K
konkurssi kai sitten!
Vieras
Eli viimeisin ilouutinen tuli sähkölaitokselta, 1130 sähkölasku tai siis tasauslasku.
Josta ehkä n. 100 menee naapurin piikkiin( hiukan on yhteisiä sähköjä siksi siis) ja loput sit mulle.
Mut joo.
Ongelma siis on kehittynyt pitkällä aikavälillä.
Olen auki, aivan totaalisen auki. Pankkipossut on viety pankkiin, pankkikortti suljettu(pankin toimesta siis), laskut erääntyy...
Mitään ei ole ulosotossa vielä, mutta lienee ajankysymys tuokin.
Asun kahden alle kouluikäsen lapseni kanssa paritalossa, josta omistan yhdessä pankin kanssa siis puolet.
Käyn töissä, saan palkkaa 900-1100 käteen kuussa.
Lapsilisät ja minimielatusavut tietty kans.
Maksan asuntolainaa minimin, ja nyt sovittiin kolmesta maksuvapaasta kuukaudesta korkojen osalta.
Autoa ei ole.
Mutta bussikortti on, ja mummolaan ollaan tähän asti menty väh. se kerran kuussa ja se sijaitsee 120km päässä.
Olen ennen lapsia ollut töissä, ihan OK-palkkasissa ja kerännyt hiukan omaisuuttakin siis.
Asunnosta maksanut siis jo puolet mm.
En edes tiedä et miks tänne kirjotan.
Olen niin loppu muutenkin.
Kun tuntuu et koko elämä katoaa multa.
En saa mistään kiinni ja vaikka kuinka yritän niin aina menee asiat juuri toiseen suuntaan.
Olen masentunut, aina ollut, enemmän ja vähemmän.
Mutta nyt tuntuu et mopo karkaa kokonaan mun käsistä.
Katselen vaan vierestä kun mun korttilinna kaatuu.
Vanhempani ovat toisinaan auttaneet rahallisesti ja sanovat aina et pyydä jos tarve vaatii.
Mut eipä kehtaa oikeen 1000 kysästä tuosta noin vaan.
Mut isäni oli juuri käymässä ja huomasi ettei meillä ollut mitään makkaraa kun teki iltapalaleipiä lapsille, ja sanoi et kipasenko hakemassa lähikaupastamme niitä + maitoa.
Sanoin et sori vaan mut palkka tulee 15.päivä ja siihen asti on tuon kilon juustopaketin nyt vaan riitettävä, ja riittäähän se.
Isäni hämmästyi, ja näin kuinka sen katse kiersi ja huomasi ettei meillä ole mm. hedelmiä pöydällä, kuten aina ennen ja et kertajugurtit oli vaihtuneet litran Arkijuguun.
Joo.
No, seuraavana päivänä oli hakenu meille kassillisen ruokaa ja ei voi mitään tippa tuli linssiin.
Mua niin ärsyttää olla velkaa niille, kun auttavat, eivät varmaankaan koskaan pyydä takasin rahoja mut ajatus siitä etten selviä itse, koska olenhan saanut itseni aikamoiseen solmuunkin ihan ilman heidän apuaan.
Pitäis kai yrittää myydä tää romukämppäkin, mut kuka hullu tän ostas.
Kauheesti ois kaikkee tekemistä ja laittamista, siis ihan oikeesti.
Ja kun se parisuhde, vuosisadan rakkaustarina ei jättänyt muuta jälkeensä kun kaksi ihanaa ipanaa, savuavan sydämen ja liian suurelta tuntuvan taakan mulle kantaa. Tai sit vaan oon niin surkee etten pysty selviytymään kaikesta yksin.
En pysty hoitamaan lapsia, käymään töissä/opiskelemaan(lopetin siis sen jo), tekemään remppaa, kotitöitä...
Anteeksi kovin tämä epämääräinen kirjotukseni.
Mutta kovin olen sekavassa mielentilassa.
Pieninä, huonoakin huonompina hetkinä on jopa käyny mielessä, että kaikilla muilla taitaisi olla asiat paremmin jos mua ei olis olemassa.
Josta ehkä n. 100 menee naapurin piikkiin( hiukan on yhteisiä sähköjä siksi siis) ja loput sit mulle.
Mut joo.
Ongelma siis on kehittynyt pitkällä aikavälillä.
Olen auki, aivan totaalisen auki. Pankkipossut on viety pankkiin, pankkikortti suljettu(pankin toimesta siis), laskut erääntyy...
Mitään ei ole ulosotossa vielä, mutta lienee ajankysymys tuokin.
Asun kahden alle kouluikäsen lapseni kanssa paritalossa, josta omistan yhdessä pankin kanssa siis puolet.
Käyn töissä, saan palkkaa 900-1100 käteen kuussa.
Lapsilisät ja minimielatusavut tietty kans.
Maksan asuntolainaa minimin, ja nyt sovittiin kolmesta maksuvapaasta kuukaudesta korkojen osalta.
Autoa ei ole.
Mutta bussikortti on, ja mummolaan ollaan tähän asti menty väh. se kerran kuussa ja se sijaitsee 120km päässä.
Olen ennen lapsia ollut töissä, ihan OK-palkkasissa ja kerännyt hiukan omaisuuttakin siis.
Asunnosta maksanut siis jo puolet mm.
En edes tiedä et miks tänne kirjotan.
Olen niin loppu muutenkin.
Kun tuntuu et koko elämä katoaa multa.
En saa mistään kiinni ja vaikka kuinka yritän niin aina menee asiat juuri toiseen suuntaan.
Olen masentunut, aina ollut, enemmän ja vähemmän.
Mutta nyt tuntuu et mopo karkaa kokonaan mun käsistä.
Katselen vaan vierestä kun mun korttilinna kaatuu.
Vanhempani ovat toisinaan auttaneet rahallisesti ja sanovat aina et pyydä jos tarve vaatii.
Mut eipä kehtaa oikeen 1000 kysästä tuosta noin vaan.
Mut isäni oli juuri käymässä ja huomasi ettei meillä ollut mitään makkaraa kun teki iltapalaleipiä lapsille, ja sanoi et kipasenko hakemassa lähikaupastamme niitä + maitoa.
Sanoin et sori vaan mut palkka tulee 15.päivä ja siihen asti on tuon kilon juustopaketin nyt vaan riitettävä, ja riittäähän se.
Isäni hämmästyi, ja näin kuinka sen katse kiersi ja huomasi ettei meillä ole mm. hedelmiä pöydällä, kuten aina ennen ja et kertajugurtit oli vaihtuneet litran Arkijuguun.
Joo.
No, seuraavana päivänä oli hakenu meille kassillisen ruokaa ja ei voi mitään tippa tuli linssiin.
Mua niin ärsyttää olla velkaa niille, kun auttavat, eivät varmaankaan koskaan pyydä takasin rahoja mut ajatus siitä etten selviä itse, koska olenhan saanut itseni aikamoiseen solmuunkin ihan ilman heidän apuaan.
Pitäis kai yrittää myydä tää romukämppäkin, mut kuka hullu tän ostas.
Kauheesti ois kaikkee tekemistä ja laittamista, siis ihan oikeesti.
Ja kun se parisuhde, vuosisadan rakkaustarina ei jättänyt muuta jälkeensä kun kaksi ihanaa ipanaa, savuavan sydämen ja liian suurelta tuntuvan taakan mulle kantaa. Tai sit vaan oon niin surkee etten pysty selviytymään kaikesta yksin.
En pysty hoitamaan lapsia, käymään töissä/opiskelemaan(lopetin siis sen jo), tekemään remppaa, kotitöitä...
Anteeksi kovin tämä epämääräinen kirjotukseni.
Mutta kovin olen sekavassa mielentilassa.
Pieninä, huonoakin huonompina hetkinä on jopa käyny mielessä, että kaikilla muilla taitaisi olla asiat paremmin jos mua ei olis olemassa.