Mit vit? Kuka tässä toimii väärin?

Sekin tässä on jännää, että myös siskoni oli/on vanhempieni luona nyt käymässä, ja sisko sanoi ihan suoraan minulle (ja vanhemmillenikin varmaan) silloin perjantaina, että ei aio eikä voi olla apuna koska menee katsomaan poikansa lentopallopelejä silloin. En tiedä onko äiti sitten siskolle kiukutellut samasta asiasta, mutta tuskin. Siskollekin sanoin, että hän voi huoleti mennä pelejä katsomaan ja mä pääsen kyllä kuskaamaan/auttamaan tarvittaessa.

 

[QUOTE="vieras";26438727]Minä vähän luulen, että siinä on käynyt niin, että äitisi pelästyi sitä, että isäsi olikin oikeasti kipeä (ja sitten tulee kaikkia ikäviä asioita mieleen). Ei sitä itse aluksi ymmärtänyt. Sitten kun ei osaa purkaa sitä ahdistusta muuten, niin rähisee sinulle (ja ikäänkuin pitää isästäsi huolta sillä tavalla). Anna asian olla vaan.[/QUOTE]

Kiitos ymmärtäväisestä ja huomaavaisesta mielipiteestä. Varmaan on viisainta vaan antaa olla.

Tosin nyt mä suorastaan pelkään puhelinta ja sen piippausta, jos sieltä kuitenkin tulee taas lisää ilkeitä viestejä

 

Hmm, purkaa ehkä omaa syyllisyyttään sunhun. Kun itse aluksi vähätteli asiaa ja nyt sitten huolestui, kun olikin tosi kyseessä.

 

:hug:


Vaikkei tuosta asiasta puhuisikaan, niin siitä on syytä myöhemmin sanoa, ettei äitisi lähettelisi haukkumaviestejä. Ehkä kokee sen muka neutraaliksi tavaksi ilmaista asioita, eikä ymmärrä kuinka kamala olo niistä sinulle tulee. Sanot rauhallisessa tilanteessa vaikka niin, että sinun täytyy alkaa poistelemaan viestejä lukematta, jos ovat niiin kamalia, että sitten ei välttämättä tavoita enää, jos on oikeasti asiaa. Jospa se vähän hillitsisi.

 

[QUOTE="vieras";26438746]:hug:


Vaikkei tuosta asiasta puhuisikaan, niin siitä on syytä myöhemmin sanoa, ettei äitisi lähettelisi haukkumaviestejä. Ehkä kokee sen muka neutraaliksi tavaksi ilmaista asioita, eikä ymmärrä kuinka kamala olo niistä sinulle tulee. Sanot rauhallisessa tilanteessa vaikka niin, että sinun täytyy alkaa poistelemaan viestejä lukematta, jos ovat niiin kamalia, että sitten ei välttämättä tavoita enää, jos on oikeasti asiaa. Jospa se vähän hillitsisi.[/QUOTE]

:hug: Viisaita sanoja. Kiitos :'(

Joskus olen yrittänyt äidille kyllä sanoa, että mulla on ongelmia tuon syyllistymisen ja ahdistumisen kanssa, nuorempana olen sairastanut masennusta, joka edelleen joskus oireilee, mutta jonka saan hyvin pidettyä kurissa itsehoitomenetelmin. Äiti tietää tästä, mutta ei ehkä osaa ajatella oman käyttäytymisensä vaikutuksia siihen. Juurikin meillä oli äidin kanssa vähän aikaa sitten riitaa siitä siivoamisasiasta, ja silloin isä yritti tasoitella asiaa, ja sanoi, että äiti on kotonakin kiukutellut paljon. Ehkä hän sitten jostain kärsii ja purkaa sen näin. Mä en vaan haluaisi että mulla itsellä kovin paljon vaikuttaisi vointiin nyt se että hän käyttäytyy noin

 

Ehdotan, että tällä kerralla ajattelisit tilannetta käytännön kautta eli menet sen mukaan millainen äitisi on. Kun hän on tunne-elämältä vähän suonet ilmaisun "pönttö", niin ehkä ei osaa ottaa samalla kertaa vastaan sitä yhdistelmää, että mikä on sinun vointisi ja siitä mikä vaikutus äidilläsi sinuun on syvällisemmin. Ilmaise se miltä hänen viestittelynsä tuntuu lyhyesti ja ytimekkäästi ja myös se miten haluat, että hän toimisi. Uskoisin, että se menee paremmin perille, kun äidillesi ei tule silloin niin kauheaa syyllisyyttä, että sen asian painaisi taka-alalle. Kun toistat sen reippaasti useamman kerran tarvittaessa uudestaan ilman suurempia tunnepurkauksia, niin pönttökin voi ehkä ymmärtää. Silloin se lähtökohta on positiivinen ja pystytte ehkä molemmat hillitsemään itseänne paremmin. Ei saa itsekään luovuttaa, jos ei toimii heti aluksi, vaan pysyy siinä itse sitkeästi. Tämä on toiminut minulla ja miehellä useamman vuoden riitelyn jälkeen, kun molemmat olemme tunteella reagoivia... Otti aikansa, mutta lopulta onnistui. Ei täydellisesti, mutta kuitenkin .

Yritä miettiä vaan, vaikka vaikealta varmasti tuntuukin, että tuo rähinä ei liity sinuun ollenkaan, vaan on äitisi puutteellinen keino hoitaa tunne-elämän asioita.

 

Ja vielä sanon, että ymmärrän kyllä, että kun on äidistä kyse, niin se on ihan erityisen vaikeaa. Vaikeampaa kuin parisuhteessa. Itsellä ei ole ollut äidin suhteen kovin hyvä onni, että siitäkin on kokemusta, että aina ei vaan onnistu .

 

Kekko hei, ei toi nyt pahasti ollut sanottu omista vanhemmista, entäs mun oma äiti, joka 60 lähentelee,
huutelee ihmisten kuullen tuhannen juovuksissa "mä tapan itseni, kukaan ei välitä musta, miks kaikki vihaa mua"jne, ja yleensä se syyllinen mikä siihen juopuneeseen mieleen on kajahtanut olen minä, vaikka oman perheen kanssa kotona olen, toisten puuhista hyvinkin tietämättömänä. Jos sääliä ei heru niin sitten huoritellaan vastaan tulevat naishenkilöt ja örvelletään.

 

No tuota... :xmas: En nyt tiedä miten tuohon diplomaattisesti vastaisin

No enemmänkin äiti kai on jo kasvanut kulttuurissa, jossa omien tunteiden näyttäminen ja omista asioista puhuminen ylipäänsä oli tabu. Isä sen sijaan on hyvin avoin ja suorapuheinen, isään on helppo luottaa sen suhteen, että kaikki mitä hän sanoo, on just niin eikä tartte justiinsa jälkikäteen odotella mitään viestejä. Äidin toimintatapa on sensijaan tämä: kun joku ottaa aivoon, siitä ei sanota mitään, mutta jälkeenpäin alkaa kännykkä laulaa. Tästä johtuen mä olen ajoittain jopa pelännyt puhelimia, kun sitä ei voi tietää millaisia viestejä sinne lähetellään. Äiti ei ole koskaan pyytänyt anteeksi eikä asioita suoraan nokakkain selvitellyt, hän ei myöskään yleensä positiivista palautetta pysty antamaan nokikkain vaan viestittelee. Tämän tyyppisiä tilanteita on paljonkin hänen kanssaan ollut, ja ne vaan yleensä kuihtuu menemään sitten kun vaan odotan että hän ns. leppyy ja ottaa itse yhteyttä.

Oletko koskaan miettiny, miten mielenkiintoinen ilmiö tuo on. Että kun ei sovi näyttää tunteita tms koska pitää olla vaatimaton ihminen, niin sen varjolla voidaankin sitten heittäytyä niin vaativiksi ettei niin mitään rajaa?

Mä saisin näppylöitä äidistäsi ja luultavasti huutaisin kurkku suorana - mutta mulla onkin isäsi kaltainen äiti, joka periaatteen vuoksikin pyrkii olemaan hyvin suora, ja inhoaa ihmisiä jotka eivät suoraan sano mitä tarvitsevat. Mutta silti vanhemmiten on alkanut esiintyä äidissä hiukan tuota salatoiveikkuuttakin. Ja vaikeahan siihen on huutamalla vastata, kun tuntuu ettei toinen itsekään ymmärrä mitä tekee.

Mutta yksi asia äitejämme yhdistää: kyvyttömyys pyytää anteeksi. Se on kyllä kamala tauti. Ja meitä tyttäriä yhdistää tuo masennus. Olisiko asioiden välillä jotain yhteyttä? Itselläni on tietty kelpaamattomuuden tunne ollut aina, ja ainoa syy että olen jotenkuten sätkytellyt elämässä eteenpäin taitaa olla kykyni uhmata vanhempia. Sinun keinosi taitaa olla hurja joustavuus?

 

Nyt tulee mieleen, että minun viestini voi käsittää kehoituksena mukautua lisää. En sitä tarkoita, vaan sitä, että kun ei odota toiselta liikaa ja käyttää ihmiseen häneen sopivia tapoja, niin voi jotenkin alkaa rakentamaan suhteeseen niitä rajoja, joita siitä puuttuu eli että molemmilla olisi oma tunne-elämänsä, jossa ei syyllistettäisi ja syyllistyttäisi liikaa. Tämähän olisi oikeasti vanhemman tehtävä pitää tästä huolta jo lapsuudessa, mutta näin se ei vaan ikävä kyllä mene aina.

 

Täähän on aivan selvä juttu. Äitilläsi on syyllinen olo, kun ei itse alunperin ollut edes viemässä isääsi lääkäriin. Sitten kun huomasi tämän olevan oikeasti huonossa kunnossa, halusi lievittää omaa syyllisyydentuntoaan syyllistämällä sua. Kyllä se siitä ohi menee, puhutte äirees kans asiat selviks, ja sanot ettet sulata moista syyllistämistä! Äitit on joskus niin... ihania

 

[QUOTE="taustalta";26438798]Täähän on aivan selvä juttu. Äitilläsi on syyllinen olo, kun ei itse alunperin ollut edes viemässä isääsi lääkäriin. Sitten kun huomasi tämän olevan oikeasti huonossa kunnossa, halusi lievittää omaa syyllisyydentuntoaan syyllistämällä sua. Kyllä se siitä ohi menee, puhutte äirees kans asiat selviks, ja sanot ettet sulata moista syyllistämistä! Äitit on joskus niin... ihania [/QUOTE]

Sori, tuli tuo hymiö väärään paikkaan.... Eli siis, "kyllä se siitä ohi menee " piti sanoa!

 

[QUOTE="taustalta";26438798]Täähän on aivan selvä juttu. Äitilläsi on syyllinen olo, kun ei itse alunperin ollut edes viemässä isääsi lääkäriin. Sitten kun huomasi tämän olevan oikeasti huonossa kunnossa, halusi lievittää omaa syyllisyydentuntoaan syyllistämällä sua. Kyllä se siitä ohi menee, puhutte äirees kans asiat selviks, ja sanot ettet sulata moista syyllistämistä! Äitit on joskus niin... ihania [/QUOTE]

Kyllähän tämä minun järkeeni ainakin käy.

 

"Helvetti noita sukulaisia"... ei ymmärrä kuin omista vanhemmista voi noin sanoa, vaikka kuinka ärsyttäisi.

Mun äitini pahoinpiteli mua niin monet kerrat kun olin lapsi, että muistan joskus 8-vuotiaana itkeneeni että haluan kuolla kun en jaksa enää sitä pelkoa ja halveksuntaa jota äidiltäni sain. Lapsuus meni siinä sitten. Kun tulin murrosikään, lakkasin olemasta vanhemmilleni kokonaan. Ei ollut kotiintuloaikoja, ei yhtään mitään muutakaan. Sain olla tulematta kotiin tai tulla kännissä tai mitä vain, kukaan ei koskaan sanonut mitään.

Kun sain omia lapsiani, äitini jatkoi heidän pahoinpitelemistä. Lyöntejä, potkuja, nipistelyä, tukistamista, tönimistä. Minusta hän keksi kaikenlaisia valheita, joita kertoi suvulleen ja kaikille. Uhkailee minua milloin itsensä tappamisella, milloin sillä että lapseni otetaan minulta huostaan jne. Yrittää kiristää multa rahaa yms. Kaikkea sellaista "kivaa". (Kun sain tietää että käy lasteni kimppuun, en ole enää pyytänyt häntä vahtimaan lapsiani joten tästä ei tarvitse olla huolissaan.)

Että miten sun mielestä vois mun vanhemmista/äidistä sanoa? Pitäiskö mun nyt vaan ymmärtää ja koettaa kestää? Kääntää vielä toinenkin poski, ja sanoa lapsillekin että älkääs nyt viitsikö pelätä mummoa, ihan kiva se on, se on sentään sukulainen?

 

Anna pölyn laskeutua ja seuraavan kerran et kysy mitään vaan menet ja sanot, että nyt lähdetään , auto odottaa oven edessä.

En lukenut kuin alun tästä ketjusta. Ihan oikein sinä ap teit, se ei vaan toiminut, syystä tai toisesta.

 

Vai niin

 

"Helvetti noita sukulaisia"... ei ymmärrä kuin omista vanhemmista voi noin sanoa, vaikka kuinka ärsyttäisi.

Ihan näin AP:n asian vierestä; ole Kekko onnellinen että et moista ymmärrä. Kaikki me ei olla samalla viivalla sun kanssa suhteissa vanhempiimme.


Ja AP:lle, se on varmaan sun äidilles helpompaa kaataa toi homma sun "niskaan" kun on itse kovin huolissaan isästäsi. Kyllä se siitä taas leppyy - oon ymmärtänyt että äidellä on näin tapana. Pikaista parenemista isällesi! :heart:

 

Mulla alkaa aina sapettamaan ihan järjettömästi kun lukee näitä idiootit sukulaiset tyylisiä aloituksia. Oli se idiootti kuka tahansa. Otan osaa PP, ei käy kateeksi ollenkaan äitisi meuhkaaminen. Itse epäilisin äitisi yrittävän vähentää syyllisyyttään siitä kun vähätteli isäsi tilaa.

Jaa mitäkö voit tehdä? No et yhtään mitään, lähinnä jättää tekemättä, eli olla huomioimatta äitisi hölmöilyjä ja toimit kuin mitään ei olisi tapahtunut, vain jos hän yrittää kieltää sinua oikeasti naamatusten isääsi tapaamasta esim. niin sitten voit toki puhua kahden tämän pöhkön kanssa.

 

Onpas tullut paljon ymmärtäväisiä viestejä ja ihania neuvoja. <3 Tätä juuri kaipasin, kun joku sitä ihmetteli, avointa keskustelua ja pohdintaa, mielipiteitä ja näkemyksiä siitä mikä voisi olla vikana ja mikä auttaisi tai miten tulisi toimia. Kokemuksia, jakamista. Sellaista se on parhaimmillaan, tälläkin palstalla :heart:

 

[QUOTE="vieras";26438777]Ja vielä sanon, että ymmärrän kyllä, että kun on äidistä kyse, niin se on ihan erityisen vaikeaa. Vaikeampaa kuin parisuhteessa. Itsellä ei ole ollut äidin suhteen kovin hyvä onni, että siitäkin on kokemusta, että aina ei vaan onnistu .[/QUOTE]

Niinhän se on. Oman äidin kohdalla se on aina... vaikeampaa. No, olen kyllä tottunut näihin äidin hiljaisiin kausiin, niitä on säännöllisesti ollut, jokaisen lapsen kanssa. Muistan äidin joskus siskollekin suuttuneen, kun hän meni kavereidensa luo joulupäiväksi. Tämä tilanne jotenkin muistuttaa minua siitä, en tiedä miksi. Sekin nykyään tietenkin surettaa, että miten tuo vaikuttaa omiin lapsiini, mummi on heille kovin tärkeä, mutta nyt eivät lapsetkaan tietysti näe mummia kun ei kerran minun kanssani voi olla tekemisissä

 

[QUOTE="hupsis";26438781]Oletko koskaan miettiny, miten mielenkiintoinen ilmiö tuo on. Että kun ei sovi näyttää tunteita tms koska pitää olla vaatimaton ihminen, niin sen varjolla voidaankin sitten heittäytyä niin vaativiksi ettei niin mitään rajaa?

Mä saisin näppylöitä äidistäsi ja luultavasti huutaisin kurkku suorana - mutta mulla onkin isäsi kaltainen äiti, joka periaatteen vuoksikin pyrkii olemaan hyvin suora, ja inhoaa ihmisiä jotka eivät suoraan sano mitä tarvitsevat. Mutta silti vanhemmiten on alkanut esiintyä äidissä hiukan tuota salatoiveikkuuttakin. Ja vaikeahan siihen on huutamalla vastata, kun tuntuu ettei toinen itsekään ymmärrä mitä tekee.

Mutta yksi asia äitejämme yhdistää: kyvyttömyys pyytää anteeksi. Se on kyllä kamala tauti. Ja meitä tyttäriä yhdistää tuo masennus. Olisiko asioiden välillä jotain yhteyttä? Itselläni on tietty kelpaamattomuuden tunne ollut aina, ja ainoa syy että olen jotenkuten sätkytellyt elämässä eteenpäin taitaa olla kykyni uhmata vanhempia. Sinun keinosi taitaa olla hurja joustavuus?[/QUOTE]

Mielenkiintoisia ja viisaita pointteja. Äiti on todellakin aina ollut vaatimaton ihminen, mutta tosiaan läheisiään kohtaan joskus hyvin vaativa. Mielenkiintoinen ajatus tuo anteeksipyytämättömyyden ( ja ylipäänsä siihen liittyy kai kyvyttömyys puhua tunteista ja asioista suoraan) ja masennuksen yhteys. Mulla on sellainen loputon ja taukoamaton riittämättömyyden tunne, aina on sellainen olo, että teen väärin jotakuta kohtaan kun teen oikein toista kohtaan. Niinkuin näyttäisi persettä toiselle kun kumartaa toiselle. Vaikka nyt tää meidän kyläpaikka, jossa kieltämättä paljon viihdytään ja jossa meidän läsnäolosta myös nautitaan. Täällä voin hyvin ja lapset voivat hyvin ja kaikilla on seuraa. Mutta sitten yks on naama nurinpäin kun täällä ollaan, vaikka sen vaihtoehto ei yleensä olekaan mummilassa olo, vaan ennemminkin lasten hoitaminen yksin kerrostalolähiössä. Niin. Joustava minä kyllä taidan olla. Väsymiseen saakka. Sitä en tiedä miten siitä pääsisin eroon.

 

Sun äiti on mun mimelestöni tosi ihana ja välittää susta oikeasti ihan hirmuisesti. Ja lapsista myös.

On vaan tainnut olla huoli isästä ja huono hetki, kun on moisen viestin laittanut. Eiköhän se siittä suttaannu

 

[QUOTE="taustalta";26438798]Täähän on aivan selvä juttu. Äitilläsi on syyllinen olo, kun ei itse alunperin ollut edes viemässä isääsi lääkäriin. Sitten kun huomasi tämän olevan oikeasti huonossa kunnossa, halusi lievittää omaa syyllisyydentuntoaan syyllistämällä sua. Kyllä se siitä ohi menee, puhutte äirees kans asiat selviks, ja sanot ettet sulata moista syyllistämistä! Äitit on joskus niin... ihania [/QUOTE]

eipä vaan äitee oli sitä mieltä, että turha sinne lääkäriin on mennä rahoja tuhlaamaan. ja nyt kun sinä menit isäsi sinne houkuttelemaan, sitä ketuttaa paitsi se, myös se, että päälle vielä taksimaksut kun et edes kyyditä.

Ja loppu sama kuin edellisellä.

 

Minusta tuntuu, että isärukkasi on pahasti alakynnessä. Oma vaimo sanoo yhtä, tytär sanoo toista, sitten pommitetaan soitoilla ja kohta on sota päällä. Isäsi siinä myrskynsilmässä ihmettelee, että mikä nyt meni vikaan? Miten tässä näin pääsi käymään?

Et sinä mitään väärää ole tehnyt, mutta hellittäkää vähän sitä köyttä isäsi ympärillä. Ei se nyt vielä hautaan ole menossa. Kaksi vahvaluonteista mammaa ja yksi ukkorukka siinä kaiken keskellä.

 

Minusta tuntuu, että isärukkasi on pahasti alakynnessä. Oma vaimo sanoo yhtä, tytär sanoo toista, sitten pommitetaan soitoilla ja kohta on sota päällä. Isäsi siinä myrskynsilmässä ihmettelee, että mikä nyt meni vikaan? Miten tässä näin pääsi käymään?

Et sinä mitään väärää ole tehnyt, mutta hellittäkää vähän sitä köyttä isäsi ympärillä. Ei se nyt vielä hautaan ole menossa. Kaksi vahvaluonteista mammaa ja yksi ukkorukka siinä kaiken keskellä.

Jaa no en mä tiedä pommitanko mä sitä isää mitenkään, mutta tässä tilanteessa halusin nyt tarkastaa, että isä varmasti ymmärsi, että haluan auttaa. Kun tuntui vähän siltä, että äiti puuttui asiaan, johon hän ei itse mitenkään liittynyt. On näitä ennenkin tosiaan ollut; en tiedä mitä äiti isälle puhuu, haukkuuko minua tms., tuskin, koska ei muutenkaan puhu asioistaan. Me isän kanssa aina jatketaan omia välejämme ihan normaalisti riippumtta siitä mitä äiti meinaa.