Mitä ajatuksia tämä herättää?

[fds]

Eikö olis ihanaa, jos me ei aina kinasteltais tai hermoiltais tyhmistä pikkujutuista toisillemme? Mun mielestä olis tosi kiva, jos me tykättäis olla toistemme seurassa, eikä se olis sellasta, että väkisin pitää yrittää keksiä jotain puhuttavaa.
Ei tää näin ole kivaa, että melkein koko ajan on niin, ettet sä kuuntele mitä mä puhun, ja mä sitten kiukuksissani valitan vaan koko ajan. Ei se ole mukavaa elämää. Vai onko sun mielestä.

Olis kiva, jos meillä olis edes suhtkoht yhtenäiset mielipiteet asioista yleensäkin, ja yhteiset suunnitelmat. Että voitais puhua asioista ilman riitaa.
Toivon myös, että voitais oikeesti oppia keskustelemaan yhdessä, mutta yksin me ei siihen pystytä. Se on jo huomattu.
Mua oikeesti pelottaa miten meille käy. Mä kuitenkin rakastan sua tosi paljon, niin en haluaisi sulle koko aikaa äkkäillä jostain.

Tuntuu vaan, että meillä on ihan erilaiset odotukset ja toiveet elämästä.

Tavallaan oon joistain asioista jo jotenkin katkeroitunut, ja ne vaivaa taustalla aika paljon. En vaan oo osannut niistä puhua, kun yksin puhelu ei innosta. Ja kun ne asiat kalvaa mielessä, alkaa pikkuhiljaa kaikki ärsyttämään

Olisko susta ihan mahdotonta, että mentäis oikeesti sinne pariterapiaan opettelemaan puhumista, koska se oikeasti on tosi tärkeetä että pystyy puhumaan keskenään. Mä oikeasti sydämeni pohjasta pyydän, että suostut, sillä mä haluan olla sun kanssa onnellinen, ja luulisin, että säkin haluat samaa.

Mä en syytä sua, että vika on sussa, vaan meissä molemmissa on vikaa, eikä me oikein vissiin ymmäretä toisiamme.

 

[vieras]

Hartaasti toivon että saat toivomasi vastauksen ja yhdessäolonne jatkuu hyvissä merkeissä!

 

[:/]

Kuin olisit puhunut aiemmasta liitostani. Oliko se oikeasti noin hirveää =O

 

[ap]

yritin välttää nalkuttavaa tai syyllistävää sävyä, onnistuiko?

 

[Nii]

yritin välttää nalkuttavaa tai syyllistävää sävyä, onnistuiko?

Et. "Oisko susta ihan mahdotonta..."

 

[jep]

No ota tää kohta ainakin pois...

Ei tää näin ole kivaa, että melkein koko ajan on niin, ettet sä kuuntele mitä mä puhun, ja mä sitten kiukuksissani valitan vaan koko ajan. Ei se ole mukavaa elämää. Vai onko sun mielestä.

 

[ap]

tään on mieskin lukenut.

Periaatteessa menee hyvin, siis ulkopuolisen silmissä. mutta samat asiat pyörii koko ajan taustalla. Ja vaikka välillä on hauskaakin yhdessä, niin todellisuus iskee aina vasten kasvoja.

En mä enää tiedä miten tässä pitäisi puhua, kun aika-ajoin ollaan yritetty puhua samasta asiasta, tuloksetta.

Miehen vastaus tähän oli: "no voidaan mennä jos kerran välttämättä haluat, mut ei siitä mitään hyötyä ole"
enempää ei puhunut aiheesta.

 

[Minä]

No ota tää kohta ainakin pois...

Ei tää näin ole kivaa, että melkein koko ajan on niin, ettet sä kuuntele mitä mä puhun, ja mä sitten kiukuksissani valitan vaan koko ajan. Ei se ole mukavaa elämää. Vai onko sun mielestä.

Peesi. "Aina kun mä puhun niin SINÄ et kuuntele, ja SEN TAKIA mun on pakko olla kiukussani kun sä pakotat mut oleen kiukkunen ja sit kummallakaan ei oo kivaa SUN takia".

Mä ehkä kirjottasin että ymmärrän että susta tuntuu et mä aina puhun kiukkusesti ja oon siitä pahoillani, mut se johtuu siitä että...."

 

[vieras]

no eihän se miehen vastaus maailmoja kaatanut, mutta hienoa että hän on valmis lähtemään terapiaan! Siitä se lähtee, ammattilaiset toivottavasti osaa auttaa!

 

[juuh]

Sun kirje on nalkuttava ja miestä syyllistävä. Et pääse sillä toivomaasi lopputulokseen! Sinun tapasi puhua ja keskustella ei ole se ainut oikea. Sinä yksin et voi määrätä, milloin suhteenne on hyvä. Sinun suunnitelmasi ja toiveesi eivät ole teidän yhteisiänne, vaan sinun ei miehesi.
Yhteiselo on kompromisseja! Jos toinen ei ole eskustelevaa tyyppiä, kuten monet miehet eivät ole, ei toista siihen voi pakottaa. Silloin asioista keskusteleminen olisi toiselle osapuolelle yhtä inhoittavaa kuin sinulle on nyt vaikeneminen.
Kirjeen loppu on ihan hyvä, pari viimeistä kappaletta, ne pitäisi olla heti alussa, koska se on koko tekstin idea! Kun ensin selittelee laveasti ja kartoittaa taustoja ja vieläpä syyttelee toista, koko idea häviää ja pääasia jää huomaamatta.

 

[vieras]

no siis eikö se mies ollu jo lukenu ton kirjeen ja kommentoinutkin...?

 

[ap]

eli koska mies ei halua ikinä puhua, eikä oikeasti edes kuuntele edes arjen asiohin liittyviä puheitani, niin mun pitäisi tyytyä siihen?

 

[Jaa]

eli koska mies ei halua ikinä puhua, eikä oikeasti edes kuuntele edes arjen asiohin liittyviä puheitani, niin mun pitäisi tyytyä siihen?

Niin se vaan muuten joskus on. Toinen ei puhu eikä pukahda. Toinen on hyväksyttävä sellaisenaan.. Ja se voi ja luultavasti parhaiten auttaakin parisuhteen korjaantumisessa sekä sen hyvänä pysymisenä.

 

[ap]

mä olen jo niin hukassa ajatusteni ja tukahdutettujen toiveiden kanssa, että toivoisin ulkopuolista kommenttia.

Monet kerrat olen miehelle sanonutkin, että mä teen väärin monessa asiassa, ja jo senkin takia haluan sinne terapiaan, että oppisin itsekin uusia tapoja keskustella. Yksin en kuitenkaan halua lähteä, koska mä en yksin voi ongelmia poistaa.

 

[ap]

eli koska mies ei halua ikinä puhua, eikä oikeasti edes kuuntele edes arjen asiohin liittyviä puheitani, niin mun pitäisi tyytyä siihen?

Niin se vaan muuten joskus on. Toinen ei puhu eikä pukahda. Toinen on hyväksyttävä sellaisenaan.. Ja se voi ja luultavasti parhaiten auttaakin parisuhteen korjaantumisessa sekä sen hyvänä pysymisenä.

mä en pysty. Mikä parisuhde oikeasti on toimiva sellaisena, ettei mistään puhuta IKINÄ? siis ei mistään.

 

[juuh]

eli koska mies ei halua ikinä puhua, eikä oikeasti edes kuuntele edes arjen asiohin liittyviä puheitani, niin mun pitäisi tyytyä siihen?

Ei, ei sun pidä tyytyä siihen! Mut sun pitää miettiä asiaa myös miehesi kannalta. Kun itse käperryt omaan tyytymättömyyteesi, et saa mitään muutosta aikaiseksi. Selvästikään sun aikaisemmat tavat yrittää virittää keskustelua, eivät toimi, joten pitää hakea jokin uusi tapa. Tuo pariterapia on oikein hyvä juttu.
Vihje: Kysy mieheltäsi selkeitä ja lyhyitä kysymyksi, joihin pystyy vastaamaan selkeästi ja lyhyesti... Esim: "Sano yksi asia, jonka haluaisit ehdottomasti tehdä tänä kesänä yhdessä perheen kanssa." Ja sitten sanot yhden asian itse. ja sitten mietitte, miten nämä molemmat saadaan toteutettua.
ja toinen vihje: Älä odota, että miehesi on sun paras kaverisi, jonka kanssa voi keskustella asioista yömyöhään viinilasin äärellä. Parhaimmillaa aviomies on sitä, mutta ihan eri tavalla kuin se paras naispuolinen kaveri!

 

[juuh]

eli koska mies ei halua ikinä puhua, eikä oikeasti edes kuuntele edes arjen asiohin liittyviä puheitani, niin mun pitäisi tyytyä siihen?

Niin se vaan muuten joskus on. Toinen ei puhu eikä pukahda. Toinen on hyväksyttävä sellaisenaan.. Ja se voi ja luultavasti parhaiten auttaakin parisuhteen korjaantumisessa sekä sen hyvänä pysymisenä.

mä en pysty. Mikä parisuhde oikeasti on toimiva sellaisena, ettei mistään puhuta IKINÄ? siis ei mistään.

Ei se olekaan. Toivottavasti miehesi on tästä samaa mieltä! Hyvä juttu voisi olla myös parisuhdeleiri, niissä on usein keskusteluharjoituksia. Voi vaan olla aika korea kynnys lähteä sellaiselle. Sit voi lainata kirjastosta kirjan, jossa olisi parisuhteen keskusteluharjoituksia, muistaakseni Väestöliitto tai MLL on sellaista julkaissut.

 

[vieras]

Hienoa, että mainitsit rakastavasi. Mutta oman mieheni tuntien luulen myös sun miehen löytävän tuolla syyllistystä.

"ettet sä kuuntele mitä mä puhun, En vaan oo osannut niistä puhua, kun yksin puhelu ei innosta. Ja kun ne asiat kalvaa mielessä, alkaa pikkuhiljaa kaikki ärsyttämään "

Siis, vaikka sä olet oikeassa ja oikealla asialla, niin luulen, että miehesi kokisi kirjeen syyllistämisenä, ainakin nuo lainaamani lauseet.

Meillä vähän sama tilanne nykyään ja haluaisin kirjoittaa miehelle kirjeen, mutta tiedän hänen ottavan sen syyllistävänä.

Ehkä mä samastan liikaa mieheni sun mieheen, mutta tuosta kirjeestä tuli niin sama kuva....

 

[ap]

eli koska mies ei halua ikinä puhua, eikä oikeasti edes kuuntele edes arjen asiohin liittyviä puheitani, niin mun pitäisi tyytyä siihen?

Ei, ei sun pidä tyytyä siihen! Mut sun pitää miettiä asiaa myös miehesi kannalta. Kun itse käperryt omaan tyytymättömyyteesi, et saa mitään muutosta aikaiseksi. Selvästikään sun aikaisemmat tavat yrittää virittää keskustelua, eivät toimi, joten pitää hakea jokin uusi tapa. Tuo pariterapia on oikein hyvä juttu.
Vihje: Kysy mieheltäsi selkeitä ja lyhyitä kysymyksi, joihin pystyy vastaamaan selkeästi ja lyhyesti... Esim: "Sano yksi asia, jonka haluaisit ehdottomasti tehdä tänä kesänä yhdessä perheen kanssa." Ja sitten sanot yhden asian itse. ja sitten mietitte, miten nämä molemmat saadaan toteutettua.
ja toinen vihje: Älä odota, että miehesi on sun paras kaverisi, jonka kanssa voi keskustella asioista yömyöhään viinilasin äärellä. Parhaimmillaa aviomies on sitä, mutta ihan eri tavalla kuin se paras naispuolinen kaveri!

ehdottamaasi tyyliä olen yrittänytkin joskus, mutta ei oikein toimi. Oon yrittänyt lukemattomia eri keinoja, välillä antanut olla kuukausia koko asian, mutta sitten alan voida jo fyysisesti pahoin, koska emme puhu.
Joskus toki jotain tyhjän päiväistä, mutta ei se ole sama. se ei korvaa sitä, ettemme ikinä selvitä riitoja, puhu oikeasti lasten kasvatukseen liittyvistä asioista, kaikkea raapaistaan pintapuolisesti ja ympäripyöreästi, ja lakaistaan matonalle.

 

[Vieras]

mä olen jo niin hukassa ajatusteni ja tukahdutettujen toiveiden kanssa, että toivoisin ulkopuolista kommenttia.

Monet kerrat olen miehelle sanonutkin, että mä teen väärin monessa asiassa, ja jo senkin takia haluan sinne terapiaan, että oppisin itsekin uusia tapoja keskustella. Yksin en kuitenkaan halua lähteä, koska mä en yksin voi ongelmia poistaa.

Mäkin oon aina ajatellut, että mä en mitään ulkopuolisia apuja tarvitse.

Jopa mun vanhemmat (jotka tietenkin mun mielestä iki-ihastuneet) kävivät sellaisilla äitini aloitteesta. (tosin mä silloin itsekin ajattelin, että jonnein äitin huuhaa-leireille lähtivät)

Mutta nyt olisin kyllä valmis sellaiseenkin. Tosin ei se auta,että yksin sinne lähtisin. Mies olisi vielä enemmän ulalla.
Jos sais sen mukaan. Ja sä sun oman miehes.

Mihinhän leirille niitä huijais...?

 

[juuh]

Onko sun miehesi mielestä teillä ongelma, se on varmaan se ydinkysymys? Onko hän valmis tekemään asialle jotakin? Lisäksi tuo puhumattomuus juontaa monesti omasta kodista, jossa asioita ei ole koskaan selvitetty ja puhuttu läpi.

 

[ap]

Onko sun miehesi mielestä teillä ongelma, se on varmaan se ydinkysymys? Onko hän valmis tekemään asialle jotakin? Lisäksi tuo puhumattomuus juontaa monesti omasta kodista, jossa asioita ei ole koskaan selvitetty ja puhuttu läpi.

ei sen mielestä ole yhtään mitään ongelmaa.
Mä kuulema haaveilen vaan turhia ja vaadin prinsessan kohtelua