiitos asiallisista vastauksista.

Ap

 

[vierailija]

Mun pojalla on lievä asperger, mikä ei arjessa näy mutta sen verran on sosiaalisesti kömpelö että eka luokan jälkeen ei ole saanut kutsuja kaverisynttäreille. Nyt melkein 12v, eikä itekään ole pitänyt kaverisynttäreitä kahteen vuoteen. Hän kestää yhden kaverin kerrallaan, koulussa yleensä touhuaa yhden kanssa, mutta yhteisleikeissä kuten piilosessa tai jalispelissä tulee usein pieniä konflikteja.

 

[AivanSama]

Provosoiva otsikko tarkoituksella, mutta takana on huoli omasta lapsestani.

Oman lapseni saamat kutsut synttäreille ovat tänä vuonna vähentyneet radikaalisti. Hänen omille synttäreilleen odotan tällä hetkellä ilmoittautujia, joita ei ole kuulunut ja pelkään pahinta. Koululta ei ole mitään erityistä viestiä tullut, opettajaa tapaamme ensi kuussa. Meillä on tällä hetkellä monia muutoksia elämässä, niihin ammattilaisten tukitoimia onneksi. Yritän tukea lastani kaikin keinoin, mutta en aina osaa. Lapseni oireilu näkyy kotona välillä voimakkaasti esim aggressiona ja muina käytöshäiriöinä, ja pelkään että hänen käytöksensä alkaa näkyä kaverisuhteissa, mikä ei tietenkää olisi ihme.

Saamme apua elämäntilanteeseemme, täältä toivonkin neuvoja arkaan aiheeseen: kiusaamisen uskoisin näkyvän opettajille ja siten tulevan minun korviini, mutta mitä jos lapseni muutoin käytöksellään vieraantuu kavereistaan ja aiheuttaa hämmennystä? Uskallanko luottaa, että tilanteen tasaantuessa myös kaverisuhteet korjaantuvat? Kotona tapahtuvien asioiden pohjalta pelkään, että lapseni oireilee myös koulussa esim äkkipikaisuudella ja kavereihin kiukkua purkamalla, mm koviksen roolia vetämällä ja joukkoon sopimattomuudella, koska ei osaa käsitellä kaikkea tapahtunutta. Pelkään siis myös sitä, etttä tämä ei näy opettajille asti, vaikka he ovat tietoisia asioista.

Lapsi on alakouluikäinen ja kuten sanoin, opettajan kanssa sovimme tapaavamme ensi kuussa ja muutoin saamme tukea kotiin. Lapsi itse ei osaa juuri kertoa asioista tarkemmin, mutta kavereita hänellä kuulemma on silti. Nuo synttäriasiat vain nosti ajatuksia. Muiden vanhempien kanssa en koe olevani vielä niin läheinen, että osaisin asiaa esiin nostaa.

Tukea, kokemuksia?

Kiitos jos joku ymmärsi jotain..

No... jos aivan rehellinen olen, niin omat lapseni eivät juurikaan hakeudu arvaamattomien lasten seuraan. He käyttävät paljon aikaansa harrastusten parissa, joten se vapaa- aika, joka jää koulukavereille on sellaista, jonka haluavat viettää juuri niiden kanssa, kenen kanssa tulevat parhaiten juttuun.
Porukassa tällaiset lapset menevät mukana, mutta en usko, että omatkaan lapset ovat kutsuneet syntymäpäivilleen näitä, jotka helposti aiheuttavat hämminkiä.
Kyse ei ole siitä, että he haluaisivat ketään kiusata tai jättää ulkopuolelle, mutta kavereita on paljon...